Ilmeisesti B2-koneet käyneet kääntymässä. Juttua myös että Jenkeistä lentäneet koneet olivat hieman vedätystä ja jo Diego Garcialla olleet koneet oli pistetty asialle.
Trump turisee jotain parin tunnin päästä. Oletettavasti kertonee virallisesti asiasta.
Fox Newsin juttu aiheesta.
Trumpin puhe
Saa nähdä onnistuuko tämä “juups heips moip” Iran strategia, missä piipahdetaan pommittamassa Israelille hankalia kohteita yhtenä yönä ja toivotaan ettei Iran reagoi, mikä pakottaisi Trumpin reagoimaan enemmän.
Se miten vuoren sisällä olleen laitoksen kävi ei välttis ole ihan selvää vielä. Khamenei lienee jossain bunkkerissa, mistä käsin hän viestii vain paperilappusilla muutamien luottomiesten kautta, eli se, että Iran ei nyt reagoi, ei tarkoita, etteikö myöhemmin reagoisi jahka paperilappuja on liikkunut riittävästi.
https://x.com/alexplitsas/status/1936658685394071703
“It took Iran 5 days to respond with ballistic missiles after the US killed Qassem Solemani in a strike. Iran may take its time again.”
Iltalehdeltäkin koonti Suomeksi USA:n iskuista (Tomahawkeja, bunkerin pommittajia, Trump hallusinoi kaiken ydinpelotteen tuhoontuneen, Iran puolestaan kertoo että tuskin mitään tuhoutui, Iranin johtaja on bunkkerissa piilossa, Netanjahu taas innoissaan kehumassa kun pommitetaan yms):
Iranilaisen Nina Khoshnamin kirjoitus kaksoisstandardeja tulvivasta tilanteesta:
Muutamia päiviä sitten yli 15 miljoonalle Teheranin asukkaalle annettiin evakuointikehotus mahdollisen Israelin ilmaiskun vuoksi. Käytännössä kyse on mahdottomasta tehtävästä – kuinka voi evakuoida kokonaisen miljoonakaupungin? Tämä ei ole enää vain geopoliittista uhkailua, vaan humanitaarista järjettömyyttä. Tällaiset käskyt paljastavat, millaisessa kuvastossa Lähi-idän ihmiset lännessä nähdään: eivät yksilöinä, perheinä tai kansalaisina, vaan uhkina, numeroina, esteinä suurvaltapolitiikalle tarinassa, jonka kirjoittajina ovat Washington, Tel Aviv ja Bryssel. Kuka päättää, ketkä ansaitsevat turvaa ja ketkä voidaan uhrata “sivuvaikutuksina”?
Länsimainen imperialismi ei ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan. Missä ennen hyökättiin purjelaivoilla ja otettiin alueita suoraan haltuun, nykyään valtiot alistetaan taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti “humanitaarisin perustein”. Missioiden nimet vaihtuvat: viedään “vapautta”, “rauhanprosesseja”, “demokratiaa”, mutta jäljelle jäävät tuho, raunio, trauma ja yhteiskunnat, joista on revitty tulevaisuus. Sanoja on siloiteltu, mutta seuraukset ovat samat: vallan uusjako, luonnonvarojen haltuunotto, paikallisen kansan alistaminen ja kulttuurinen hajotus.
Muistammeko vielä Irakin? Irakin sota on yhä verta vuotava haava. Satojatuhansia ihmisiä tapettiin – moni heistä siviilejä, lapsia, vanhuksia. Koko maa syöstiin kaaokseen perusteettomien väitteiden takia. Ei ollut joukkotuhoaseita. Oli valhe, jonka seurauksena tuhoutui toimiva infrastruktuuri, menetettiin kulttuurinen identiteetti, syntyi tilaa ääriliikkeille, ja miljoonat joutuivat pakenemaan. Vapautuksesta ei koskaan tullut todellisuutta, siitä tuli miehitys ja trauma, jolle ei annettu aikaa tai mahdollisuutta parantua. Länsi tappoi ja siirtyi eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä ei ollut virhe, se oli malli.
Afganistan on todiste siitä, kuinka suurvallat leikkivät mailla, joista ne eivät ymmärrä mitään. “Terrorismin vastainen sota” tarjosi oikeutuksen aseistaa ja kouluttaa mujahideeneja CIA:n Operation Cyclonen kautta – ryhmittymiä, joista myöhemmin syntyivät mm. al-Qaida ja ISIS. Nämä toimijat olivat alun perin välineitä Neuvostoliittoa vastaan, mutta niistä tuli myöhemmin “vihollisia”, joita vastaan sota voitiin oikeuttaa uudelleen. Vuosikymmenten miehityksen jälkeen vetäydyttiin kiireellä, jättäen miljoonat afgaanit Talebanin armoille. Jäljelle jäi pettymys, epätoivo, petetty kansa.
Palestiinan miehitys ei ole konflikti, vaan systemaattinen sorto, jota maailma on seurannut vuosikymmeniä hiljaa. Kahden valtion mallia on toisteltu ratkaisuna, mutta todellisuudessa se oli poliittinen harhautus. Oslon sopimus ei tuonut rauhaa, se sementoi miehityksen. Israel sai lisää aikaa rakentaa siirtokuntia ja vahvistaa valvontaa, kun taas palestiinalaisten odotettiin tyytyvän yhä pienempään, pirstoutuneempaan alueeseen ilman suvereniteettia.
Israel ei ole noudattanut mitään keskeisiä YK:n päätöslauselmia, ei purkanut laittomia siirtokuntia, ei lopettanut Gazan saartoa. Silti se saa vuosittain miljardeja dollareita tukea Yhdysvalloilta ja nauttii Euroopan poliittisesta ja taloudellisesta suojelusta. Gazaa pommitetaan, siviilejä tapetaan, ja länsi puhuu vain Israelin “oikeudesta puolustautua”.
Tosiasia on, ettei kahden valtion mallia ole koskaan valvottu tai toteutettu. Se oli keino hallita toivoa ja viivyttää todellista vapautta. Sillä aikaa Gazasta on tullut avoin vankila ja suuri joukkohauta.
Iranin kohdalla tätä tarinaa on rakennettu 40 vuotta. Joka vuosi meille on toistettu, että Iran on “vain kuukausien päässä ydinaseesta.” Tämä pelko ei ole neutraali, se on geopoliittinen työkalu, jonka tarkoitus on oikeuttaa pysyvä eristys, sotilaallinen uhka ja viime kädessä vallanvaihto.
Tätä kaikkea ei voi ymmärtää ilman, että katsoo historiaa. Iranin nykymuotoinen islamilainen hallinto ei syntynyt tyhjiöstä. Vuonna 1953 Iranissa oli demokraattisesti valittu pääministeri Mohammad Mossadegh, joka kansallisti maan öljyvarat. Tämä ei sopinut lännelle, erityisesti Britannialle ja Yhdysvalloille. CIA ja MI6 järjestivät vallankaappauksen, joka palautti valtaan lännelle myötämielisen shaahin. Seuraavat vuosikymmenet Iran eli autoritaarisessa hallinnossa, jota tuettiin Washingtonista ja Lontoosta käsin, kunnes vuonna 1979 kansa nousi. Mutta kuten myöhemmin paljastui, vallankumouksen taustalla vaikutti myös länsivaltojen laskelmoiva politiikka: Jimmy Carterin hallinto ja Ranska tarjosivat Ayatollah Khomeinille turvapaikan ja pääsyn mediaan hänen ollessaan maanpaossa Pariisissa. Khomeini sai länsilehdissä näkyvyyttä ja asemoitiin jopa mahdollisena “kolmannen tien” johtajana, maltillisempana vaihtoehtona shaahille. Tämä edesauttoi hänen nousuaan valtaan, vaikka hänen hallintonsa myöhemmin sulki ovet lännelle ja kansalaisilleen.
Iranin kansa ei saanut valita tulevaisuuttaan – heidät työnnettiin toisenlaiseen sortoon.
Ydinaseet ovat osa tätä samaa valtarakennetta. Iran allekirjoitti ydinsulkusopimuksen (NPT) vuonna 1970 ja on ollut sen piirissä siitä lähtien. NPT perustuu kolmeen pilariin: ydinaseiden leviämisen estäminen, aseidenriisunta ja ydinenergian rauhanomainen käyttö, jota valvoo kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA. Iran on antanut IAEA:lle pääsyn laitoksiinsa, eikä mitään todisteita asekäytöstä ole löydetty. Silti Iran esitetään vuodesta toiseen ydinuhkana.
Samaan aikaan Israel, Intia ja Pakistan eivät ole NPT:n jäseniä, mutta niiden ydinasearsenaalia ei kyseenalaisteta. Israelilla arvioidaan olevan noin 90 ydinkärkeä, mutta asiasta vaietaan. Kukaan ei vaadi IAEA:n tarkastajia Dimonan laitokseen. Samaan aikaan Israel hyökkää Iraniin avoimesti, tuhoten ydintutkimuslaitoksia ja pommittamalla siviili-infrastruktuuria – ja länsi sanoo, että se tapahtuu “puolustukseksi”. Teheranin evakuointimääräykset ovat seurausta tästä törkeästä kaksoisstandardista: toisilla mailla voi olla aseita ja niiden käyttö sallitaan, toisilta vaaditaan täydellistä alistumista ilman faktoja.
Tämä ei ole sattumaa. Se on suunnitelmallista geopoliittista pelinrakennusta: luodaan uhkakuva, oikeutetaan interventio, alistetaan kansa. Irakin, Afganistanin, Libyan, Syyrian ja Palestiinan traagiset kohtalot ovat tästä historian toistuvia esimerkkejä.
Yhdysvallat on ainoa maa, joka on koskaan käyttänyt ydinasetta – kahdesti, Hiroshimassa ja Nagasakissa, tappaen jopa 250 000 siviiliä. Kuka siis oikeasti uhkaa globaalia turvallisuutta?
Kun Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja, julkaisi X-palvelussa viestin, jossa hän korosti Israelin oikeutta puolustautua ja kehotti Irania palaamaan diplomatian äärelle, hän ei maininnut mitään Israelin provokaatioista tai Gazan tuhosta. Viesti oli täynnä sanoja kuten “rauhanomainen” ja “humanitaarinen”, mutta niiden takana ei ollut empatiaa, vain geopoliittista strategiaa. Ursula von der Leyenin puhe ei ole diplomatiaa, vaan narratiivin vahvistamista. Hän ei kyseenalaista ydinaselakia, NPT:n kaksoisstandardia tai lännen historiallista roolia ydinaseittemme ylläpitäjänä, vaan hyväksyy sen – samalla kun viestii, että Iranin luonnollinen kehitys ydinenergian saralla uhkaa globaalia rauhaa. Tämä on sama vanha retoriikka, joka toimi Irakin sodan ja Afganistanin miehityksen motivaationa: ensin luodaan uhka, sitten väitetään olevansa auttamassa maailmaa.
Viimeaikaiset raportit Israelin iskuista Iranin ydintutkimuskeskuksiin Natanzissa sekä ilmaiskujen uhka Teherania vastaan on esitetty “ennaltaehkäisevänä puolustuksena”. Tämä retoriikka toimii vain, jos sulkee silmänsä historiallisilta realiteeteilta ja katsoo tilannetta yksipuolisesti. Käsky evakuoida miljoonakaupunki kertoo, että kyseessä ei ole enää pelkkä uhka – vaan eskalaatio, jonka inhimillisiä seurauksia ei enää edes yritetä minimoida.
Arabikevään seurauksena nähtiin, mitä tapahtuu, kun kansannousut jätetään ulkopuolisten toimijoiden pelinappuloiksi. Egyptissä vallankumous päättyi sotilasjunttaan, Libyassa lännen väliintulo murskasi valtion, ja Syyriassa alkoi sisällissota, joka on jatkunut vuosikymmenen. Nämä eivät olleet vapautuksen hetkiä, ne olivat esimerkkejä siitä, kuinka helposti toivo voidaan muuttaa hallituksi kaaokseksi. Siksi Iranin tulevaisuuden ei pidä olla sidoksissa ulkopuolisten toimijoiden etuihin, vaan sen kansan omaan tahtoon ja kykyyn luoda kestävä muutos.
Iranin todellinen vapautuminen ei synny Washingtonin kabineteissa tai Brysselin puheenvuoroissa. Se syntyy Teheranin kaduilla, iranilaisten omasta halusta rakentaa oikeudenmukaisempi järjestelmä – ilman että heidän kamppailuaan kaapataan osaksi ulkoista agendaa.
Haluan lopuksi sanoa tämän henkilökohtaisesti, sillä kaikki tämä ei ole minulle vain politiikkaa. Se on perhettäni, elämääni, todellisuuttani.
Minun koko sukuni elää Iranissa. Suurin osa heistä on Teheranissa, juuri nyt siellä missä evakuointikäsky on annettu miljoonille. He elävät epävarmuuden keskellä, pelon, sumun ja sireneiden alla. He heräävät jokaiseen uutiseen miettien, tuleeko isku yöllä vai aamulla. Minä herään täällä, turvassa mutta en rauhassa.
Kukaan ei ole kysynyt miten perheeni voi. Yhtäkään viestiä ei ole tullut. Ja se sattuu enemmän kuin haluaisin myöntää. Koska väitän tämän: jos olisin Suomessa asuva ukrainalainen ja Venäjä olisi hyökännyt maahani, puhelimeni olisi täyttynyt viesteistä. Olisin saanut huolen, tuen, ymmärryksen ja solidaarisuuden. Mutta nyt on hiljaisuus.
Tämä on se hetki, johon koko tämä kirjoitus kulminoituu. Meitä ei nähdä samanarvoisina. Meidän pelkomme eivät ole yhtä tärkeitä. Meidän henkemme eivät paina yhtä paljon. Meitä ei huomioida samalla tavalla uutisissa, ei poliitikkojen puheissa, ei edes ihmisten myötätunnossa.
Tätä ei voi korjata pelkillä kauniilla sanoilla tai hyvillä aikomuksilla. Mutta sen voi tunnistaa. Ja juuri siinä tunnistamisessa on alku jollekin aidommalle, ehkä ensimmäinen askel kohti rehellisempää ihmisyyttä.
En kuitenkaan syytä tavallisia ihmisiä. Mistä voisi tietää, jos ei ole saanut tietää. Länsimainen media ei ole koskaan antanut meille kokonaiskuvaa. Se tarjoaa sirpaleita, pelkoja ja uhkakuvia, mutta harvoin juuria, historiaa tai inhimillistä yhteyttä. Siksi niin moni ei näe ja vielä useampi ei tunne.
Mutta nyt olisi aika nähdä. Nyt olisi aika tuntea.
Sivuhuomiona, valtavien mielipidekirjoitus tekstiseinien sijaan voisi tarjota referaatin ja linkin täyspitkään versioon, niin pysyy ketju luettavana.
Katsoin juuri Trumpin pressin. Kovin nopeasti ilmoitetaan, että Iranin ydinaseohjelma on tuhottu lopullisesti. Pidän jokseenkin epätodennäköisenä, että vuoren sisään rakennetusta laitoksesta olisi saatu näin tarkka BDA näin nopeasti. Viittaisiko vähän teatteriin?
Edit: Toisaalta Trumpilla nyt on yleensäkin taipumus suurennella kaikkea, että voi olla vain tyypillistä retoriikkaansa.
Ei voi luottaa Trumpin tai Iranin valtion sanomisiin yhtään, joten oikea tieto saataneen vasta ajan kanssa. Uskottavuus on Venäjä -tasoa pahimmillaan, valitettavasti.
Edit: Iran ilmeisesti jo kostopuuhissa, odotetusti. Sitten on taas USA:n ja Israelin pommitteluvuoro.
The Board of Governors… finds that Iran’s many failures to uphold its obligations since 2019 to provide the Agency with full and timely cooperation regarding undeclared nuclear material and activities at multiple undeclared locations in Iran … constitutes non-compliance with its obligations under its Safeguards Agreement with the Agency
Hesarissa hyvä kirjoitus ja osuus mielestäni erittäin hyvin Trumpin persoonaan. TACO-FOMO kombinaatio. Tänä kesänä pyörineistä meemeistä TACO on mennyt parhaiten Trumpin ihon alle. Trump on systemaattisesti rakentanut itsestään mielikuvaa kovana kaverina, jolle ei ryppyillä. Kun todellisuus on osoittautunut toiseksi ja seurauksena ilmennyt TACO meemejä, se on osunut miehen psyykeen pahasti.
Teivaisen mukaan iskun yhtenä syynä juuri nyt on psykologisia tekijöitä: Trump halusi osoittaa, ettei jänistä.
Yhdysvaltain presidentti kertoi tiistaina vakavasti harkitsevansa iskua Iraniin, mutta sitten antoikin harkinta-ajaksi kahden viikon ikkunan. Hänestä on käytetty professorin mukaan tämän jälkeen termiä ”taco” eli Trump Always Chickens Out (Trumpilla menee aina pupu pöksyyn), mikä on suututtanut presidenttiä.
Nyt kun Israel on lanannut tietä “turvalliselle” voimannäytölle, hän on rohkaistunut. Hän voi osoittaa olevansa vahva, mies, jota on paras kuunnella.
Häntä on myös häirinnyt se, että hän voi missata mahdollisuuden olla mukana muuttamassa Lähi-idän voimatasapainoa tavoilla, joita on viimeksi tehnyt G.W. Bush Irakin sodassa, jonka opit Trump lienee unohtanut voimansa tunnossa. Nyt, jos koskaan, on mahdollista laittaa puumerkkinsä historiaan ja olla mahdollisesti mukana Iranin regiimin vaihtamisessa. Ja toisin kuin Bush, Trump arvelee, ettei kotiin tarvitse tuoda sotilaita sinkkiarkuissa.
Toisena syynä on, että Yhdysvaltojen oli helpompi liittyä mukaan, kun Israel on jo ottanut ilmatilaherruuden alueella. Teivaisen mukaan on vahva oletus siitä, ettei Iranilla ole mahdollisuutta pistää vastaan hyökkäyksille ja siten myös Yhdysvaltain tunkeutuminen ilmatilaan ei ollut liian vaarallista.
On selvää, että Trumpilla ei ole takana mitään suurta strategiaa, jossa iskujen ajankohta on nyt pitkän suunnittelun ja valmistautumisen jälkeen. Tämä on itse asiassa toisinto tariffipelleilystä, jossa tehdään päätöksiä nopeasti ilman mitään valmistautumista, saati pitkän ajan suunnitelmaa.
Yhdysvalloissa on nyt presidentti, joka tekee maailmanpolitiikkaa ad-hoc ja mahdollisesti sen tuloksena, jonka kanssa on viimeksi puhunut. Trumpin ilmoittama “Kahden viikon takaraja” ei ollut mikään harkittu aikamääre, vaan sama, jota hän on käyttänyt lukuisissa tilanteissa aiemminkin ja näin ollen ei merkitse oikeasti mitään.
President Trump said Thursday that he will decide whether the U.S. will take military action in the growing Israel-Iran conflict “within two weeks.”
It’s a timeline he’s used many times before, dating back to his first term.
Over the years, Trump has promised action on policy issues from tax legislation to minimum wage increases to health care within two weeks. He’s hinted at conspiracy theories to be resolved and policy decisions to be revealed within a fortnight — only for his announcements to materialize months later or not at all.
Mistä tiedämme, että hän tällä kertaa pysyy sanoissaan? Sitä ei tiedä kukaan. Minkä todisti viimeöiset tapahtumat.
On Thursday, after Trump postponed his decision on Iran strikes, a reporter in the briefing room pointed out the pattern of delayed two-week deadlines and asked White House press secretary Karoline Leavitt “how we can be sure that he’s going to stick to this one.”
Lähi-idässä on nyt hyvin kaoottinen tilanne. Syyriassa, Irakissa ja Libyassa heikko hallinto, Israelin valtio äärinationalistien hallinnassa, jonka pääministeriä odottaa korruptiosyytteet sillä hetkellä, kun hän ei ole enää pääministeri ja Iranissa ääri-islamistinen hallinto natisee liitoksissaan, kun he ovat kokeneet nöyryytyksen toisensa perään ja heidän pitää todistaa itselleen, kansalaisilleen ja maailmalle, että he ovat edelleen voimatekijä ja vahvasti kontrollissa. Trumpin opportunistinen ja lyhytnäköinen sekaantuminen asioihin - voiko sitä edes kutsua koherentiksi politiikaksi? - lyö lisää bensaa liekkeihin.
Voimme vain arvailla, mitä tapahtuu seuraavaksi. Sitä ei oikeasti tiedä kukaan.
Pari “huolestuttavaa” viestiä täältä: Iran news on live map in English - Conflict in the Gulf- iran.liveuamap.com
“Reuters, citing a senior Iranian source: Most of the highly enriched uranium at Fordow was moved to an undisclosed location before the US attack.”
“Before the U.S strikes on Esfahan, Natanz and Fordow, @Maxar satellite images showed a possible increase in logistics at Fordow - 16 trucks gathered on 19- 20 June with heavy machinery near the entrance to the main facility”
Ilmeisesti noiden vuoksi iskuille tuli vähän kiire, eivätkä joutaneet odottelemaan Trumpin asettamaa kahden viikon neuvotteluaikaa loppuun?
Eilen Iranin atomienergiajärjestö uhosi nopeuttavansa ja eksponentiaalisesti kasvattavansa ydinohjelmaansa Israelin iskujen vuoksi. Itseluottamus tällaiseen uhoon saattoi tietysti tulla esimerkiksi siitä, että uudelleensijoitus/hajautus oli jo alkanut tai tehty?
Eilen Iran uhosi monenlaisia asioita, lähinnä AI Jazeerassa. Uhkailtiin asetoimituslaivoja, uhkailtiin USA:n alueellisia tukikohtia, jotka ovat Iranin mukaan helpompi maali kuin Israelissa asti olevat.
Luettelen tätä uhotulvaa lisää ulkomuistista, koska referointi alkaisi käydä kokopäivätyöstä. Kolme väitettä, mitkä itsellä jäi mietityttämään tuossa eilisessä uhon virrassa oli näiden lisäksi:
Nämä kaikki liittyvät siihen kysymykseen, onko Iranilla kyvykkyyttä eskaloida lähinnä ilmateitse käytävää sotaa vai jäävätkö vastaiskut vain kiusanteoksi, samalla kuin hallitus on kaatumassa.
Fordow
https://x.com/osc_london/status/1936716587085762986?s=19
2x3 reikää, jäätävä tarkkuus huh huh
Jaahas, se on jälleen aika pelata taas sotabingoa 
Israel tiedottaa, että maa on kommunikoinut ja koordinoinut Yhdysvaltain kanssa koko sodan ajan, mikä ei tule kenellekkään yllätyksenä.
Iranin ulkoministeri saapuu pian Moskovaan rukoilemaan Venäjältä apua.
Iranin aseapu Venäjälle on todennäköisesti palkittu ydinohjelman avustamisella, kenties kiihdytystukea havitteilla.
Pohjois-Korea sai kaiketi ammuksista, tykeistä ja 5000 kuolleesta/ haavoittuneesta rakettiteknologiaa.
Tässä mielessä mainiota, että Israel / USA olivat varmaan kuukausia sitten pistää Iranin ydinohjelman jäihin, USA:n ollessa mahdoliismman matalan profiilin sivullinen.
Pienenä välikevennyksenä, Kremlin mielestä on vastuutonta hyökkäillä toiseen valtioon.
Mitä se toki onkin, mutta nuo nyt on ihan väärää sakkia jeesustelemaan asialla.
Tämä tekisi kipeää pörssikursseille ja viime kädessä pumppuhinnoille. Olisihan tuo samalla kova eskalaatiokin. Ei vielä kuitenkaan varmaa.
Taitaisi olla tuon yrittämisen jälkeen Iranin laivasto tuhottu kokonaan viikon kuluessa.
Iran ei tule koskaan sulkemaan Hormuzin salmea, koska se olisi Iranin johdolle itsemurha. Diktaattoreille vallansäilyttäminen on aina ykkösprioriteetti. Jos salmi suljetaan, niin Iran saa etsiä maapallolta valtiota, joka ei haluaisi vaihtaa Iranin johtoa. Kiinakin varmaan alkais heiluttaa Usan lippua ja tukemaan vallanvaihtoa, koska Kiina on erittäin riippuvainen Lähi-idän energiasta.
Ja jos Usa haluaa tappaa Iranin johdon, niin se kyllä tapahtuu. Usan sotilaallista voimaa ei kannata aliarvioida.
Kahvihuoneella ollaan sitä mieltä että Iranissa valta voisi vaihtua sodan sytyttyä. Vallanvaihdokseen on ilmeisesti sytykkeitä, olen tosin vahvasti sitä mieltä, että harvassa ovat yhtä vahvasti kansaa yhdistävät tekijät kuin sota on. En siis pidättele hengitystäni - valta voi vaihtua, mutta mielestäni sota sotki mahdollisuuksia lyhyellä tähtäimellä.
Laivastoa Hormuzinsalmen sulkemiseen ei edes tarvita. Salmi on leveydeltään 39-96 km ja sen kautta kulkeviin laivoihin tai toisella puolella olevaan infraan voi iskeä yksinkertaisesti rannikolta tai sisämaasta ohjuksilla tai drooneilla tai rannikolta torpedoilla/meridrooneilla tai jossain määrin jopa yksinkertaisesti tykistöllä. Israeliin iskeminen 1000 km päähän Iranin lähimmästä omasta rajasta 2-3 välissä olevan maan yli (ja vastassa maailman paras ilmapuolustus) on Iranille monta kertaluokkaa vaikeampaa kuin Persianlahdelle iskeminen jossa sillä on yli 1500 km omaa rannikkoa ja mahdolliset kohteet lähellä ja heikommalla ilmapuolustuksella varustettuja.
Vertailun vuoksi Jemenin Huthitkin ovat aiheuttaneet Punaisenmeren laivaliikenteelle runsaasti ongelmia viime vuosina ja tuo on huomattavasti Irania pienempi ja huonommin aseistettu joukko.
En kuitenkaan usko että Iran sellaiseen ryhtyisi, kuten Moihe tuossa perustelikin.
Sen sijaan jos Iranilla on runsaasti pitkän kantaman ohjuksia ja drooneja sekä kyky valmistaa niitä lisää ja jatkaa ilmaiskuja Israeliin niin se saattaa kuluttaa Israelin torjuntaohjusreserviä siten että suurempi osa Iranin ohjuksista pääsee ilmapuolustuksen läpi aiheuttamaan tuhoa.
