Lamor - Ympäristöratkaisuiden tuotteet ja palvelut

Kyse on tälläkin kertaa kasvun rahoittamisesta: luonnon puhdistamiseen ja ympäristöratkaisuihin erikoistunut Lamor Corporation Oyj kertoi torstaina, että se suunnittelee noin 30 miljoonan euron listautumisantia.

Se voisi listautua First North Premier -markkinapaikalle vielä vuonna 2021.

Kasvuodotukset ovat huimaavia, sillä Lamorin tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa 228 miljoonaa euroa. Syyskuussa 2020 tilauskanta oli 24 miljoonaa euroa, joten voidaan puhua räjähdysmäisestä kasvusta.

”Kasvupyrähdys on ollut niin valtava”, perustelee antia ja listautumista toimitusjohtaja Mika Pirneskoski.

”Tilauskannan näin voimakas kasvu tarkoittaa sitä, että meidän on syytä vahvistaa sinänsä vahvaa tasetta.”

Lamor kertoo voittaneensa suuria palvelusopimuksia vuosina 2020 ja 2021:

Kuwaitissa se puhdistaa Persianlahden sodan öljyvuodoissa pilaantunutta maaperää, Saudi-Arabiaan se toimittaa öljyntorjuntalaitteita ja -palveluita ja Guyanassa se rakentaa jätteenkäsittelyjärjestelmää Exxonille .

Antiin ovat lähdössä Danske Invest Suomi Osake -rahasto, Eläkevakuutusyhtiö Veritas , Mandatum Asset Management Oy ja SP-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot.

Ankkurisijoittajien sitoumukset ovat yhteensä 19,5 miljoonaa euroa. Lamorin markkina-arvoksi odotetaan 95 miljoonaa euroa.

Maailmasta puhtaampaa paikkaa tekevä Lamor voi saavuttaa sadan miljoonan euron liikevaihdon hyvin nopeasti.

Tammi–syyskuussa 2021 Lamor teki 35,2 miljoonan euron liikevaihdolla 4,7 miljoonan euron oikaistun käyttökatteen. Yhdeksän kuukauden liikevoitto oli 1,4 miljoonaa euroa.

Vuodelle 2022 sillä on kasassa tilauskantaa noin 76 miljoonaa euroa.

Tästä voi pohtia, kuinka nopeasti yhtiö voisi saavuttaa sadan miljoonan euron liikevaihdon. Paljon on kiinni siitä, kuinka Lamor saa voimakkaasti kasvaneen tilauskantansa voitoiksi.

Sen tavoitteena on yli 16 prosentin oikaistu käyttökate ja yli 14 prosentin oikaistu liikevoitto. Yhtiö hakee vahvaa tasetta ja pyrkii jakamaan vuosittaista osinkoa.

Lamorin tuloshistoriassa on huonoja jaksoja: viimeksi se kirjasi lievää liiketappiota vuonna 2018 ja finanssikriisin oloissa vuonna 2009 liiketappio oli 7,0 miljoonaa euroa.

Ääni kellossa on kuitenkin muuttunut. Yhtiön nykyiset bruttomarginaalit ovat hyviä ja tavoitteet kovia.

”Meidän tavoitteenamme on olla johtava kokonaisvaltaisia ympäristöratkaisuja tuottava yritys. Jo nyt laaja tarjoama ja maailmanlaajuinen verkosto tukevat vaativien projektien toteuttamista”, Pirneskoski muotoilee.

Yhtiön kotisivut:

100 tykkäystä

Kuwaitin tilaus yrityksen historian suurin ja se toteutetaan paikallisen yhteisyrityksen kautta mistä Lamor omistaa 45%. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tuo 55% omistus jakautuu. Onko vain yksi äänekäs pääomistaja vai useampi pienempi, mikä tekisi Lamorista pääomistajan.

Kaiken kaikkiaan kyllä mielenkiintoinen listautuminen kyseessä. Mistähän tähän repisi rahat?

E: Ilmeisesti Kuwaitin yhteisyrityksen toinen omistaja on nimeltään Khaled Ali Al-Kharafi and Brothers. Ja muita omistajia ei taida olla. http://tradearabia.com/touch/article/CONS/382819

15 tykkäystä

Tämä listautuminen herättää itsellänikin kyllä kiinnostusta. Työssäni olen päässyt perehtymään jonkin verran öljyntorjuntaan ja erityisesti merellä tapahtuvien öljyvahinkojen varautumiseen. Lamor on ainoa tuote minkä tiedän nimeltä. Sieltä tilataan alusten keräysjärjestelmät sekä vesistöissä olevan öljyn rajaamiseen käytettäviä rajauspuomeja (ns. Kelluvia aitoja, joista öljy ei pääse läpi). Suomessa merellisiä öljyvahinkoja ei onneksi paljon tapahdu, mutta tähän kuitenkin varaudutaan. Ja se varautuminen on massiivista. Eli vaikka tuotteita ei koskaan käytettäisikään, silti kauppa käy. Öljypuomit eivät kestä varastoissa ikuisesti, eli varastoja täytyy vanhemmasta päästä uusia vuosittain. Suomessa merellisestä öljyntorjunnasta vastaa rajavartiolaitos ja rannikolla pelastuslaitokset. Sisävesialueilla pelastuslaitokset varautuvat myös öljyntorjuntaan puomeilla ja keräysjärjestelmillä. Varautumista joutuvat tekemään myös satamat ja öljytuotteiden kanssa läträävät yritykset.

Syyt miksi tämä listautuminen kiinnostaa, ovat seuraavat: 1.markkinajohtaja, 2.asiakkaat valtioita, virastoja, viranomaisia, isoja yrityksiä ym pohjattomia kassoja 3.asiakkaat “pakotettuja” hankkimaan ja päivittämään kalustoa vaikka sitä ei tarvittaisikaan koskaan 4.Vahingon tapahtuessa torjuntakustannukset menevät aiheuttajan (vakuutusyhtiön) piikkiin ja torjuntaviranomainen päättää töiden mitoituksen 5.ympäristönsuojeluun on muodikasta panostaa 6.periaate öljyntorjunnassa on, että “rantaan ajautunut Öljy on tuhat kertaa kalliimpaa kerätä kuin meressä oleva öljy”. Tämä tukee varautumisen tärkeyttä. 7.Eri valmistajien tuotteiden yhdistäminen on käsittääkseni mahdollista, mutta varaston päivittäminen ohjautuu luonnollisesti saman valmistajan tuotteiden kautta.

Arvelluttavia seikkoja: 1.Kannattavuus, en osaa analysoida lukuja. Saadaanko markkinajohtajuus näkymään myös kannattavuudessa? 2.Onko vanhentuvan kaluston kierrätys mahdollista/kannattavaa? 3.Onko kansallisen varautumisen kassa kunnossa?

Tämä nyt on vain tällaista tuumailua, joka perustuu omaan mielikuvaan Lamorin tuotteista. Tarkempaan analyysiin tarvitaan vähintään keltaisen vyön taistelija! :smile:

90 tykkäystä

Kyllä tähän antiin olis kiva jostain löytää varoja. :+1:t3:

Mitä olen heidän GTA pumppujen kanssa ollut hiukan tekemisissä, niin ovat kyllä laadukkaita pelejä ja tosiaan tunnettu alallaan. Ei tule kilpailevaa merkkiä ihan heti mieleen, vaikka kyllähän niitäkin on. Ja jos kasvunäkymät on tosiaan noin hurjat, niin tulevaisuus näyttää hyvältä. Liikevoittoprosentin ollessa 10-15 on se jo mielestäni todella hyvä ja varsinkin jos se saadaan pidettyä tuolla tasolla kasvun jälkeen…

24 tykkäystä

Kasvuodotuksia tuntuu rittävän. Liikevaihto yli tuplaksi “nopealla aikataululla”. Tilauskirja on 5X nykyiseen liikevaihtoon verraten. Lisäksi Lamorin verkkosivuilta löytyy vuoden 2020 lopulta artikkeli ekosysteemitaloudesta, jossa liikevaihtotavoite yli miljardin luokkaa. Mikähän Lamorin osuus tässä ekosysteemitaloudessa on, tiedä tuota?

Onko kenenkää muun mielestä Lamorin EBITDA-prosentti alhainen? Yhtiö vaikuttaa olevan jonkinlainen “tähti maailmanpuhdistajana”, joten miksei premium-katteita?

7 tykkäystä

Tässä Vernerin tekemä haastattelu (20min):

Videon aiheet-
00:00 Toimitusjohtajan esittely
01:20 Mitä Lamor tekee, rautalangasta vääntäen?
04:30 Tarjonta
06:20 Bisneksen kokoluokka ja kannattavuus
09:05 Mistä firman nimi tulee
09:10 Markkina: keskeiset trendit, arvaus kokoluokasta? Kasvunopeus?
12:10 Lamorin kilpailuedut omasta mielestä?
15:08 Strategia
17:30 Tavoitteet
17:40 Projektien riskit
19:15 Miksi suunnittelette listautumista ja mihin antivarat aiotaan käyttää? ​

39 tykkäystä

Tällä on nyt myös oma yhtiösivu :slight_smile: Lamor | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

13 tykkäystä

Yritys on ollut markkinoilla 40 vuotta ja on yksi johtavista alallaan. Markkinoiden koko 30 Mrd euroa ja liikevaihto viime vuonna 45 miljoonaa. Onko sitten markkina niin pirstaloitunut, vai miksi johtavalla yrityksellä ei isompaa palaa kakusta?

21 tykkäystä

Inderesin haastattelussa toimitusjohtaja mielestäni vastasi tähän. Samaan liiketoimintaan lasketaan mukaan yritykset, jotka lähinnä siivoavat jälkiä, kalusto on lähinnä kaivinkoneita, kuorma-autoja jne. Monet näistä taitavat olla huomattavan suuria. Lamor taas pyrkii ottamaan haltuun koko käsittelyketjun, ei pelkästään jälkien siivoamista.

29 tykkäystä

Uusia osakkeita tarjotaan yleisö- ja instituutioannissa 4,83 euron merkintähintaan osakkeelta

25 tykkäystä

koitin muokata viestiä mutta se ei tallentunut kun pankkisuojaus meni selaimessa päälle…

Danske Bank toimii suunnitellun Listautumisannin pääjärjestäjänä (" Pääjärjestäjä ").

Tärkeitä päivämääriä

25.11.2021 klo 10.00

Yleisöannin, Instituutioannin ja Henkilöstöannin merkintäajan odotetaan alkavan

2.12.2021 klo 16.00

Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäajat päättyvät

7.12.2021 klo 11.00

Instituutioannin merkintäaika päättyy

Arviolta 7.12.2021

Listautumisannin lopputulos julkistetaan

Arviolta 8.12.2021

Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa merkityt Tarjottavat Osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille

Arviolta 8.12.2021

Osakkeiden kaupankäynnin First North Premierissä odotetaan alkavan

Arviolta 10.12.2021

Instituutioannissa allokoidut Tarjottavat Osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi maksua vastaan Euroclear Finlandin kautta

13 tykkäystä

Menee kyllä tiukille merkinnän tekeminen kun on likvidit rahat kiinni Norrhydron annissa 1.12. asti :grin: toivottavasti antia ei keskeytetä ennen tuota 2.12. :thinking:

4 tykkäystä

Materiaaleissa ei ole mainintaa mahdollisesta aikaisemmasta merkintäajan keskeytyksestä; sellainen on käytännössä ollut aina, jos merkintä voitaisiin keskeyttää ennen ilmoitettua päättymisaikaa. Tulkitsen siis, ettei Lamorin yleisöannin merkintäaikaa voida keskeyttää ennen 2.12. klo 16:00.

Hyödyllinen, kaikki kokoava linkki vielä:

6 tykkäystä

Lamor on jättänyt Listautumisantia koskevan suomenkielisen esitteen (” Esite ”) hyväksyttäväksi Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonnan odotetaan hyväksyvän Esitteen arviolta 24.11.2021. Esite on saatavilla viimeistään 25.11.2021 ennen merkintäajan alkamista Lamorin verkkosivuilla osoitteessa sijoittajat.lamor.com/listautuminen, Danske Bankin verkkosivuilla osoitteessa www.danskebank.fi/lamor ja Nordnet Bank AB:n verkkosivuilla osoitteessa www.nordnet.fi/fi/lamor. Esitteestä laadittu englanninkielinen asiakirja on saatavilla arviolta 25.11.2021 lähtien seuraavilla verkkosivuilla: investors.lamor.com/ipo ja www.danskebank.fi/lamor-en.

Tuossa voisi olla maininta, mutta itse en löytänyt vielä esitettä mistään.

1 tykkäys

Mitä mieltä olette arvostuksesta? Vaikuttaa kovalta nykyisellä lv:lla ja tuloksella?

Arvostusta on vaikea arvioida koska yritys on juuri valtavan kasvuloikan äärellä ja on melkoisen epävarmaa että paljonko tuosta massiivisesta tilauskannasta sitten jää viivan alle.

Arvostuksen kannalta on mielestäni aina positiivinen signaali, että annin yhteydessä järjestetään myös henkilöstöanti. Joo, kyllä, henkilöstö saa aina merkata hieman halvemmalla kuin yleisö, mutta kyllä se indikoi yleensä ettei arvostus ihan överi voi olla kun eihän sitä henkilöstö (joka on firman asioista perillä) silloin tietenkään merkkaisi.

Olen edelleen kiinnostunut.

30 tykkäystä

Jep arvostus ei kyllä omaankaan silmään vaikuttanut pahalta ottaen huomioon että Lamor on yksi harvoista yrityksistä maailmassa joka tekee tätä ns. ”Isolla skaalalla” ja tilauskirja on melkein 10x vuoteen 2020 verrattuna :grin: eniten tässä huolettaa että mistä revin rahat antiin :joy:

5 tykkäystä

On kyllä kaikinpuolin mielenkiintoinen yhtiö ja anti. Oleellista on mielestäni myös se, että kuinka kestävällä pohjalla kasvu on. Onko juuri nyt vain sattunut tulemaan muutama uusi iso tilaus vai onko näitä odotettavissa jatkossakin vielä entistäkin isommissa määrin?

4 tykkäystä

Lisäksi olisi hyvä saada vastaus siihen onko esim sitä Kuwaitin 300milj tilaus jo jollain tavalla sisällytetty 2021 tilauskannan arvoon? Tilauskanta on kuitenkin kasvanut 23,8 > 228 MEUR joten vähän epäilen että tätä on jossain määrin tehty. Ohessa muutamia asioita joita toivoisin että muut huomiseen yhtiöesittelyyn osallistuvat tenttaisivat sillä itse en tod näk pysty osallistumaan kuin kuuntelun avulla muilta kiireiltäni:

  • Kuinka pääomaintensiivistä Lamorin toiminta on? Skaalautuuko kulut toiminnan mukana vai koituuko esim kalustosta kiinteitä kuluja kasvavissa määrin kun toimintaa laajennetaan?
  • Liikevoittomarginaali on pienehkö. Johtuuko tämä tällä hetkellä juuri kaluston kustannuksista ja onko yrityksellä aikomusta kasvattaa liikevoittomarginaalia tulevaisuudessa jollain keinoilla ? (Mitkä nämä keinot mahdollisesti ovat)
  • Kuinka paljon yrityksellä on velkaa tällä hetkellä ja missä muodossa ne ovat (pankkilainat, lainat pääomasijoittajilta yms)? Omasta mielestä aika relevantti kysymys nyt kun korkojen nostoilla väläytellään suht usein
  • Onko yrityksellä aikomuksissa tulevaisuudessa lanseerata uusia ratkaisuja ympäristöhaittojen torjumiseen/ veden puhdistukseen vai onko tarkoitus pelkästään kasvattaa nykyistä operatiivista toimintaa ?

Tätä keissiä on todella hankala arvioida osittain siksi että muita vastaavia yrityksiä ei taida pörssistä löytyä joten ainakin näihin asioihin olisi hyvä saada vastaus :smiley:

18 tykkäystä

Poiminta viisi vuotta vanhan Lamoria käsittelevän HS:n artikkelin lopusta:

“Laitebisneksen liikevaihto vaihtelee vuosittain 40-60 miljoonan euron välillä riippuen öljyvahinkojen määrästä ja koosta. Globaalin palveluverkoston liikevaihto on suunnilleen 100 miljoonaa euroa”

Tänä vuonna yhtiön tammi-syyskuun liikevaihto 35,2 miljoonaa euroa. Öljyntorjunta on yhtiön ydinliiketoimintaa ja siinä se on maailman markkinajohtaja suurella kaulalla. Viidessä vuodessa liikevaihto on kuitenkin kutistunut merkittävästi, vaikka tilauskanta tällä hetkellä onkin ilmeisen korkea.

13 tykkäystä