Lindex Group (Stockmann Group)

Heitetääs @Rauli_Juva sulle sellainen pieni kesäinen rapala, jos nyt Q2 tietojen pohjalta leikittäisiin että retail “katoaisi” yhtiöstä niin mitä pistäisit Lindexin arvoksi?

29 tykkäystä

Heitetääs myös sama kysymys selvästi liiketoimintaa tonkineelle @Seinakadun_Keisari lle? Minkä arvoinen Lindex mielestäsi on?

7 tykkäystä

Vaikka kysymys on muille,viikonlopun ratoksi ja muistin varmistamiseksi.

Stockmann ostaa Lindexin

Tavarataloketju Stockmann ostaa ruotsalaisen vaatekauppaketjun Lindexin. Stockmann on tehnyt yhtiöstä noin 870 miljoonan euron arvoisen ostotarjouksen, ja Lindexin hallitus suosittelee sen hyväksymistä.2007

Talous|Yritykset

Stockmann tekee 250 miljoonan euron alaskirjauksen Lindexin liikearvoon 2020.

Vähän oikaisten Lindexin arvo 870 -250 =noin 600 miljoonaa.

Inderesin viimeinen perinpohjainen analyysi Q1 Jälkeen sai Lindexin arvoksi noin 600 miljoonaa.
Tuskin mikään on kovin olennaisesti muuttunut muutamassa kuukaudessa.

Velkasaneerauksen suhteen mennään oikeastaan entisillä teksteillä.Vaikka aikanaan johtaja Jari ja nyt johtaja Susanne luonnollisesti pyrkivät asian mahdollisimman nopeaan loppuunsaattamiseen jutut oikeudessa etenevät omaan tahtiinsa. Niistähän ei oikeastaan saatu mitään uutta arviota Q2 yhteydessä.
Eli jonkun esittämä “muutama vuosi” voi hyvinkin olla realismia.

Johdolle jää ainoaksi “strategiseksi” vaihtoehdoksi laittaa Stokkan tavaratalot kuntoon,nostaa Lindex vielä parempaan tuloskuntoon uuden logistiikkakeskuksen avulla.Ja auttaahan se Stokkan tavaratalojakin,sen kautta käsittääkseni osa heidänkin tavaroista kulkee.

3 tykkäystä

Palaan tähän Raulin vastauksen jälkeen

6 tykkäystä

Raportti lähti juuri ulos ja siinä on Lindexin arvoksi osien summassa päivitetty 625 MEUR. Jos tavaratalonjen miinusarvo katoaisi, tuolla päästään reilun 4 euron osakekohtaiseen arvoon. Kuten raportista selviää, tämä perustuu edelleen siihen, että nykyinen marginaalitaso Lindexissä ei ole kestävä ja siten tulos tulee lähivuosina vähän laskemaan. Tämän suhteen olen tähän asti ollut seurantani ajan väärässä eli marginaali on pysynyt hämmästyttävän vahvana ja siten ennusteemme Lindexille liukuneet ylöspäin. Katsotaan miten jatkosssa.

Jos katsottaisiin Lindexin tämän hetken tulostasolla (noin 90 MEUR EBITtiä), niin arvoksi voisi mun käyttämällä maltillisellakin EV/EBIT 8x:llä saada EUR yli 700 MEUR. Tässä skenaariossa osakekohtainen hinta heiluisi jo vitosen hujakoilla ilman tavarataloja.

59 tykkäystä

Pidättekö kuinka todennäköisenä, että nykyinen johto pyrkii eroon tavarataloista vai onko strategia jollain ilveellä elvyttää, että ne tekemään tulosta? Toimitusjohtajan valinnasta tulee vain sellainen olo, että Lindex edellä mentäisiin tulevaisuudessa.

Lindexin arvostus on aika pahasti Stockan panttivankina nyt.

1 tykkäys

Eli päivitetty rapsa ulkona, siinä osien summa / arvonmääritystä on hienosti avattu.
Inderes: 2,35 (Lisää) → 2,40 & Lisää

Omistajan omistuksen arvolle tavaratalot on varsinainen taakka, sillä raportissa arvioidaan että 0-hintaisella lahjoituksella osake olisikin yli 4 euron arvoinen Raulin Lindex-tuloskunnon arvioilla ja P/E 12 -kertoimella (ei siis tarvitse venyttää H&M/Inditexin tasoihin (P/E=20)

Pitelenkin peukkuja että yrityssaneeraus saadaan loppuun, ja että teollinen ostaja tutustuttuaan toteaa että heidän omistuksessaan (synergiat / mittakaavaedut; hankinnnat; hallinto; IT; jne) retail on saatavissa nollahinta-arvoiseksi.

Toki yhtä lailla tai enemmänkin toivon että retail kykenee itsenäisestikin nollatulosta parempaan, ei se liiketaloudessa hääppöinen suoritus ole. Ei vaan tunnu onnistuvan kaikesta tekemisestä huolimatta. Ehkä P&C osaaminen aikanaan valuu retailin suorittamiseen ja tuo bisneskunnon.

Tuotto-odotus on kohtuullisen hyvä, kun huomioidaan mahdolliset rakennejärjestelyt keskipitkällä aikavälillä
Vuokraveloilla ja kassalla oikaistuna arvioimme Stockmannin 2023-24 P/E luvun olevan 8-9x ja EV/EBIT:n noin 6x.
Pelkästään yhtiön tulosta ja kassavirran luontikykyä ajatellen nämä ovat mielestämme hyväksyttävien
arvostuskertoimien alalaidassa. Yhtiötä arvioidessa tulee kuitenkin huomioida myös mahdolliset rakennejärjestelyt jota voi hahmotella osien summan arvon kautta, jonka arvioimme olevan 3,5-4 euroa. Emme näe tämän piilevän arvon realisoituvan lähitulevaisuudessa, mutta 2-5 vuoden päähän katsottaessa näemme sen mahdollisena.
Pidemmällä aikavälillä emme odota merkittävää tuloskasvua ja pääoman tuotto jää ennusteillamme
tuottovaatimuksemme tuntumaan, joka korostaa rakennejärjestelyjen tarvetta ja niiden roolia osakkeen tuottoodotuksessa.


image
image

15 tykkäystä

Onko saneeraus minkälainen ongelma retailin myynnille vai odotellaanko tässä käytännössä saneerauksen loppua ensin jolloin alkaa tapahtua?

Itselläni on vähän hankala hahmottaa tulevien tapahtumien aikajanaa, mutta omistaja-arvon kannalta on kuitenkin selvää, että retailille tapahtuu se kuuluisa “jotain”.

4 tykkäystä

En osaa arvioida Stockmannin johdon pyrkimyksiä muuten kuin siltä osin, että aivan varmasti yrittävät kaikkensa saadakseen tavaratalot tekemään tulosta. On nimittäin paljon helpompi myydä voittoa tuottavat tavaratalot kuin tappiota tuottavat tavaratalot. Ja pitäessäkin on parempi tuottaa voittoa.

Isompi kysymys on, että millainen tulevaisuus tavarataloilla ylipäätään on. Nettikaupan voittokulkua on ennustettu jo ainakin 10 vuotta, ja onhan se kyllä ollut voittoisaa. Tällä on seurauksia myös kaupan alan ulkopuolelle mm. kiinteistöbusinekseen ja logistiikkaan.

Että kun osaisi ennustaa tulevaisuutta, niin olisi helpompi tehdä rahaa sijoituksilla…

1 tykkäys

Mitään isoa ei tapahdu ennen saneerauksen päätöstä.

Saneerauksen päätöstä voi alkaa odottamaan aikaisintaan tämän vuoden lopulla. Oma arvioni, toki riippuu vahvasti parista käräjäoikeuden päätöksestä ja niiden aikataulusta.

7 tykkäystä

image

image

Taustaoletukset muuttuvat, laskut muuttuvat, sijoittajat muuttuvat, toimitusjohtajat muuttuvat, analyytikot muuttuvat, mutta tuo 4€ - 5€ potentiaalinen haarukka Stockmannin kurssille on ja pysyy :joy:

47 tykkäystä

Yritin pyöritellä lukuja jotta saisi jotain arvausta Lindexin arvosta ilman retailia.

EV on luokkaa 520me ja EBIT on se ~90M, tästä saadaan nopeasti sellainen 5.5 kertoimeksi, tätä voi verrata HenkkaMaukan vastaavaan kertoimeen 17 (FY24e, Raulin viimeisin rapsa) ja sitä kautta saada helposti 6€ hintoja osakkeelle.

Vastaavasti PE on HM:llä 20 (FY24e) joka antaisi taas 0.35€ EPSillä Lindexille 7€ kurssin.

Vastaavasti jos taas uskoon esim. The Peltihallin tuomaan kasvuun ja kustannustehokkuuteen niin alhaisen inflaation tilanteessa ei ole varsinaisesti mitään syytä miksei EPS voisi olla 0,5€, siitä taas sitten kertoimilla voidaan hakea 7.5€-10€ lukuja - jos käytetään HM:ää verrokkina.

Summasummarum, kun saneeraus on ohi ja KUN rakennejärjestelyt on tehty niin nykyisistä tasoista puhutaan helposta kurssin tuplauksesta mutta 2-3v säteellä voidaan puhua triplauksestakin - tai enemmän.

Mutta katsotaan miten homma etenee, kunhan lomat on lusittu ajattelin tehdä taas soittokierroksen oikeuslaitokselle ja katsoa missä mennään saneerauksen suhteen.

41 tykkäystä

Muuten kusisin jo sammakon hunajaa, mutta ainoa mikä mietityttää hieman on Coeuksen rahaston aiemmat myynnit. Veikkaisin (ihan puhdasta spekulaatiota siis), että jonkinlaista vahvaa signaalia on jotain kautta tullut sille, ettei Stockassa nähtäisi rakennejärjestelyjä vielä ainakaan useampaan vuoteen. Muuten en ainakaan keksi mitään yhtä isoa syytä, miksi Coues päätti Stockasta yhtäkkiä luopua. Luultavasti syitä on ollut kuitenkin ainakin muutama?

Toivottavasti @Arimatti_Alhanko ja kumppanit tulevat tätä myyntiään vielä joskus valottamaan jotain kautta, niin ei tarvitse täällä arvailla.

6 tykkäystä

Strategiasta on paha sanoa, kun se ei ole firmalla itsellekään kasassa. Mutta arvaisin, että ei Susannenkaan johdolla tavoite ole tavarataloista luopua mahdollisimman pian nolla-arvolla, vaikka se paperilla näyttäisi osakkeelle hyvältä. Eli varmasti yritetään myös operatiivista parannusta, vaikka myynti olisi mahdollinen. Toimarivaihdos tosiaan viittaa siihen, että jos tässä jonkun osan myynnillä spekuloidaan niin pikemminkin tavaratalojen kuin Lindexin.

Ei se teknisesti ole ongelma eli saneeraus ei estä myyntiä (sillä velkojat ei varmaankaan vastusta tappiopesän myymistä). Yhtiö viittaa kuitenkin strategiatyössään saneerauksen jälkeiseen aikaan, joten luultavaa on, että tuota kuitenkin odotetaan ennen isompia liikkeitä ja toki se helpottaa asioita.

7 tykkäystä

Q1 aikana tehdyt myynnit? Sijoittajakirjeestä jäi se kuva, että oli vain “poikamaista höntyilyä” ja ostettiin jo vähän takaisinkin.

3 tykkäystä

Tuo kirje on muuten hyvä, mutta historiaa.Näkemykset Lindexistä edelleen päteviä.Mutta kuten täällä on käsitelty.Coeus myi kaikki omistuksensa Stokkassa kesäkuussa.Eli hävisi listoilta.

3 tykkäystä

TILAAJILLE Lainaus Kauppalehti otsikkotaso.

Näillä kaupan alan osakkeilla arvostus on painettu alas – Yksi sektorin pörssiyhtiöistä karkasi omille teilleen

Matalassa päässä sekä tuloskasvuennusteen että p/e-lukujen perusteella ovat toimistotavaroita myyvä Wulff, tavarataloyhtiö Stockmann ja tukku- ja vähittäiskauppakonserni Kesko. Wulffin tuloskasvun odotetaan pysähtyvän, kun taas Keskon ja Stockmannin tulosten nähdään kääntyvän alamäkeen – Stockmannin tuloksen odotetaan pienentyvän 13 prosentilla seuraavan kolmen vuoden aikana Lainaus jutusta.

Kommenttini.Taulukko kauppojen vertailuun on mielenkiintoinen.Kuten teksti kertoo Stokkan tasot matalat.Etenkin historialliseen tasoon nähden.

2 tykkäystä

Coeus vaihtaa omistuksiaan kuin sukkia. Paha tuosta on mennä mitään pidemmän aikavälin johtopäätöksiä tekemään.

8 tykkäystä

Pieni päivitys IFRS 16- kuvioihin (tällä kertaa toivottavasti asioita helpottava tieto) :slight_smile:
Mulla oli seurannan aloitus laajassa tämmöinen kommentti:

image

Stocka julkaisi nyt Q2-raportin yhteydessä lukuja, joiden pohjalta voidaan laskea (CFOn avulla), että itse asiassa tällä hetkellä vuokrien vaikutus tuloslaskelmaan ja kassavirtaan on aika lailla sama. Eli jostain syystä sale-and-leasebackin kirjanpitoerikoisuudet ei johtaneetkaan semmoiseen tulokseen jota kuvittelin ja jollaisen kuvan yhtiöltäkin viime syksynä sain. Tämä kuitenkin vähän yksinkertaistaa näitä IFRS 16 oikaisuja.

Samoja lukuja katsomalla voi myös huomata, että itse asiassa IFRS 16 poistoja on ollut vähän odotuksiamme vähemmän ja IFRS 16-eriä rahoituskuluissa odotuksiamme enemmän. Pienemmät poistothan luonnollisesti parantaa liikevoittoa. Stockmann-divisioona (jota nämä IFRS-koukerot enemmän koskee) teki kuitenkin odotettua ja vertailukautta hieman heikomman liikevoiton H123, joten itse asiassa rahoituskuluista löytyvä vuokrakomponentti huomioiden sen divisioonan tulos jäi vielä hieman enemmän ja on siis tuhdisti miinukselle, kuten aiemmin kerrottu.

Nämä on toki huomioitu tuoreimmassa analyysissä, eikä tuo isoon kuvaan muutosta. Lähinnä yksityiskohdista kiinnostuneille tiedoksi pieni päivitys aiempiin tietoihin nähden.

36 tykkäystä

Susannen johdolla Stocka vetänyt aika aggressiivista alekampanjaa. En muista että Jarin aikana tällaista 60 + 20 % hulluttelua olisi nähty. Itsellekin tarttui mukaan Gantia kun kerran halvalla sai.

Susanne oli ennen NetOnNet -krääsäkaupan johtaja eli ehkä hän tietää että joskus tavara vaan on saatava liikkeelle ja uutta putkeen. Katteille tämä ei tietysti tee hyvää, mutta toisaalta asiakkaiden ja myös kanta-asiakkaiden määrä lisääntyy. Ja itse inhoan Stockan osakkaana sitä kun jengi selaa puhelinta kauppakeskuksessa josko tämän saisi muualta halvemmalla. En siksi etten ymmärrä tätä toimintaa, vaan siksi että näin se kuluttaja toimii ja joku muu käärii hillot.

4 tykkäystä