Lindex Group (Stockmann Group)

Kyllä tää on tällähetkellä ihan yleinen ongelma kun ostovoima on kärsiny, niin kauppojen varastot täyttynyt ja niistä pitää päästä eroon. Joten ei jää muita vaihtoehtoja kuin alennusmyynnit ja suuret sellaiset. Vaikka 60% + 20% kuulostaa paljolta, mutta se on lopulta ”vain” 68% alennus.

Ja kyllä noita alennusmyyntejä on stokkalla ollut aikasemminkin, kun edellisen sesongin tuotteet -50-60% halvemmalla. Aikasemmin on vaa ne riittänyt, niin ei oo tarvinu laittaa lisäalennusta. Eli sanoisin, että enempi olosuhdekysymys kuin uuden toimarin toimintaa.

6 tykkäystä

Moikka. Tuolla toisessa ketjussa tulikin jo esille että ikävä kyllä rahasto on päättänyt lopettaa toimintansa. Täten rahaston Stockmann myynnit liittyvät tähän päätökseen. Todella ikävä juttu ja todella pettynyt olo :face_with_raised_eyebrow:

Mitä tulee itse Stockmanniin sijoituskohteena, itsellä on edelleen vahva usko yritykseen hyvänä sijoituskohteena. Etenkin Lindexin tekeminen haastavassa makroympäristössä on ollut erittäin vakuuttavaa. Gross margin 66.8% ja lähes korkein taso koskaan (pois lukien Q2 2021 jolloin marginaali oli 67.1%). Aivan mieletön suoritus ottaen huomioon että marginaalin piti vasta kunnolla palautua H2 2023 alkaen. Hennes on myös puhunut paremmista marginaaleista vasta myöhemmin. Hats off!

Tavarataloliiketoiminta on toki edelleen ollut vaisua. Mutta mikäli Stocka divisioona joku päivä pääsisi jonkun toisen yrityksen alle, olisi omasta mielestäni synergiaedut ilmeiset. Jos tämä toinen peluri tekisi vastaavaa liiketoimintaa ja olisi paljon Stockan kokoluokkaa isompi, Stocka saisi luultavasti neuvoteltua ostopuolella paljon paremmat ehdot. Lisäksi admin kuluja saisi karsittua. Markkinointibudjetti on myös aika kookas esimerkiksi suhteessa P&C:hen.

Uskon myös edelleen että pelihalli ei tule pysymään Stockan omassa taseessa mikä tulee vapauttamaan mukavasti pääomaa.

75 tykkäystä

Kaupan alan asiantuntija Arhi Kivilahti on kirjoittanut kuukausi sitten ihan mielenkiintoisen artikkelin tavaratalojen murroksesta.

Jutusta löytyy ihan mielenkiintoinen kuvaaja.

Tässä muutamia nostoja.
Viime aikoina menestyneet ovat keskittyneet erilaisiin asiakasryhmiin
"Halpatavaratalot olivat yksi ”Innovator’s Dilemma” -kirjan esimerkeistä. Ne tulivat markkinaan myymälöillä jotka olivat pelkistetympiä kuin perinteiset tavaratalot, myivät tuotteita, jotka olivat huonompilaatuisia ja palvelivat matalatuloisempia asiakkaita.

Näistä syistä perinteiset tavaratalot eivät kiinnittäneet huomiota halpatavarataloihin, vaan keskittyivät parhaisiin asiakkaisiinsa. Halpa hinta kuitenkin puhutteli tiettyä asiakasryhmää. Kehittyessään halpatavaratalot paransivat laatuaan houkutellen yhä suurempaa asiakaskuntaa, usein yhä halvemmilla hinnoilla. Osa halpatavarataloista myös alkoi myydä yhä laadukkaampia tuotteita. Pikku hiljaa ne ottivat yhä suuremman osan perinteisten tavaratalojen markkinasta."

Harmi, kun Prisman kehitys ei ole kuvaajassa sillä hän kirjoittaa näin.

Todellisuudessa Tokmannin ja Prisman kaltaiset kauppaketjut ovat nousseet maamme suurimpien käyttötavarakaupan ketjujen joukkoon. Kun asiakas ostaa kodin tarvikkeita Tokmannilta tai perusvaatteita Prismasta, on se usein pois tavaratalon myynnistä. Etenkin Prisma on vahvasti läsnä suurissa kaupungeissa. Tavaratalojen perinteiset asiakasryhmät, kuten keskiluokkaiset perheet, ovat myös Prismalle tärkeitä ruokakaupan asiakkaita.

Tulevaisuuttakin pohditaan:

Verkkokauppa voisi kuitenkin olla myös iso mahdollisuus laajentaa asiakaskuntaa niin uusiin asiakasryhmiin kuin myös uusille alueille. Tavaratalokaupassa edelläkävijät, kuten John Lewis Englannissa, ovat rakentaneet verkkokaupasta merkittävän osan (50+%) liiketoimintaa. Samaan aikaan Suomessa verkkokaupan hyödyntäminen on ollut vähäisempää. Tässä olisi iso hyödyntämätön myyntipotentiaali.

Stockmann ja Lindex on viime aikoina pyrkinyt kasvattamaan jäsenasiakkaidensa määrää. Tämän yhdessä valmistuvan modernin peltihallin kanssa voisi ajatella edistävän verkkokaupan kehittämistä.

Lankeaako Stockmann tähän kategoriaan?

"Maailmalla on paljon esimerkkejä tavarataloista, jotka eivät ole kyenneet palaamaan entisaikojen loistoonsa. Erikoiskaupan suuret valikoimat pitänevät huolen siitä, että tavaratalot eivät kykene enää tarjoamaan ”kaikkea saman katon alta” -strategiaansa. Tämä on johtanut siihen, että moni tavaratalo-yhtiö on keskittynyt entistä enemmän muotikauppaan ja kosmetiikkaan, ja usein verraten hienoilla brändeillä. Nämä tavaratalot ovat jättäneet taakseen keskiluokkaisen asiakasluokan ostovoiman ja keskittäneet voimansa keskustojen turisteihin sekä vauraampiin asiakkaisiin.

Tässä mallissa palvelun ja kokemuksellisuuden merkitys korostuu hinnan jäädessä sivuun. Mitä enemmän tavaratalot satsaavat vauraampiin asiakkaisiin, sitä pienemmiksi käyvät myös heidän kohdeasiakasryhmänsä. Lisäksi kokemuksellisessa päässä tavaratalot ovat saaneet uuden kilpailijan brändien omista myymälöistä. Niken ja Applen johdolla suuret brändit ovat rakentaneet entistä hienompia ja kokemuksellisempia myymälöitä.

Jotkut tavarataloketjut ovat pitäneet kiinni keskiluokkaisemmista asiakkaistaan. Näillä ketjuilla usein kategorioiden kirjo on hieman laveampi. Monella ruoka on myös tärkeässä roolissa."

21 tykkäystä

Lainaus PTY tiedote

Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 7,6 %

Liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 2023 pukeutumisen tuoteryhmässä yhteensä 8,3 % vuoden 2022 tammi-kesäkuusta. Samaan aikaan kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 1,1 %. Käyttötavara yhteensä -tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 2,7 %. Elintarvikkeiden tuoteryhmässä liikevaihto kasvoi yhteensä 9,7 % vuoden 2022 tammi-kesäkuusta

Lainaus Stokka Q2.

Stockmann-divisioonan liikevaihto kasvoi 3,2 % ja oli 147,8 miljoonaa
euroa (143,1).

Stokkan prosentit taisivat jäädä hieman jälkeen muiden kehityksestä

5 tykkäystä

Olihan se karmea kvartaali enkä ihan osta hullujen päivien ajoitusta selityksenä.

Aiemmassa jutussa Stockan verkkokauppa on siitä potentiaalinen, että sieltä saa kaiken hugobossista kahvikoneisiin kanta-asiakasohjelman piirissä. Lisäksi verkkokauppa-alusta on onnistunut. Harmi vaan, että Stockan kanta-asiakasohjelma on aika heikko pl. kilpailukykyiset alennukset aika-ajoin. En koe platinajäsenenä olevani missään eksklusiivisessa porukassa (lukekaa ne edut jos ette usko).

7 tykkäystä

Lainaus Hesarin otsikko

Talous|Kauppa

Nämä tuotteet eivät mene kaupaksi nyt – Tampereen Sokos ja Stockmann kommentoivat tilannetta

Kuluttajien ostovoiman heikkeneminen näkyy vähittäiskaupan myynneissä. Kauppojen hyllyille jäävät nyt tavarat, joiden ostamista voi lykätä

Kommenttini.Jutusta selviää hyvin tämänhetkinen tilanne.Rahaa on kansalaisilla rajallisestj, entistä tarkempaan mietitään rahan käyttöä.Uudella toimarilla riittää Stokkan osalta mietittävää.Viimeinen omistajalistaus puhui samaa asiaa.Ei suuria muutoksia.Iso rahakin odottelee, mitä tuleman pitää.Stokkan ale myynneistä saa tavaraa halvalla.Sama ei päde Stokkan osakkeeseen.?
Riskin ottajat lisäilevät.Muut hypistelevät.

3 tykkäystä

Osakkeesta puheen ollen taas ollaan siinä parissa eurossa. Tämä sen jälkeenkin kun pandemia päättynyt, saneerausvelat maksettu ja Lindexin toimari siirretty konsernin johtoon. Enpä olisi uskonut kun silloin 2021 lopussa tähän kelkkaan parilla eurolla lähdin. Veikkaan että edes saneerauksen päättyminen ei aiheuta muuta kuin sen perinteisen 10 % pompun ja taas lähtöpisteeseen. Markkinalle ei kelpaa muu kuin retailin alasajo tai myynti.

9 tykkäystä

Täysin samat fiilikset. No pidetään viel kiinni ja katsotaan miten case Lindex tulee menemään. Siitä on muodostunut itselleni se ainoa syy pitää tästä osakkeesta kiinni!

3 tykkäystä

Liekö omaa toimeajattelua vain, mutta oletteko huomanneet Stockan verkkokaupassa muutoksia viime aikoina? Arvostelut tulleet näkyville ja lisäksi monissa tuotteissa on ihan reippaita lukuja kohdassa “xx asiakasta lisäsi tuotteen juuri ostoskoriinsa”. Mielestäni aiemmin oli enintään muutamia, mutta nyt näkyy jo joitain kymmeniä. Lisäksi rekryilmoituksessa näkyi haettavan ihan reilua määrää “yöpakkaajia” Tuusulan varastolle heinäkuussa, eli selvästi halutaan lisätä volyymiä tällä puolella.

Onko muuten mitään estettä miksi Stocka ei voisi Booztin ym. firmojen lailla myydä tavaraa vaikkapa koko EU-alueelle? Nykyisillä alennuksilla ja normihinnoilla kantis-setelien avulla hintatasokin olisi suhteellisen kilpailukykyinen.

12 tykkäystä

Noniin, tilannepäivitystä pienen kaivamisen jälkeen.

Helsingin käräjäoikeudessa on marraskuun lopulle merkattu Stockmann vs. Nordika, pitäisi olla suht yksinkertainen case joten päätöstä on lupa odotella vielä tämän vuoden puolella.

Tämä on kriittinen case koska Stokkalla ei ole Nordikan kanssa enään mitään bisnestä joten ainoa suhde on juristien kautta, Nordikalla ei siten liene hirveästi halua joustaa. Case itsessään on tosiaan mallia nakit ja muusi eli hyvin peruscase joita Helsingin KO:ssa on käsitelty satoja aikaisemmin joten oikeuskäytäntö on varsin hyvin olemassa. Iso kysymys on se lähteekö Nordika valittamaan päätöksestä jonka oletan menevän saneerausohjelman mukaisesti, se kuitenkin maksaa juristikustannuksina aika paljon.

Mutta oletetaan että Nordika menee sen saneerausohjelman 18kk vuokrakorvauksen mukaan eikä siitä valiteta. Jäljelle jää TSO ja Lähi-Tapiola. Molempien kanssa Stokkalla on edelleen bisnessuhde ja ilmeisen toimiva kommunikaatio, näiden tahojen intresseissä ei ole heittää hiekkaa Stokkan rattaisiin joten lienee varsin perusteltua olettaa että kun Nordika on maalissa, loput 2 casea sovitaan siten että korvausvaatimusten mukaiset rahat siirretään escrow-tilille ja annetaan oikeuscasejen juosta omaa rataansa saneerauksen ulkopuolella. Eli ts. nämä 2 tahoa eivät vastusta saneerausohjelman päättämistä ja sitä voi siten hakea oikeudesta (rutiinitoimenpide).

Eli summasummarum, tod.näk. mitään uutta ja ihmeellistä ei tapahdu ennen joulukuuta jolloin tod.näk. tulee KO:n päätös, asianomaisilla on 7pv aikaa ilmaista tyytymättömyytensä päätökseen ja jos sitä ei tehdä niin päätös tulee lainvoimaiseksi. Eli optimitilanteessa tammikuussa voisi olla käsillä tilanne että ainakin hakemus saneerausohjelman ennenaikaisesta päättämisestä voitaisiin laittaa vireille ja arviolta 1-2kk siitä voisi tulla päätös.

EDIT lisätään sen verran että olisin äärimmäisen yllättynyt ellei keskusteluja näiden kahden tahon kanssa olisi jo aloitettu siten että kun case Nordika on maalissa niin voidaan nopeasti julkaista oikeustapausten siirto saneerauksen ulkopuolelle. Mutta ennen case Nordikan päätöstä mitään ei tod.näk. tapahdu.

76 tykkäystä
22 tykkäystä

Groupin nettisivut uusittu ja kaikessa Lindex mainittu edellå :thinking:

18 tykkäystä

Ei muistaakseni ennen tuota Stockmann-konserniakaan paljoa viljelty. Hienoa!

Onhan nyt ulospäin vietinnän suhteen vähän erilaisen oloinen meininki, kun Susanne on puikoissa. Kaikki kunnia silti Latvaselle, teki hienoa työtä yhtiön perämisessä!

Yksi pointti vielä tähän toimarin vaihdokseen. Ennen Stockaa syytettiin siitä, että toimarilla ja johdolla yleensäkään ei ole osakeomistuksia. Eipä voi syyttää enää! 3/4 johtoryhmän jäsenestä omistaa nyt yhtiön osakkeita. Ei toki mitään kovin suurin määriä, mutta siltikin. Voisi kuvitella, että Lindexin spinnaaminen ei ole enää ainakaan johdon omistuksista kiinni. Hallituksen jäsenillä on nyt myös ihan kivasti omistuksia, kun palkkiojärjestelmää muutettiin.

Tämä (kuten muutkaan kirjoitukseni) eivät ole sijoitussuosituksia. Itse lähden vain siitä, että olen yllättynyt, mikäli Lindexissä olevaa piilevää arvoa ei lunastateta tavalla tai toisella seuraavan viiden vuoden sisällä. Siinä kohtaa odotan vähintään kurssin tuplaamista nykyiseltä tasolta, mikäli Lindex jatkaa hyvää suorittamista.

Muttiahan (ei sitä tomaattimurskaa) tähän matkalle on mahtunut. Mutta näitä muttia on kuitenkin koko ajan yhä vähemmän…

Me sammakot olemme sillä lumpeen päällä makoilleet jo hyvän tovin. Haluan uskoa, että vielä tulee se päivä, kun saamme kaikki hypätä lumpeelta ilmaan!

15 tykkäystä

Tavallinen sammakko painaa parikymmentä grammaa, jonka kannatteleminen ei lumpeenlehdelle ole liikaa. Lumpeenlehti on sammakolle muutenkin ihan toimiva istuinalusta. Siitä sen on hyvä tähyillä pikkuruisia hyönteisiä, joita se syö mielellään.

Jos lehdelle istahtaa joskus kookkaampi sammakko, saattaa käydä toisin. Voi olla, ettei lumpeenlehti jaksa enää kannatella sammakkoa, vaan konna kastuu – mutta sehän ei sammakkoa haittaa

Lainaus Hesarista. En tiedä, mitä sammakko esimerkkisi tarkoitti. Ainakin Stokkan osalta odottavan aika on pitkä.Vaikka täällä toisin veikattiin, niin itse odotan, että oikeusjutut viedään loppuun asti ja “sammakko” saa odottaa saalistaan vuosia.Ehkä tuo viisi vuotta on vähän kaukana, mutta eikös pian sen jälkeen lopu Stokkan vuokrasopimuskin keskustan kiinteistössä.(korjaan tämän,kiinteistökaupan yhteydessä johtaja Latvanen sanoi vuokrasopimusajan olevan “pitkän” eli sammakko saa odottaa pitkään )

3 tykkäystä

Myyntitiedote 31.8.2023
Päivittäistavarakauppa ry

Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto kasvoi heinäkuussa 5,8 % edellisvuodesta

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten tavaratalo- ja hypermarketketjujen* liikevaihto kasvoi vuoden 2023 heinäkuussa 5,8 % edellisvuodesta. Liikevaihdon arvoksi kirjattiin 745,6 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi heinäkuussa pukeutumisen tuoteryhmässä 0,3 %. Kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 1,1 %. Kaikkiaan käyttötavaroiden tuoteryhmän liikevaihto kasvoi yhteensä 0,9 % vuoden 2022 heinäkuuhun verrattuna. Elintarvikkeiden tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 8,0 %.

– Heinäkuussa tavaratalo- ja hypermarketketjujen kasvu tuli täysin elintarvikekaupasta, ja sekin hintojen nousun siivittämänä. Käyttötavarakaupan myynnin kehitys oli erittäin vaisua. Tulevassa budjettiriihessä toivottavasti etsitään keinoja vahvistaa kuluttajien luottamusta ja ostovoimaa, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.

Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto kasvoi tammi-heinäkuussa 7,3 %

Liikevaihto kasvoi tammi-heinäkuussa 2023 pukeutumisen tuoteryhmässä yhteensä 7,0 % vuoden 2022 tammi-heinäkuusta. Samaan aikaan kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 1,1 %. Käyttötavara yhteensä -tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 2,4 %. Elintarvikkeiden tuoteryhmässä liikevaihto kasvoi 9,5 % vuoden 2022 vastaavasta ajanjaksosta

Lainaus Pty.Heinäkuussa kauppa on vielä käynyt,joskin tahmeammin pukeutumisen,kodin ja vapaa-ajan puolella.Onko Stokkan “affordable luxury” tehnyt kappansa ? Se kuullaan vasta q3 yhteydessä.

7 tykkäystä

" Kauppayhtiö Stockmannin osakkeella tehtiin maanantaina iltapäivällä yhteensä 679 520 osakkeen blokkikauppa."

image

21 tykkäystä

Hyvä sammakoiden tankata näin syksyllä, sillä talvellahan emme syö mitään. Tosin itse saatan tehdä poikkeuksen tänä vuonna ja kömpiä kosteikon pohjalta esiin, mikäli saalis vaikuttaa tarpeeksi herkulliselta.

Näin vakavammin, niin pitkä aika on odottaa seuraavaa omistuslistausta. Olisiko jopa sveitsiläiset tai irlantilaiset käyneet tankilla?

Marimekkokin näyttää muuten edelleen holdaavan Stocka-osakkeitaan, mikä ei sinänsä nyt suoranaisesti mitään tarkoita.

5 tykkäystä

Kevalla juuri tuo 679520 kpl osakepotti…

Tai arvataan että oli…

3 tykkäystä

Tiedä tuosta saaliista.27.10.tulee IR kalenterin mukaan Q3 osavuosikatsaus.
Ruotsin kruunun arvo on edelleen heikentynyt ja ainakin minusta talousnäkymät kääntyneet huonompaan suuntaan.Se ei olle Stokkan tavarataloille hyväksi.
Miksi isot omistajat nyt myisivät ? Olleeko Keva saanut osakkeensa “halvalla” velkajärjestelyn myötä.
Itse en odota lähiaikojen talousnäkymiltä enkä Stokkan tulokselta kummoisia. Odotellaan oikeuden päätöksiä.Suuri positiivinen ajuri on minusta logistiikkakeskuksen valmistuminen ensi vuonna. Joskin sen “sisäänajo” vie aikaa ja samoin suunniteltu Lindexin maailmanvalloitus.Kellä on ylimääräisiä varoja voi tätäkin ostaa edelleen, mutta ajallisesti hajauttaen.Tuskin tämän kanssa suuria tappioita tekee Lindexin ansiosta.Mutta voihan tuo kurssi “tuplatakin” kun hyvin alkaa mennä.
Edelleen jään odottamaan “strategian päivitystä” Vai menikö se Jarin mukana.

1 tykkäys

Ei mennyt, mutta venyy edelleen, voi mennä ens vuoden puolelle että tästä kuullaan. Tästä puhuttiin Q2-haastattelussa

4 tykkäystä