Voisi kuvitella, mutta olen saanut täältä sen käsityksen että se nimenomaan ei ole mahdollista ja jos olisi, niin se olisi tietysti tehty jo aikoja sitten. Osapuolet eivät voi vetää mutkia suoraksi tuohon saneeraukseen liittyvän byrokratian vuoksi.
Onhan tuossa perehtyneiden toimesta arveltu, että saneerausvalvoa ei olisi esteenä.
Mutta ainahan tässä on erehtymisen vaara niin kauan kun kumpikaan osapuoli ei vuoda ulos sitä mitä ei haluta kertoa… Ellei sitä ole sitten jo kerrottu (raha)
@lucas.mattsson:in haastateltavana oli toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge.
Aiheet:
00:00 Intro
00:17 Q1:n pääkohdat
01:51 Markkinakehitys
03:03 Lindex-divisioona
04:18 Uusi jakelukeskus
05:36 Yhdysvaltain dollarin heikentyminen
06:48 Ohjeistus
Lindexin omistajan JC holdingin omistaman tavarataloketjun Peek & Cloppenburg:lla on tapahtunut paljon viimeaikoina. Alkuvuodesta se sai kilpailuviranomaisilta luvan hankkia Saksalaisen SiNN-vaateketjun. Nyt kuitenkin SiNN:n velkojat ilmeisesti torppasivat aikeet. Vaikuttaakohan yhtään mitenkään Stockan mahdollisiin irrotuskuvioihin ja onkohan Åhléns-omistaja vielä mukana tarjouskilvassa?
Tässä joku linkkikin aiheesta, googlella löytyy varmasti parempiakin lähteitä:
Pakko tähän väliin kun osake halventunut mainita, että hyvää pöhinää oli vklp jumbon lindexillä. Väki jonotti sovituskoppeihin ja ihmisiä reilusti enemmän kun viereisessä kappahallissa ja h&m myös taisi jäädä jälkeen.
Täältä uusi raportti @Rauli_Juva :lta, jääräpäisesti(ei välttämättä viittaus Rauliin, toim.huom,) uskomme mahdollisten rakennejärjestelyiden tarjoamaan tuotto-odotukseen: Lindex Q1'25: Tilapäisiä logistiikkaongelmia - Inderes
Ehkä ylitulkitsen, mutta Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksen tuoreesta tiedotteesta voisi joku rivien välistä lukea, että siellä valmistaudutaan isoihin muutoksiin. En keksi mikä muu kuin suuren ankkurivuokralaisen lähtö tai muuten vain supistuminen johtaisi tällaiseen 2-3 vuoden aikajänteeseen tilojen järjestelemisessä uudelleen muutaman vuoden vanhassa kauppakeskuksessa. Selväähän on, että tavaratalon muuttaminen muunlaisiksi tiloiksi vaatisi pitkäaikaisia muutostöitä.
Hyvästä voi aina tehdä vielä parempaa, ja siksi teemme entistä ehompaa AINOAa meille jokaiselle. Kehitämme tiloja, laajennamme palveluvalikoimaa ja parannamme kauppakeskuksen toimivuutta askel kerrallaan.
Seuraavien kahden–kolmen vuoden aikana järjestämme tilojamme uudelleen ja tuomme saman alan liikkeet lähemmäs toisiaan. Haluamme, että arjen ostosten tekeminen on mahdollisimman mukavaa ja mutkatonta. Samalla AINOAan avautuu useita uusia liikkeitä, jotka tuovat lisää valinnanvaraa ja vahvistavat asemaamme arjen ostospaikkana. AINOA – Ihan uutta ihanuutta · Kauppakeskus AINOA Tapiola
Alkuvuodesta julkistettiin, että Ainoaan tulee Lidl 2027. Kaikki päivittäistavarakaupat (aiemmin Ainoassa jo Supermarket, K-Market ja S-Market) halutaan sijoittaa samaan kerrokseen, joten jo tuolloin oli odotettavissa että tämä vaatii paljon järjestelyä kun huomioi nykyisen M kerroksen liiketilojen rakenteen. En usko, että tässä on nyt Tapiolan Stockan kannalta suuria muutoksia tulossa, mutta tietenkin tämä on vain oma näkemykseni.
Edit: Lisätään nyt vielä linkki tuohon tiedotteeseen
AINOAn päivittäistavaratarjonta vahvistuu – Lidl avaa uuden myymälän kauppakeskukseen | Kauppakeskus AINOA
Lindexin strategisen arvioinnin tulos kesäkuun loppuun mennessä?
- Ilmoitetaan että Stockka myydään
- -ll- arviointiaikaa jatketaan vuoden loppuun asti
- -ll- ostajaa ei ole löytynyt ja Stockka jatkaa konsernissa jatkuvina toimintoina
- -ll- Stockka jatkaa konsernissa
- Muu, mikä?