Negaria pukkasi. Viimeinen kvartaali menisi ohjeistuksen keskivaiheella reilu 10% alle inderesin ennusteen.
Linkki myös hyvä olla, niin säästetään vaivaa muilta: Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Loihde laskee konsernin oikaistun käyttökatteen ohjeistusta sekä täsmentää digitaalisen kehittämisen liikevaihdon ohjeistusta vuodelle 2023 | Kauppalehti
Kappas, sieltä oli tullut perään toinenkin tiedote, Osinkopuolueelle onnittelut: Loihde Oyj jakaa lisäosinkoa yhden euron osaketta kohti - Loihde
Joo ei Loihdetta voi osingonmaksun haluttomuudesta syyttää.
Jatkossakin luvassa asiallista osinkoa, kait tuo noin järkevää on…?
Osinkopolitiikka
Loihteen tavoitteena on jakaa vuosittain osinkoa vähintään 50 prosenttia Loihde-konsernin tilikauden tuloksesta. Yhtiö arvioi vuosittain osingonmaksun edellytykset ottaen huomioon yhtiön taloudellisen tilanteen, kasvu- ja kehitystavoitteiden saavuttamisen ja niihin tarvittavat panostukset sekä muut osingonjakoon olennaisesti vaikuttavat tekijät.
Kohta starttaa CMD
Kyllä Loihde hakee reipasta kasvua 2024-2027.
Ainakin tavoitteet ovat riittävän ylhäällä,toivottavasti asiat edistyvät ko. suuntaan.
@Antti_Luiro haastatteli toimitusjohtaja Samu Konttista.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:31 Markkinatrendit
02:47 Vahvuudet ja kilpailuedut
05:59 Strategia
08:17 Taloudelliset tavoitteet
10:25 Pääoman rakenne
12:20 Yhteenveto
EDIT:
Laitetaan tähän samaan vielä Antin ja Frans-Mikaelin kommentit CMD:stä.
Aloin ihmettelemään mikä tätä nostaa ja löysin että Loihde tänään julkaissut:
Loihde on solminut kaksi merkittävää turvallisuus- ja verkkoratkaisujen puitesopimusta.
Toinen sopimuksista koskee turvateknologiajärjestelmiä ja -palveluita ja toinen verkkoratkaisuja. Sopimusten yhteisarvon arvioidaan ylittävän 10 miljoonaa euroa, ja niiden toimitukset ajoittuvat usealle vuodelle.
Kokenutta osaamista ehdolla Loihteen hallitukseen. Taustoja näyttäisi löytyvän Nixusta, Solitasta ja Capmanilta.
Nimitystoimikunta ehdottaa, että erillisten kokouspalkkioiden maksamisesta ja osakepohjaisesta palkkiojärjestelmästä luovutaan.
Tälläisen huomion tein. Mielestäni kokous palkkioista luopuminen on ihan tervetullut (näin niinkuin yleisesti). En tiedä sitten tuosta sitouttamisesta muuten. Hallituksen palkkiotkaan ei nyt mitkään hirveän suuret ollut
Kolme ehdolla olevaa jäsentä ainakin löytyy omistajalistalta, joten heidän sitoutuminen ja “palkkio” toivottavasti tulevat sitä kautta.
No olihan siellä ihan reilusti sitouttamista
Uudet ehdotetut jäsenet ovat kaikki Loihteen 15 suurimman omistajan joukossa määräysvaltayhteisöjensä ja henkilökohtaisten omistustensa kautta.
Mutta pihvi on tässä
Sopimusten yhteisarvon arvioidaan ylittävän 10 miljoonaa euroa ja niiden toimitukset jakautuvat usealle vuodelle. Sopimukset ovat merkittävän kokoisia verrattuna näiden liiketoiminta-alueiden tyypillisiin sopimuksiin. Kokonaisuutena sopimukset suhteessa entisen turvaliiketoiminnan vuoden 2023 ennusteisiimme vastaavat noin 11 % ja koko konsernin liikevaihtoon nähden vajaata 8 %.
Hallituskeskustelusta vielä sen verran, että mielestäni tämä on yksi erittäin positiivinen seikka:
"Aiemmin hallituksen jäsenten omistukset yhtiössä ovat olleet rajallisempia ja mielestämme on positiivista, että omistajien ääni hallituksessa vahvistuu. "
Marko Kauppi ei vakuuttanut lainkaan Nixun hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa. Onneksi osakkeenomistajat ymmärsivät vaihtaa miestä ja yhtiön kannattavuus saatiin kohenemaan. Omistaja, olkoon isokin, ei ole aina sopiva hallituksen jäseneksi. Henkilökohtaiset ominaisuudet ratkaisevat.
Ehdottomasti samaa mieltä siitä, ettei omistajuus ole yhtäkuin hyvä hallituksen jäsen.
Mutta ottamatta kantaa yksittäisiin henkilöihin, pidän hyvänä, että omistajan ääntä saadaan tämän yhtiön hallitukseen.
Kauppi ei ollut missään vaiheessa Nixun hallituksen puheenjohtaja. Jäsen kyllä ja viimeiset vuodet varapuheenjohtaja. Niska taas tuli hallitukseen jäseneksi 2021 ja puheenjohtajaksi 2022.
Loihteelta tulossa 1.3. Tilinpäätöstiedote tilikaudelta 2023
Minkälaisin odotuksin kohti 2023 lukujen julkistusta?
Alunperin yhtiön ohjeistuksessa odotettiin käyttökatteen paranevan edellisen vuoden 10,3MEurista, mutta marraskuun tulosvaroituksessa tätä muutettiin:
“Konsernin oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan 7–9 miljoonaa euroa.”
Osutaanko tuohon haarukkaan, vai ollaanko valahdettu alle?
Antti ja Frans antoivat etkokommentit, kun Loihde julkaisee Q4-tuloksensa perjantaina.
Loihde julkaisee Q4-raporttinsa perjantaina noin klo 8. Odotamme liikevoiton kasvaneen hieman yritysostojen tuella kokonaisuutena vaikeassa markkinatilanteessa. Kannattavuuden odotamme taas vahvistuneen selvästi vertailukaudesta ja olleen olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvällä tasolla. Raportissa erityisen mielenkiintomme kohteena on ohjeistus, jonka odotamme sisältävän tuloskasvua viime vuoden haasteiden jälkeen. Markkinatilanne on pysynyt erittäin epävarmana erityisesti IT-palveluissa, emmekä olisi yllättyneitä konservatiivisesta ohjeistuksesta. Yhtiön Q4-webcastia voi seurata klo 11 alkaen täällä.
Toivottavasti nyt ohjeistus pitää.
Muita alan yhtiöitä kun on kuunnellut, niin vaikuttaisi siltä, markkinan kysyntä ei ole enää heikentynyt, vaan ehkä jopa pientä orastavaa piristystä tapahtunut ainakin marras-joulukuuhun verrattuna. Jospa se enteilisi parempaa vuotta 2024 myös Loihteelle!
@Antti_Luiro jutteli toimitusjohtaja Samu Konttisen kanssa Loihteen mm. Q4:sta ja markkinatilanteesta.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:19 Vuosi 2023
02:22 Q4
03:32 Markkinatilanne
05:08 Ristimyynti
08:07 Kannattavuus