Lukeminen ja kirjallisuus (pl. sijoituskirjallisuus)

Sinuhe egyptiläisen kuunnelmaversioon kannattaa myös tutustua. Löytyy nyt vuoden loppuun Yle Areenasta. Olen lukenut kirjan pari kertaa nuoruudessani, mutta sen jälkeen lukkiutunut tähän kuunnelmaan. Lars Svedbergin lukemaan äänikirjaan pitäisi itsekin tarttua, mutta kuunnelma on kaikin puolin täydellinen, niin on korkea kynnys tarttua muihin versioihin:

13 tykkäystä

Luin vuonna 2003 julkaistun Sotatuomarin päiväkirjat, joka on toimitettu kooste Paavo Alkion jatkosodan aikana kirjoittamista päiväkirjoista. Kirja on toimitettu Alkion kuoleman jälkeen. Paavo Alkio toimi uransa aikana mm. Vaasan hovioikeuden presidenttinä. Hänen isänsä oli Santeri Alkio.

Nuorempana tuli luettua paljon itsenäisyyden alkuaikojen ja sotien henkilöhistorioita, mutta tämä lienee ensimmäinen päiväkirja, jonka olen lukenut. 508-sivuiseen kirjaan on mahdutettu n. 1/3 Alkion päiväkirjojen kaikesta materiaalista. Päiväkirja on formaattina erinomainen: kaunistelematon, henkilökohtainen ja tallentaa ajan kulumisen paremmin, kuin jos joku historioitsija olisi koostanut henkilöhistorian.

Kirjassa kuvastuu hienosti, kuinka nopeasti jatkosodan hyökkäysvaiheen jälkeen mielialat muuttuvat huonommiksi jo syksyllä 1941. Saksan voitto ei enää vaikutakkaan varmalta, vaikka usko Suomen kannalta positiiviseen lopputulokseen säilyykin. Kontrasti on iso verrattuna saksalaiseen sotapoliisiin, joka vielä vuoden -44 elokuussa uskoo vakaasti Saksan voittoon “Führer hat so gesagt”.

Kirjan keskeinen teema on myös sotatuomarin jatkuva ristiriita yhtymän komentajan (erityisesti 11. D Kaarlo “Kylmä-Kalle” Heiskanen, myöhemmin mm. puolustusvoimien komentaja) kanssa. Alkio puolustaa tuomarin riippumattomuutta ja lainkäytön perimmäistä inhimillistä luonnetta, sotilaiden uskoessa lähinnä “nappi vaan otsaan” -teoriaan. Komentajien pyrkimys jopa suoraan määrätä tuomarin lain ja oman ammattitaitonsa perusteella antamia tuomioita on suorastaan häiritsevää.

Kirja avasi minulle oikeastaan ensimmäistä kertaa, miten paljon sotilasjohtaminen todella on näkynyt suomalaisessa yritysjohtamisessa.

Kyseinen vastakkainasettelu kun on myös minulle tuttu. Etenkin vanhemman polven yritysjohtajat yhä 2020-luvulla tuntuvat kuin Heisaksen karikatyyreiltä, uskovat lähinnä kovaan kuriin ja valvontaan. Terveydelliset ongelmat (erityisesti mt.) ovat luonteen heikkoutta ja alaisten asiantuntemuksen sijaan johtajan näkemys on se, minkä pitää ratkaista.

Olipa hyvä kirja, Alkiosta syntyi melkeinpä tuttu näiden sivujen aikana. Kenties käyn ensi kesänä Laihian hautausmaalla ja vien kimpun orvokkeja Alkion haudalle.

Muistona siitä kimpusta orvokkeja, jonka Alkio jätti huoneensa pöydälle Äänislinnassa 17.6.1944 valmistautuessaan viimeisen kerraan lähtöön Itä-Karjalasta, sekä tietysti kunnianosoituksena ihmiselle joka puolusti ihmisyyttä aikana, jolloin ihmisyys ei ollut kovin kovassa huudossa.

14 tykkäystä

Nyt tuli Vuorensolalta oikeasti asiallisia pointteja tällä kertaa lukemiseen liittyen.

Tässä joitain oivalluksia:

Laadukkaita kirjoja on niin paljon, että ei kannata lukea huonoja kirjoja. Sen sijaan, lue laadukas kirja monta kertaa… Tämän vuoksi en kelaa äänikirjaa läpi 2x-nopeudella, koska tavoitteeni ei ole lukea tiettyä määrää kirjoja vuodessa, vaan oppia ja nauttia.

Jos vanha teos on yhä relevantti, on se laadukas, sillä se on kestänyt läpi ajan… Periaatteessa tätä voikin käyttää ohjenuorana, että lukee vain kirjoja, jotka ovat vähintään 10 vuotta vanhoja. Jos ne vielä kymmenen vuoden päästä ovat relevantteja, on niissä totuutta, eikä niitä ole kirjoitettu nopeasti tai kevyesti, vain tehdääkseen kirjottajalleen rahaa.

On ihan ok lukea romaaneja, jotka eivät siis ole kovia bisneskirjoja, sillä siten oppii nauttimaan lukemisesta. Kirja vetää puoleensa ja lukemisen kynnys on madaltuu. Kun on tottunut lukemiseen, voi siirtää lukemista enemmän tietokirjallisuuden puolelle, mikä voi ollakin luonnollinen polku (romaani → tietokirja → filosofia → matematiikka).


Niin mietin vain, että itekin kuulun samaan koulukuntaan, että mielummin luen yhden hyvän kirjan 10 kertaa, kuin 10 keskivertokirjaa yhden kerran, koska ei siitä yhdestä lukukerrasta kuitenkaan jää paljoa päähän ja elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen. Kun tuntuu toi äänikirjabingetys 2x nopeudella olevan jonkinlaisessa suosiossa. Nyt ei tosin ole mitään kirjaa ollut hetkeen meneillään. Toi oli hauska nyrkkisääntö, että lukee vain >10v vanhoja kirjoja jotka ovat säilyttäneet suosionsa, koska silloin ne ovat todennäköisesti kaiketi ajattomia ja edelleenkin relevantteja.

10 tykkäystä

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää ketjun aloittajaa sekä tähän kirjoittaneita henkilöitä. Olen itse poiminut täältä lukuisia kirjoja omalle lukulistalle. Toivottavasti ketju pysyy virkeänä. Asiaan.

Lopettelin juuri tämän Walter Isaacsonin Elon Muskista kirjoittaman kirjan. Ja olipahan kirja!


Suosittelen lukemisesta kiinnostuneita foorumilaisia lukemaan kirjan. Itselle Musk on näyttäytynyt aina jotenkin “vastenmielisenä” persoonana. Olen sanonut että niin kauan kuin Musk johtaa/ on Teslan keulakuva, en yhtiöön sijoita. Enään en ole asiasta niinkään varma. Mielestäni Muskin julkisuuskuva puhdistui jonkin verran. Tai ainakin kirja ehkä vastaili kysymyksiin miksi Musk on sellainen henkilö kuin on: Hullu, päättäväinen, mielivaltainen johtaja, fiksu, äkkipikainen. Näin Muskia voi luonnehtia.

Kirjan parasta antia itselle oli Teslasta ja SpaceX:stä kertovat kappaleet. Toki myös muut Muskin yhtiöt kiinnosti. Muusikoista tai bändeistä kertovissa kirjoissa itseä kiinnostaa eniten miten samanhenkiset ihmiset ovat lyöttäytyneet yhteen ja kuinka valtavia ponnisteluita kaikkien tietoisuuteen pääseminen on vaatinut. Tässä oli sama homma. Oli mielenkiintoista lukea yhtiöiden alkuajoista ja siitä kuinka valtavia ponnisteluita niiden eteen tehtiin ja kuinka ne pelastettiin lähes varmoilta näyttävistä tuhoista. Mutta en halua tässä spoilata kirjasta liikoja, joten lukekaa itse.

SpaceX ja avaruusmatkailu/ raketit rupesivat kiehtomaan itseäni niinkin kovasti että esitän tässä pyynnön: Jos joku täällä osaa vinkata avaruusraketeista, sateliiteista, matkailusta, NASA:sta yms. käsitteleviä kirjoja niin antaa tulla! :sweat_smile: Kieliksi kelpaa valitettavasti vain kotimainen, joten se rajaa valikoimaa huomattavasti. Ja täsmennys: Avaruus, planeetat ja kuut ei niinkään kiinnosta, vaan laitteet, yhtiöt ja tekniikka.

17 tykkäystä

Astronautti Scott Kellyn kirjoittama kirja Kiertoradalla - Vuosi avaruudessa voi olla sopiva, vaikka taitaa keskittyä enemmän ihmisiin ja ihmisen sopeutumiseen avaruuteen. Minun kirjan kuuntelusta on kuitenkin jonkin verran aikaa, mutta pidin tästä kirjasta.

6 tykkäystä

Kiitos tästä! Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mietinkin äsken että olisi pitänyt lisätä listaan myös avaruusmakailussa mukana olleiden henkilöiden kertomukset ja päiväkirjat :+1:

4 tykkäystä

Ashley Vancen 2023 kirja New Space firmoista on hyvä!

4 tykkäystä

Saanen suositella vaihteeksi hieman vanhempaa teosta, joka kuitenkin resonoi tämänhetkiseen kotimaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Meillähän on viime aikoina tämän tästä puhuttu AY-mafiasta. Hieman kärjistettyä retoriikkaa, mutta tämä kirja kertoo todellisesta sellaisesta.

Budd Schulberg, Alaston Satama

Tapahtumapaikkana Boheganin satama. Kirjasta on tehty myös loistava elokuva, pääosassa Marlon Brando. Leffa on vuodelta 1954, joten kaikki foorumin nuorimmat eivät ehkä ole nähneet sitä. Mennään nyt sen verran kirjallisuus-aiheen ulkopuolelle, että suosittelen elokuvaakin.

5 tykkäystä

Vanhoissa kirjoissa vara usein parempi. Itselleni kasvoi nuoruudessa hyvin merkittäväksi kirjailijaksi ristiriitainen kenraalimme KM Wallenius. Moni pitää hänen pääteoksenaan häkellyttävän kaunista Miesten meri -teosta. Walleniuksen tyttären mukaan se oli Makreeta merensoutajan vaimo. Komppaan mainittua. Jykevä ja rullaava teos Jäämeren rannalta. Vasta kaksi kertaa olen lukenut ja arvotan teoksen suurimpien joukkoon maassamme.Synkkä ja kaunis.

4 tykkäystä

Ystävä suositteli minulle Björn Natthiko Lindebladin kirjaa nimeltä ‘‘Saatan olla väärässä’’. Se kertoo ruotsalaisen ekonomin elämän tarinan liike-elämästä thaimaalaiseen metsäluostariin kunnes jatkoi matkaa siitä eteenpäin. Kirjan lukee nopeasti ja siinä on paljon hyviä ajatuksia.

6 tykkäystä

Omat viime vuosien lempikirjat:
Peter Zeihan; The End of the World Is Just the Beginning
Aika radikaalit näkemykset, mutta omasta mielestä ihan hyvät perustelut niille. En taas hirveän tarkasti seuraile geopolitiikkaa. Hyvää vastapainoa Ray Dalion Kiina näkemykselle.

David Graeber; Debt, the first 5 000 years.
Hyviä näkökulmia talouteen ja rahoitukseen.

Sheera Frenkel, Cecilia Kang; An Ugly Truth: Inside Facebook’s Battle for domination
Kuvastaa varmaan hyvin mentaliteettejä myös muissa teknologiayhtiöissä.

Scott Orson Card: Speaker for the dead
Omia lempi sci fi kirjoja, jatkumoa enders game:lle mutta ei samalla tavalla nuorille aikuisille suunnattu.

Liu Cixin: The Three body problem
So far so good, parempia sci fi kirjoja mitä on tullut eteen.

4 tykkäystä

Siirretäänpä kahvihuoneelta tänne, kun tuli tuolle kirjoitukselleni mittaa:

Minulla on tapana hankkia omaan hyllyyn silti. Ostan kirjoja Torista, Huutonetistä, antikvariaateista, kirjamessuilta. Joskus jopa kirpputoreilta tein löytöjä, mutta siihen melkein vaaditaan jokin maakuntakirppis, sillä kaupunkikeskustojen lastenvaatekirppiksiltä ei löydy mitään. Yksi vaihtoehto on pop-up kirppikset, kuten pihakirppikset ja peräkärrykirppikset joista löydöt ovat vähän yleisempiä. Lisäksi olen ostanut tai saanut kirjoja kuolinpesien jäämistöistä.

Kuriositeettina mainittakoon, että yhteen aikaan kun kirjapainoja meni konkurssiin tuon tuostakin, niiden takapihan roskiksesta sai hakea uusia arvokirjoja kahmalokaupalla. Olen muuten aika ylpeä tästä oivalluksesta. Minulla on muutamia arvoklassikoita, jotka ovat roskapöntöstä peräisin. En oikeastaan tiedä, miksi ne päätyivät sinne. Asia on todennäköisesti niin, että kirjojen jälleenmyyntiarvo on kuitenkin sen verran pieni, ettei asianajajan kannata ryhtyä mihinkään toimiin niiden kanssa, sillä mahdolliset myyntivoitot sulaisivat myyntikustannuksiin eikä välttämättä kattaisi niitä. Tai sitten nämä ovat jotain tekijänoikeusjuttuja ja niihin liittyviä maksuja, jotka tekevät mahdottomaksi yhtälön “myy mahdollisimman nopeasti ja kannattavaan hintaan”. Tai sekä että. Yhtäkaikki, olen haalinut sellaisia uutena n. 40€ arvoisia ja käytettynä hyvin liikkuvia n. 20-30€ arvoisia kysyttyjä tietokirjallisuuden klassikkoja edm tavalla kahtena erillisenä kertana. Vaihdoin niitä antikvariaatissa toisiin kirjoihin hivuttaen löydöksiäni vähitellen ja tipoittain käytetyn kirjan markkinoille. Tämä saattaa jossain tiukassa tulkinnassa olla varkaus, roskalavan sisältökin lienee omaisuutta. Mutta mitä ihminen ei tekisi hengenravintonsa eteen. Nälästä kärsiminen rikoksen perimmäisenä syynä antaa usein rikoksen moraalisesti anteeksi yleisön silmissä.

Joskus mietin, minkä arvoinen kirjastoni mahtaa olla. Harva kirja on listahintaan hankittu vaan kirjastoni on kokoelma löytöjä. Tämä itsessään on ollut harrastus, olen myös bibliofiili. Luultavasti viemällä kaiken antikvariaattiin saisin omani pois. Ne myös ottaisivat kaikki kirjat. Myymällä itse saisin voittoa, mutta myyntiaika olisi pitkä, useiden vuosien prosessi. Kirjaston purkaminen myymällä voisi olla sitten elämän ehtoopuolen harrastus. Lukeeko silloin yksikään ihminen enää fyysistä kirjaa? Nouseeko kuitenkin klassikoiden arvo edelleen? Monia teoksia ei koskaan tulla digitoimaan millään tavalla vaan ne ovat saatavissa enää vain tällaisista kokoelmista, mikä itsellänikin on. Keskeiset klassikot tulevat olemaan kaikki saatavilla e-kirja/äänikirja-aineistona. Näissäkin on vivahde-eroja, että mikä painos digitoidaan ja mikä painos on saatavilla enää vain katoavana fyysisenä kappaleena. Mietin tätä toisinaan, mutta ei sillä keräilyni kannalta ole kuitenkaan merkitystä.

Tällaisia pohdintoja tähän aamuun. Lueskelen hiljaksiin eteenpäin, kokoajan on menossa jotain. Kirjastossani on aina 3-5 hyllymetriä lukematonta. Kirjastoni ei siis ole perinteiseen suomalaiseen tapaan kokoelma jo luettuja sekä niitä joita ei koskaan aiokaan lukea vaan se on myös kirjasto siinä mielessä, että sieltä voi ihan oikeasti valikoida luettavaa.

16 tykkäystä

Malcolm Gladwell kuuluu ehdottomiin suosikkeihini tietokirjailijoissa. Gladwell hallitsee tarinankerronnan ja faktat, ja yhdistää nämä viihdyttäväväksi lukukokemukseksi. Tässä kolme poimintaa hänen teoksistaan, jotka luin viimeksi.

Kuka menestyy ja miksi?

Kuka menestyy ja miksi -kirja muistetaan 10 000 tunnin säännöstä. Itselleni kirjan tärkein havainto on, miten suuri merkitys syntymäkuukaudella voi olla lapsen ja nuoren kehitykseen. Oli kyse sitten koulusta, urheilusta tai muusta harrastuksesta. Alkuvuonna syntyneet ovat käytännössä väistämättä loppuvuonna syntyneitä edellä biologisen ikänsä myötä fyysisessä, motorisessa ja kognitiivisessa kehityksessä – ja koska he syntymävuotensa mukaisesti aloittavat koulun, urheilevat ja harrastavat “samanikäistensä” kanssa, alkuvuonna syntyneiden biologinen kehitysero saa heidät näyttämään “ikäisiään” lahjakkaammalta.

Erityisesti junioriurheilussa tällä on välilä, koska monesti joukkueen parhaat pelaajat pelaavat eniten ja pelaamaan oppii vain pelaamalla. Aikuisikäänkin vaikutukset ymmärtääkseni heijastuvat. En kirjoita aiheesta enempää, sillä onneksi tästä on kirjoitettu viime vuosina siellä sun täällä ja ilmiö tunnetaan laajalti. Pienen lapsen ja nuoren vanhemmalle ja valmentajalla Gladwellin kirjan pitäisi olla melkein pakollista luettavaa.

Pommittajat

Pommittajat: Matka toisen maailmansodan pisimpään yöhön on Gladwellilta uudempaa tuotantoa, ja historiallisen otteensa vuoksi se eroaa muista kirjoista. Käytännössä kirja kertoo amerikkalaisten taistelulentäjien operaatioista Euroopassa ja Tyynellämerellä 2. maailmansodan aikana. Tarinaa syvennetään mm. kertomalla, miten ilmavoimat USA:ssa alun perin synnytettiin, miten lentokoneet muuttivat ja taas eivät muuttaneet sodankäyntiä ja henkilöistä, jotka olivat osana tässä kaikessa.

Kirja ei ole mielestäni parasta Gladwellia, vaikka onnistuukin tuomaan itselleni esiin uutta toisesta maailmansodasta. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen ennen kaikkea lukemaan Antony Beevorin kirjoittaman järkäleen Toinen maailmansota.

Sinisilmäiset

Kolmas poiminta Gladwellilta on Sinisilmäiset. Teos käsittelee tapausesimerkein sosiaalisiin tilanteisiin ja käytökseen vaikuttavia tekijöitä (rehellisyysolettama, läpinäkyvyysteoria, sidosteoria) ja miten helposti tulkitsemme toista ihmistä väärin puheen, käytöksen, ulkonäön yms. perusteella. Hämmentävin kirjan tosielämän esimerkki oli Bernie Madoffia vuosia omatoimisesti tutkineen Harry Markopolosin tarina.

Kun Markopolosille alkoi selvitä, miten suureksi Madoffin petos oli kasvanut, hän alkoi pelätä henkensä puolesta. “Oli lukemattomien varakkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten edun mukaista, että Madoff pysyisi kuivilla.”

Markopolos ei luottanut käytännössä keneenkään ja yritti jopa epätoivoisesti toimittaa oikeusministerille todisteensa Madoffin petoksesta kirjastossa pidetyn tapahtuman yhteydessä. Markopolos oli pukeutunut tunnistamattomaksi, käsitellyt aineistoa ainostaan hansikkain, jotta ei jättäisi sormenjälkiä, ja saisi pidettyä henkilöllisyytensä piilossa. Todisteet eivät koskaan päätyneet oikeusministerille, sillä Markopolos luovutti ne kirjeessä kirjaston virkailijalle. Hän oli luullut virkailijaa ministerin avustajaksi.

Markopolos pelkäsi henkensä puolesta niin, että asennutti kotiinsa huipputeknisiksi turvajärjestelmät. Hän vaihtoi lukot ja palasi töistä kotiin joka päivä eri reittiä. Markopolos epäili myös täkäläistä finanssivalvojaa ja alkoi pelätä sen alkavan valvota häntä sen jälkeen, kun Madoff oli ilmoittautunut poliisille. Hänen kerrotaan istuneen kotona ase ladattuna valmistautuneena hetkeen, jolloin SEC tulisi hänen ovelleen.

Markopolosin suhtautuminen ihmisten rehellisyyteen ja luottamus muihin oli alun alkaenkin muista poiketen äärimmäisyyksiin saakka epäilevä. Hän ei olettanut “automaattisesti”, että ihmiset ovat rehellisiä (rehellisyysolettama), ja siksi hän alkoi tutkia Madoffin toimintaa huomattavasti perusteellisemmin. Muillakin toki oli epäilyksiä. Jim Simonsin Renaissance-rahastossa epäili myös Madoffin toimintaa. Madoff ehti kuitenkin vuosia viilata ihmisiä linssiin ennen kuin jäi kiinni. Yksi syy siihen oli, että rehellisyysolettaman mukaisesti hänen oletettiin lähtökohtaisesti toimivan rehellisesti.

18 tykkäystä

Luin juuri Ilmari Kiannon - Punainen viiva ja aloitin tämän luettua Ryysyrannan Joosepin.

Punainen viiva on todella hyvin kirjoitettu teos joka kertoo köyhästä kainuulaisesta perheestä 1900-luvun alussa. Olot ovat karut mutta pientä toivon kipinää herää kun he kuulevat että kohta köyhät ja naisetkin pääsevät äännestämään.

Ainut huono puoli kirjassa oli, että se oli liian lyhyt (n. 100 sivua)

Olen joskus ala-asteella tämän lukenut mutta siitä ei kyllä ollut muistikuvia :sweat_smile:

12 tykkäystä

Taisi olla juuri Ryysyrannan Jooseppi, missä puhuttiin kallokuoren halkaisusta koivuklapilla. Ai että! Minä kyllä tykkään näistä vanhoista suomalaista. Elisan e-kirjana ainakin ennen sai vanhoja kirjoja ilmaiseksi ja sieltä on niitä ollut tosi hyvä lukea ihan kännykästä. Olen lukenut mm useita Juhani Ahon teoksia, joita suosittelen, jos Kiantokin uppoaa.

Kyllä vain, kännykästä on hyvä lukea. Nukkumaan mennessä vartti tai puoli tuntia, joskus tunti. Hyvää unilääkettä, ei tarvitse lukuvaloa. Muistaa vaan käyttää jotain sinivalosuodatinta.

Äänikirjoja en itse suosi “yöpöytälukemistona”, ne nukuttavat liikaa eikä lukemastaan muista mitään. Tavallinen kirja vaatii lukuvalon ja emäntä nukkuisi mieluummin pimeässä… Tähän ongelmaan minulla tosin aikoinaan oli kirjan sivuille kiinnitettävä lukuvalo, mutta se teki sivujen kääntelystä hankalaa ja äänekästä.

3 tykkäystä

Tehdäämpäs tällainen hienoinen sivujuonne kirjoittamisenkin puolelle.

Olen lukenut kuluvan vuoden aikana muutamia kirjoittamiseen liittyviä teoksia, ehkä tarkemminkin kirjoitusoppaita. Ajatus lähti siitä, kun luin Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirjan Huokauksia luokasta. Molemmat äidinkielen opettajat ovat myös kirjailijoita ja heidän pohdintansa kirjoittamisesta oli kiinnostavaa luettavaa.

Tämän myötä lainasin kirjastosta myös Stephen Kingin, Julia Cameronin ja Natalie Goldbergin kirjoitusoppaita, innostavia nekin. Näitä lukiessani huomasin, että nautin kirjoittamisesta ja teen paljon sellaista ajatus- ja muistiinpanotyötä, joka tukisi varmaan aika hyvin kirjoittamista. Niinpä olen alkanut pohtia, että pitäisikö alkaa kirjoittamaan enemmän, säännöllisemmin ja rutiininomaisemmin.

Nythän kirjoittamiseni on lähinnä tällaista foorumikirjoittelua. Kirjoitan tosin aika paljon enemmänkin kuin mitä kehtaan tai viitsin julkaista. Toisaalta tuntuu siltä, että haluaisin kirjoittaa ja julkaista enemmänkin, mutta ehkä hieman eri tavoin kuin tällä hetkellä. Jotenkin toimintatavoilta systemaattisemmin, mutta toisaalta tekstin osalta kuvailevammin, vapaammin ja pohtivammin. Vähemmän tylsää faktalistausta, enemmän ajatuksenjuoksua ja suuria linjoja. Teemoina toki edelleen sijoittamiseen ja sen ympärillä pyörivät kiinnostuksenkohteet.

Minkälaisia ajatuksia muilla on kirjoittamisen suhteen? Entä minkälaisia toimintatapoja paljon, monipuolisesti ja laadukkaasti kirjoittavilla sijoituskollegoilla kuten vaikkapa @Kale-possu , @Omavaraisuushaaste ja @Verneri_Pulkkinen on kirjoittamiseen liittyen, vain muutamia nimiä pingatakseni? Kirjoitatteko te tai muut foorumilaiset muista aiheista kuin sijoittamisesta ja jos kyllä, niin miksi ja mistä? Olen pohtinut myös jonkinlaisen päiväkirjan kirjoittamista lapsilleni, koska oletan, että sellaisten lukeminen vaikka kahden, kolmen tai neljän vuosikymmenen kuluttua voisi olla yllättävänkin kiinnostavaa.

Olisiko tässä paikka jopa uudelle ketjulle “Kirjoittaminen (sijoittamisesta)”?

16 tykkäystä

Kun kauppisaikoihin kävin samaan aikaan luovan kirjoittamisen kolmen vuoden koulua Viita-Akatemiaa Tampereella, opettaja käytti itse asiassa juuri Goldbergin harjoituksia meillä. Ne toimivat hyvin, mutta isoin oppi, mitä sain oli (ehkä Goldbergin kirjasta), niinkin oudolta kuulostava kuin “Älä ajattele”.

Saattaa tuntua oudolta, mutta toimii aivan äärimmäisen hyvin niin fiktion kuin faktan kirjoittamisessa. Yhden romaanin pöytälaatikkoon kirjoittaneena on kummallista, kuinka, kun lopettaa ajattelemisen hahmot alkavat elämään ihan omaa elämäänsä ja tekemään asioita. Fiktion kirjoittaminen tuntuu huomattavasti mielipuolisemmalta, koska tuntuu, että hahmot kirjaimellisesti heräävät eloon omassa päässä, kun laittaa off-nappulan päälle.

Tietotekstissä tämä tuntuu vielä oudommalta vinkiltä, mutta sisältää yhden tärkeän asian: itsekritiikin sulkemisen omasta tekstituotannosta. Liian usein ajattelemme liikaa miltä tämä kuulostaa, miten tämän sanon jne. jolloin ajatus katoaa itse siitä, MITÄ halusit sanoa.

Itselleni toimii kaikista parhaiten se, että oksennan ajatukset paperille vain ajattelematta sen kummempia. Ensimmäinen draft voi olla ihan karmeaa kuraa tai täyttä timanttia - ihan tekstistä riippuen. Mutta sillä ei ole väliä, koska tekstin muokkaaminen on 100x helpompaa ja tehokkaampaa kuin tyhjän paperin tuijottaminen. Sama pätee aika moneen asiaan muutenkin elämässä. Kun ensiksi vain tekee, viilausta voi tehdä juuri niin paljon kuin haluaa jälkikäteen - ja on usein vähän epäintuitiviisestikin tehokkaampi tapa tehdä kuin kerralla kuntoon, mikä on se tapa, minkä koulussa usein opimme.

19 tykkäystä

Kiitos pingauksesta!

Kirjoitettua tulee kieltämättä paljon. Ja itselleni kirjoittaminen on suuri nautinto ja ajatusten jäsentäjä. Kirjoitusten julkaisun parhaita puolia on altistaa oma ajattelu muiden kommentoinnille ja rakentavalle kritiikille.

Koen siis, että kirjoittamalla paljon voi kehittää ajattelua tehokkaasti.

Julkisesti kirjoituksistani näkyy tietysti foorumiviestit sekä Vartin “kässärit” jotka nykyään menevät ulos Premiumin alle.

Pidän myös päiväkirjaa, joskaan en kirjoita sitä päivittäin vain kun on jotain mitä erityisemmin haluan painaa muistiin tai pohdiskella. Pidän myös erikseen sijoituspäiväkirjaa, mihin kirjaan ylös ajatuksia yhtiöistä (joista kirjaan myös vielä erikseen ajatuksia yhtiökohtaisissa Google sheetseissä missä pyörittelen yksinkertaisia numeroita), markkinasta, fiiliksistä ja tapahtumista maailmalla pörssiä koskien.

@Omavaraisuushaaste viesti kuvaa paljon miten itsekin kirjoittamista lähestyn.

Tärkeintä on saada jotain nopeasti paperille. Teksti on kuin muovailuvahaa: sitä voi aina jälkikäteen korjata. En näe mitään tekstiä (tai videotakaan töissä) valmiina, itsenäisenä tuotoksena vaan ne on jatkumo joka auttaa minua kehittymään paremmaksi kirjoittajaksi ja ajattelijaksi. Ajattelunhan jäsentämistä ja omien ajatusten viestimistähän kirjoittaminen on. Tämän takia foorumilla julkaisen usein viestejä jopa täynnä kirjoitusvirheitä, ja korjailen niitä pitkin päivää sitä mukaan kun ajatuksia herää lisää ja löydän virheitä niistä. :smiley: En kuitenkaan muokkaa niitä enää päivän jälkeen, rajansa kaikella. Vanhat viestit saavat kuvata oman aikansa ajattelua.

Etelänmaissa näkee usein rakennuksia, joista puuttuu varsinainen katto vaan niissä on valmiiksi teräsrunkoa valmiina vastaanottamaan betonielementtejä seuraavaa kerrosta varten, jos se joskus tulee. Rakennus ei ole periaatteessa koskaan valmis. Näin mietin tuotoksianikin.

Vaikka tärkeintä on saada jotain paperille jotta saa ylipäätään jotain ulos (ns. writers block olisi minun työssäni melko kiusallinen), yritän samalla miettiä mikä on tekstini keskeinen oivallus ja viesti mikä siinä pitää lopulta näkyä selkeästi. Lopulta: ei sen tarvitse aluksi olla selkeä. Eikä jokaisen viestin tarvitsekaan olla täydellinen, oppia ikä kaikki.

Suuri merkitys on yöunilla ja alitajunnalla. Tokaisen puolivitsillä joskus, että teen oikeat työt kävelyillä ja yöunien aikana. Näin on osin oikeasti. Tällöin aivot mutustelevat ja pohtivat asioita. Seuraavana päivänä kaikki on kirkkaampaa ja valmiimpaa sekä tehokkaampaa sylkeä tekstiksi. Kaikkea ei tarvitse tehdä “itse” tietoisesti: alitajunta kyllä hoitaa myös hommia kotiin.
Kollegat ihmettelevät välillä, miten pystyn tuottamaan niin kauheasti materiaalia. Mietin näitä asioita melkein koko ajan, se auttaa kummasti. :smirk_cat:

Hereilläoloaikana rohmutaan tietoa ja dataa: aivot saa sitten selvittää yöllä asiat kun minä nukun. Huono puoli tässä tosin on että ajatukset jäävät illalla herkästi pyörimään päähän. Siksi kävelyt jo päivällä helpottamaan ähkyä. :smiley: Tai jokin muu nollaava aktiviteetti.

28 tykkäystä

Hyviä ajatuksia ja samaistun tuohon yöunien ja alitajunnan merkityksellisyyteen - sitä harvoin korostetaan tarpeeksi.

Mielenkiinnosta: minkälaista roolia nykypäivänä kirjoituksissa ChatGPT pitää? Vedätkö kaikki foorumiviestit tai vastaavat GPT seulan läpi ja pyydät että se katsoo kirjoitusvirheet vai vain englanninkielisissä tms.?

3 tykkäystä

Tuli tuoreeltaan ahmittua Riku Keski-Rauskan kirja “Kasvonsa peittänyt mies”, joka on siis nuorena kuolleen kansanedustaja Juha Vikatmaan elämäkerta. Odotin enemmän kohdehenkilön poliittisen uran tekemisten dokumentointia, mutta teoksessa olikin kunnianhimoisempi tavoite päästä kiinni miehen maailmaan, jota määrittelivät tiukan uskonnollisten vanhempien sekä itsensä asettamat vaatimukset elämälle.

Mahtava teos, joka myös muistuttaa että liiallinen kunnianhimo, ehdottomuus, armoton työtahti ja menestyksessä kilpailu voi olla turmiollista ihmismielelle.

Paraikaa käyn läpi teosta “Vihtori Kosola - Mies ja myytti”. Seuraavaksi sitten vuorossa tällä viikolla ilmestyvä “Kommunismin teloitettu unelma - Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia”.

11 tykkäystä