Lukeminen ja kirjallisuus (pl. sijoituskirjallisuus)

Tällä kertaa vuorossa Susanne Päivärinnan elämäkerta “Kaikki tämä elämä”. Tuoresta kansanedustajasta puhuttaessa tässä pääosassa on luonnollisestikin kirjoittajan aiempi ura toimittajana. Päivärinnan toimittajauran tähtihetkiksi voinee luetella mm. Petteri Jussillan ternimaito-kusetusbisneksen läpivalaisun, hienosti omaksutun roolin vaalitenttien toimittajana sekä omat tv-ohjelmat Tervo & Päivärinta, ja myöhemmin Päivärinta.

Kirjassa Päivärinta muistelee mm. monia politiikkatenttejä, ja esimerkkien voimin osoittaa kuinka pihalla puoluejohtajatkin ovat olleet keskeisimmiksi vaaliteemoiksi määrittelemiensä aiheiden faktoista. Demarit mesosi valtionvelasta (kyllä, joskus niinkin on ollut) eikä osanneet edes sanoa arvausta velan suuruusluokasta. Soini lähti vuoden 2011 vaaleihin Kreikka-tuen kritiikillä, mutta paljastui faktoja ymmärtämättömäksi suunsoittajaksi jne. Ja se tulee kirjasta useampaankin kertaan esille, kuinka persujen tenttaaminen johtaa kerta toisensa jälkeen palautevyöryyn ja erilaisiin uhkauksiin niin rivitoimijoiden kuin jopa kansanedustajien suunnalta.

Kärkevintä kritiikkiä Päivärinta esittää pitkäaikaista työnantajaansa Yleä kohtaan, jossa riittää johtajaa joka lähtöön ja jossa journalismin elintilaa on kavennettu ikävällä tavalla. Suurimpia konnia ovat mitään ymmärtämätön Ylen ex-johtaja Lauri Kivinen sekä ennen kaikkea vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen, joka piti kepu-krtiikin Ylessä aisoissa uhkailemalla ja painostamalla. Sen seurauksena monet pätevät toimittajat irtisanoutuivat Ylestä ja monen kohtalla meidän Yle-verojamme käytettiin erosopimusten maksuihin, joilla toimittajat vaiennettiin kertomasta irtisanomisyistä. Myös Jääskeläisen ura Ylessä päättyi, mutta kepun kaverit muistivat uskollista soturiaan ja palkkasivat hänet ensiksi opetus- ja kulttuuriministeriöön ylijohtajaksi ja viimeisimmäksi Sitran yliasiamieheksi ohi pätevämpien hakijoiden. Kritiikki Jääskeläistä kohtaaan on niin raivoisaa, että se kuulostaisi jo epäuskottavalta, ellei Päivärinnan kanssa vastaavia todistuksia olisi kuultu monen muunkin toimittajan suusta.

Minkään kokonaisvaltaisesti kiinnostavan elämäkerran sijasta kirja tarjoaa hienoja välähdyksiä suomalaisen poliittisen journalismin kulisseista.

19 tykkäystä

Kahvihuoneella oli hiljattain keskustelua Aku Ankka - piirtäjistä, tyhjentelen kirjahyllyä, niin jos jotain kiinnostaa tämä teos: Aarteenetsijäin aatelia ja muita Kari Korhosen tarinoita:

2 tykkäystä


Kesälukemista kaipaaville ajankohtainen teos EU:n päätöksenteon ongelmista. Europarlamentaarikko Korhola kirjoittaa terävästi ja taitavasti ilmastopolitiikan päätöksenteon ongelmista löytäen ongelmien juurisyyt ja mielestään toimivat ratkaisut. Aiheina mm. päästökauppa, IPCC:n raportoinnin valheellisuus yms. Silmiä avaava kirja, jota on erittäin viihdyttävää lukea, oli aiheista mitä mieltä tahansa.

5 tykkäystä

Tuleeko muille välillä sellainen olo, että onkohan jonkun kirjan kirjoittamisessa hyödynnetty rankasti ChatGPT ynnä muuta kielimallia? Aloitin eilen kuuntelemaan uutta kirjaa Uskalla tuntea - Heli Mäkelä. Olen edistynyt noin 20% kirjasta, ja ikävästi hiipii tuo tekoäly omiin ajatuksiin. En tiedä, onko se loukkaavaa, vai kriittistä ajattelua, mutta en pidä siitä. En halua, että joudun miettimään, että onko jonkun kirjan aineisto luotu tekoälyllä.

En osaa oikein tarkkaan sanoa, että mikä se on, mikä tämän olon laukaisee. Ehkäpä sellaiset hivenen epäjohdonmukaiset kappalerakenteet, joiden sisällä tulee yhden “katto aiheen” sisällä poukkoilevaa asiaa. Voi toki olla kirjailijan tyylikin, mutta itselle tämä jotenkin vain tuntuu kasalta yksittäisiä mielenkiintoisia lauseita, ja niitä yhdistellessä punainen lanka katoaa hyvin äkkiä.

Tämä ei ole myöskään ainoa kerta, kun tämä on tullut ajatuksiin, mutta ehkäpä selvimmin kuitenkin kaikista tähän astisista. Onko lukijalla vaikutusta? Ehkä. Tämä ajatus on myös hiipinyt usein mieleen, kun luin kirjan Myynnin psykologia - Mika D.Rubanovitsch, joka mainitsee kylläkin kirjassaan, että on hyödyntänyt tekoälyä sen kirjoittamisessa.

Kirjailijoiden eettisiin kysymyksiinhän tämä ajattelu lopulta johtaa, mutta vastauksia ei koskaan tulla saamaan. Olenko kokemukseni kanssa yksin?

edit: typo

12 tykkäystä

Tällainen taitaa olla aika yleistä ihan ihmisen itse kirjoittamissa käsikirjoituksissa. Kustannustoimituksen puutteelta kuulostaa, joten en tämän kuvauksen perusteella uskaltaisi sanoa juuta enkä jaata siitä, onko kyse tekoälyn tuotoksesta.

Itseäni ei tekoälyn käyttö häiritse, kunhan kaikki muistavat, että jokaisesta sanasta ja kuvasta vastaa ne henkilöt, joiden nimet ovat kirjaan tekijöinä painettu. Tämä koskee vastuuta mahdollisesta plagioinnista ja asiavirheistä mutta myös muun ohella tekstin sujuuudesta.

6 tykkäystä

Shoe dog - Phil Knightin ja Niken alkuvuosien elämänkerta

Lenkkarit eivät ole kiinnostaneet minua muuten kuin pakollisena ostoksena, silloin kun edellisestä parista on kulunut pohja rikki tai varvas välkkyy kankaaseen tulleesta reiästä. Lisäksi Nike on aina ollut elämäni aikana olemassa, enkä ole miettinyt mistä ja miten se sai alkunsa.

Lähtökohta kirjalle on hyvä - ei ennakkotietoja, ei ennakko-odotuksia, paitsi tietysti se 4,5/5-yleisarvosana, joka takaa, ettei kyseessä ole ihan ruputeos.

Knight yllättääkin olemalla rehellinen ja kuvaa itsensä ja yhtiön kasvukivut tavalla, joka saa lukijan puolelleen. Onnen merkitys tunnustetaan rehdisti, eikä hän myöskään jätä piiskaamatta itseään niinä hetkinä, kun siihen on tilaisuus. “I did it my way”, laulaisi Sinatra, mutta tietäen, että matkalla saattoi aiheuttaa muillekin tuskaa. Henkseleitä paukuttavaa jalustakiipeilyä (tulin, näin, voitin) saa etsimällä etsiä.

Kirja kuvaa yrityksen startin harrasteliijamaisesta postimyyntifirmasta aina pörssilistautumiseen asti. Vaikka luvut (liikevaihto, velat) vilkkuvat kirjassa tiuhaan - onhan kasvuyrityksen nousu tai tuho kiinni monesta tekijästä - on raha ollut Knightille vain väline tavoitella unelmiaan. Onhan hän “shoe dog”, kenkäniilo, yksi muiden kaltaistensa kanssa.

Suosittelen kirjaa lämpimästi. En miellä kirjaa sijoituskirjaksi, vaan tarinaksi elämästä, jonka sivutuotteena Nike sattui nousemaan kenkäalan isoksi nimeksi.

/ Korj. typot

11 tykkäystä

Ehkä jossain yleisluontoisissa, johon toi aihe kyllä voi kuulua on mahdollista, että jotain on tehty. Mutta lopulta tekoälyn käyttö vaatii aika hyvän lähdemateriaalin, jota Internet itsessään ei kyllä edusta. Joten ainakaan syvempää substanssiosaamista vaativissa kirjoissa epäilen, ettei tuota ole vielä laajemmin harrastettu.

Itselläni on kirjaprojekti, johon liittyy tuhansia skannattuja ja kuvattu sivuja (asiakirjoja), olen itse ajatellut, että jos saisin jollain järkevällä tekstintunnistuksella materiaait tekstimuotoon, niin voisin yrittää hallita lähdemateriaalia paremmin (esim. haut jne). Mutta enpä ole tossa päässyt vielä pidemmälle… Itse kirjoittamista en kyllä kuvittelekaan, että tolla pystyisi tuottamaan.

Nostan tämän ketjun, koska alkaa syksy lähestyä ja näin myös kirjallisuuden sesonki. Paljon otsikoissa on ollut Kari Hotakaisen Helmi-romaani, joka julkaistiin Pirkka-kirjana ja on ostettavissa vain Keskon myymälöistä.

Myös erityisenä huolenaiheena pidetään äänikirjapalveluja, joiden pelätään näivettävän paperiset kirjat ja lukemisen. Uutuuskirjojen äänikirjaversioiden julkaisuja onkin lykätty entistä pidemmäksi, jotta ihmiset tarttuisivat kirjaan. Itseäni vähän hämmentää äänikirjojen demonisointi, vaikka ehtiihän sitä odottaa äänikirjan tuloa, koska hyvä kirja ei vanhene puolessa vuodessa.

Pidän toki tärkeänä lukemista, mutta kuuntelu on myös täysin luontainen tapa kuluttaa tarinoita. Tekoäly on nostamassa myös tässä päätään ja olenkin kuunnellut yhden tekoälyn lukeman kirjan. Toimi siinä kirjassa, mutta esimerkiksi Alastalon salissa ei olisi toiminut. Esko Salervo on eri äänentasoilla ja tulkinnallaan tuonnut kirjan kuuntelun aivan uudelle tasolle. Itse kun luin kirjaa niin luin vain peräkkäisiä sanoja. Esko sai luennallaan heti aikaan ehyitä tarinoita. Loppua myöten kuitenkin kehityin itsekin lukijana.

Äänikirjapalvelujen hinnoittelu on myös muuttunut. Usein on kuukausittaiset tuntirajat, eikä tämä enää ole kovin halpaa. Erityisen surkeaa on, että Elisa kirja lopetti, koska sieltä pystyi hankkimaan äänikirjoja pysyvästi itselleen. Tämä tuli usein myös halvemmaksi kuin pienien kuukausirajojen kanssa sehlaaminen. E-Kirjasto ja Yle Areena kuitenkin tarjoaa maksutonta sisältöä.

Lopuksi nostan pari kirjaa, mitä kuuntelin alkuvuonna ja mitkä parhaiten mielestäni soljuivat.

Kaikki särkyneet paikat


John Boyle kirjoitti jatko-osan kirjalleen Poika raidallisessa pyjamassa. Tässä seurataan edellisen kirjan päähenkilön sisaren tarinaa kahdessa eri aikatasossa. Äänikirjassa käytetään kahta lukijaa vahvistamaan aikatasojen vaihtoa. Tarinassa keskiössä on menneisyyden piilottelu ja syyllisyys. Boylen kirjoissa päähenkilöt tekevät myös inhottavia asioita niin myös tässä. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia kohtaamisia toisen maailman sodan arpien jäljillä.

Eurooppa raiteilla

Pekka Haaviston kirjoittama ja lukema kirja yllätti itseni soljuvuudellaan. Kirjassa Pekka Haavisto reilaa Euroopan kaupungista toiseen ja tapaa ihmisiä ja tutustuttaa nähtävyyksiin ja historiaan.


Nyt kuuntelussani on Paula Havasteen Vihat-kirjasarja. Syksymmällä on tarkoitus kuunnella Sampo Terhon Stalingradin viemärit. Mutta ehkä jollain oikealla lukijalla on tänne jotain tarjottavaa parin kuukauden tauon jälkeen.

12 tykkäystä

Kiva, kun nostit.

Itse olen vältellyt aktiivisesti kaikkea kehittävää lukemalla taas tätä kirja listaa läpi.

Sain 1984 loppuun. Tämä oli kyllä täynnä näitä loistavia kommentteja, mutta ei tosiaan sovi luetusta ahdistuville.

Tää oli ihan hauska.

Mutta onhan tuo yleissivistävä ja mielenkiintoista muistaa, että on kirjoitettu heti toisen maailman sodann jälkeen, jolloin teknologia oli mitä oli.

Nyt meillä on kännykät.

Seuraavaksi aloitin lukemaan Dyyniä. Etten vain erehdy tekemään mitään järkevämpää.

Katsotaan, milloin tulee valmista.

7 tykkäystä

Terra Cognitan Kimmo Pietiläinen kirjoittanut mainion mielipidekirjoituksen (toki kääntäjänä varmaan osin oma lehmä ojassa). Olen Kimmon kanssa näistä erittäin samaa mieltä ja toki monet varmaan ovat tässä vuosien saatossa jo huomanneet, että olen aikamoinen TC-kirjojen fani (nytkin yhden lukeminen työn alla):

Internet loi käsityksen kansan pääsystä kaikkeen sivistykseen. Todellisuudessa sen muutaman lauseen mittaiset äläykset synnyttävät kuvitelman kaiken helppoudesta, ja siniset sanat ohjaavat tiedon hakijan nopeasti toiseen maailmankaikkeuteen. Pitkän tekstin lukutaito on katoamassa. Sitä ei tarvita, kun luullaan, että kaikki tieto on kämmenellä eikä kirjasta saa ponnistelematta mitään.

Suomi on pieni maa. Täällä ei luoda kaikkia maailman ajatuksia, vaan melkein kaikki on tuotava. Niiden tuonti on korkeakirjallisuuden tehtävä. Vain sen avulla pystymme seuraamaan sivistyksen, omammekin, kehitystä ja kenties jopa vaikuttamaan siihen. Oppisimme edelleen näkemään, että asiat ovat monimutkaisia ja vaikeita. Se hillitsisi nykyistä kapea-alaiseen mielipiteeseensä luottavien loputonta eripuraa.

Pitääkin listata jossain sopivassa välissä vuoden 2024 parhaat kirjakokemukset. Aika paljon erinomaisia teoksia on tullut nautiskeltua.

22 tykkäystä

Kesän aikana tuli luettua taas kerran Clavellin koko Asia-saga, oliskohan lähemmäksi 10.000 sivua. On se aina vaan niin mainio lukukokemus.

7 tykkäystä

Kuuntelin äänikirjana jo toistamiseen Liftarisurmat-kirjan. Kirja perehtyy alaotsikkonsa mukaisesti Ensio Koivusen rikoksiin ja tuomioon, eli mikään kaikenkattava henkilökuva se ei ole. Saati, että se kertoisi päähenkilön elämästä esim. vankeusvuosina tai niiden jälkeen. Kirja tarjoaa noin laajemminkin ihan mielenkiintoista ajankuvaa 1970-luvun alun Suomesta, joskin välillä yksityiskohdissa mennään hengästyttävään yksityiskohtaisuuteen. Tässä yhteydessä ei esim. olisi niin kauhen olennaista tietoa se, monennenko ja minkä nimisen albumin Danny julkaisi noiden rikosten aikaan. Itse rikostapahtumia kirja käsittelee siihen nähden yllättävänkin pinnallisesti, että syytetyn vaihtoehtoisia syyllisyyden kiistäviä kuulustelukertomuksia kirjassa toistellaan vähän turhankin laaja-alaisesti. Vaikkei tämä mikään piinaava jännityskirja ole, niin Koivusen rikokset ovat kyllä oudoimpia lukuja suomalaisessa rikoshistoriassa.

Kirjauutuus Kultaturbo - Suosikki-lehden tarina on mielenkiintoinen yhteenveto yhdestä Suomen lehtihistorian menestyneimmästä aikakauslehdestä. Kirja käsittelee vuosina 1961-2012 ilmestyneen Suosikin kehitystarinaa nimenomaan journalistisesta näkökulmasta. Jossain vaiheessa se oli oli lehti vähemmän nuorekas nuorisolehti, jossa julkaistiin mm. Pentti Saarikosken runoja. Myöhemmin siitä kehittyi aidosti nuorisolehti, jossa parhaimmillaan julkaistiin pätevää musiikkijournalismia, mutta myös hömppäjuttuja tyyliin Elviksen Helsingin-vierailusta (tekaistujen kuvien kera totta kai) ja Ringo Starin rakastumisesta suomalaisfaniinsa. Unohtamatta tietenkään myöhempiä käänteitä, jossa lehdessä vähennettiin musiikin painoarvoa ja lopulta siirryttiin puhtaasti tyttöjen lehdeksi.

Takavuosikymmenten mediamaailmassa toiminta ei ollut nykyisen kaltaista resurssien säästelyä, vaan toimintaan panostettiin älyttömästi rahaa. Myöskään kilpailijoita ei katseltu hyvällä, vaan jos joku niistä saavutti merkittävämpää jalansijaa, saattoi kustantaja ostaa lehden pois vain lopettaakseen sen. Tästä bisnespuolesta olisin kaivannut kirjassa enemmän tarinoita. Semminkin, kun Suosikin julkaisijana toimi sen kultakaudella legendaarisen Urpo Leppäsen Lehtimiehet-yhtiö.

Aasinsiltana. Aloin tässä miettimään,että koska Suomessa syntyi äänitebisnes. Painotus sanalle bisnes. Ensimmäiset äänilevythän julkaistiin toki jo 1900-luvun alussa, mutta levyjulkaisutoiminta oli usein osana monialayhtiöiden toimintaa eikä singleaikakautena toiminnan kaupallisuus niin järin suurta ollut. Semminkin, kun esim. radiosoiton määräkin oli pitkään kovin rajallista ja niistä alettiin maksamaan Gramex-korvauksia vasta 1960-luvun lopulta alkaen.

Alkoiko bisnes 1950-luvulla, jolloin Olavi Virta ensimmäisenä starana toi hienoine autoineen, kauniine naisseuralaisineen ja loputtomine hotellijuhlineen amerikkalaista elämäntapaa Suomeen? Ei. Virran todellinen ja kuviteltu vauraus kuitenkin perustui suurelta osin muuhun kuin levymyynnin tuloihin. Ja vaikka mies itsekin pestattiin keväällä 1955 Levytukun tuotantopäälliköksi, voi sitä työuraa kutsua enemmän sekoiluksi kuin liiketoiminnaksi.

Entä alkoiko se 1960-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Suomessa oli kotoisia pop-tähtiä, albumit alkoivat hiljalleen muodostua pääasialliseksi julkaisuformaatiksi ja ensimmäisenä monikansallisena levy-yhtiönä EMI tuli Suomeen (tosin vain Ruotsin konttorin sivuosastona). Ei, sillä albumien myyntimäärät olivat edelleen melko olemattomia, julkaisumäärät pieniä ja levy-yhtiöiden toiminta kaikilla kriteereillä harrastajamaista.

Alkoiko se vuonna 1971, jolloin Suomessa myönnettiin ensimmäisen kultalevyt albumeista ja yksi platinalevykin. Ei, koska määrät olivat edelleenkin pieniä ja toiminta kaukana ammattimaisuudesta. Kuvaavaa on, että EMI:ssäkin touhut olivat niin sekaisin, että vuonna 1972 ruotsalaiset tulivat täkäläiseen konttoriin, erottivat paikallisen pomon talousväärinkäytösten vuoksi ja ilmoittivat lopettavansa Suomen julkaisutoiminnan kuukausiksi, kunnes asioihin saadaan selvyys.

Sen sijaan bisnes alkoi mielestäni vuonna 1973. Tuolloin jo vuonna 1966 perustettu Love Records saavutti ensimmäiset kultalevynsä ja suurmenestykset mm. Baddingin, Hurriganesin ja kohta myös Juicen myötä. Jukka Kuoppamäki perusti oman Satsanga-merkin ja artistin omasta “Kultaa tai kunniaa” -albumista tuli ensimmäinen oikea kultaa myynyt indiejulkaisu ja seuraavina vuosina uusia levymerkkejä alkoi tulla kuin sieniä sateella. Jotkut alan toimijat ovat muistelleet, että markkinoilla vallitsi pula julkaistusta materiaalista ja suunnilleen kaikki mahdollinen kävi kaupaksi.

Tuosta murroksesta ja alan liiketoiminnan kasvusta olisi mielestäni ollut Suosikki-kirjassakin kerronnan paikka, sillä sen verran kiinteästi media- ja musiikkimaailma liittyivät toisiinsa. No, ehkä sellainenkin kirja vielä joskus kirjoitetaan.

Anekdootti Suosikki-kirjan ulkopuolelta. Kun Juice Leskinen teki ensilevytyksiään (debyyttialbumi ilmestyi marraskuussa 1973), soitti hän Suosikin päätoimittaja Jyrki Hämäläiselle pyytäen jutun tekoa. Hämäläisen vastaus oli tyly “Kuka Juice Leskinen”. Kun Juice bändeineen löi läpi, soitti Hämäläinen hänelle kotiin ja pyysi haastattelua lehteen. “Kuka Jyrki Hämäläinen”, vastasi taiteilija haastettelupyyntöön.

8 tykkäystä

@Jeremias_Makkonen antaa blogitekstissään kirjavinkkejä. :slight_smile:

Kuppi teetä, pala omenapiirakkaa ja hyvä kirja. Parempaa tapaa viettää sateista syysiltaa ei olekaan – ainakaan jos minulta kysytään. Tänä vuonna olen onnistunut valikoimaan kirjahyllystäni harvinaisen hyviä kirjoja luettavaksi, joten tässä muutama kirjavinkki jakoon.

Jeremiaksen tekstejä on kiva lukea, kun ovat mukavalukuisia ja sisältörikkaita. :muscle:

Tekee hyvää ihmiselle lukea laaja-alaisesti ja monipuolisesti eri asioista; siinä viisastuu sekä kiihkoilu ja kiukuttelu vähenee.

12 tykkäystä

Kaveri suositteli kirjaa Erholz, Masennusvalvojat. Oli kaikkine kirjoitusvirheineen hyvin viihdyttävä kuvaus mm. siitä, miten Venäjällä sama tehdas ryöstettiin kolmesti ja miten muutenkin kaaoksessa oleva yhteiskunta kaikesta huolimatta pyöri, osin viinan ja toisen v:n vauhdittamana. Kun alun jaksaa lukea, pääsee sisään asiaan ja osin kuvioita tietävänäkin avautui uusia näkemyksiä. Pirteän erilainen esitys, joka löytyy eri kaupoista. Pieni muokkaus olisi tehnyt helpomman lukea, mutta samalla ehkä autenttisuus olisi kärsinyt. Vaikka asioita on muokattu, niitä voi kuitenkin tunnistaa. Oliko muokkaus edes tarpeen?

2 tykkäystä

Timo Kalevi Forssin uusi kirja “Tuntematon Juice Leskinen” sisältää kertomuksia Juicen toisille artisteille tehdyistä lauluista ja niiden synnystä. Kyseessä on kohtuullisen mielenkiintoinen, joskin laadullisesti heittelevä yhteenveto aiheesta. Etenkin 1970-luvun tuotannon osalta kirjoittajan intoa aihetta kohtaan on hankala peitellä, ja biisien ympärillä kuullaan haastatteluja ja kertomuksia laulujen sekä levyjen syntyhistoriasta. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä pinnallisemmaksi aiheen käsittely muuttuu ja ajoittain kertomus on osastoa, että tuollekin levylle tehtiin muutama biisi, ja ihan kelvottomia tekeleitähän ne ovat. Ja siitä sitten kohti seuraavaa levyä.

Toisaalta, innostuksen laantuminen on helppo ymmärtää, sillä etenkin rock-lyriikassa se juicemainen nerous ja omaperäisyys muuttui ajan myötä turhan usein rutiinilla tehdyiksi sanaleikeiksi, joissa kosketuspinta kuulijaan saattoi jäädä varsin ohueksi. Kuvaavaa onkin, että myöhempien aikojen Leskinen olikin sanoittajana usein parhaimmillaan silloin, kun hän lähti seilaamaan oman ydinalueensa ulkopuolelle. Eli esim. tekemään lastenlauluja tai tekstittämään Theodorakis-lauluja.

Kirja ansaitsee paikkansa suomalaisen musiikkikirjallisuuden joukossa. Mutta se olisi kyllä ansainnut myös ainakin yhden musiikkiharrastajan läpiluvun ennen julkaisua. Sen verran paljon asiavirheitä tekstiin on jäänyt. Yksi vuosikymmeniä toiminut levy-yhtiö esim. nimetään sille pienen määrän levytyksiä tehneen artistin omakustannemerkiksi. Yksi 1990-luvun alussa esikoisalbuminsa julkaissut artisti esitellään yhtään albumia julkaisemattomaksi laulajaksi. Yhdessä levyn äänityspaikka on vaihtunut Tampereesta Helsingiksi. Tekjijä- ja teosnimissä Jyrki vaihtuu Jukaksi, aavikko auringoksi jne. Ja jopa laulutekstejä siteerataan paikoin pienin virheellisyyksin.

6 tykkäystä

Johdanto
En tiedä käykö useilla muilla samaa, mutta välillä sattumalta kirjojen aiheet sivuavat toisiaan ja ruokkivat ajattelua uudella tavalla? Itsellä tuli nyt pieni sarja, jotka oikeastaan sivuavat monia sijoittajiakin koskettavia aiheita kovinkin paljon.

Otetaan siis aluksi kirjat ihan vain kylmiltään tähän alle:
image
Ihmiskunnan matka | Art House Oy


Demokratian iltahämärä | Siltala

image
Grand Hotel Europa - Ilja Leonard Pfeijffer - nidottu(9780008375416) | Adlibris kirjakauppa

Eli mitä ihmettä oikein horisen, eihän näillä ole mitään tekemistä keskenään! No viimeisen kirjan nimi antaa jo vihjeen, eli Eurooppa on näissä kaikissa kirjoissa vahvasti keskiössä. Ja myös ajankohtainen poliittinen keskustelu on hyvinkin lähellä näitä kirjoja ja siten nämä teokset tuovat aivan uutta näkökulmaa miten asioita voi miettiä ja tulkita. Niin ja sijoittajalle nämä kirjat voivat siis tarjota ajatuksia Euroopan tulevaisuuden suunnasta ja toisaalta käsittelevät haasteita joita Euroopalla on voitettavana, mutta kukin omasta kulmastaan.

Muinaishistoria
Aloitetaan tämän kudotun vyyhdin purkaminen ylimmästä, eli “Ihmiskunnan matka” kirjasta. Totean heti alkuun, että mielestäni tämä kirja on todella mielenkiintoinen ja mullisti ainakin omaa ymmärrystä muinaishistoriasta. Luulen useimmille tilanteen olevan sama, koska kirjassa käsitellään oikeastaan Arkeogenetiikan tuoreimpia löydöksiä viimeisen 15-20 vuoden ajalta. Lyhyesti kirjassa käydään siis läp miten eri vaiheissa ihminen on tullut Eurooppaan ja mistä. Lisäksi miten erilaiset ilmasto myllerrykset ja taudit sekä toisaalta innovaatiot ovat muokanneet kulttuurimme kehitystä. Ja kaikki tämä perustellaan uusimmilla tieteen tuloksilla ja löydöksillä. Eli kaikki esitety asiat perustellaan hyvin ja käydään läpi miten tieto on kehittynyt aivan viime aikoina uusien geenitutkimuksen mahdollistamilla keinoilla. Todella mielenkiintoinen kirja ja esimerksi Frankoppanin “Uudet silkkitiet” kirjasta pitäneille uskallan jopa suositella (tuo muuten uutta lisää tuohonkin kirjaan). Ja harvinainen kirja sikäli, että olisin toivonut tämän olevan jopa pidempi (n. 250 sivua ja jonkin verran kuvia ja kuvaajia, eli ei mitenkään iso urakka)!

Lähihistoriaa ja politiikkaa
Anne Applebaumin “Demokratian iltahämärä” avaa mielestäni hyvin miksi elämme nyt (taas - kirja antaa esimerkkejä) poliittisesti polarisoitunutta aikaa. Ja erittäin ajankohtainen sisällöltään näin Yhdysvaltojen presidentin vaalien alla. Ja tässä kohtaa hyvä todeta niille, jotka eivät tiedä että kirjoittaja on aktiivinen amerikkalainen oikestolainen etenkin ulkopolitiikkaan osallistuva keskustelija (ja Ukrainan asian puolella). Kirjassa käydään useita esimerkkejä miten populistit nousevat valtaan (Puola, Unkari, Espanja, UK, USA jne.) ja miksi tästä aiheutuu ongelmia. Ja kirjoittaja todellakin tuntee aiheen henkilökohtaisella tasollakin. Tämä siis tuo uusia näkökulmia jo melko kolutun oloiseen aiheeseen ja siksi mielestäni lukemisen arvoinen.
Kirjailijan uusien teos Autokratia Oy on muuten tulossa ensi vuonna suomennettuna luettavaksi ja hänen mukaansa on tässä käsitellyn kirjan rinnakkaisteos.

Fiktiivinen katsaus Eurooppan ja sen tulevaisuuden näkymiin
Tämä “Gran Hotel Eurpoa” on kyllä mielenkiintoinen kirja muuutenkin kuin aiheeltaan. Tästä voisi keskustella ja kirjoittaa todella paljon ja monesta näkökulmasta. Totean vain että kirja on yksinkertaisesti nerokas! Kirjaa voisi kuvailla monella tavalla, mutta oikeastaan kirja sisältää useamman fiktiivisen (näin oletan) tarinan jotka nivoutuvat yhteen ja kaikki tämä koristellaan erilaisilla katsauksilla Euroopan kulttuurihistoriaan, turismiin ja syihin tämän maanosan jähmettyneisyyteen. Ja samalla kirjassa tulee ei niin piiloteltuja piikkejä erilaisiin suuntiin (mm. kirjailijaa itseään kohtaan). Kirja on todella kauniisti kirjoitettu ja siinä on todella paljon ovelia koukkuja, jotka pitävät lukijan hyvin otteessaan aivan loppuun asti. Toki ymmärrän ettei tämä tyyliltään ole aivan kaikkien makuun, mutta silti suosittelen vahvasti tätä kirjaa.

Yhteenvetoa
Eli näiden kirjojen kautta voi tehdä yhdenlaisen pohdinnan Euroopan haasteisiin ja tulevaisuuden näkymiin. Onko Euroopasta tosiaan tulossa vain ulko-ilmamuseo muulle maailmalle ja kuihtuuko tämä maanosa totaalisen mitättömyyteen, josta väestökin on hiljalleen kuolemassa pois? Olemmeko sitten täysin tuhoon tuomittuja?

Emme tietenkään kaikki on meidän omissa käsissämme, sillä itsehän me luomme tulevaisuutemme! Mutta meidän on syytä välttää yksinkertaista totuutta tarjoavat seireenien huudot ja otettava opiksi rikkaasta historiastamme ja luotava tulevaisuus, josta voimme olla ylpeitä! Ongelmia on joka puolella ja niiden voi antaa kahlita itsensä, mutta silloin on turha syyllistää ketään muita oman kohtalon surkeudesta!

Luetaan, opitaan, kehitytään ja luodaan yhdesssä tulevaisuus, jossa kaikilla on parempi olla!

14 tykkäystä

Tykkään kirjoista mutta en ole koskaan ollut mikään himolukija. Nyt kuitenkin viime aikoina olen lukenut enemmän kuin koskaan ennen, vähän senkin takia että tarttuisi lapsiinkin tuo kirjojen pläräily.

Yleensä olen tykännyt aina suosia kirjoja, jotka pohjautuvat jollain tasolla tosielämään, mutta nyt on tullut tartuttua ihan estotta kaikenlaiseen hömppään.

No tosielämästä sen verran että pari lätkäkirjaa tuli luettua, viimeisenä Gretzkyn Tarinoita jääkiekosta. Kuulemma parhaita jääkiekkokirjoja mitä on tehty ja voin kyllä ihan uskoakin sen. Tarkoitus oli lainata Waynen elämänkerta mutta tämä olikin sellainen yleismaallinen, missä myös vähän sivuttiin Waynen elämää ja urheilu-uraa. Toisin kuin tämä kirja, joka on kirjoitettu Waynen omasta näkökulmasta, minä-muodossa, löysin jonkin oikean elämänkerran tästä miehestä, mutta se olikin hölmösti kirjoitettu niin kuin kolmannessa persoonassa; “Gretzky meni sinne ja teki sitä ja tätä”. Ei tarttunut matkaan.

Vähän erilaisempi kirja kuin Theo Fleuryn Kovaa peliä, jossa mennäänkin hieman enemmän NHL:n pimeälle puolelle.

Mutta sitten luin Igor Larionovin Ykkösketju kapinoi, jossa mennään kaikkien tunteman Punakoneen ja erityisesti sen superviisikon kulissien taakse, joka teki neuvostojoukkueesta sen, minkäkaisena me sen muistamme ja jonka sentteri Larionovi olikin muistaakseni jopa kahdeksan vuoden ajan.

Okei, aikojen legendaarisin, menestynein ja taitavin joukkue kommunistisessa ja suljetussa valtiossa, jonka kehitystä Igor pääsi todistamaan eturivin paikalta. Kaverilla on varmasti tiedossa vaikka mitä kutkuttavia salaisuuksia, mitä siellä kaikkea tapahtui ja tehtiin. Mutta se kirja lässähti! Siis hyvä kirja, ja kaikin puolin todella viisas tuo Igor, ja mielenkiintoisia asioita avasi elämästään esim mitä ruokavaliota noudatti jne, jotain vanhaa venäläistä ruokavaliota. Mutta olisi edes vähän avannut miten Sarajevon olympiakultaa juhlittiin tai mitä höpistiin pukkarissa jonkin julman tappion jälkeen, ja miten niistä rankaistiin ja tällein. Mitä Konstantinov sanoi, mitä kukin sanoi. Mutta kirja keskittyi - sinänsä aivan otsikon mukaisesti, siihen, miten sitä järjestelmää ja valmennusta alettiin joukkueen sisällä lopulta vastustaa. Lisäksi Tihonovia osattiin kyllä haukkua kirjassa. Yhdessä kohtaa Tihonovia sätittiin varmaan 10 sivun verran, ja jotenkin hauskan lakonisesti Larionov puuskahti avautumisen loppuun “tämän lyhyemmin en olisi voinut Tihonovista kirjoittaa” tms. Hieman ehkä patoutunutta vihaa.

No olihan siellä jotain sisäpiirijuttuja availtu, esim Mogilnyin loikkaamisesta jenkkeihin jne.

Muutenkin ihmeen lyhyt kirja, olisi voinut olla helposti pidempi. Kuitenkin maailman mielenkiintoisin aihe käsillä.

Sitten muihin juttuihin. Vaikken ole sienestäjä juuri niin lueskelin Vladimir Solouhinin Kolmas metsästys. Siinä kaveri tietää vaikka mitä sienistä, se on siis sienikirja, mutta samalla hän kertoilee muutenkin kaikkea mitä oppinut luonnosta ja metsistä ja miten kaikkea raaka-aineita hyödynnetään jne. Jotenkin sain kirjasta aivan uutta inspiraatiota kuljeskella metsissä. Niin kuin Lermontov jotenkin tokaisi Aikamme sankari -romaanissaan, miten ihminenkin aina puhdistuu ja on alkuperäinen itsensä kun pääsee luontoon. Tavoitteena ehdottomasti lainata Solouhinin Hunajaa leivälle kun käyn pääkirjastolla.

Sitten lueskelin fiktioita, Muumikirjoja! Ollut jotenkin melankolinen tämä marraskuu niin heitin lisää vettä kiukaalle lukemalla Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu, joka jäikin Toven viimeiseksi romaaniksi. Sinänsä harmittava kun kirjassa ei esiinny sarjan päähenkilöitä eli muumeja lainkaan, mutta Nuuskamuikkunen, lempi muumihahmoni, on päässyt hyvin parrasvaloihin siinä ja vetää roolinsa kyllä hyvin olemalla ihan oma itsensä. Sitten talvi-ihmisenä makustelin jo hieman tulevaa talvea lukemalla Taikatalven. Tää on kans hyvä kun Tuu-tikki ja Mörkökin vähän pääsee esiintymään siinä.

Tavoitteena olisi lukea seuraavaksi Muumipappa ja meri. Siinä on sitten kaikki päähahmot ja siinä kuulemma sukelletaan hahmojen sisälle hieman tarkemmin. Voi olla mielenkiintoinen. Harmillisesti sitä ei löytynyt tänään lähikirjastosta.

Noissa Toven kirjoissa eityisen suolan antaa ne kuvitukset, jotka ovat kaikki kuin omia taideteoksia. Varsinkin noissa 70-luvun muumikirjoissa ne muumit näyttääkin jo vähän omilta itseltään. Hyvää tekstiä muutenkin noi Toven kirjat; hyvin eläväistä, yksinkertaista, maanläheistä ja välistä jopa viisasta tekstiä.

Tällä hetkellä työn alla on Dostojevskin Idiootti (suomentaja Pyykkö Lea). Olen aina halunnut tarttua Dostojevskiin ja kyllä, kyllä se sellaista moniäänistä ja veikeää tekstiä on. Haluaisin lukea myös Karamazovin veljekset mutta en tiedä, jotkut puhuu että pitäisi “lukea kaikki Dostojevskit” ennen Karamazovia, mutta eräs ystäväni taas toteaa ajatuksen olevan lööperiä. Karamazov on D:n pääteos, että se jos jokin pitäisi lukea. Katsotaan. Kertokaa jos on oma näkemys.

Noi loputkin Solzenitsynit haluaisin kyllä lukea (Denisovitsin päivä, syöpäosasto) ja varmasti joskus kyllä luenkin. Hän on kuitenkin ehdoton ykkönen, aikamme pyhimys. Ja jos ei olisi muuta kuin aikaa niin potterifanina olis siisti niitäkin lukea, niissä on kuitenkin tajuttomasti paljon enemmän asiaa kuin leffoissa, ne leffat on niin ylitypistettyjä. Kai niistä leffoistakin olisi saanut enemmän irti jos olis kirjat lukenut eka, no mutta.

Varmaan joitain kirjoja unohtui mainita mutta tuossa nyt ainakin oleellisimmat, mitä viime aikoina tullut luettua.

Tämä teksti tuotettu marraskuisena darrapäivänä, missä muualla kuin lähikirjastossa.

Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi

  • Tuu-tikki, kirjassa Taikatalvi
20 tykkäystä

Voin suositella Marko Junkkarin Vallan linnakkeen viimeinen taisto

Kertomus vakuutusjätti Pohjolan lopusta. Ei ihan suoraan sijoituksiin liittyvää, mutta antaa hyvän kuvan siitä, miten meidän pörssiyhtiöitä koplailtiin ja pörssiäkin siinä samassa kehitettiin (hallintotavat). Löytyy myös äänikirjana.

"Kiehtova kuvaus poikkeuksellisesta valtakamppailusta Suomen taloushistoriassa.

Valehtelua, kaksinaamaisuutta ja häikäilemättömiä toimenpiteitä. Näin arvioi Iiro Viinanen kauttaan Pohjolan pääjohtajana 1996–2000. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin käyty taistelu vakuutusyhtiö Pohjolasta oli kuin shakespearelainen draama, jossa kukin vuorollaan petti toisensa.

Sinivalkoisen pääoman viimeinen taisto johti siihen, että Suomen vanhimman pörssiyhtiön taival itsenäisenä yhtiönä päättyi 2005.

Kirja kertoo murroksesta, jossa Suomi siirtyi kabinettikapitalismista avoimeen markkinatalouteen. Suurista talousratkaisuista ei voitu enää sopia Lapissa kelosaunoissa vuorineuvosten kesken.
"

10 tykkäystä

Money Men, Dan McCrum (Kindle, $2)

Wirecard AG lienee tuttu talousuutisia seuranneille, ainakin otsikkotasolla. Rakettimainen kasvu ja lopulta romahdus kirjanpitosotkuihin. Money Men kertoo Euroopan Enroniksi nimetyn Wirecard AG:n tarinan taloustoimittajan silmin. Kuinka tällainen yritys saattoi kasvaa markkina-arvoltaan esimerkiksi Nordeaa arvokkaammaksi?

Financial Timesin McCrum seurasi ja raportoi Wirecardista lähes kymmenen vuoden ajan. Ehkä uskomattominta ei olekaan itse huijaus - niitähän maailmassa on aina - vaan se, kuinka pitkään Wirecard AG onnistui sumuttamaan tilintarkastajia, rahoitusvalvojia ja osakkeenomistajia.

Tarpeeksi suureksi “kasvettuaan” saksalaisen maksuvälittäjä Wirecardin status yksisarvisena nousi jo kansalliseksi ylpeydenaiheeksi, jolloin tätä maagista tarueläintä ei haluttu häiritä perusteltujenkaan epäilyjen tutkimisella. Olihan kyse erittäin nopeasti kasvavasta kansainvälisestä startupista, joten eiväthän kontrollit ihan täydellisiä ole…

Mikä kiusallisinta, Wirecardin käyttämät kikat eivät ole edes mitään hightechia. Feikattuja voittoja, jotka “käytetään” ylihintaisiin yritysostoihin. Kolmansia osapuolia, jotka genetoivat paperilla liikevaihtoa asiakkailta, jotka eivät ole olemassa edes pöytälaatikossa. Rahaa, joka kiertää tytäryrityksen tililtä toiselle ja saa kassan näyttämään pullealta. Auditoijille lavastettuja toimipisteitä.

‘Faking profits, you end up with a problem of fake cash. At the end of the year the auditor will expect to see a healthy bank balance, it’s the first thing they check. So what you have to do is spend that fake cash on fake assets,’

Kirjasta ja tarinasta enempää paljastamatta Wirecard AG on epämukava esimerkki siitä, kuinka suuri valhe on pientä helpompaa niellä. Tämä on talouden true crime -kirjallisuutta parhaimmillaan - tai pahimmillaan.

McCrum kirjoittaa perusteellisesti, onhan hänellä ollut oma persuuksena tulessa ja syyteuhka päällä, joten kertomus on paikoitellen puuduttava elokuvamaisen taustoituksen vuoksi. Kun tarinaan kietoutuvat mm. Softbank, ylihintainen intialainen yritysostos, Venäjän GRU, itävaltalaisia poliitikkoja ja shorttajien uhkailu, on elokuvalle (Netflix, en ole katsonut) raaka-aineita tarjolla.

Kirjaa voi suositella talousaiheista kiinnostuneelle, joita yllä mainittu perinpohjaisuus ei pelota. Kindlen parin taalan hintaan (tätä kirjoittessa) ei tosin hirveästi häviäkään, jos materiaali on liian tuhtia purtavaksi.

Meille jälkiviisautta harjoittaville on lisäksi tarjolla saksalaisen Weltpapierin foorumi, jossa Wirecardiin rahojaan sijoittaneet ensin juhlivat ja sitten surivat, epäuskoisina ja totuutta epäillen. Yksi tapa seurata tapahtumien aikajanaa ja ihmisluonnon taipumusta takertua omaa näkemystä tukeviin seikkoihin.

10 tykkäystä