Lukeminen ja kirjallisuus (pl. sijoituskirjallisuus)

Kiitos! :blush:

Hyödynnän ChatGPT:tä lähinnä ruotsiksi kääntämiseen. Kääntäjät kääntää nuo enkkuversiot, tosin hekin tietysti käyttää jotain automatiikkaa siinä.

Kieltämättä voisi korjata virheitä noin, toisaalta siinä on se extra copy paste mutka.

En hyödynnä chatgpt:tä muutoin. Tykkään tehdä ihan itse esitykset ja aiheet. Joskus saatan jotain kysyä mutta ei tuohon oikein voi luottaa. :joy:

6 tykkäystä

Suosittelen Ryszard Kapuścińskin kirjaa “Keisari”. Teos kuvaa Etiopian keisari Haile Selassien hovin elämää ja toimintatapoja ja juonitteluja sekä sen rappeutumista ja tuhoa.

Muutenkin Afrikassa työskennellyt toimittaja Kapuściński matkusti Etiopiaan 1974 heti vallankaappauksen jälkeen ja haastatteli Selassien lähipiiriä ja palvelusväkeä ja kirja julkaistiin alun perin 1978. Teosta on pidetty myös allegoriana tai satiirina Puolan silloisesta kommunistihallinnosta.

Mielestäni kiehtova kertomus vallasta ja korruptiosta!

13 tykkäystä

Juha Vikatmaan elämäkerran jälkeen matka jatkuu Seppo Toiviaisen elämäkertaan “Kommunismin teloitettu unelma”. Näissä molemmissa on kustantajana Docendo, jolle voi antaa tunnustusta näiden takavuosikymmenten poliittisten tähtien elämäkertojen julkaisijana.

Siinä missä Vikatmaan elämäkerrassa pyrittiin pääsemään kiinni miehen mielenmaailmaan, dokumentoitiin yksityiselämän asioita paikoin hämmästyttävälläkin tarkkuudella ja jätettiin politiikka loppupeleissä pienemälle huomiolle kuin olisi saattanut odottaa, on Toiviaisen elämäkerta toista maata. Paikoin jopa tuntuu siltä, että Toiviainen on vain kirjan otsikko, jonka ympärille on luotu kerrontaa takavuosikymmenten vasemmistolaisesta liikkeestä. Tuolta osin kirja ei tarjoa paljoakaan uutta aihetta käsittelevään kirjallisuuteen tutustuneille.

Toiviaisen elämäkerta herättää lukijalle kysymyksen siitä, mikä sai älykkään ja sympaattisen miehen heräämään yhtenä aamuna marxilaisena, ja liittymään vielä kommunistisen liikkeen jyrkempään taistolaissiipeen. Vastaus kysymykseen jää kuitenkin saamatta. Samankaltaisen kysymyksen voisi esittää myös laajemmassa kuvassa: mikä sai 60-lukulaiset dogmeja ja mm. Tsekkoslovakian miehitystä vastustaneet humaanit vasemmistoradikaalit kääntymään 1970-luvulle tultaessa totalitaristisen valtion edunajajiksi sekä sen ajattelun kannattajiksi, että teoriat menevät yksilöllisen ajattelun edelle.

Luokkataistelussaan alkoholisoitunut ja erakoituneena 60-vuotiaana kuollut yhteiskuntatieteen tohtori Toiviaiselle povattiin aikoinaan menestyksekästä uraa yliopistomaailmassa. Toisin kävin, ja elämän kannalta lopulliseksi kohtaloksi taisi muodostua kaksi kautta kansanedustajana sekä sen ainakin jollain tasolla ymmärtäminen reaalisosialismin luhistuessa, että oma ideologia - jota Toiviainen edisti palopuheiden lisäksi mm. lukuisilla kirjoittamillaan kirjoillaan - kulki kohti aatteellista konkurssia. Toiviaisen viimeinen tahto on paljon kuvaava. Se tahto oli, että hänen tuhkat sirotellaan mereen, hänen nimensä unohdetaan ja hänen kirjansa poltetaan. Ensimmäinen toiveista toteutui.

Seuraavaksi sitten vuorossa Sanna Kurosen kirja “Suoja-osuus: Elämää ulosotossa”. Huomaan, että lukukiinnostukseni kohdistuu ihan joidenkin muiden kuin yhteiskunnan suurimpien menestyjien elämäntarinoihin.

11 tykkäystä

Viime viikolla luetut pari kirjaa eivät myöskään yhteiskunnan suurimpiin tekijöihin kohdistuneet, mutta Suomen mittakaavassa koviin sälleihin.

Varsinkin ensimmäinen, eli Perpamir Hetemajn elämänkerta. Siinäpä muuten aliarvostettu futari Suomen ja maailmankin mittakaavassa. Moni ei varmasti ymmärrä miten kova saavutus on pelata 300 ottelua maailman top 5 sarjassa (Serie A). Varsinkin tuo repivä ja raastava rooli asettaa haasteet paikkojen kunnossa pysymiseen. Joku Hyypiä lienee ainoita, joilla on enemmän pelejä huippusarjoissa suomalaisista pelaajista, mutta toki pelipaikka on hieman lempeämpi fysiikkaa ajatellen. Lisäksi lähtökohdat oli Perpalla haastavat, pakolainen kun on.

Lähtökohtaisestihan Perpa ei ole taitavin tai nopein pelaaja, mutta taistelutahto ja sopeutumiskyky kyllä maailman huipputasoa. Kuten sijoitusmaailmassa, niin myös futiksessa on tärkeä ja hieno ominaisuus toimia omilla vahvuuksillaan ja sopeutua ympäröivään toimintaympäristöön.

Nykyäänhän Perpa pelaa vihatussa ja rakastetussa (mm. somejulkkiksia täynnä olevassa) Gilla FC:ssä vitosdivaria. Kyllähän Perpa nyt vitosdivarissa dominoi, mutta esimerkiksi maalinteko on osoittautunut huomattavan vaikeaksi, kuten Perpa tälläkin toteaa: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010338582.html

Toinen viihdyttävä opus oli Juska Salmisen kirjoittama elämänkerta “Valon varjossa”, joka kertoo pitkälti miehen muutaman vuoden kestäneistä otteista yhdessä Suomen legendaarisimmassa rockyhtyeessä, HIM:issä. Ukko oli äärimmäisen kova HIM ja Ville Valo -fanipoika, ja muutamien todella uskomattomien ja onnekkaiden sattumien kautta päätyi bändiin soittamaan ja valloittamaan maailmaa. Tässä vaiheessa miehellä oli jokin hikinen puoli vuotta bändikokemusta. Melko käsittämätön tarina siis.

Elämänkerta on myös kertomus mielenterveyden haasteista, erityisesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja siitä, miten mieli hajoaa liian kovien vaatimusten alla. Ville Valo ei ilmeisesti ollut mikään kaikkein lempein johtaja liidaamaan yhtyettä, vaan vaatimustaso oli kaiken dokaamisenkin keskellä äärimmäinen. Varmasti syy myös tulleelle menestykselle.

8 tykkäystä

Sanna Kurosen “Suojaosuus - elämää ulosotossa” on kirjan esittelytekstin mukaan rohkea ja omaääninen kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun menestyvän yrittäjän elämäntapa vaihtuu konkurssiin, luottohäiriömerkintään ja ulosottoon. Lukijana en löytänyt yhteyttä kirjan esittelyn ja sisällön väliltä. Sisältö oli suurelta osin perusasioiden kertaamista luottohäiriöiden vaikutuksista. Henkilökohtaisuus jäi lähinnä satunnaiseen sairausdiagnoosien ja elämäntapahtumien kertomisen varaan tavalla, jotka eivät kytkeydy mihinkään suurempaan tarinaan. Se varsinainen yrittäjätaival kirjassa sivuutetaan jokseenkin kokonaan, mitä nyt kirjoittajan viime aikojen kevytyrittäjyydestä vähän tarinoidaan.

Kirjoittaja kertoi jossain vaiheessa teosta kirjoituspalkkioiden olleen hänen suurin motivaatorinsa kirjan valmiiksi saamisessa. Se valitettavasti välittyy myös lukijalle, sillä teos on melko lyhyt ja siinä on nopeasti tekemisen makua. Sivuhuomautuksena, tietokirjallisuudella tienaamismahdollisuudet ovat kyllä Suomessa niin rajalliset, että sillä motiivilla ei vielä pitkälle pötkitä.

Kirjassa kirjoittaja mainitsee yrittämisen johtavan maksuhäiriöihin siinä missä pikavippienkin. Samassa yhteydessä hän myös kertoo joka toisen yrityksen lopettavan toimintansa viiden vuoden sisällä perustamisesta. Tuohon voisi toki huomauttaa, että on sillä yrittäjyydellä ja pikavippien ottamisella sellainen ero, että ensiksi mainittu johtaa useimmiten taloustilanteen paranemiseen ja viimeksi mainittu poikkeuksetta sen heikkenemiseen. Ja vaikka moni yrittäjä epäonnistuukin taloudellisesti toiminnassaan, ei yritysten lopettamisen ja taloudellisen epäonnistumisen välillekään kannata alkaa tekemään suoria yhtäläisyysmerkkejä.

Kirjassa kerrotaan kuinka perheellä oli neljän makuuhuoneen omakotitalo tilanteessa, jossa vain yhdelle niistä oli käyttöä. Siinä kerrotaan kuinka autoja ja moottoripyöriä oli pihalla useampia, kun niitä kerran saattoi ostaa. Siinä kerrotaan, että yrittäjäaikana tilannetta paikattiin pikavipeillä, mutta eiväthän ne aiheuttaneet ongelmia, kun ne kerran tulivat maksetuiksi. Huomisesta ei siis ollut huolta niin kauan kun luottotiedot olivat kunnossa. Mutta kuitenkin kirjasta saa sen käsityksen, että henkilökohtaisen taloudenhoidon ja pitkäjänteisemmän talousajattelun sijasta se ongelma oli se yrittäjänä toimiminen.

10 tykkäystä

Poliittiset omaelämäkerrat tahtovat usein muistuttaa pidennettyä cv:tä, eikä Osmo Soininvaaran muistelmat “Voittoja ja tappioita” muodosta tuosta poikkeusta. Erilaisten järjestöjen ja vihreän liikkeen historia tulee käsitellyksi lopulta melko pintapuolisesti, eikä tarjoa politiikkaan perehtyneelle lukijalle paljoakaan uutta.

Parhaimmillaan Soininvaara on kirjassa tuodessaan esille talouspoliittisia näkemyksiä ja toisaalta monien havainnollistavien esimerkkien kautta osoittaessaan kuinka pihalla monet poliitikot taloudesta ovat. Esimerkkejä tulee tasapuolisesti oikealta vasemmalle. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon se, kun Soininvaara väitteli Ben Zyskowiczin kanssa kotitalousvähennysprosentin korottamisesta. Zyskowicz tyrmäsi Soininvaaran kritiikin prosenttirajan nostosta ja kertoi, että Kokoomus itse asiassa haluaa nostaa vähennyksen sataan prosenttiin, koska yrityksetkin saavat vähentää menoista sata prosenttia. Kun Soininvaara selvensi, että yritykset vähentää menot tuloista ja kotitalousvähennys kohdistuu suoraan veroihin, oli Zyskowicz hämmästellyt, että tuota hän ei tiennytkään.

Toinen esimerkki, jota piti itse googlettaa, oli Mauri Pekkarisen ensimmäisenä allekirjoittama välikysymys terveyspalveluiden turvaamisesta. Lähinnä kepun ja kristillisten tekemässä välikysymyksessä todettiin mm. “Hälyttävä esimerkki nykyisestä julkisen terveydenhuollon tilasta on Kuopion tapaus. Korkein hallinto-oikeus määräsi kaupungin korvaamaan potilaalle yksityisessä sairaalassa tehdyn leikkauksen. Kaupungin katsottiin laiminlyöneen velvollisuutensa kiireellisessä hoidossa. Kuopion tapaus ei ole varmaankaan ainoa laiminlyönti. Ennakkopäätös tulee mahdollisesti lisäämään oikeudenkäyntejä”. Soininvaara esitti ministeriössä laaditun vastauksen, mutta täydensi sitä vielä itse kirjoittamallaan osuudella, että mainittu tapaus tapahtui 1990-luvun alkupuolella, jolloin maassa oli keskustajohtoinen hallitus ja välikysymyksen tekijä sen hallituksen ministeri, ja jos kritiikin haluaa kohdistaa hallitukseen, tulisi se kohdistaa tuohon kyseiseen hallitukseen.

Myös ydinvoiman käsittely on kirjan mielenkiintoista antia. Soininvaara selittää hyvien perusteiden kera oman kantansa muuttumista vastustamisesta kannattamiseksi, ja toisaalta ruoskii vihreitä vanhentuneiden argumenttien käytöstä. Esimerkkinä esiin nousee ydinvoiman turvallisuus: ennen 1980-lukua rakennettujen ydinvoimaloiden vakavan onnettomuuden riski arvioitiin noin satakertaiseksi moderneihin tuotantolaitoksiin nähden. Ja itse asiassa ero on vieläkin suurempi, kun huomioidaan myös ydinvoimaloiden turvatoimet erilaisten sabotaasi-iskujen riskiä miettiessä.

Poliittisten omaelämäkertojen sarjassa aivan mielenkiintoinen teos.

9 tykkäystä