Osakesijoittaminen

Maametallien ja vastaavien harvinaisten raaka-aineiden kierrätys - uusi megatrendi(?)

Aloitan sanomalla, etten asiasta mitään tiedä, mutta haluaisin siitä silti keskustelua herättää.

Sähköautoilu yms clean energy -keskusteluissa on noussut usein esille, että paneelit ja muut vastaavat tekniikat tarvitsevat varsin monenlaisia maametalleja toimiakseen ja niistä suuri osa on varsin harvinaisia. Koboltti on yksi esimerkki ja siitähän juuri olikin uutisointia, että Suomesta on löytynyt ehkä maailman lupaavimmat esiintymät.

Kuitenkaan pelkkä kaivaminen ei riitä mikäli aines on riittävän harvinaista, vaan jossain vaiheessa myös kierrättäminen nousee väkisinkin kannattavaksi. En näe etteikö metallien erottelu ja tunnistaminen muun jätteen joukosta olisi ainakin jossain määrin tekoälyn avulla automatisoitavissa jos sitä nykyään kolmannen maailman huono-osaiset tekevät käsin.

Kysymys onkin, että miten tähän voi sijoittaa? Koitin asiaa googlettaa ja jonkun verran yrityksiä löytyi, mutta ne eivät olleet juurikaan pörssissä listattuja. Onko joku muu tutustunut alaan ja miettinyt näitä kysymyksiä?

3 tykkäystä

Kirjoita esimerkiksi Googleen: Fortum akkujen kierrätys.

@NEA on aiheeseen liittyen perustanut aiemmin yhden ketjun. Pitäisikö tätä keskustelua jatkaa tuossa ketjussa?

Tuo ketju jäi tosiaan hieman kesken, koska se aihealue on niin laaja. Toisaalta täällä on hajautettuna nyt ollut hyvin vähän näistä aina sillon tällön ja ne hukkuu eri puolille. Siinä mielessä, vaikka tuo tekemäni ketju on kovin laajakäsitteinen, niin sinänsä voisi olla perusteltua kirjoittaa nämäkin asiat sinne, koska ei näistä kuitenkaan vielä niin kovati täällä kirjoitella. Täällä muutoin jää osa ketjuista kovin vähälle käytölle ja sitten nehukkuu tai unohtuu. Eli ehkä sopii nämä kirjoitukset tuonne valmiiseen ketjuun, sillä aika paljon nämä keskittyy kuitenkin energiateollisuuteen, tai ainakin trendi on paljon siinä ja perinteinen maametalli-/kaivosteollisuus on sitten toki asia erikseen, sitä en liikaa ajatellut tuonne sotkea (enkä ssiitä erityisemmin itse esimerkiksi tiedä).

Koitan tänään itse kirjoittaa kierrätysosaan hyvin kevyen raapaisun ja idea toki oli, että sinne ketjuun voi avata keskusteluja eikä kaikkea koota sinne ylätasolle.

Kirjoitin nyt tuonne pintaraapaisua. Tarkoitus jatkaa kohta.

1 tykkäys

Tätä suomalainen ZenRobotics tekee. Lajittelevat kyllä myös muita jätteitä roboteilla, mutta on jo nyt mahdollista.

@Lewisville Tässä ainakin yksi tutustumisen arvoinen vaihtoehto Norjasta joka löytyy pörssistä.

Tässä vielä pari linkkiä harvinaisten maametallien kierrättäjistä: