Suomessa listatusta yhtiöstä saadusta osingosta maksetaan veroa 25,5%. Osingon perustana olevasta tulosta on yhtiö maksanut veroa vähintäin 20%.
Jos listatun yhtiön tulos on 1200 euroa ja koko voitto jaetaan osinkona, osakkaan ja yhtiön yhteisverotettu vero on 455 euroa eli 37,9%.
37,9% on minimi vero. Juuri koskaan yhtiöt eivät jaa koko tulostaan osinkona. Tällöin yhtiön ja osakkaan yhteisverotettu kokonaisvero suhteutettuna jaettuun osinkoon on tietysti merkittävästi korkeampi.
Ja 37,9% päälle tulee tietysti vielä mahdollinen max. 4% solidaarisuusvero.
Näin ollen listatun yhiön ja sen osakkaan osinkojen yhteisverotus on, jos ei nyt miljonääriluokassa, niin ei paljon puutukkaan. Oli saadut osingot miten pienet hyvänsä.
Tilastokeskuksen viimeisimmän datan mukaan elinkustannusindeksi oli viidessä vuodessa noussut helmikuuhun 2022 mennessä 8,4%. Jos olisi saatavilla elokuun dataa, elinkustannuksilla mitattu inflaatio olisi tietysti ollut merkittävästi korkeampi.
OMXH Pi indeksi mittaa Helsingin pörssin osakkeiden arvonnousua, eikä siinä ole huomioitu osinkotuottoja. Osinkojen verotusta on käsitelty edellä.
OMXH Pi on noussut viidessä vuodessa 12,08%. Jos on sijoittanut laajasti hajauttaen Helsingin pörssiin viisi vuotta sitten 10.000 euroa, salkun oletettava arvo olisi nyt 11.208 euroa. Realinen kokonaistuotto arvon nousuna ennen veroja olisi huimat 2,7% koko ajalta.
Kun salkku nyt realisoitaisiin, veroa menisi vähintäin 30 prosenttia 1.208 eurosta, eli 362 euroa.
Sijoittajalle jäisi 10.846 euroa. Inflaatio on nakertanut salkun arvosta 840 euroa, jolloin sijoittajan efektiiviseksi realiseksi tuotoksi verojen jälkeen jää kokonaista 6 euroa. Vuotuinen efektiivinen arvon nousu verojen ja inflaation jälkeen on ollut huikeat vähän päälle promillen sadasosa.
Kun sijoittajalle jää realisesti 6 euroa ja vero on 362 euroa, ollaan arvon nousun verotuksen osalta todellisessa miljonääriluokassa. Vero on lähes 99%. Sijoittaja nipistää kulutuksestaan, on aktiivinen, kantaa riskin ja saa realisena arvonnousuna 6 euron tuoton. Valtio kerää 99 prosentin tuoton. Pienistäkin tuloista.
Näin siis super alhaisten korkojen ja inflaation aikana. Kun jatkossa korkeammat korot syövät tuottokertoimia, korkeampi inflaatio syö realista tuottoa mutta verotus kurittaa entistä ankarammin korkeampien nimellisten tuottojen kautta, ollaanko Suomessa tultu tilanteeseen, jossa arvopaperisijoittamisen efektiivinen realinen tuotto-odotus eli korko voisi olla 0 tai jopa negatiivinen?
Asiasta kolmanteen, Suomen kotitalouksien talletukset olivat heinäkuussa 113 mrd. Kun mahdollisesta pienestä korosta maksetaan vero ja merkittävä inflaatio nakertaa pääomaa, on kyse kotitalouksien varojen heittämisestä ikkunasta ja ollaan miljardiluokan kansallisen tragedian ääressä.
Suomi suhtautuu äärimmäisen negatiivisesti, suorastaan aatteelisen vihamielisesti, kaikkeen säästämiseen ja varallisuuden kartuttamiseen. Valtion ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa. Ainoa poikkeus on entistä hienompien ja kalliimpien asuntojen rakentaminen, jos sitä voi kansantalouden näkövinkelistä säästämiseksi kutsua.
Sitä ihmettelen, että voiko kansakunta kollektiivina tosiaan olla niin tyhmä, että se uskoo hyvinvointivaltion mahdollisuuteen ilman että kansalaiset säästävät? Pelkästään kuluttamalla?
Vallitsevan veropolitiikan suhteen maastapoistumisvero on kyllä monella tapaa enemmän kuin täysin linjassa ja hyvinkin perusteltu.
Järkevää olisi pohtia pääöomatulojen veroprosenttien merkittävää alentamista, varsinkin pienten alle 20000 euron pääomatulojen osalta, vastaamaan muuttuneita inflaatio-olosuhteita. Verottaa pitää vain realista tuottoa ja veroprosentit mitoittaa sen mukaisesti.