MAGMA ja muut megacap-teknot

Bookingia, siis Priceline aikaisemmalta nimeltä, löytyi aikanaan salkusta. Kohonnut arvostustaso ja hidastunut kasvu sai myymään aikanaan

Bisneshän on monelta kannalta loistava. Vastaavanlaisen verkoston luominen ei yksinkertaisesti onnistu uusilta tulokkailta kuin huomattavin yritysostoin. Ei ole sattuma, että alalla on vain pari toimijaa. Toki Abirbnb:stä ym. on odotettu suuria, mutta hypetystä tämä on pääasiassa. Kassavirtaprofiilit ovat loistavat eli bisnes ei sido juuri pääomia. Kalliita yritysostoja on vuosien varrella toki tehty paljon

Ongelma näissä on se, että monet suuret asiakkaat esimerkiksi ilmailupuolella ovat tympääntyneet hinnoitteluun ja firmojen markkina-asemaan. Asiakkaat siis kannustavat paremmin hinnoin ostamaan omilta sivuiltaan tai vahvimmat toimijat ovat jättäytyneet kokonaan alustan ulkopuolelle. Pienemmille toimijoille tämä on elinehto.

Jos dippiä tulee niin olen valmis laskemaan hanskan alle. Matkailu ja lentoliikenne on kasvuala globaalisti ja Booking/Expedia ovat selvimpiä hyötyjiä tässä muutamat ongelmat toki huomioiden

e. korjataan nyt nimet oikein

1 tykkäys

Alphabetilta tulosta. 20 pinnan kasvu kiinteillä valuutoilla, joten sitä samaa mitä aikaisemminkin. Ensimmäistä kertaa Youtube ja Cloud on eritelty omiksi segmenteikseen. Pilvipalvelujen myynti reilut pari miljardia ja kasvu reippaat 50 pinnaa. On siellä uutta kasvuaihiota tulossa, mutta marginaalit varmasti kärsivät alkuvaiheessa

1 tykkäys

Alphabet pysyy salkussa, ihan kohtuullinen tulos, vaikka markkina ebit-% heikkoudesta rankaiseekin.

Nordnetissä ei taida olla Nasdaq 100 indeksiä seuraavaa tuotetta kuukausisäästettäväksi? En ainakaan löytänyt.

Olen tykännyt laittaa kuukausittain automaattisesti rahaa omxh25 ja sp500 indekseihin, mutta voisin ottaa Nasdaqilla näkemystä teknologiasektorin yliperformoimisen jatkumisesta.

Jäänee ainoaksi vaihtoehdoksi näpytellä toimeksiannot manuaalisesti esim. SXRV:hen?

https://www.cnbc.com/2020/02/17/apple-warns-on-coronavirus-it-wont-meet-revenue-guidance-because-of-constrained-iphone-supply-and-suppressed-demand-in-china.html

1 tykkäys

Tuli FuelCell Energy -ketjussa vastaan viittaus Appleen:

Kirjahyllystäni löytyy Jim Carltonin huikea ja seikkaperäinen selonteko Applen ensimmäisestä 20 vuodesta. Ei taida kovin moni FAANGisti tietää, kuinka lähellä rotkon reunaa Apple oli 1990-luvulla.

kuva

Yksi parhaista lukemistani alan kirjoista. Teos ilmestyi vuonna 1997, ja itse tilasin sen näköjään Amazonista helmikuussa 1998, jokseenkin tasan 22 vuotta sitten. Ehkä olisi taas aika lukea teos uudestaan.

3 tykkäystä

Nokian Renkaitakin viime aikoina haalinut Elliott Management on nurkannut myös Twitteriä, ja Twitterin perustaja ja toimitusjohtaja Jack Dorsey on Elliottin tähtäimessä. Twitterin osakekurssihan syöksyi Q3/19-numeroiden myötä samaan tapaan kuin Nokian kurssi.

Twitterin yhtiökokous on vasta toukokuussa.

Olen monesti katsellut Twitteriä vähän sillä silmällä. Periaatteessa näen heidän platformissaan idean kilpailijoita ei tavallaan ole, mutta monetisointi on surkealla tasolla. Ehkäpä uusi johto voisi auttaa

Facebook on toisaalta aika selkeä tapaus ja hinnoiteltu kuin arvoyhtiö alle 200 dollarin hinnoilla. Jonkin verran tullut lisäiltyä viime aikoina ja varmasti ostan lisää riippuen toki miten muiden osakkeiden hinnat kehittyvät

2 tykkäystä

Piti tämäkin päivä nähdä, että joku sanoo yli 20 P/E luvulla ja 150 grahamin luvulla treidaavaa lappua arvoyhtiöksi :smiley: Sama kun muistan nähneeni Qt:ta sanottavan laatuyhtiöksi. Toisaalta onhan nuo vähän kuin musiikkigenret. Ei mitään väliä loppupeleissä.

1 tykkäys

Jos huomioi huomattavan nettokassan yritysarvon kautta ja suotuisan kassavirtaprofiilin niin ei kovin kauas pudota.

Toki jos haluaa antaa arvoa taseessa makaavalle tuottamattomalle omaisuusmassalle,
negatiiviselle kasvulle, surkealle pääomantuotolle ja tästä johtuvan “halpuuden” niin voi ihan rauhassa tuijotella niitä sopivia yhtiöitä :wink:

Kuten koitin sanoa, niin ei tuosta perinteistä arvoyhtiötä saa oikein millään, mutta toisaalta omasta mielestä nuo “laatuyhtiö”, “kasvuyhtiö” ja “arvoyhtiö” leimat on ihan yhtä tyhjän kanssa. Minkä “profiilin” yhtiö vain voi olla hyvä tai huono sijoitus. Sinänsä kommenttini oli hiusten halkomista, joten pahoittelut siitä.

Onko foorumilla Dropboxin omistajia tai seuraajia? Q4-raportti oli varsin hyvä ja ylitti analyytikkojen ennusteet - julkaisu vaan oli juuri ennen korona-romahdusten alkua joten pienen nousun jälkeen osake kääntyi aika nopeasti laskuun, joskin 1M/YTD-tasolla lasku hyvin maltillista verrattuna moniin muihin:

Dropboxin tavoitteena on olla voitollinen tämän vuoden loppuun mennessä ja kun yritin miettiä osakkeita jotka koronasta ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta voisi jollain tavalla hyötyä niin tämä tuli lyhyellä analyysillä ensimmäisten joukossa mieleen. Koronan myötä yleisesti mm. etätyökäytännöt ja uudenlaiset työskentelytavat tulevat varmasti osaksi yhä useamman firman kulttuuria ihan eri tavalla kuin aiemmin. Korona saattaa osaltaan olla vauhdittamassa uudenlaisten työskentelykäyntöjen käyttöönottoa myös pakotusti.

Analyytikoiden keskimääräinen tavoitehinta tällä hetkellä Marketscreenerin mukaan Dropboxille on 27,69 USD ja kurssi tällä hetkellä 17,67 USD.

Samasta kategoriasta otettu nyt seurantaan myös Microsoft ja Slack (puhtaasti käyttäjäkokemukseen pohjautuen + tietäen että softa on koodarien jne suosiossa ja he ovat oman kokemuksen myötä työkaluissa aika vahvasti edelläkävijöitä vs perusbisneshärät).

1 tykkäys

Itse olen tätä välillä katsellut. Isossa kuvassa koen Dropboxin haasteeksi sen, että pilvipalveluihin siirtyvät yritykset saavat sekä Microsoftin että Googlen mailipalvelujen kylkiäisenä Dropboxin korvikkeet ”ilmaiseksi”. Mielestäni Dropboxilla ei ole samanlaista teknistä vallihautaa/fanikuntaa kuin Slackilla on vastaavassa tilanteessa.

Itse asiassa omassa kuplassani Droppari on katoamassa, sillä se ei (yllätys yllätys) integroidu esim Googlen tai MS:n toimisto-ohjelmiin tai muihinkaan ominaisuuksiin läheskään yhtä saumattomasti kuin näiden valmistajien omat ratkaisut. Mitä paremmin Google Gsuite ja MS:n M365 myy, sitä ahtaampaa tulee Dropboxille.

Edit: Onkohan jotain toimijaa, jonka palveluja Dropbox täydentäisi niin, että yritysosto olisi yksi skenaario?

4 tykkäystä

Hyvä analyysi ja samat syyt on pitäneet itsenikin tän casen seuraajana eikä ostohousut jalassa. Ihan tarkkaan en tunne kaikkea Dropboxin palvelutarjontaa kun tosiaan omakin käyttökokemus on vähän rajallista, mutta ymmärtääkseni siellä perinteisen materiaalihallinnan ym lisäksi on paljon muutakin työn tekemisen kehitykseen liittyviä hankkeita putkessa. Lähinnä olen pohtinut että tämä voisi disruptio-näkökulmalla olla hyvä lappu esimerkiksi Microsoftin kylkeen, varmaan yritysostopotentiaaliakin löytyy jos kehitys taloudellisesti jatkuu yhtä suotuisana.

1 tykkäys

Dropboxiin vielä liittyen lueskelin vähän läpi mitä ovat viimeaikoina sieltä minun suuntan lähetelleet:

  • Ostivat sähköisiin allekirjoituksiin erikoistuneen Hellosign:n. Tällaista palvelua ei taida MS/G linjalta löytyä ainakaan vielä (toki heidänkin järjestelmät integroitunee vastaaviin)

  • Lisäksi ovat tuoneet erilaisia turvallisuuteen ja vaatimuksenmukaisuuteen liittyviä ominaisuuksia: "
    We’ve also introduced new ways you can protect your organization with security requirements that help reduce risks and costs: 1) Extended Version History & Data Governance: Retain data with extended version history and create legal holds to preserve files users add or edit. 2) BetterCloud(https://www.bettercloud.com/wp-content/uploads/connectorbrief-dropbox-0219.pdf) for Dropbox- Secure corporate data and manage content across all employee devices to significantly reduce risk."

Tämän jälkimmäisen näen enemmän vastuaksena MS:n vastaaviin. Microsoftilla on näissä erilaisissa turvallisuus, jäljitettävyys ym ominaisuuksissa melkoinen etumatka (esim heidän Information Rights Management, IRM ja Data Loss Prevention, DLP) koska ovat olleet isojen organisaatioiden kanssa tekemisessä kauan ja omaavat melkoisen läjän sertifiointeja myös julkishallinnon käyttöön. Samalla tuo kertoo kieltään siitä, että Dropbox on vähemmän enää se “disruptori” vaan koettaa kasvaa salonkikelpoiseksi.

1 tykkäys

Tencentiltä perusputputusta, liikevaihto kasvoi +20 % ja kannattavuus pysyi erinomaisella tasollaan.

Koronavirus hidastaa mm. cloud-puolen kasvua, mutta toisaalta Tencent hyötyy kasvavasta pelaamisesta kun ihmiset kykkivät kotona. Tencent Meetings auttaa ratkaisemaan kasvaneiden etäpalaverien ongelmaa jne.

Holdaus Lynx-salkussa, jonka salasanan olen unohtanut, jatkuu itsepäisesti.

5 tykkäystä

Hyvää pohdintaa.

1 tykkäys
1 tykkäys

Nyt alkaa olla aika itsekkin siirtyä tälle hunajapurkille. Ainoa ongelma on että en ihan rehellisesti sanojen tiedä että miten näihin yhtiöihin pitäisi sijoittaa? Näissä on aika hankala lähtee perinteisellä P/E - P/B- Gearing - Equity ratio -tyylisillä mittareilla lähteä tekemään mitään päätöksiä. Olisikin kiva tietää mitä tunnuslukuja käytätte ja mihin kiinnitätte huomiota?

Ps. Ehdoittakaa/linkatkaa jos tiedätte, jotain artikkeleita tai kirjoja missä käsitellään teknofirmoihin sijoittamista.

EV/Sales oli ainakin vielä eilen se mittari…

Facebookissa, Tencentissä, Googlessa ja Microsoftissa ihan se P/E-lukukin toimii.