MAGMA ja muut megacap-teknot

Microsoftia olisi pitänyt tajuta ostaa. Vaikka tuotteet on rumia ja vähän hankalia loppukäyttäjän silmissä niin ei niille oikein kilpailijoita ole.

Jotenkin tuntunut aina kalliilta eikä MS:n kohdalle ole tullut samanlaista kohua kuin FB joka tarjoaisi mahdollisuuden ostaa halvemmalla.

1 tykkäys

Kun kuulin tästä microsoftin noususta kirosin hieman, kun koitin koodarikaveria innostaa sijoittamaan syksyllä ja hän sanoi että microsoft nousee kohta.

Koitin sanoa että small capeissa ei ihan yhtä monta analyytikkoa ole niitä katsomassa.

Sinänsä hyvä että ei ole aloittanut sijoittamista vielä, niin ei tarvitse kuunnella narinaa tästä.

1 tykkäys

Mä ostin. Mutta myin myös pois aivan liian aikaisin. Jäi muutama sata prosenttia nousua saamatta.
Eikä ollut eka kerta…

1 tykkäys


Google otti vähän hittiä tulosjulkistuksen myötä. ATH:sta noin -6% alas. Veikkaan, että saa teknot huomenna vähän iskuja yleisemminkin.

1 tykkäys

Kaikilla liikevaihdon kasvu hidastunut/hitainta koskaan, vaikka lukemat silti kymmeniä prosentteja niin odotuksetkin ovat kovat.

Tubettajien elämää ei ole ainakaan helpotettu mikä näyttää näkyneen mainostuloissa. Pitää lukea vielä alkuperäinen rapsa kun ehtii.

1 tykkäys

En nyt tiedä voiko jotain Alphabetia kalliiksi haukkua. Yhtiön kassakorjattu P/E taitaa pyöriä jossain 20 kulmilla ja kilpailuedut ovat kunnossa. Yhtiö on sen verran kypsässä vaiheessa ja vapaata kassavirtaa tulee siinä määrin, että pieni osinko voisi olla paikallaan

3 tykkäystä

Googlella haasteena myös se että osa kasvusta on viime vuosina tullut siitä että mainosten määrää ja kokoa mobiilissa on lisätty asteittain 2015-2016 lähtien.

Ensin oli 2 mainosta, sitten 3, sitten 4, sitten Maps widget jossa myös mainokset, sitten Shopping widget jossa mainokset jne.

Nyt tuossa on ilmeisesti alkanut tulla kasvun rajat vastaan, kun perinteiset hakutulokset on käytännössä tapettu ja käyttäjälle näytetään pelkästään mainoksia. Yhtä hakua ei voi kuitenkaan yhtä klikkiä enempää monetisoida.

Toinen mikä haittaa Googlen näkymiä on Amazonin kasvu kaikista rahakkaimmissa ostamiseen liittyvissä hakusanoissa kun käyttäjät skippaavat googlen ja etsivät suoraan amazonista (=> amazonin ads busineksen kasvu).

Kyllähän Google hakuja silti dominoi monopolillaan, mutta ehkä kasvu hidastuu yllämainittujen johdosta, ja kulut kasvavat mitä suuremmaksi Applen osuus jenkeissä ja muualla kasvaa.
TAC (traffic acquasition cost) osuus liikevaihdosta noussut viime vuosina tasaisesti ilmeisesti siitä syystä että Apple vaatii yhä enemmän rahaa pitääksen Google default hakukoneena iOS:ssä: Goldman: Apple will charge Google $12B to be default search engine in 2019 | Marketing Dive

1 tykkäys

Google saa tulonsa vielä näistä, mutta jatkossa arvo tulee AI:sta. Google ja Amazon :heart_eyes:

20 vuotta kulunut ja samat tarinat - respect! “What matters to me is do we provide the best customer service?” :nerd_face:

2 tykkäystä

We delivered another strong quarter and excellent fiscal year, led by fiscal year revenue growth of 51% as well as robust user growth and engagement across our ecosystem. Excluding the effects of consolidating acquired businesses, revenue would have increased by 39% year-over-year,” said Maggie Wu, Chief Financial Officer of Alibaba Group. “Over the years, our steady profit growth and cash flow have enabled us to strengthen our core business, invest in new businesses and create unique value for our customers. These investments have expanded our total addressable market and positioned us well for long-term growth. Looking ahead to fiscal 2020, we expect revenue to be over RMB500 billion, reflecting our confidence and positive momentum going forward.”

Kovaa kasvua. Yhtiö on nyt ilmeisesti suurin pilvipalvelujen tarjoaja kaakkois aasiassa. Näitä on tullut joskus aikanaan ostettua ja tiukasti on tarkoitus holdailla näillä näytöillä

P.S FAANGMAN olisi hyvä lisä otsikkoon :grin:

1 tykkäys

katoin tänään dokkarin tuosta Amazonista, on kyllä melkoinen firma. Taskurahoilla Jeff meinaa mahdollistaa ihmisten levittäytymisen aurinkokuntaan, niin meitä voi sitten olla taas satoja miljardeja ! jee.

FAANGit ovat taas hedge fundien suosiossa:

Voi tarkoittaa hieman heikompia tuottoja lyhyellä välillä, sillä teknot ovat taas ”the most crowded trade” (sijoitusidea missä melkein kaikki ovat mukana):

Kyllähän eurooppalaisten firmojen tarpominen teknopuolella on surkeaa. Miettikää vaikka mikä olisi FAANGin vastine Euroopassa? Öööööhh…

Toisaalta kun riskirahaa ei ole samaan tapaan saatavilla ja Suomessa sitä ei riitä edes kaikista pienemmille puljuille niin tuloshan on looginen. Tällainen savipiipputeollisuuden vanha mantere

1 tykkäys

Saapa nähdä milloin Amazon tai Google pilkotaan osiin. Onko tästä näkemyksiä?

Apple ei ole vielä ihan niin dominoiva, että olisi kaiketi tarvetta. Sen sijaan nuo kaksi mainitsemaani alkaa olla sillä kynnyksellä, että tarttis ehkä tehdä jotain.

Itse näen AT&T:n mielenkiintoisena ennakkotapauksena näille. Aikanaanhan AT&T:llä oli monopoli USA telemarkkinalla. Sekä laitevalmistus että televerkkojen operointi oli käytännössä sen hallussa, kunnes 1974 liittovaltio haastoi sen oikeuteen. Ongelmaksi nähtiin nimenomaan vertikaalinen integraatio (ts. se että yritys valmisti omat verkkonsa).

In the 1970s, the Federal Communications Commission suspected that the American Telephone & Telegraph Company was using monopoly profits from its Western Electric subsidiary to subsidize the costs of its network, which was contrary to U.S. antitrust law. The case was filed by the United States Department of Justice in 1974.

Minusta sekä Google että Amazon saavat vastaavaa epäreilua kilpailuetua. Molemmat pitkälti rakentavat infransa itse ja tästä infrasta on tullut ylivoimainen. Molemmat myy infraansa myös muille.

AT&T tapauksessa alkuperäinen vaade oli spinnata laitevalmistus ulos, mutta pitkän väännön jälkeen AT&T ehdotti että se sylkäisee ulos alueelliset operaattorit ja pitää pitkänmatkan puhelut sekä laitevalmistuksen. Tämä tapahtui 1984.

Myöhemminhän AT&T spinnasi 1996 sitten ulos tuon laitevalmistuksen (= Lucent) vapaaehtoisesti, koska siinä vaiheessa markkina oli standardoitu ja tällaisiä verkkoja myi laitevalmistajaspesialistit kuten Alcatel, Siemens, Nokia, Ericsson, Nortel yms. ja muut operaattorit eivät tykänneet AT&T:ltä laitteita ostaa.

Nokiahan on sittemmin imuroinut noista mainitsemistani laitevalmistajista kaikki muut paitsi Ericssonin. AT&T taas on vastaavasti imuroinut takaisin niitä antitrust-keissin perusteella ulos sylkäisemiään paikallisoperaattoreita ja markkina on taas konsolidoitunut. Tosin nyt siellä on useampi maanlaajuinen jätti eikä vain yhtä.

Amazonin tapausessa esim. verkkokaupan eriyttäminen muusta on mielestäni analoginen vaatimukselle eriyttää AT&T operaattori ja laitevalmistuspuoli toisistaan.

3 tykkäystä

Vaikka Apple varmasti kärsii tästä US vs Kiina tilanteesta uskon että Huawein ja Googlen tilanteen eskaloituminen tulee satamaan jossain määrin Applen laariin kun puhutaan kaikista kalleimista laitteista. Harva haluaa tonnin laitetta ostaessaan sitä epävarmuutta ja huolta mitä tämä Androidin ympärille luo.

Iso kilpailututkinta tulossa. Kurssit reagoivat eilen voimakkaasti vaikka näissä menee yleensä vuosia ja lopputulos epäselvä.

1 tykkäys

Ei ole viime aikoina ollut uutisista pulaa. Erikoinen ajoitus kyllä tällä antitrust-tutkinnan uutisoinnilla. Mutta todennäköisyys, että yhtiöitä pilkoittaisiin tämän vuoksi lienee erittäin pieni vrt. Microsoft aikoinaan.
Tämä unohtunee taustalle eilisen jälkeen.

1 tykkäys

Eipä kukaan oikeasti taida tietää mistä mikäkin notkahdus lopulta johtuu.

Esim twitterissä todettiin että kun Apple julkisti “sign in with Apple” niin Facebookin kurssi laski tästä syystä (ajatuksena että Facebook on vähemmän sticky kun voi kirjautua Applen tunnuksilla). Toiset laittaa sitten antitrust otsikoiden piikkiin riippuen siitä mikä kenenkin narratiiviin sopii.

Sinälläänhän antitrust otsikot kertovat onnistumisista. Mitkä firmat nousevat samoihin otsikoihin 10 vuoden päästä - siinä aika hyvä sijoitusstrategia :slight_smile:

2 tykkäystä

Kyllä näillä uutisilla oli eilen ihan selkeä vaikutus, treidaan jenkeis