Joo, onhan tässä siinä mielessä ainakin osa hypen elementeistä, että vain aika näyttää. Itse uskon ja toivon sellaista suht tasaista kiinnostusta (markkinalta) ja tuloksentekokykyä, ei ylilyöntejä. Pienin panoksin kun itse pelaan, niin tässä vois olla sellainen säästöosake.
Vaikka yhtiö on pörssissä “uusi”, juontaahan silläkin historia ties kuinka kauas (1874 perustettuun Kalevaan). Nykyistä kasvuajuria eli varainhoitoa on kasvatettu menestyksekkäästi vuodesta 2008 vakuuttavin näytöin. Korkokantaa on ajettu alas mehuisasti. Osinkoa palautettiin Sammolle 2020–2023 500 MEUR, mihin nähden seuraavan kolmen vuoden 500 MEUR rahojen siirto taskusta toiseen ei kuulosta kovalta tavoitteelta.
Tulevaisuus on aina kysymysmerkki tottakai, mutta aiemmat näytöt on hyviä.
Nyt on Mandatun 2Mrd€ markkina-arvossa, mikä on tarinan mukaan sellainen, mihin Mandatumin johto on itse tyytyväinen tai tavoite asetettu (jos yhtiöillä nyt yleensä on tavoiteta varsinaisesti arvostukselle).
Itse koen, että Mandatun on saanut listautumisesta isosti lisää näkyvyyttä sellaisten ihmisten ja yritysten joukossa, jotka ovat Mandatumin potentiaalin ydintä.
Teknisestihän tämä näyttää myös oikein mukavalta. Aamulla vielä myytiin tuolta 4€:n päältä nopeasti alas samoin kuin 13./16.10. jolloin näillä tasoilla viimeksi käytiin eli näillä tasoilla on selvästi ollut myyntitoimeksiantoja. Nyt erona vain tuohon kuukauden takaiseen, että tämä pieni pull-back ostettiin nopeasti kiinni ja loppuhuutari päättyi komeaan vihreään tolppaan niin saatiin ensimmäinen sulku päälle 4€:n.
POINT72 ASSET MANAGEMENT, L.P. MANDATUM OYJ FI4000552526 0,59 16.11.2023
Tuoreehko shortti alle 3.85 tason päivänä. Toivottavasti menee reisille kun on saatu hyvä vire päälle. En tiedä millä viiveellä noita päivitetään mutta ei mahdoton ajatus että sulki jo eiliseen huutariin osan?
Laitan nyt saman jutun pariin paikkaan, mutta tässä on jotain, mikä voi kiinnostaa Mandatumista kiinnostuneita. @Karo_Hamalainen haastatteli Wahlroosia ja puhuttiin myös Mantasta. Ei maksumuuria.
Wahlroos kertoo ostaneensa nykyisen Mandatumin osakkeita pörssistä, kun kaupankäynnin alettua osakkeeseen kohdistui myyntipainetta.
Nallen yritysjärjestelyperinne on hieno ilmaisu ketjun aloittajalta. Kaikki ei onneksi ole mennyt putkeen ja Nordeakin jäi myymättä ulos. Tästä tuli mieleen tapaus aika kaukaa, kun hän oli puhekeikalla yliopistolla. Tauolla juttelin Nallen kanssa ravintolajonossa. Kun hän sitten kertoi jotain varsin intensiiviseen tapaansa, paikalle pöllähti nuori opiskelija, kuunteli hetken silmät suurena ja kysyi Nallelta: kuka sä oikein oot?
Nalle mietti 3 sekuntia ja sanoi: ‘‘Mä oon se, joka yritti myydä Nokian ruotsalaisille mutta ne ei suostuneet ostamaan.’’
Ei siis kannata murehtia, jos omatkaan kaupat ei aina onnistu. Ja jos noinkin huono kauppamies kuin Nalle on pärjännyt, niin eiköhän me muutkin pärjätä
Mantan yritysjärjestelyjä odotellessa…
Täydellistä. Seuraavaksi kaikki mekaanisesti laput ulostaneet indeksirahastot ostavat ne takaisin. Kalliimmalla, tietenkin.
I approve this.
Seuraako joku/jotkut indeksirahastot tuota kyseistä indeksiä? Onko tuolla uutisella jotain merkitystä? Useimmat (vai kaikki?) Suomi-indeksirahastot seuraavat OMXH25:sta johon tulee seuraavan kerran muutoksia helmikuun alussa.
Näyttäisi että tämä esim sijoittaa näin nopealla vilkaisulla? Korjatkaa joku jos olen väärässä.
Edit:
Ja taisin ehkä löytää toisenkin. Korjatkaa taas jos väärässä:
OP-Suomi indeksi B rahaston säännöissä sanotaan:
“Rahaston vertailuindeksi on Nasdaq OMX Helsinki Benchmark Cap -indeksi.”
Ei suoraan sanota että pitää ostaa suoraan niitä yhtiöitä, mutta mitä luultavimmin ostaa.
Nordea Suomi Passiivinen B EUR T säännöissä sanotaan:
Rahasto sijoittaa pääasiassa Rahaston vertailuindeksiin (OMX Helsinki Benchmark CAP) tai muun koostumukseltaan ja
hajautukseltaan samankaltaiseen indeksiin sisältyvien yritysten osakkeisiin tai osakesidonnaisiin arvopapereihin.
Eli tämä rahasto on käytännössä velvoitettu ostamaan näitä vertailuindeksin yhtiöitä.
Tätä Karon grilliä ei taida olla jaettu vielä tänne? Nalle toteaa, että Mandatumin minimi hintalappu oli myyntiä miettiessä noin kaksi miljardia, koska pörssissä voisi olla enemmänkin. Kenties jonkinlainen indikaattori mitä vanha sisäpiiriläinen näkee käyväksi arvoksi. Markkina-arvo on nyt 1,9 miljardia.
Linkki Mandatum kohtaan. Niin ja oli itsekin ostanut dipistä perheyhtiöön, mutta se on jossain eri kohdassa haastista.
Tää oli mielestäni antoisa haastattelu, vaikka haastateltava ehkä vetikin keskustelua enemmän kuin haastattelija.
Mikä mahtaa olla Wahlroosin sijoitusyhtiön nimi? Ainakaan Becasse nimellä ei löytynyt Euroclearin osakerekisteristä. Ellei sitten ole hallintarekisterissä.
Taitaa olla useampi sijoitusyhtiö, ja luultavasti kaikki ovat hallintarekisteröityjä.
Useassa paikassa mainittiin kaupankäynnin alussa myyntipainetta tulevan indeksirahastojen myynneistä. Onkohan miten miten todennäköinen ja merkittävä mahdollisuus, että Mandatum nousisi indekseihin omana yhtiönä ja sitten indeksirahastot joutuisi ostamaan takaisin?
Edit, hups, eihän täällä hetkeen muusta puhuttukaan kuin ko aiheesta🫢
Ylihuomenna nousee omxh benchmarkkiin.
Tässä Sampon ja Mandatumin jakosuhde, josta verottaja on tehnyt päätöksen:
Sampo Oyj:n osakkeen hankintameno on edellä mainituilla perusteilla 91,66 prosenttia Sampo Oyj:n alkuperäisestä hankintamenosta ennen osittaisjakautumista.
Mandatum Oyj:n osakkeen hankintameno on edellä mainituilla perusteilla 8,34 prosenttia Sampo Oyj:n alkuperäisestä hankintamenosta ennen osittaisjakautumista.
Toistoa Sampo ketjusta:
Kysyin OP:n verkkopalvelussa kirjaako OP asiakkaansa puolesta hankintahinnat kuntoon Sampo ja Mandatum osalta.
OP:n verkkopalvelussa on se toiminto, jolla voi itse kirjata hankintahinnan osakkeelle, mutta se ei onnistu, koska siellä näkyy Mandatum osakkeille ja Sampo osakkeille ainoastaan yksi hankintaerä (jos ei ole osanut uusia), ja se on tuo jakautuminen 28.9.2023.
Vastaus: “Hei, Sammon ja Mandatumin osakkeiden hankintahinnat päivitetään verohallinnon vahvistaman jakosuhteen mukaisesti arviolta joulukuun alussa. Siihen saakka Sammon ja Mandatumin osakkeilla ei näytetä hankintahintaa op.fi ja OP Mobiilin säilytysnäkymässä.”