Meriaura Group (entinen Savosolar)

Juttelimme @Pauli_Lohi :n kanssa Meriaurasta tuoreen laajan raportin tiimoilta. :movie_camera:

Tässä ko. laaja raportti:

5 tykkäystä

Tässä olisi Meriaurasta tuore yhtiöraportti, jonka Pauli on tehnyt tuoreempien uutisten myötä. :slight_smile: :gem:

Meriaura Group päätti tiistaina jo keväällä hahmottelemansa omistusjärjestelyn, jossa noin viidennes konsernin tuloksentekokyvyltään tärkeimmästä yksiköstä, Merilogistiikasta, myydään Meriaura Groupin suurimmalle osakkeenomistajalle. Transaktiolle on mielestämme järkeviä syitä – etupäässä taseen vahvistaminen ja tulevien tasejärjestelyiden mahdollistaminen. Pidämme toteutunutta kauppahintaa kuitenkin matalana. Transaktion myötä Meriaura Groupin osaketarina on entistä enemmän Uusiutuva energia –yksikön tuloskäänteen varassa, mihin on toistaiseksi rajallinen näkyvyys. Toistamme vähennä-suosituksen ja 0,04 euron tavoitehinnan.

3 tykkäystä

Toimitusjohtaja myynyt osakkeita

2 tykkäystä
  1. Hybrid Consulting Oy 33 801 3133,9000,00 1,31 Milj. tilanne ennen myyntejä. En tekisi vielä voimakkaita johtopäätöksiä pienistä myynneistä. Osakkeenomistajat – Meriaura Group
2 tykkäystä

Tässä on Aapelin lyhyet toimitusjohtajan vaihdoksesta. :slight_smile:

4 tykkäystä

Meriaura Group Oyj, Sisäpiiritieto: Meriaura Groupin toimitusjohtaja vaihtuu - Inderes

1 tykkäys

Tämä selittää toimitusjohtajan osakemyynnit. Suopellon Hybrid Consulting Oy on Meriauran toiseksi suurin omistaja. Omistaa 3,9% yhtiön osakkeista. Tällaisesta potista eroon pääseminen laskee varmasti kurssia, kun kyseessä on pienivaihtoinen first north yhtiö. Toki tuollainen määrä kannattaa yrittää myydä pörssin ulkopuolisena kauppana, mutta voi olla hankala löytää uskottavaa ostajaa.

Harmi menettää toimitusjohtaja, joka omistuksilla näin sitoutunut yhtiöön. Mutta ilmeisesti ei nauttinut sijoittajien luottamusta kun kurssi reaktio oli positiivinen.

Meriaura Groupin tuleva toimitusjohtaja Jussi Mälkiä oli analyytikko Paulin tentissä. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:18 Positiivista kehitystä
00:46 Ajurit kasvun taustalla
01:20 Aurinkolämpöliiketoiminnan kannattavuuskäänne
01:54 Rasolin integrointi konserniin
02:45 Meriauran ja Savosolarin yhdistyminen
04:01 Strateginen investointi kahteen uuteen alukseen
04:41 Osa Merilogistiikka-segmentistä Jussi Mälkiän omaan omistukseen

5 tykkäystä

@Pauli_Lohi on kirjoitellut Meriaurasta ajatuksiaan Q2:n jälkeen.

Meriaura Groupin Q2 sujui tuloksellisesti odotusten mukaan. Uusiutuvan energian tulos on parantunut, mutta lopullinen tuloskäänne edellyttäisi voimakkaan kasvun jatkuvan useita vuosia, minkä toteutumista pidämme epävarmana. Lähiaikojen kysyntänäkymät ovat vakaat. Osakkeen tuotto/riski-profiili on kuitenkin mielestämme edelleen heikko, minkä vuoksi toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,03 euroon (aik. 0,04 euroa). Tavoitehintamme ilmaistaan kahden desimaalin tarkkuudella, mikä selittää suurta suhteellista muutosta.

Rapsasta lainattua:

Q2:n liikevaihto oli 22,1 MEUR, missä oli kasvua 45 % suhteessa vertailukauteen. Arvioimme osan kasvusta syntyneen vuoden 2023 lopulla toteutuneen Rasol-yrityskaupan seurauksena, mutta myös orgaanisella kasvulla oli suuri rooli. Liikevaihto ylitti ennusteemme 12 %:lla. Ylitystä syntyi molemmilta liiketoiminta-alueilta, mutta absoluuttisesti katsottuna Merilogistiikalla oli tässä suurempi rooli.

3 tykkäystä

Omalla tavallaan “mielenkiintoinen kuvio” tämäkin:

…tulevaisuutta ajatellen…
(=kissaa ei ole liian pitkään korviin katsominen…)

2 tykkäystä

Meriaura on saanut merkittävän tilauksen, joka on kyllä ehdollinen ja tässä olisi Paulin kommentit siitä. :slight_smile:

Uusiutuvan energian tilausnäkymä vahvistui jälleen merkittävällä kaukolämpöprojektilla Saksaan olettaen, että projekti saa rahoituspäätöksen ja rakennusluvan. Tiedotetun projektin myötä aurinkolämpöliiketoiminnan liikevaihdon tulisi vuonna 2025 yltää vähintään vuoden 2024 tasolle. Ennusteissamme oleva reipas kasvu edellyttäisi vielä yhden merkittävän toimituskokonaisuuden voittamista.

3 tykkäystä

Pauli on jälleen etkoilutunnelmissa, kun Meriaura raportoi Q3-osavuosikatsauksen torstaina. :slight_smile:

Arvioimme konsernin liikevaihdon kasvaneen tuntuvasti Uusiutuvan energian vetämänä. Merilogistiikan näkymät ovat arviomme mukaan vakaat. Ennustamme operatiivisen tulostason vahvistuneen vertailukaudesta, mutta rahoituskulut ja vähemmistöosuudet ovat arviomme mukaan painaneet raportoitavaa nettotulosta.

2 tykkäystä

Tässä on Paulin yhtiöraportti heti Q3:n jälkeen. :slight_smile:

Liikevaihto kasvoi Q3:lla odotustemme suuntaisesti, mutta kannattavuus jäi vertailukautta heikommaksi. Arvioimme kasvun jatkuvan ja tuloksenkin parantuvan, mutta Uusiutuvan energian tuloskäänteeseen on edelleen matkaa.

Rapsasta lainattua:

Meriaura Group kuvailee Merilogistiikan näkymiä kohtuullisiksi ja Uusiutuvan energian näkymiä vähintään kohtuullisiksi. Tulkitsemme tämän tarkoittavan, että Merilogistiikan liikevaihto tulee pysymään lähiaikoina suurin piirtein vakaana ja Uusiutuvassa energiassa vähintään vakaana tai kasvavan.

4 tykkäystä

Tässä on Paulin kommentti yhtiön tuoreeseen yhtiön tiedotteeseen liittyen.

Inderes päättää seurannan yhtiöseurantasopimuksen, yhtiön irtisanottua yhtiöseurantasopimuksen.

Seurannan päättymisen takia emme anna osakkeelle enää tavoitehintaa (aik. 0,03 EUR) tai suositusta (aik. vähennä). Konserni muodostui vuoden 2022 lopussa aurinkolämpöratkaisuja tuottavan Savosolar Oyj:n ja merilogistiikkaa harjoittavan Meriaura Oy:n yhdistymisen myötä. Vahvistunut rahoituspohja on tukenut aurinkolämpöliiketoiminnan kasvua, vaikka näkyvyys sen potentiaaliseen kannattavuuskäänteeseen onkin vielä epävarma.

8 tykkäystä

Meriaura ja Summa Defence yhdistyvät puolustusalan konserniksi.

Alla on asiasta tiedote kopsattuna olennaisilta osin.


Sisäpiiritieto: Meriaura Group Oyj ja Summa Defence Oy yhdistyvät uudeksi puolustusalan konserniksi

Meriaura Group Oyj (”Meriaura Group”) on 29 .1.2025 allekirjoittanut ehdollisen osakevaihtosopimuksen, jolla se ostaa puolustus- ja turvallisuusalan yhtiöitä yhteen kokoavan Summa Defence Oy:n (”Summa Defence”) koko osakekannan. Yritysjärjestelyssä Suomeen syntyy turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen keskittyvä vahva yritysryhmä, jossa merkittävässä roolissa on ns. kaksoiskäyttöteknologia. Järjestelyn yhteydessä Merilogistiikka -liiketoiminta (Meriaura Oy ja sen 100 % omistama tytäryhtiö VG-EcoFuel Oy) myydään Meriaura Invest Oy:lle. Uuden listatun yhtiön nimeksi tulee Summa Defence Oyj. Meriaura Groupin nykyisten osakkeenomistajien osuus uudesta yrityskokonaisuudesta tulee olemaan 11,9 prosenttia ja Summa Defencen osakkeenomistajien osuus 88,1 prosenttia.

Tietoa yritysjärjestelystä

Yritysjärjestely on tarkoitus toteuttaa osakevaihdolla järjestämällä suunnattu osakeanti Summa Defencen osakkeenomistajille (”Osakevaihto”). Summa Defencen osakekannan arvoksi on osakevaihtosopimuksessa määritelty noin 185 miljoonaa euroa ja Meriaura Groupin osakekannan arvoksi noin 40,4 miljoonaa euroa. Merkintähinta osakevaihdossa olisi 0,04657136 euroa per osake. Summa Defencen osakkeenomistajat tulevat omistamaan uudesta yrityskokonaisuudesta koko järjestelyn täytäntöönpanon jälkeen noin 88,1 prosenttia. Osakevaihdon seurauksena Meriaura Groupin osakemäärä nousee arviolta 4 839 199 763 osakkeeseen. Meriaura Groupin nykyinen osakemäärä on 866 801 277 kappaletta ja yritysjärjestelyssä Meriaura Group suuntaa Summa Defencen omistajille yhteensä arviolta 3 972 398 486 osaketta.

Ennen Osakevaihtoa Summa Defence toteuttaa noin 25,1 miljoonan euron suunnatun maksullisen osakeannin tietyille vaihtovelkakirjalainojen haltijoille ja sijoitussitoumuksen antajille (yhdessä “Sijoittajat”). Lisäksi Summa Defence on solminut viisi osakevaihtosopimusta hankkiakseen kuusi eri yritystä tytäryhtiöikseen. Näihin yrityksiin kuuluvat Lännen Tractors Oy, Lännen MCE AB, Aquamec Oy, Nordic Yards Oy tytäryhtiönään Uudenkaupungin Työvene Oy, Intlog Oy ja LightSpace Group Inc (USA) (yhdessä “Kohdeyhtiöt”). Lisäksi Summa Defence on sopinut ostavansa Sybimar Oy:n osakkeet Aura Mare Oy:ltä, joka on Meriaura Group Oyj:n toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen Jussi Mälkiän määräysvaltayhteisö ja jota omistaa myös Meriaura Group Oyj:n hallituksen jäsen Ville Jussila. Summa Defence-konserniin kuuluu lisäksi tytäryhtiö Summa Drones Oy ja sen tytäryhtiöt Summa - Elf Ground Oy, Summa - Elf Shield Oy, Summa - Elf Sky Oy, Summa - KORT Oy, Summa - MPS Oy, Summa - Skyassist Oy.

Kohdeyhtiöiden hankkimiseen liittyvät osakevaihdot sekä Sybimar Oy:n osakkeiden kauppa toteutetaan ennen Osakevaihdon täytäntöönpanoa. Näin ollen Sijoittajista ja Kohdeyhtiöiden osakkeenomistajista ja Aura Mare Oy:stä tulee ensin Summa Defencen osakkeenomistajia, ja kun Osakevaihto toteutetaan he vaihtavat omistamansa Summa Defencen osakkeet vastaaviin Meriaura Groupin liikkeeseen laskemiin uusiin osakkeisiin.

Meriaura Groupin osakeomistus jakautuisi Osakevaihdon jälkeen seuraavasti:

  • Summa Defencen perustajat, kohdeyhtiöiden nykyiset omistajat, Aura Mare Oy ja sijoittajat: 82,1 %
  • Meriaura Invest Oy: 11,2 %
  • Meriaura Groupin nykyiset omistajat (pl. Meriaura Invest Oy): 6,7 %

Välittömästi Osakevaihdon jälkeen Meriaura Groupin suurin osakkeenomistaja Meriaura Invest Oy ostaa noin 79,4 prosenttia Meriaura Groupin tytäryhtiö Meriaura Oy:n osakkeista (“Divestointi”). Meriaura Invest Oy on Meriaura Groupin toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen Jussi Mälkiän määräysvaltayhteisö ja hallituksen jäsen Ville Jussilan lähipiiriyhtiö. Divestoinnin mukana kaikki Meriaura Oy:n vastuut siirtyvät. Kauppahinta on 14,4 miljoonaa euroa. Kauppahinta rahoitetaan myyjän, eli Meriaura Groupin, rahoituksella (”Vendor note”). Divestoinnin jälkeen Meriaura Group hankkii suunnatusti yhteensä 330 675 334 omaa osakkettaan Meriaura Invest Oy:ltä merkintähinnalla 0,04657136 euroa per osake (”Suunnattu hankinta”). Vendor note kuitataan kokonaisuudessaan maksetuksi omien osakkeiden hankintahintaa vastaan, ja jäljelle jäävä osa kauppahinnasta noin 1 miljoona euroa maksetaan käteisenä (Osakevaihto, Divestointi ja Suunnattu hankinta yhdessä “Transaktio”).

Merilogistiikka -liiketoiminnan myynti entiselle emoyhtiölle Meriaura Invest Oy:lle takaisin liittyy merenkulkualan rahoitusehtoihin. Merilogistiikka investointipainotteisena liiketoimintana ei ole osoittautunut olevan toimiva yhdistelmä projektiluonteisen aurinkoenergialiiketoiminnan kanssa, sillä merilogistiikan rahoitussopimusten kovenanttiehtona on vaatimus nykyisen pääomistajan omistuksen pysyvyydestä yli 50 %:ssa. Nykyisessä rahoitusmarkkinassa ja yhtiön rahoitustarpeissa kovenanttiehto on estänyt yhtiön kehittymistä ”aidoksi” pörssiyhtiöksi, jonka osakkeen tulisi olla likvidi ja pääomistajan omistusosuutta voitaisiin dilutoida.

Järjestelystä aiheutuu Meriaura Group Oyj konsernissa noin 16,4 miljoonan euron laskennallinen alaskirjaus, minkä vaikutus huomioidaan konsernin lukuihin tilikaudelle 2024.

Meriaura Groupin osakeomistus jakautuisi Transaktion jälkeen seuraavasti:

  • Summa Defencen perustajat: 22,9 %
  • Kohdeyhtiöiden nykyiset omistajat: 42,3 %
  • Sijoittajat: 22,9 %
  • Meriaura Invest Oy: 4,7 %
  • Meriaura Groupin nykyiset omistajat (pl. Meriaura Invest Oy): 7,2 %

Meriaura Groupin hallitus on hankkinut HLP Corporate Finance Oy:ltä Fairness Opinion -lausunnon, jonka mukaisesti Transaktio on kaikille nykyisille osakkeenomistajille taloudellisessa mielessä kohtuullinen. Fairness Opinion -lausunto julkaistaan ennen Transaktiosta päättävää yhtiökokousta.

Lähipiiriliiketoimia koskevien osakeyhtiölain säännösten mukaisesti Meriaura Groupin hallituksen jäsenet Jussi Mälkiä ja Ville Jussila eivät ole osallistuneet Transaktioon liittyvään päätöksentekoon.

Suunniteltu Transaktio on ehdollinen Meriaura Group Oyj:n yhtiökokouksen päätöksille, jotka koskevat yritysjärjestelyn hyväksyntää, suunnattua maksullista osakeantia sekä suunnattua osakkeiden hankintaa ja muita Transaktioon välittömästi liittyviä yhtiökokouksen päätösvaltaan kuuluvia asioita. Järjestelyn täytäntöönpano edellyttää myös, että Summa Defence-kohdeyhtiöiden rahoittajat hyväksyvät järjestelyn. Meriaura Groupin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle Meriaura Group Oyj:n nimen muuttamista Summa Defence Oyj:ksi, mikäli Transaktio hyväksytään.

Osakevaihtosopimuksen osapuolten näkemys on, ettei osakevaihtosopimuksen allekirjoittaminen synnytä pakollista ostotarjousvelvollisuutta kenellekään sen osapuolista. Asian varmistamiseksi asiaan on pyydetty Finanssivalvonnan kannanotto, mutta sitä ei ole vielä toistaiseksi saatu.

Summa Defencen perustajien, kohdeyhtiöiden omistajien, sijoittajien ja Meriaura Invest Oy:n omistamille osakkeille sovitaan pääsääntöisesti 18 kuukauden luovutusrajoitus eli lock-up. Meriaura Groupin nykyisten omistajien luovutusrajoitukset suhteutetaan vastaamaan Summa Defence Oyj:n uusien omistajien luovutusrajoituksia.

Yritysjärjestelyn aikataulu

Meriaura Groupin liiketoiminta muuttuu suunnitellun Transaktion myötä merkittävästi, ja tästä johtuen uudelta yhtiöltä vaaditaan uusi listautumisprosessi Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalla, jossa Nasdaqin on hyväksyttävä uuden yhtiön jatkuva listautuminen. Edellyttäen, että Nasdaq hyväksyy uuden yhtiön jatkuvan listautumisen, uutta yhtiötä koskeva First North Growth Market -sääntökirjan mukainen Yhtiöesite julkaistaan ennen yritysjärjestelystä päättävää Meriaura Groupin yhtiökokousta.

Transaktion täytäntöönpanon on suunniteltu tapahtuvan huhtikuun 2025 alussa. Osakevaihdon täytäntöönpanon myötä suunnatussa osakeannissa annettavat uudet osakkeet on suunniteltu otettavan kaupankäynnin kohteeksi sekä First North Growth Market Sweden että Finland -markkinapaikoilla.

Muutokset hallituksessa ja johdossa

Transaktiosta päättävässä yhtiökokouksessa Meriaura Groupille ehdotetaan nimitettäväksi uusi hallitus, johon kuuluisivat Samuli Koskela, Martti Haapala, Antti Vehviläinen ja Arto Räty. Hallituksen kokoonpanoa ehdotetaan lisäksi täydennettävän 1-2 yhtiöstä ja osakkeenomistajista riippumattomalla jäsenellä. Hallituksen puheenjohtajana toimisi ehdotuksen mukaan Samuli Koskela. Myös yhtiön johdossa tapahtuisi muutoksia ja toimitusjohtajaksi nimettäisiin Transaktion toteutuessa Summa Defencen nykyinen toimitusjohtaja Jussi Holopainen. Johtoryhmään nimettäisiin myös Risto Takkala (talousjohtaja), Juha Vauhkonen (puolustus- ja turvallisuussuhteiden johtaja), Tommi Malinen (myyntijohtaja) ja Tommi Manninen (viestintäjohtaja).

Vaikutus Meriaura Groupin toimintaan ja omaan pääomaan

Meriaura Groupin hallitus arvioi, että suunniteltu yritysjärjestely tuo merkittävää arvoa yhtiön osakkeenomistajille laajenevien liiketoimintamahdollisuuksien myötä. Yritysjärjestelyn yhteydessä Summa Defence Oy:ssä järjestettävä suunnattu osakeanti vahvistaa merkittävästi, yritysjärjestelyn tullessa hyväksytyksi, syntyvän konsernin omaa pääomaa. Yhtiö julkaisee päivitetyn strategian yritysjärjestelyn toteuduttua. Summa Defencen hankinnan myötä yhtiön pääliiketoiminta-alue on jatkossa puolustus- ja turvallisuusteknologia.

Tietoa Summa Defencestä

Summa Defence on suomalainen puolustus- ja turvallisuusteknologiakonserni, joka kokoaa yhteen turvallisuusalan yhtiöitä. Yhtiö toimii tilannekuvan, liikkuvuuden, puolustautumisen ja huoltovarmuuden osa-alueilla.

Summa Defence keskittyy yhtiöihin, joiden tuotteet ja teknologiat soveltuvat sekä puolustus- että siviilimarkkinoille. Yhtiöillä tulee olla rohkeutta kasvaa myös kansainvälisesti, erityisesti Nato-jäsenmaissa. Summa Defence toimii alustana, joka yhdistää yksittäisten yritysten osaamisen ja tuotantokapasiteetin asiakkaan tarpeisiin sekä nopeuttaa tuotteiden tuotantoon saattamista ja käyttöönottoa.

Tytäryhtiöt toimivat omilla identiteeteillään, mutta osana suurempaa Summa konsernia ne pääsevät hyödyntämään keskinäisiä synergioita ja osallistumaan suurempiin hankkeisiin. Summa Defence edistää tytäryhtiöidensä innovaatioita kansainvälisesti ja tukee niiden kaupallistamista.

Lännen Tractors on kansainvälinen älykkäiden ja liikkuvien monitoimikoneiden toimittaja. Lännen Tractors tuottaa koneita, jotka kykenevät jatkuvaan toimintaan ja suorittamaan monipuolisia tehtäviä sekä siviili- että puolustussovelluksiin. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihto oli 23,0 miljoonaa euroa ja käyttökate -3,1 miljoonaa euroa.

Aquamec valmistaa älykkäitä ja ekologisia ratkaisuja haastaviin matalien vesialueiden töihin. Yhtiön missiona on tarjota markkinoiden monipuolisimmat, liikkuvimmat ja luotettavimmat ruoppausalukset, jotka toimivat sekä maalla että vedessä. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihto oli 4,8 miljoonaa euroa ja käyttökate -0,2 miljoonaa euroa.

Uudenkaupungin Työvene (Nordic Yards) on suomalainen laivanrakennusyritys, jolla on laaja kokemus vaativien alusten suunnittelusta ja rakentamisesta viranomaisille, valtion laitoksille sekä yksityisille varustamoille. Tavoitteena on nousta Pohjoismaiden johtavaksi toimijaksi kehittyneissä meriprojekteissa ja -ratkaisuissa. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihto oli 19,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 1,0 miljoonaa euroa.

IntLog on suomalainen tilamoduulien kehittäjä, valmistaja ja toimittaja. Yhtiö on perustettu vuonna 2010 vastaamaan puolustusvoimien ja Millog Oy:n kaluston huolto- ja varustelutehtäviin. IntLog tarjoaa siirrettäviä moduulitiloja muutamasta neliöstä tuhansiin neliömetreihin, varustelu- ja muunneltavuusvaihtoehtojen ollessa miltei rajattomia. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihto oli 2,4 miljoonaa euroa ja käyttökate 0,6 miljoonaa euroa.

Lightspace Technologies on XR-teknologiaan eli lisättyyn todellisuuteen (augmented reality, AR) ja virtuaalitodellisuuteen (virtual reality, VR) keskittyvä syväteknologiayhtiö, joka kehittää ratkaisuja puolustusteollisuudelle ja terveydenhoitoalalle. Lightspace on globaali teknologiajohtaja monitehoisissa AR-lähinäytöissä, joissa lisättyyn todellisuuteen yhdistetään tekoälyliittymä. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihto oli 0,2 miljoonaa euroa ja käyttökate -1,8 miljoonaa euroa.

Summa Drones yhteistyössä ukrainalaisten drooniyhtiöiden kanssa keskittyy droonien ja droonijärjestelmien suunnitteluun ja tuotantoon. Suomessa droonituotannon on tarkoitus alkaa laajamittaisesti vuoden 2025 alkupuolella. Droonien tuotantolaitoksen tarkoituksena on lisätä nopealla aikataululla Ukrainan taisteluissa käytettävien lennokkien tuotantokapasiteettia ja samalla luoda droonien teollista tuotantoa Suomeen ja Eurooppaan.

Summa Defencen ja Kohdeyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2024 oli alustavien tilintarkastamattomien lukujen mukaan 49,5 miljoonaa euroa ja käyttökate -4,2 miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä Summa Defencen tytäryhtiöiden yhteenlaskettu tilauskanta on noin 200 miljoonaa euroa. Yhtiö odottaa voimakasta liikevaihdon ja kannattavuuden kasvua vuodelle 2025.
Summa Defencen keskipitkän aikavälin tavoite on saavuttaa 500 miljoonan euron liikevaihto.

Jussi Mälkiä, toimitusjohtaja, Meriaura Group:

”Nykyisessä jännittyneessä poliittisessa maailmantilanteessa energia on entistä merkittävämmässä roolissa, mutta on vaarana, että vihreän siirtymän edistäminen ja uusiutuvan energian käytön lisääminen jäävät muun varustautumisen jalkoihin. Meriaura Groupin ja Summa Defencen yhdistyminen tukee suomalaisen teknologisen osaamisen kehitystä ja omavaraisuutta sekä vastaa niin huoltovarmuuden ja varustautumisen kuin uusiutuvan energian kehityksen tarpeeseen. Uuteen syntyvään konserniin jäävät uusiutuvan energian yhtiömme pääsevät kasvamaan ja kehittymään osana Summa Defencen huoltovarmuusstrategiaa.”

Markku Kankaala, hallituksen puheenjohtaja, Summa Defence:

”Summan ja Meriaura Groupin yhdistyminen on melkoinen osoitus yrittäjyyden positiivisesta voimasta. Mukana on kymmeniä tytäryhtiöiden omistajia ja yrittäjinä toimivia sijoittajia. Nyt syntyvä Summa Defence Oyj on todellinen yrittäjien yhteenliittymä, ja sillä tulee olemaan positiivinen vaikutus toimialaan ja suomalaiseen turvallisuuteen.

Jussi Holopainen, toimitusjohtaja, Summa Defence:

”Suomen ja Euroopan kokonaisturvallisuus tarvitsee vahvoja toimijoita ja yhdessä tekemistä. Järjestelyn myötä Summa Defencestä tulee ensimmäinen Helsingin ja Tukholman pörssiin dual-listautunut puolustus- ja turvallisuusteknologia-alan yhtiö. Summa Defence kokoaa yhteen turvallisuusalan yhtiöitä ja varmistaa yhdessä tuotekehityksen ja kasvun resurssit globaalisti voimakkaasti kasvavalla ja kehittyvällä alalla. Summa Defencessä yhdistyvät vahva puolustusalan ja perinteisen teollisuuden osaaminen sekä uusien teknologioiden mahdollistamat ratkaisut. Edistämme aktiivisesti uusien innovatiivisten tuotteiden ja toimintatapojen kuten esimerkiksi tekoälyn käyttöä. Toimimme korkeiden laatustandardien mukaan, mutta samalla joustavasti ja kokeilukulttuuriin kannustavasti. Sota Ukrainassa on osoittanut käytännössä, mikä merkitys uusilla ja nopeasti käyttöön otettavilla innovaatioilla on.”

14 tykkäystä

Enpä aikoinaan Savosolaria ostaessani arvannut päätyväni ensin kuljetusyhtiön ja sittemmin ilmeisesti puolustus-/huoltovarmuuskonsernin omistajaksi.

36 tykkäystä

Nyt tuo osake alkaa olemaan itse asiassa kiinnostava. Summa defencen liiketoiminnalla on hyvät näkymät about 100 vuoden päähän ja osake ei ole vielä äärimmäisen kallis. Tosin vaikea sanoa vielä kokonaisuudesta. En tunne kumpaakaan firmaa, jotta osaisin edes etäisesti arvioida sen elinkelpoisuutta. Ehkäpä Savosolar ei upota Summadefenceä, toisin kuin Meriaura näytti menevän aaltojen alle aiemmin. :+1:

2 tykkäystä

Samma här, mutta vaikka alkuperäiseen yhtiön tuotteisiin ja jopa menestykseen uskoinkin, niin nyt uskon, että molemmat peliliikkeet ovat olleet paljon potentiaalisempaan suuntaan.
Sijoitukseni on nyt enää nousun jälkeen n. 80 pinnaa munilla…olen roikkunut tässä mukana varmaan kohta 10 vuotta, vai tuntuuko se vaan siltä :see_no_evil:

8 tykkäystä

Onnea ja menestystä, mutta 225M€ hintalappu 49,5 M€ liikevaihdolla ja -4,2 M€ käyttökatteella on aika hapokas hinta traktoreita ja veneitä myymällä.

Jotkut ne osaavat rahastaa sodan pelolla. Tulee ihan mieleen näiden samojen kavereiden edellinen firma, Enersense. Toivon heille kaikkea menestystä, jotta suomalainen puolustusvälineteollisuus saisi lisää resursseja, mutta taustahenkilöt tuntien on kyseessä vain karkea rahastus, jolla myydään kuplatasoilla olevaa tilauskantaa sijoittajille.

46 tykkäystä