Meriaura Group (entinen Savosolar)

Ilmeisesti tulossa 2,1 meur kokoinen tilaus Saksasta. Eikös tälle vuodelle ollut jo yksi 300 teur ja meneillään olevista tuloutunee osa myös. Kolmasosa vuodesta käytetty. Jos nyt mitenkään saavat kiihdytettyä tuota myyntiä, niin veikkaan, että tänä vuonna päästään edellistä parempiin liikevaihtoihin. Kiinan sopparin tarjousvaiheesta odotetaan tuloksia tämän vuoden puolella. Se on ollut niin pitkään vireillä, etten paljon jaksa ihmeitä odotella.
Miinuksella mennään edelleen, vqikka suunta on oikea

1 tykkäys

Kutsuttu neuvottelemaan, ihme tiedote.

Vuosikertomuksessa varoitus annista taas. Möin tappiolla pois, ei tämmöistä jaksa.

1 tykkäys

Niin, eli Savosolar on voittanut tarjouskilpailun, seuraavaksi viilataan toimitussopimus ja siihen liittyvät likaiset yksityiskohdat kuntoon.

Kaupat siis tulee ja työt alkaa syksyllä. Savosolar varmaankin johtaa kokonaisuuden eli sanotaanko sitä tossa kohtaa sitten pääurakoitsijaksi…?

Tätä ennen on jo pyöritelty suunnittelupöydällä aika montaa asiaa:

  • maankäyttö → kuinka iso tontti keräinkentälle on käytössä ja millaiset kulkureitit sinne tarvittaisiin, entäs laajennusmahdollisuus?
  • keräinkenttään liitettävää laitteistoa
  • koko järjestelmän liittäminen esim. paikkakunnan kaukolämpöverkkoon vai pidetäänkö suljettuna piirinä (tiedotteessa ei mainittu muuta kuin aurinkolämmitysjärjestelmä, eli onko se kaukolämmön vai prosessilämmön tuottamiseen tarkoitettu laitos)
  • muita urakkaan osallistuvia yrityksiä ja niitähän varmaan on tyrkyllä useampia (joku kaataa alueelta puut tai jos avoin alue niin tekee pelkästään maansiirtotyöt, toinen valaa keräintelineille tukevat perustat, kolmas levittää kenturalle keräinten telineet, neljäs asentaa laitteistot, viides asentaa keräimet, kuudes tekee sähkötyöt, seitsemäs liittää osajärjestelmät kokonaisuuteen jne.) => hyvällä tuurilla joku saattaa jopa tehdä nuista useamman homman, helpottanee projektin johtamista.

Varmaan jotain jäi mainitsematta mutta maallikko saakoon anteeksi🤓

Olispa muuten kiva nähdä joskus semmonen nopeutettu video kaikista työvaiheista, aika köpöjä ne mitä esim. Youtubessa on…

Veikkaanpa että tulee niitä tänä vuonna muitakin…

Kuten tiedätte hyvin, on kaksi eri menetelmää

  1. aurinkopaneeli, solar panel pv, joka siis toimii aurinkosähköllä
  • käytännössä Aasia jyrää, Valoella ei (ehkä) saumoja
  1. aurinkokeräinputkisto, joskus virheellisesti tai tarkoituksella sanotaan, että on aurinkopaneeli

kohta 1. tulee valllitsevaksi, se on kätevää, ja esim. solar air conditioner, siis ilmalämpöpumput, jotka toimivat myös aurinkopaneelilla ovat kova sana, ja kun siihen saadaan varaava patteri, niin silloin on Complete solar system

toki tarvittaessa voi ottaa virtaa verkosta ja jonkun aikaa akustakin, mutta varaava patteri on ylivoimainen akkuun verrattuna lämmityksessä monessa mielessä

Mietin, että pystyykö mitenkään yhtiön toimittamien tietojen perusteella arvioimaan laskemalla edes lähelle, miten suurta viikevaihtoa tarvitaan toiminnan siirtymisessä plussalle.
Kaikille lienee selvää sähkön ja lämmöntuotannon ero. Olen ymmärtänyt, että lämmöntuotannossa sähköpaneelit jäävät jälkeen, koska energiaa muunnetaan muodosta toiseen ja sähköpaneelien teho on aurinkokeräimiä huonompi.

“Olen ymmärtänyt, että lämmöntuotannossa sähköpaneelit jäävät jälkeen, koska energiaa muunnetaan muodosta toiseen ja sähköpaneelien teho on aurinkokeräimiä huonompi.”

Eräs asia pitää huomioida, aurinkosähkö on helppoa, Keräimet tarvitsevat putkiston, pumpun jne, ja aurinkopaneelien hinnat ovat tulleet alas.

1 tykkäys

Jep ja paneeleiden tuottamalla sähköllä kun pyöritellään lämpöpumppuja 1kwh:sta sähköä saadaan tapauksesta riippuen luokkaa 2-5kwh lämpöä. Lämpöpumputkin toki maksavat rahaa, mutta niitä voi käyttää lämmittämiseen myös verkosta ostetulla sähköllä silloin kun aurinko ei paista.

Tilojen lämmitykseen aurinkosähköpaneeleiden hyödyntäminen sikäli lämpökerääjiä tehokkaampaa kun sähköpaneeleiden hyötysuhde on kylmällä ilmalla parempi ja kerääjällä päinvastoin.

Savosolar antaa ymmärtää omilla sivuillaan, että heillä on markkinoiden tehokkain ja innovatiivisin keräin. Keräinmarkkinat kasvavat vuodessa 20 %, mikä on huomattavasti parempaa kasvua kuin nähdään sähköpaneelien markkinoissa. Kuitenkin vuonna 2016 Savosolarin liikevaihto oli 5,4 m€ ja viime vuonna liikevaihto oli 5,1 m€. Miksi siis Savosolar ei kasva? Ei kasva edes markkinoiden tahdissa, vaikka heillä on markkinoiden paras keräin. Jokin tässä yhtälössä mättää pahasti. Pystyykö kukaan arvelemaan, mistä tässä on kysymys? Niin kauan kuin Savosolar ei kasva, tästä yrityksestä kannattaa pysyä erossa.

Koska keräinmarkkinat ovat mielenkiintoiset niiden kasvun vuoksi, yritin hakea maailmalta pörssiyritystä, joka olisi keskittynyt keräimiin kuten Savosolar. En löytänyt. Onko joku muu löytänyt muualta aurinkokeräimiin keskittyneen yrityksen?

1 tykkäys

Mites joko olette miettineet millä hintaa anti tulee taas?

Himin Solar Energy | Solar Water Heater Manufacturer | Solar Collector mutta ei ole pörssissä.
Mutta entä tämä: Absolicon Solar Collector AB

Greenone tec savosolarin kilpailija

Himin Solar Co ja Greenonetec eivät näyttäisi olevan pörssiyrityksiä. Löysin markkinatutkimuksen, jonka mukaan aurinkolämpöpaneelien globaalit markkinat eivät juurikaan kasva (“Solar Thermal Collector Market worth”). Aurinkosähköpaneelit ja maalämpö kilpailevat alan kanssa.

1 tykkäys

Ilmastorahastosta ensimmäinen sijoitus. Solar Foodsille. Liikeneeköhän tuolta Savo Solarille jotain?

1 tykkäys

Mistä löytyisi näitä tilastoja tutkiskeltaviksi?

1 tykkäys

Tuo tieto oli Savosolarin omalla sivulla, mutta se ei minusta pidä enää paikkansa.

2 tykkäystä

Savosolarin ja Lemgo GmbH:n neuvottelut päättyivät tuloksettomasti | Kauppalehti

Minähän sanoi ettei ole muuta kun kutsuttu neuvottelemaan. Mitään tilausta ei ollut!!

5 tykkäystä

Jahas, tuleeko kaupat Kiinaan vai peruuntuuko? Veikkauksia? 3 vuotta väännetty niissä maisemissa. Osake otti uutisesta pikku pompun.

1 tykkäys

Voi ne Kiinaan toteutuakin. Tuohan oli jokin yhteistyökuvio muiden suomalaisten firmojen kanssa. Olisiko Wärtsiläkin jotenkin mukana.
Hassua, jos Kiinassa ei ole samaa teknologiaa jo halvempaan hintaan.

1 tykkäys

“Projekti on ensimmäinen toteutettu pilottihanke Kiina-Suomi -energiayhteistyössä.”
Tämä ei vielä vakuuttanut. Onkohan kyseessä jokin yhteistyöhanke, johon pääsee rahalla mukaan ja puoliautomaattisesti tulee jotain kauppaa. Kun vaan osaa ei rahoittaisi jokin vientiprojekti verorahalla. Olisi mukava tietää enemmän.
Tämä yhtiö on jotenkin kuin Valoe monta vuotta, samalta kulmakunnalta ja voimakkaan arvostelun kohde, mutta voi yllättää ja silloin kertoimet ovat mukavia. Tuote vaan ei näytä olevan kilpailukykyinen, vaikka itse estoitta kehuvatkin.

2 tykkäystä

On muutama maa, jotka ostava länsimaisia tuotteita, tavaraa tai ohjelmistoja - yhden. Sitten alkaa puskemaan vastaavia, jotka ovat varaosiltaankin yhteensopivia. (vrt. Toyoda A1/Chevrolet)

2 tykkäystä