Kryptoja alkaa olla tuhansia ja esim. Binance mainostaa, että heidän kauttaan voi treidata yli 500 kryptoa. Ajattelin siis, että tehdäänpäs tälläinen salkku-ketju kryptoillekin.
Ketjun ideana on siis antaa foorumilaisille ideoita tutustumisen arvoisista kryptoista kertomalla mitä löytyy omasta krypto-salkusta. Lisäksi jaossa on suunnaton määrä mainetta ja kunniaa heille, jotka jaksavat kirjoitella myös perustelut valinnoilleen.
Omaan salkkuun on päätynyt toistaiseksi vain mitätön määrä
Bitcoinia ja Ethereumia, koska ne sattuvat olemaan ne kaksi suurinta ja suosituinta.
Harkinnassa, mutta vielä tutustumisen alla ovat Cardano, Polkadot ja Chainlink.
2,1 BTC
5 ETH
200 Link
1k Cardano
20k Doge
100M Shiba
Ei näillä vielä kuuhun mennä, mutta näin nousumarkkinassa salkku alkaa olla jo melkein isompi kuin osakesalkut. Toivottavasti hyvä pöhinä jatkuu. ETF-uutiset laittoi ilmeisesti osalle porukasta ostohousut jalkaan
Bitcoinia jonkun verran. Joku asian paremmin tunteva onkin jo maksanut oman 3080 näytönohjaimen hankintahinnan pari kertaa. Jatketaan leikkiä niin kauan, kunnes ostajat loppuvat kesken ja leikki ei ole enää kannattavaa.
Bitcoin, CRO, USDC ja Nexoa tileillä. Bitcoin tulee nicehash.com kautta louhintapalkkiona, jota riskien tasapainottamiseksi tullut vaihdettua usdc:n. (Investoinnit näytönohjaimiin tulee näin varmasti makseltua takasin)
Cro hankkittu crypto.com Visakorttia varten ja Nexoa sen verran, että saa USDClle parhaan talletuskoron Nexo.io lla.
Edit: linkit kyseisiin palveluihin, jos ei kaikille tuttuja.
ETH 30%
ADA 24%
MATIC 10%
XRP 10%
XTC 10%
AMP 12%
SHIB 4%
Suunnillen noin.
Minun salkkuni on tyyliin säästöpossu eli puhutaan kymppien tai satasien tankkauksesta.
Aina välillä ostelen jotain mikä on tippunut.
Se miten valitsen näitä on ihan mistä puhutaan paljon, niin laitan ylös ja seuraan mielestäni sopivaa osto paikkaa.
ETH ja ADA on nyt tukipilarit mihin nojaan enemmän.
Prosentit perässä on miten olen ajatellut hajautusta. MATIC osuus salkusta todennäköisesti isompi eilisen nousun takia.
ETH - Ethereum on tämän hetken johtava platform älysopimuksille sekä hajautetuille sovelluksille. Tähän on itsellä luja luotto.
BTC - Bitcoin tottakai salkussa, tarvitseeko edes kysyä.
LTC - Litecoin roikkuu mukana vailla suurempaa tarkoitusta.
FTM - Fantom on platform älysopimuksille sekä hajautetuille sovelluksille. Ethereumin kilpailija, mukana juuri siksi, ei kaikkia munia yhteen (platform) koriin.
SOL - Solana on platform älysopimuksille sekä hajautetuille sovelluksille. Ethereumin kilpailija, mukana juuri siksi, ei kaikkia munia yhteen (platform) koriin.
AUDIO - Audius on digitaalinen musiikkipalvelu joka toimii lohkoketjussa. Suora kilpailija Spotifylle sekä Soundcloudille. Ajatuksena luoda suora yhteys musiikin tekijöiden sekä kuuntelijoiden välille. Web-liittymä https://audius.co/ ja myös mobiiliappi löytyy.
NFTART - tämä on arpalippu NFT maailmaan koska siellä pitää olla mukana. Oma NFT kauppapaikka https://www.enter.art/
SPORE / GMR (Gamer) / YUMMY - nämä puhtaita arpalippuja
Suurimmasta positiosta pienimpään: Ethereum, Bitcoin, Chainlink, Tezos, AAVE, Cardano, The Graph, Polkadot ja Litecoin.
Litecoineja olen pikkuhiljaa myynyt pois ja positio on jo aika pieni. Polkadot on myös ollut liipaisimella, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Siinäkin positio aika pieni.
Kryptosalkkuni on hyvin keskitetty:
26K CRO
0,05 ETH
3500 € arvosta CRO:ta on stakettu Crypto.comin metallista Visakorttia varten ja loppuja pidän Superchargerissa.
Royal Indigo kortin hyödyt:
-10 % p.a. arvosta CRO:ta korkona stakelle
-“Ilmainen” Spofity* (kun Spotifyn maksaa ko. kortilla, saman verran eli 10,99 €/kk arvosta CRO:ta hyvitetään Crypto.comin tilille)
-"Ilmainen Netflix** (sama juttu kuin Spotifyn kanssa, hyvitys kuitenkin max 11,99 €/kk arvosta CRO:ta)
-3 % cashback korttiostoksista CRO:na
-pääsy lentokentän loungeen matkustaessa - en ole vielä hyödyntänyt
-kortti on metallia ja hyvin viimeistelty eli hieno
Siellä on todella pienet määrät jotain junkcoineja, jotka roikkuvat tilasotissa. Kuvasta näkee kuitenkin about osuudet eli suurimmat on selvästi BTC ja ETH. LTC:tä on myös aika paljon, osin historiallisesti. Määristähän tuo ei sinänsä kerro mitään vaan EUR-valuaatiosta.