Mitä sinulla on salkussa?

Aloitin suunnitelmallisen sijoittamisen OST:n tultua. OST mahdollisti opiskelijan kaupankäynnin osakkeilla. Salkkuun tuli valittua ensimmäisenä suomalaisia yhtiöitä, kuten Siili, Vincit ja Caverion. Ennen koronaa salkusta löytyi Nokiaa, Cityconia, Etteplania, Enersenseä ja Wärtsilää. Nämä laput menivät myyntiin, koska ajattelin että ne ottavat eniten osumaa pandemiasta. Caverioniin oli kova luotto, joten sitä tuli lisäiltyä useampaan kertaan. Enersensestä olisi tullut hyvät tuotot, mutta olen silti tyytyväinen päätökseeni. Halusin keskittyä enemmän kasvu yrityksiin.

Korona dipistä tuli lisäiltyä Sampo, Fortum, Taaleri ja Revenio. Lisäksi laitoin pienen seurantapossan Ethereumiin joka on kasvanut huimasti (huipuissaan 2400% tuotto). Lisäksi aloin hajauttamaan ulkomaisiin osakkeisiin: Dynacert, Berkshire, Square ja Shell. Dynacert tuli myytyä tappiolla parin kuukauden holdin jälkeen.

Uskon että Euroopassa kaasun ja öljyn kysyntä lisääntyy, kun uusiutuvat ottavat enemmän osaa energiantuotannosta. Tästä syystä valitsin Fortumin (Uniper) ja Shellin salkkuuni. Shellin jenki verrokeilla on mennyt paljon lujempaa, mutta ehkä Shellin investoinnit vihreään talouteen tuottavat tulosta tulevaisuudessa. Taalerin energia vaikutti kiinnostavalta ja Taalerin myöhemmät investoinnit biovoimaan ovat vahvistaneet päätöstäni.

Siilin ja Vincitin seurailu loi kiinnostusta ulkomaalaisiin teknologia firmoihin. Myöhemmin Square tuli valittua salkkuuni. Square yllätti Cash appilla ja nousu oli päätähuimaavaa. Onneksi ei tullut kevennettyä kiireiden kesätöiden takia. Halusin hajautusta finanssi sektorille, jolloin Sampo ja Berkshire tulivat salkkuun lisäksi. Sammon sijoituscase on muuttumassa enemmän vakutuuspuolelle. Sammon uudesta suunnasta on ollut positiivista pöhinää, joten olen vain lisäillyt positiota.

Syksyllä ostin Panasoniccia, Dassault Systèmesiä ja KazAtomPromia. Ideani Panasonicin valintaan perustui akkuteknologiaan, minkä kysyntä sitten lisääntyisi sähköautojen tullessa markkinoille. Tesla oli mielestäni liian kallis ja Panasonicilla oli Teslassa aika suuri positio (joka on nyt myyty). Saa nähdä oliko Panasonic oikea valinta. KazAtomProm on uraanin suurin tuottaja. KazAtomProm vaikutti parhaalta vaihtoehdolta maantieteellisen sijainnin (Kiina) takia. Kazakstanin uraani varannot on myös mahdollista louhia kustannustehokkaasti in-situ leachingin avulla. Uskon ydinvoiman kasvavan Aasiassa paljon ja KazAtomPromilla on tähän kysyntään paras mahdollisuus. Euroopassa itsepäinen Saksa jarruttaa ydinvoimaa, mutta Aasiassa asiat ovat toisin. Dassault Systèmes on tuttu SolidWorksin kautta. Softa on mielestäni helposti paras ja miellyttävin käyttää. Tutustuin yhtiöön tarkemmin, jolloin kurssi oli hieman dipannut ja lisäsin yhtiötä salkkuun.

Talvella ostin HIVEä Dynacertin myynnistä vapautuneilla rahoilla. HIVEllä on paljon Ethereumia ja louhivat uusiutuvan energian avulla mikä on plussaa. Amyrikseen tuli lisättyä Nordnetin black fridayna seuranta possa, joka yllätti hyvin positiivisesti. Tutustuin Rolls Roycen UK SMR projektiin ja halusin omistaa yritystä, joka suunnittelee ydinreaktoreita. Iso-Britannia irtaantui EUsta, jolloin EUn ydinvoiman jarrutus ei enää pitäisi vaikuttaa Iso Britanniassa. Tällöin lisäsin Rolls Roycen salkkuuni. En ole ollut Rolls Roycen toimintaan tyytyväinen sillä he möivät ydinvoima puoltaan Ranskaan.

Nyt kesällä lisäsin Alibaban salkkuuni. Olin vältellyt Kiinaan sijoittamista pitkään, mutta Alibaba vaikuttaa tällä hetkellä hyvin edulliselta. Kiina on kasvava talous ja kysynnän luulisi vain kasvavan tulevaisuudessa. Seuraavan palkan tullessa aion tuplata Alibaba position.

image

Tällä hetkellä osakepaino on melkein 80 %. Salkun tuotto noin 70 % 2020 alusta. Pääoma on kerrytetty 4 vuoden aikana ja koostuu noin 40% opintolainaa, loput kesätyörahoista sekä tietenkin tuotoista. Kompensoin suurta vivutusta suurella hajautuksella. Suuri hajautus ei ainakaan vielä ole syönyt tuottoa verrattuna indeksiin.

28 tykkäystä