Mitä sinulla on salkussa?

Puoli vuotta edellisestä katsauksesta kulunut, joten jälleen oli pakko oli uskaltaa katsoa eläkesalkun kokonaistilanne. Pitkällä aikavälillä salkkuni tulee koostumaan pääosin indeksirahastoista sekä laadukkaista osinkoa maksavista osakkeista. Osakkeita pyritään hankkimaan pääosin Suomesta, jotta mahdollisimman suuri osa osingoista saadaan verovapaasti.

Sijoitussuunnitelma: Rahastoihin menee vakiosumma kuukaudessa, ETFiä ostetaan kerran vuodessa. Osakkeisiin on varattu könttäsumma, mitä ei kasvateta. Lisäostot OST:lle ja AOT:lle tulee tehdä osingoilla. Oston jälkeen pitää odottaa kuukauden verran ennen seuraavaa ostoa.

Rahastorintamalla H2 on tuonut paljon muutoksia ja lopputulos on mielestäni selkeämpi. Useampi pienempi ETF sai tehdä tilaa maailma-ETF:lle (EUNL), jonka osto-ohjelma päättyy tämän vuoden lopussa. Jatkossa tämä saa olla ainoa ETF-sijoitukseni ja sitä ostellaan tilin ylimääräisillä touhutonneilla kerran vuoteen. Esimerkiksi veronpalautusten yhteydessä. Toisena uutena rahastona salkussa on aktiivirahasto PYN Elite, missä aion pitää jatkossa valta-osan kehittyvien markkinoiden allokaatiostani. Viimeiset vuodet ovat olleet Kiinan suunnalta sen verran opettavaisia, että pidetään tulevina vuosina sijoitukset hajautettuna rahastoissa. Suurella todennäköisyydellä en tule tekemään lisämerkintöjä PYN Eliteen, vaan heinäkuussa tekemäni kertasijoitus saa riittää.

Osakkeiden puolella H2 on myös tuonut muutoksia sekä salkkuun että omaan käyttäytymiseeni. Olen ottanut arvonmääritykseen laskemiseen lisää työkaluja, nostanut kaavoissa tuottovaatimuksia sekä siirtänyt omaa fokusta takaisin Helsingin pörssiin. Tulen kuitenkin omistamaan jatkossakin joitakin jenkkiosakkeita, sillä Nordnetin Black Friday antaa vuosittain erinomaisen paikan uudelleensijoittaa osinkoja. Lisäksi hyvin osinkoa maksavia “syntiosakkeita”, esim. tupakka- tai öljyteollisuudesta, ei juuri löydy kotimaan pörssistä. Kiinteistöpuolella sama homma.

H2:lla salkusta on kokonaan poistunut mm. VICI Properties, Konecranes, STORE Capital sekä JDcom. Lisäksi olen nostanut käteispainoa ensi vuotta varten keventämällä syysrallin loppupuolella Sampoa, Nordeaa ja Tietoa. Aika näyttää, oliko tämä veivailu kannattavaa. Varsinkin kun jokaista em. kotimaista yhtiötä voisin pitkäjänteisesti omistaa.

Ostopuolella H2:lla ainoa yhtiö oli erittäin pitkään kaikille tuttu Marimekko, joka laadukkaana osingonmaksajana sopii salkkuuni erinomaisesti. Harvia sekä Valmet kävivät parin euron päässä omasta ostohinnasta loka-marraskuussa, mikä kieltämättä silloin harmitti. Mutta odotellaan junan palaamista asemalle. Nordnetin Black Friday-tarjous käytettiin hyväksi myös ostoissa ja mukaan tarttui 8% osinkotuottoa tarjoava tupakkajätti Altria, lyhyempään peliin mielestäni jo liian paljon potkittu Meta Platforms sekä todella pieni siivu Warren Buffetin Berkshire Hathaway:ta. Näillä näkymin tulen ottamaan Berkshiren salkkuuni uudeksi pitkän tähtäimen “indeksirahastoksi”, mitä lisäillään kerran vuodessa Nordnetin Black Fridaysta.

Hyvää uutta vuotta kaikille Foorumin lukijoille :slight_smile:


Osakkeiden YTD -12,7%.
Suurimmat nousijat prosentuaalisesti: Sampo, Nordea, British American Tobacco
Suurimmat laskijat prosentuaalisesti: Nokian Renkaat, Tokmanni, Medical Properties Trust

Rahastot ja ETF:t Osuus salkusta
Handelsbanken USA indeksirahasto 25,7%
PYN Elite - rahasto 13,1%
Handelsbanken Eurooppa indeksirahasto 11,1%
iShares Core MSCI World UCITS ETF (EUNL) 4,1%
Handelsbanken Kehittyvät indeksirahasto 3,5%
Seligson Top 25 Global Brands 2,7%
Pörssilistatut osakkeet Osuus salkusta Tyyppi
Alibaba 4,0% Kasvu
Nokian Renkaat 1,7% Osinko
British American Tobacco 1,6% Osinko
Sampo 1,5% Osinko
Tokmanni 1,4% Osinko
Titanium 1,4% Osinko
Walgreens Boots Alliance 1,4% Osinko
TietoEVRY 1,3% Osinko
Uponor 1,3% Osinko
Marimekko 1,3% Osinko
Olvi 1,2% Osinko
Realty Income Corporation 1,2% Osinko
Nordea 1,1% Osinko
W.P. Carey REIT 1,1% Osinko
Meta Platforms 0,9% Kasvu
Altria Group 0,9% Osinko
Intel Corporation 0,6% Osinko
Berkshire Hathaway B 0,5% Kasvu
Medical Properties Inc. REIT 0,3% Osinko
Fortum 0,3% Osinko
Muut Osuus salkusta
Listaamaton yritys 11,0%
WisdomTree Physical Gold 3,9%
100,0%
Osakesalkun käteinen 17,2%
13 tykkäystä