Hei!
Aloitin noin 6kk sitten aktiivisen sijoittamisen. Olen seurannut menoa täällä jo jonkin aikaa, mutta tänään päätin tulla ulos kolostani ja aktivoitua täällä foorumilla! (Hei sinä!)
Salkkuni on nyt seuraavanlainen.
Aikaisemmin omistin myös Cramoa sekä Hoivatiloja. Yrityskauppojen tuomat preemiot antoivat salkulleni lisää vauhtia, mikä selittää äkkinäiset piikit salkun arvonkehityksessä.
Aika onkin mennyt ripeästi perehtyessä eri fundamentteihin, testaten vesiä ja tehden pari hassua ostosta näin jälkikäteen miettien. Pakko myöntää, että myös tuurilla oli rooli ensimmäisten ostojeni kanssa. Elokuussa tehdyt päätökset perustuivat hatariin analyyseihin ja olivat puoliksi hatusta vedettyjä. Mutta olen ollut tyytyväinen suunnasta mihin salkkuni menee. Nyt vuoden alussa otin muutaman uuden position.
Salkkuni kuten minä itsekin ovat vielä raakileita, tie on vasta edessä ja opittavaa on vaikka kuinka paljon. Suunnitelmani tästä eteenpäin on edetä rauhallisesti, miettiä asiat ajan kanssa läpi ja tehdä järkeen käyviä päätöksiä. Salkkuni suhteen toistaiseksi tavoitteena jatkossa on rakenteen muokkaaminen sekä riskien pienentäminen. Tavoitteena rakentaa monipuolinen salkku tulevaisuutta varten.
Odotan innolla mitä 2020 ja tulevaisuus tuo!