Muut harrastuksesi

Hei, täällä kun puhutaan paljon kaupankäynnistä jne niin haluaisin nyt kysästä teiltä, että mitä muita harrastuksia teillä on kuin pörssi?

Voin itse aloittaa.

Trampoliinivoimistelu 1 krt viikossa Ikurissa. Tykkään lajista paljon ja haluan kehittyä siinä. Seuraan myös kilpapuolta semi aktiivisesti.

Musiikki: olen kuunnellut musaa läpi elämäni. Aina radion Lady Gagasta, agentsista ja Katy Perrystä Ice Cuben ja Martin Garrixin kautta Ariana Granden viimeisimpiin tuotantoihin.

Tietokoneet ovat olleet usean vuoden jo suuria kiinnostuksen kohteita ja koko it-ala ja pyrin seuraamaan sitä aktiivisesti aina viikoittain. Itselläni on mm itserakennettu pc harrastus- ja koulutuspohjalta. Kävin datanomin tutkinnon 2016-2019 Tredussa Tampereella.

Saksankieli. Sitä olen harrastanut vuodesta 2014 asti yläasteelta. Tänäpäivänä mm teen biisit saksaksi sekä juttelen saksalaisen ystäväni kanssa viikoittain. Olin Saksassa 2019 Tammi-Maaliskuu. Työssäoppi yliopistolla.

Muitakin löytyy mutta tässä jokunen. (Mikäli ylläpito ei koe viestiä asialliseksi, sen saa poistaa ilman erillistä huomautusta.) toki olisi kiva kuulla, mikä päätökseen johti.

10 tykkäystä

Matkailu, ruoka ja autot.

2 tykkäystä

En harrasta. Elämäni on kuivaa. Ottaa aina päähän, kun uudet ihmiset tutustuessa kyselee harrastuksista. En ole vielä keksinyt, että mitä tuohon olisi hyvä vastata, kun ei mitään tee eikä juuri mielenkiinnon kohteita ole.

7 tykkäystä

Pakkomielteinen painavien esineiden nostelu.

17 tykkäystä

Olen täällä, koska tämä on ollut finanssimielessä ihan kohtuullisen antoisa paikka saada tietoa. Eipä tällä suurta vaikutusta elämääni ole, yhtä hyvin olisin voinut olla olematta täällä, mutta todennäköisesti varallisuuteni olisi sitten hiukan pienempi. Eipä silläkään niin väliä ole, eipä noita rahoja tule mihinkään käytettyä. Kunhan kerryttelen.

Vanhana itse haluan vain piikille enkä mitään hoitajia.

5 tykkäystä

Ajankäytön suhteen top 2 on liikunta ja lukeminen. Urheiluharrastukset elävät ja muuttuvat iän mukana. Nykyään ei viitsi enää kilpailla missään fyysisessä lajissa, kun palautuu hitaammin, vammat parantuvat hitaammin ja niitä tulee helpommin. Boulderointi, akrobatia, frisbeegolf ja sitten muiden kiireiden mukaan lenkkeilyä ja painojen kolistelua. Kirjoja 1-2/kk.

Muuten tulee välillä rämpytettyä kitaraa ja käytyä pubissa pelaamassa biljardia.

2 tykkäystä

Pari harrastusta ylitse muiden: metsästys ja kuntosali. Molempien harrastusten parissa saa keskittyä täysin itsensä kanssa olemiseen eikä tarvitse edes pörssikursseja niin kiivaasti seurata kesken kaiken :smiley:

1 tykkäys

Työ on minulle nykyään harrastus, yritän tehdä sitä niin, että se on mukavaa. Työssäni saan paljon liikuntaa ja usein tulee mietittityä miten minkäkin asian pystyy tekemään paremmin/helpommin. Se on kuitenkin melko yksinkertaista kun kokemustakin siitä on jo n. 30 vuotta, opiskelua kylläkin siinä välissä.

Töitä tein n.20 vuotta hiuka liikaa hampaat irvissa, no se oli varmaan siinä kohtaa ok, eli en sitäkään kadu, mutta nyt vähän kuin se olisi harrastus.

Ja tää sijoituspalstoilla roikkuminen on sitten toinen.

Jos alan kaipaamaan muuta, siinä vaiheessa sitten tehdään jotain muua

Ja lapsiakin on niin, virikkeitäkin on:)

1 tykkäys

Tuota harrastuksen määritelmää olen aina vähän ihmetellyt. Hyvä ystäväni kerran tokaisi asiasta hyvin nokkelasti

" Ihmettelen kuinka kerran tai kahdesti vuodessa ulkomailla reissaavat sanovat harrastavansa matkailua. Samalla perusteella voisin sanoa harrastavani seksiä"

Tuolla perusteella en oikein harrasta aktiivisesti muuta kuin sijoitusaiheisia juttuja ja monipuolista urheilua. Metsästystä ja kalastusta toki, mutta hieman harvemmin.

3 tykkäystä

Matkailuun liittyy paljon enemmän kuin itse matkailu.

Suunniteltu. Ensin minne menee, millä, mitä tekee, missä asuu jne… siinä google saa kyytiä kun etsii kohteita ja sitten tutustuu niihin ennalta.

1 tykkäys

Mitä kokee harrastukseksi lienee ihan harrastajan korvien välissä, siitä riippumatta kuinka usein sitä tekee. 2020 oli tietysti poikkeusvuosi, mutta viimeiseen täyteen kahteen vuoteen mahtuu vain 1 teatterikäynti ja 1 ooppera. Silti ehdottomasti harrastan molempia! Lappi kaikissa muodoissaan on myös eräs kesästä 2019 saakka pidossa ollut harrastukseni, jonka pariin toivottavasti pääsee tänä vuonna palaamaan entistä perusteellisemmin. Ilman koronaakin siinä oli välillä aika pitkä ruuhkavuositauko (1997-2005).

Heinäkuussa tuli sentään käytyä Savonlinnassa muikkuja nauttimassa, vaikka ilman oopperaa :slight_smile:

4 tykkäystä

Kyllä minä miellän avantouinnin yhdeksi harrastuksekseni vaikkei sitä pääse tekemään muuta kuin talvella. Paitsi koronan takia ei edes silloinkaan kun paikat on kiinni.

Siitä tulee ihan hyvä olo, vaikka tuskin se sentäs mikään kaikki sairaudet parantava ihmelääke on, niinkuin jotkut puhuu. Mutta kylmässä vedessä ei paljon sijoituksia tai mitään ylimääräistä tule mietittyä, vaikka yrittäiskin. Joskus on ihan hyvä päästä semmoiseen tilaan, että unohtaa vain maailman menot hetkeksi.

2 tykkäystä

Minulle matkailu on harrastus, siinä missä lenkkeilykin.
Niin kuin täällä jo todettiinkin niin matkailu on enemmän kuin itse matka.
Varsinkin nyt kun mihinkään ei ole päässyt sitä huomaa miten paljon matkustamista kaipaakaan.
Vanha sananlasku sanoo ettei ole harrastus eikä mikään jos se ei vie kaikkia rahoja😉. Tämä pitää kyllä paikkansa. Vuosi vuodelta vaatimukset matkan suhteen kasvaa ja niin myös hintakin.

1 tykkäys

En tuota matkailuvimmaa ulkomaille oikein aina ymmärrä. Miljarditolkulla lapetaan rahaa maasta ulos ja saastutetaan lentämällä. Ehkäpä väistämätön työmatkailun väheneminen pakottaa nostamaan lipunhintoja siinä määrin, että se cityvihreän köpiksen pyöräilyloma ei enää niin houkuta

Omat harrastukset eivät juuri mitään maksa. Tai no tuleehan siinä hintaa, kun otetaan palkattomia vapaita pitemmille mökkireissuille, joten siinä määrin kyllä

1 tykkäys

Minun matkani suuntautuu paljon kauemmas kuin Köpis. Eikä oikein jaksa kiinnostaa ilmastonmuutos. Jos lippujen hinnat nousee niin ostan ulkomaista sisäfilettä.
Kovin ollaan huolissaan toisten matkustelusta mutta oma kulutus jää vähemmälle huomiolle.
Lentomatkustus herättää monessa närää, mutta niin kauan kun Kiina ja muut kehitysmaat puskee hiiltä taivaalle ja tuhoavat luontoa sekä harvinaisia eläimiä sukupuuttoon, niin ei kannata menettää yöunia lentämisestä.
Matkustus myös tuo miljardeja Suomeen.

6 tykkäystä

Pornhub premium aika monta kertaa viikossa.

24 tykkäystä

Juuri näin, eli voisi sanoa, että yli puolet matkailusta on siihen valmistautumista yms. Viime vuonna tuli ennen koronaa käytyä mm matkamessuilla, hommattua tavaraa, suunniteltua reittejä, katsottua lentoja jne, kun oli nyt joulukuussa tarkoitus lähteä taas pidemmälle reissulle. Aikaa paloi suunnitteluun, vaikka homma sitten kusikin lahjakkaasti.

Myös kotimaan matkailu on matkailua ja viime vuonna tuli sen verran täällä ympäri kierrettyä, että kyllä se harrastuksesta käy😊

3 tykkäystä

Liikunta on aivan ykkönen. Se on myös avain terveyteen vanhemmalla ikää sekä kaikkeen hyvinvointiin. Lisäksi harrastan vakitöiden lisäksi työntekoa sen verran kuin huvittaa, että riittää rahaa sijoittamiseen. Harrastan myös sijoitusaiheiden juttujen ja foorumien lukemista.

Pitää tehdä sitä, mikä kiinnostaa!

5 tykkäystä

Kuntosali, sijoittaminen, räpistellen japania opiskellut. Moottoripyöräily ollut myös kuvioissa yli 7 vuotta. Hommasin viime viikonloppuna lisäksi pappatunturin, joten vanhat moottoriajoneuvot kiehtoo. Unelmana olisi saada sijoitusten turvin enemmän vapaa-aikaa harrastuksille.

2 tykkäystä

Olen treenannut punttien kanssa yli 20 vuotta, mulla oli välillä oma PT. En ikinä kisannut voimanostossa, enkä olisi kyllä oikeissa kisoissa pärjännytkään, mutta kovaa ja aika suunnitelmallisesti treenasin pitkään ja ilman taukoja pl. sairastumiset ja palauttavat viikot. Olen ehjä edelleen, joten nykyään treenaan kovaa, mutta ilman tavoitteita ja kovin isoja treenipainoja - ehjänä aion pysyä. Nykyään salilla mennään enemmän pumpaten ja tuntumalla, mutta edelleen kovaa. :slight_smile:

Sijoittamisesta tuli tärkeämpi juttu kolme vuotta sitten ja nyt panostan tähän täysillä. Ennen vain olin hyvin hyvin säästeliäs, joka maksoi nopsaa asuntolainaansa pois ja piti hyvää puskuria pankkitilillä. :cowboy_hat_face:

6 tykkäystä