Nekkar ASA - norjalainen disruptoija

On se @Homeros nopea :smile:

Ikävästi putosi Q1:n luvut aiemmasta, paljon jää kirittävää. Mukana vielä valuuttahedgestä plussaa. Vaikka melko turha Nekkarin kanssa katsella yhden kvartterin lukuja.

Pari isompaa kilpailutusta maaliin, niin näyttää heti erilaiselta. Niitä odotettiin jo viime vuonna, nyt on tolpat siirtyneet tälle vuodelle. Ei ole kärsimättömän sijoituskohde :sweat_smile:

Aihioita on edelleen ja näyttäisi etenevän suunnitelman mukaan kaikissa kolmessa uudessa kehityskohteessa. Pitää katsella webcast, että millä mielellä ovat näistä ja muuten jatkosta.
https://channel.royalcast.com/hegnarmedia/#!/hegnarmedia/20220525_1

4 tykkäystä

Liikevaihdon ja tuloksen lasku selitettiin aikataulutuseroilla projektien toteutuksessa, joten ne tulevat kyllä ajan myötä takaisinkin. Mekaanisesti kun laskee tilauskannasta niin he pystyvät kyllä toistamaan viime vuoden tuloksen, mutta en kyllä usko sinänsä kasvuun tänä vuonna Syncroliftin osalta. Syncroliftin kohdemarkkinahan on kyllä aktiivisempi kuin aikoihin ja TJ sanoi puhelussa, että Ukrainen sota edelleen tukee tätä koska se buustaa asevoimien ja merivoimien budjetteja, jotka ovat se suurin asiakaskunta. Toki tilausten realisoituminen on kiistatta ollut hitaampaa kuin odotettu, mutta niitä projekteja on kyllä putkessa todella paljon nyt: niiden viiden aiemman lisäksi (katso aikaisempi viestini), myös Hendersonin valtava projekti on sai rahoituksen hiljattain ja lisäksi tammikuussa Australialaisen Cairnin kaupungin poliitikot päättivät hankkia Syncroliftin satamaansa.

Muutenkin puhelu oli kyllä positiivinen. TJ korosti että yhtiö on siirtymästä nyt tuotekehitysyhtiöstä kaupallistamisvaiheeseen (Starfish, Intellilift/Intelliwell, Skywalker) ja tähän liittyen on tehty avainrekrytointeja (henkilöstömäärä on noussut vuodessa 54->72) ja uusi TJ aloittaa nyt kesällä. Näiden kaikkien panostusten tarkoituksena on nostaa yhtiö ja sen tulos täysin uudelle tasolle TJ:n mukaan. Toki tämä kaupallistamisvaihe kohdistuu enemmän vuosiin 2023 ja 2024, mutta joka tapauksessa tulevaisuus näyttää valoisalta.

Kärsivällisyyttä tämä yhtiö kyllä vaatii, koska katalyyttejä ei varmaan ole seuraavallakaan kvartaalilla. Darwinin kilpailutuksen ratkeamista odotetaan nyt Q2:lla (rakentamisen pitäisi alkaa jo tämän vuoden lopussa), mutta TJ ohjeisti enemmän jälkimmäiselle vuosipuoliskolle näiden isojen tilausten osalta.

Edit. Kevennyksenä, että huomasin, että tuon Cairnin projektin konseptisuunnittelumateriaaliin on otettu kuva suoraan Nekkarin markkinointimateriaaleista, joten ehkä tulevan kilpailutuksen voittaja lipsautettiin jo vahingossa :grin:

7 tykkäystä

Darwinin projektiin valittu urakoitsijaksi Clough-BMD Joint Venture.

Nostureiden toimittajasta ei mainintaa, tästä sitten tullee erilliset tiedotukset, kun sopimuksia on saatu valmiiksi.

The Northern Territory Government has budgeted $515 million to deliver this project which includes the construction costs as well as other ancillary works being undertaken by the Northern Territory Government.

This project will deliver:

  • A Ship Lift 26m wide, 103m long and 6m deep, with a lifting capability of 5,000 tonnes
  • Wet berths, which are like wharves that allow vessels to undertake in-water maintenance.
  • Hard stand areas for ship repair and maintenance works
  • A blast and paint building which allows vessels to be sand blasted and repainted in a controlled environment
  • Self-propelled Modular Transporter units that transport the ships around the facility once they are out of the water

It is anticipated that vessels will be able to be lifted by the end 2024.

5 tykkäystä

Liian montaa ilmoitusta ei ole tullut tilauksista, pienempää palvelutoimintaa toki taustalla on ilmeisemmin koko ajan.

Nyt kuitenkin pressin kanssa ulos :partying_face:

https://newsweb.oslobors.no/message/568800

17 August 2022 - Nekkar ASA’s wholly owned subsidiary Syncrolift AS has been
awarded a contract to upgrade an existing shiplift for an undisclosed
international customer.

The contract value is approximately USD 5 million.

The upgrade project will improve the utilization and flexibility of the
shiplift. Project completion is planned for 2024.

Syncrolift comprises Nekkar’s Shipyard Solutions business area.

In 2019, Nekkar initiated a project to generate more aftersales and service
revenues from its extensive global installed base of shiplifts and transfer
systems.

“This latest contract is another result of Syncrolift’s efforts to tap into its
substantial installed base to help upgrade and expand the functionality of
existing shiplifts. There is still significant potential in this installed base,
and we aim to capitalise further on this going forward,” says Ole Falk Hansen,
CEO of Nekkar.

Syncrolift will conduct all engineering and project management from its
headquarters in Vestby, Norway.

7 tykkäystä

Ja jatkoa seuraa hieman toiselta suunnalta. Viasatin tytäryhtiö Intelie ostaa 1/3 Inteliwellistä, jossa siis Nekkar osaomistajana.

Intelie tuo kokonaisuuteen mukanaan AI- ja data-analytiikkaosaamista.

Jos muistan oikein, niin Transoceanilla oli isompi osuus ja Nekkar säilyttää tässä osuutensa. Viasat siis ostaisi osuutta Transoceanilta, mikä kuulostaa oikein mainiolta Nekkarin omistajana :smiling_face:

https://newsweb.oslobors.no/message/569036

Nekkar ASA: INTELIE by Viasat joins Inteliwell joint venture

18 August 2022 - Global communication company Viasat Inc. today announced that
it has agreed to join Inteliwell, a joint venture (JV) with Transocean Ltd.
(NYSE: RIG), and Intellilift AS, a subsidiary of Nekkar ASA.

Reference is made to the stock exchange announcement dated 28 October 2021 when
Nekkar announced that its subsidiary company, Intellilift AS, had established a
JV, named Inteliwell, with a subsidiary of Transocean Inc. Viasat Inc. has now
decided to join the JV after close collaboration between INTELIE? by Viasat and
the Inteliwell JV.

The Inteliwell JV was established with the object to accelerate the decrease of
drilling time through rig automation, and to streamline well construction
process through new AI-driven processes and tools. Inteliwell offers a suite of
products that will provide an end-to-end, closed-loop workflow for well
construction planning, execution, and monitoring.

Inteliwell’s software has been meticulously designed to leverage cutting edge
technology and data to improve consistency while a) reducing well construction
time and drilling costs and b) improving safety by reducing personnel exposure
to red zones.

Viasat Inc. has approximately 7,000 employees worldwide and generated revenues
of USD 2.8 billion in FY 2022. INTELIE, which was part of Viasat’s 2021 RigNet
acquisition, will provide operational AI expertise, real-time data analytics,
and planning components to the Inteliwell JV.

“The joint venture between Transocean, Viasat and Intelilift aligns a potent mix
of expertise in the areas of well construction, automation, and artificial
intelligence,” said Brendan Sullivan, SVP, Intelligent Edge Solutions, Viasat,
Inc. “INTELIE is already in use on the majority of drill ships today for
real-time analytics and remote operating centers. Through the Inteliwell JV, we
are poised to accelerate autonomous well construction while reducing cost and
improving safety.”

“By reducing the days needed to drill a well, Inteliwell and its suite of
applications create incredible value to a large addressable market that is
primed for change,” said Scott McKaig, Director, Technology & Digital Solutions
at Transocean Ltd. “By aligning expertise from the three entities in our
platform, we will be advancing the well construction process from preparing a
well program to completion of the well. This advancement will streamline
planning, increases rig site efficiency, and reduce unplanned non-productive
time (“NPT”) to generate significant cost savings that can be realized quickly
by the well operators.”

The offering is comprised of three products: InteliPlan, InteliAutomate and
InteliAssist, which interface with a drilling rig’s control system to
autonomously execute tasks outlined in the well plan, greatly expediting the
well construction process. Additionally, an integrated real-time monitoring
platform will measure downhole progress and evaluate conditions in the well to
provide critical, precision-enhancing feedback to the drilling control system.

Intellilift, which is owned 50.67% by Nekkar, will hold a 33% ownership in the
> JV.

“We are delighted to welcome a renowned technology company such as Viasat to the
Inteliwell JV. INTELIE has extensive experience from the offshore rig sector and
is a good match for Transocean and Intellilift. The combined competence will
enable for a quicker and faster market adoption to increase rig efficiency and
reduce non-productive rig time,” says Ole Falk Hansen, CEO of Nekkar ASA.

Inteliwell omat sivut:

https://info.inteliwell.com/

5 tykkäystä

H1 ulkona, parannusta Q1:een, mutta vielä perässä viime vuotta

https://newsweb.oslobors.no/message/570042

Raportti

Presentaatio

30 August 2022 - Nekkar ASA (Nekkar) reported revenue of NOK 100 million in the
second quarter 2022 (Q2 2021: NOK 122 million), and operational EBITDA of NOK 25
million (39), equivalent to an operational EBITDA margin of 24.7 percent
(32.2%). Order intake was NOK 24 million (0).

“With an operational EBITDA margin of close to 25 percent, we are very pleased
with the second quarter. Nekkar has delivered consistent project and service
execution in the period which underlines the results. Our backlog remains solid
and tender activity is high, which gives a good foundation for coming quarters,”
says Ole Falk Hansen, CEO of Nekkar.

Order intake in the second quarter was NOK 24 million, related to service and
upgrades of existing equipment, versus zero in the corresponding quarter last
year. Nekkar’s order backlog increased from NOK 763 to NOK 795 million during
the second quarter.

Subsequent to the quarter, Nekkar’s Shipyard Solutions business area signed a
contract of approximately USD 5 million to upgrade an existing shiplift for an
undisclosed international customer.

“It is great to see that our aftersales and services strategy continues to yield
results. There is still significant potential in our installed base. Moreover,
we are hopeful that the shiplift sector will see a comeback in newbuild tender
awards in the second half of the year,” adds Ole Falk Hansen.

Nekkar reported revenues of NOK 100 million (122) in the second quarter 2022.
The company’s operational EBITDA was NOK 25 million (39), equivalent to an
operational EBITDA-margin of 24.7 percent (32.2%). Operational EBITDA excludes
losses/gain on foreign exchange contracts not qualifying for hedge accounting.
Reported EBITDA was NOK 6 million (38), equivalent to a margin of 6 percent
(31.5%). EBIT ended at NOK 4 million (37).

STRONG SKYWALKER TEST RESULTS

Nekkar is currently developing sustainable and digitalised impact technologies
that aim to unlock customer value in ocean-based industries. These technologies
include the SkyWalker wind turbine installation tool, Starfish closed fish cage,
and InteliWell rig automation solution.

In June, Nekkar concluded wind tunnel testing of the SkyWalker model, with test
results above expectations. The wind tunnel tests confirmed that SkyWalker can
operate in significantly stronger wind speeds than the existing operating window
for today’s solution.

“This is a lot more than what a crane is capable of, which underlines
SkyWalker’s unrivaled operating window and associated cost and efficiency
benefits,” says Ole Falk Hansen.

Nekkar successfully completed the pilot test of the Starfish closed fish cage in
the second quarter. Based on the test results and input from fish farming
companies, the company is now making certain design improvements to further
enhance the go-to-market product. Discussions are ongoing with fish farming
companies regarding the first location for a full-scale Starfish closed fish
cage installation.

INTELIWELL INTEREST

Subsequent to the end of the second quarter, global communication company Viasat
Inc. announced that it has agreed to join the InteliWell joint venture (JV)
together with Transocean Ltd. and Intellilift AS, a subsidiary of Nekkar ASA.

The InteliWell JV has been established with the object to accelerate the
decrease of drilling time through rig automation, and to streamline well
construction process through new AI-driven processes and tools.

“The fundamentals for the offshore rig market support the InteliWell business
case. An active fleet of close to 500 rigs underlines InteliWell’s market
potential. The oil and gas industry is highly determined to continue reducing
costs and its environmental footprint, and this is exactly what InteliWell
does,” adds Ole Falk Hansen.

9 tykkäystä

Vaikea ympäristö, jonka takia alarivi pienempi

Vahva vertailukausi ja Q2:lta siirtyy tuloutusta myöhemmälle ajankohdalle

The stronger financial results in 2021 was impacted by successful commissioning of three projects, with associated margin recognition and realization of project cost savings, whereas Shipyard Solutions has experienced some project delays in second quarter 2022.

Valuutat rokottaa lisää

EBITDA in first half of 2022 is highly impacted by unrealized losses from foreign exchange hedging contracts not qualifying for hedge accounting of NOK 16.8 million compared with NOK 0.6 million in the same period last year.

The operating profit was NOK 15.5 million compared to NOK 53.8 million in the first half of 2021. EBIT in the first half of 2022 was significantly impacted by the NOK 16.8 million loss on foreign exchange hedging contracts as USD appreciated 13% against the NOK in the first half.

Parempaa luvassa jatkossa:

No newbuild contracts have been won in the first half of 2022. However, one large upgrade
contract has been signed. No newbuild bids have been closed during the period, and as far as the
company is aware of, Syncrolift has not lost any projects in the bidding phase.

After a long period of few tender processes on Newbuild due to the pandemic, Shipyard Solutions is experiencing increased tender activity in 2022. It is expected decisions on large Newbuild tenders during second half of 2022.
Further to highlight the announcement of one significant contract won in August 2022 with a total value of NOK 46 million.

Skywalker

We concluded wind tunnel testing of the SkyWalker model in June. I am pleased to share that the test results were above expectations. For example, tests confirmed that we could operate the SkyWalker in winds up to 36 m/s. This is a lot more than what a crane is capable of, and it underlines the SkyWalker’s unrivalled operating window.

Starfish

Testing of Nekkar’s downscaled Starfish, a closed cage for fish farming was completed in June. In the test period from March 2021 Starfish has proven that the physical properties, including the PVC material of the cage, can withstand the environmental impact. All tests of mechanical functionalities installed have been successful. The work of adjusting the design of the full-scale Starfish based on test results and market input is well underway.

Nekkar is working closely with major fish farmers in the preparation of a full-scale model with
biomass

Edit:

Palvelupuoli vetää :cowboy_hat_face:

9 tykkäystä

Vähän alkaa olemaan tölkin potkimisen makua.

  • Syncrolift on odotellut, toivonut ja viestinyt parempaa ainakin Q3/2021 rapsasta alkaen. Tosin minkäs teet jos kukaan ei tilaa keneltäkään :man_shrugging:
  • Ja eikös sen Starfishinkin pitäisi olla jo tuotannossa, mutta näemmä oli ollut vielä haasteita/kehitystarpeita testien jälkeen.
  • Marginaalien paineet ei varsinaisesti yllätä.

Toisaalta

  • Aftersales- graafit ovat kyllä kauniita

  • Syncroliftin kilpailukyvyn ei oikein voi todeta heikentyneen ja kauppaakin saatu

  • Skywalker ilmeisesti etenee kivasti ja voisi olla jackpot.

  • Pöhinää myös Inteliwellin puolella

Sekavat on omat ajatukset. Vähän kyllä hirvittää mennä halvankaan konepajan kyydissä semi-isolla possalla talveen, varsinkin kun katalyytit lienevät suht vähissä ja mörnintää on jo nähty ja se on, noh, mörnintää.
Toisaalta uusi toimari on aina mahdollisuus. Eikä hänellä tainnut nyt olla todellakaan tarvetta pöllytellä luurankoja kaapista, tässä kohtaahan sekin olisi tehty (Case Lundmark&Nokia).

Kuunteliko kukaan konffaa?

7 tykkäystä

Kieltämättä sama tunne alkaa välillä tulemaan itsellekin. Tosin huomioitavaa, että menetettyjä uusia rakennusprojekteja ei ole ollut. Kilpailutusten päätöksiä on odotettu ainakin vuoden. Eli tölkkiä potkitaan asiakkaiden puolelta, vaikea tehdä tuolle mitään.

Paitsi että on tehty, palvelupuolta on rakennettu suhteellisen lyhyessä ajassa merkittäväksi ja koko ajan kasvavaksi toiminnaksi. Aiemmin tämä oli lähes olematon osuus liikevaihdosta.

Starfish on kyllä potkittu tavoitteista eteenpäin. Tarkoitus on saada siitä liikevaihtoa jo tämän vuoden puolella. Vielä toki ehtii, mutta tuskin toteutuu testivaiheen ja kehitystarpeen vuoksi. Konffassa mainittu, että kaupallinen keskustelu menossa kasvattajien kanssa vuodelle 2023.

Ei ole vielä ehtinyt siivoamaan tasetta, kun vasta heinäkuun alusta ollut toimessa virallisesti. Q3:lla voi tältä osin tulla jotain kirjauksia :thinking:

Konffasta poimittua:

Marginaalit on itse asiassa suhteellisen hyvät edelleen, H1 osalta USD-NOK erotus aiheuttaa paperitappioita, ainakin tässä vaiheessa.
image

Q2/21 toimitettiin 3 isoa projektia, josta vahva vertailukausi, kun Q2/22 siirtyi 2 projektia myöhemmin tuloutettavaksi. Projekteista ja niiden valmistumisista johtuen kvartaalituloksia on suhteellisen vaikea vertailla. Tästä johtuen myös liikevaihto ja -tulos oli alempi kuin vertailukaudella.

Sopimuksissa on pykälät hinnan korotuksista aiemmin sovittuihin tulevaisuuden toimituksiin. Pääasiassa EUR ja USD -sopimuksia, joten valuuttaerot vaikuttaa. Eli jotain vaikutusta kyllä, inflaatiota ei saa täysimittaisesti sopimuksilla paikattua. Pääasiassa marginaaleista kuitenkin saadaan pidettyä kiinni.

InteliWell kautta tulossa uusia sopimuksia lähiaikoina (konffasta poimittuna maininta “in few weeks”)

image

Skywalkerin kaupallistaminen kesken, uusi toimintamalli ja erilaisia vaihtoehtoja esillä.

6 tykkäystä

Toki Nekkar on “konepaja” vain paperilla, kun oma tuotanto on hyvin vähäistä ja siten altistuminen esimerkiksi energian hinnan nousulle on olematonta. Sekin auttaa, että Nekkar on 50 % myyntikatteellaan Syncroliftissa myös ehkä maailman kannattavin konepaja, mikä osaltaan suojaa inflaatiolta. Toki yksi merkittävä toimittaja Syncroliftillä on saksalainen Rexroth Ag ja tämän ja muiden alihankkijoiden taholta voisi ainakin teoriassa tulla kustannuspainetta. Mutta tämäkin riippuu aika paljon siitä mitkä ovat yhtiön väliset sopimukset. Johdolta on kysytty inflaatiopaineista nyt jo useammassa sijoittajapuhelussa ja eivät he ole vaikuttaneet olevan kovin huolissaan siitä.

Myyntikate laski kolme prosenttiysikköä vuoden takaisesta (50->47 %). Operatiiviset kulut laskivat viimevuodesta vaikka henkilöstämäärä nousi 13 %. Ilman liikevaihdon laskua ja valuuttoja Nekkar olisi luultavasti tehnyt lähes saman operativiisen katteen kuin viime vuonna, joten toistaseksi kulut ovat pysyneet erinomaisesti kurissa. Toki pääomitetut kehityskustannuset olivat 18 MNOK ensimmäisellä puoliskolla ja näitä kannattaa seurata vähän kriittisesti, että ne eivät lähde paisumaan holtittomasti.

Makro on tietenkin vähän ristiriitaista, mutta Nekkarin kohdemarkkinoilla ainakin öljynporaussektori, tuulivoimalaitokset ja jopa norjalaiset lohenkasvattajat ovat tällä hetkellä hukkumassa rahaan, joten nyt voisi olla oikein otollinen aika kaupallistaa uusia tuotteita näillä sektoreilla.

Katalyytit tulevat uusien isojen tilausten muodossa. Toki voivathan ne olla varmaan myös anti-katalyyttejä jos kilpailija voittaa ne. Norjan foorumilla oli päivitetty lista, josta tosin puuttuu ainakin Lontoon, Kreikan ja Kyproksen kohteet:

6 tykkäystä

Kirjoitin varmaan turhankin suoraviivaisesti. Mutta ajatus taustalla oli siis sellainen, että vaikka Nekkar käyttää isosti sopimusvalmistusta tms. mallia, eikä sorvaa juuri mitään itse, niin toimitusten tekemiseksi terästä työstetään, sitä kuluu ja painaviakin nikaleita kuljetellaan ympäri maailman. En tohdi luottaa näinkin pienen yrityksen hinnoitteluvoimaan, ja toisaalta hieman pelottaa että ne telakkarakentelut vain siirretään odottelemaan parempia aikoja jos hinnat nousee liiaksi (on siis monin paikoin teollisuutta nousseet jo). Sitä kautta katson, että kaikki tuska mitä inflaatio tuokaan tullessaan välittyy “konepaja”- Nekkarillekin. Pitäähän niiden energialaskuja maksavien alihankkijoidenkin selvitä loppupeleissä.

Ja tosiaan marginaaleihin liittyen minä katselin lähinnä Ebitda-marginaaleja ja valuuttakurssihaasteita. Olen kyllä nyt vähän ehkä tarpeettomankin julma, mutta vaikka ymmärrän projektibisneksen maksupostiluonteen, niin se että ylärivi laskee ei ole oikein kiva juurisyy alempien rivien katteiden laskulle :sweat_smile: Oikeastihan tällaista bisnestä on kyllä varmaan ihan turha edes märehtiä kvartaalitasolla… Ison kuvan säröt “puuttuvista” kaupoista tässä ovat se pihvi. Ehkä sitä ollaan jo kuukauden päästä viisaampia sitten?

En toisaalta rehellisesti sanottuna kykene arvioimaan, että tuleeko valuuttasuojauksista vain paperiturskaa loppujen lopuksi, joten oletan taas että ei se siihen jää (karhumarkkina tekee kai varovaiseksi). Mutta onhan siellä tunnuslukujen takana tosiaan paljon hyvääkin! Ja tietty lähtökohta on, että firma oli ja on hyvä edelleen.

Transoceania taas on tullut katseltua ostohousut jo kintuissa asti parikin kertaa tänä vuonna, ja uskon kyllä, että poraussektorilla tulee olemaan vetoa tulevina vuosina. Taantuma vain saattaa tulla väliin. Tuulivoimaa tuskin taantumakaan jarruttaa. Lohen osalta olen lähinnä vain kironnut hintoja :laughing:

5 tykkäystä

Lohenkasvatuksesta keskustelua Kristiansandin suunnalla, ilmeisesti paikallislehdessä

Avoimet kasvatuslaitokset ollaan ilmeisesti kieltämässä kokonaan, mutta suljettujen ja “niche-toimijoiden” osalta ollaan avoimempia. Vaihtoehtona olisi kokonaan kuivan maan kasvatusaltaat, joka osaltaan ei myöskään ole kovin mielekäs vaihtoehto. Kokonaan periaatekysymyksenä siis, että sallitaanko meriviljelyä ollenkaan ko. alueella.

Avomeriviljelyn sallimisen osalta rajoitteet ovat kuin suoraan Starfishin kuvauksesta: ei päästöjä, tauteja tai karkaavia lohia

5 tykkäystä

Jatkoa vielä samaan agendaan

Translaten kautta ajettuna pari nostoa:

The wild salmon is on its way onto the red list as “near threatened”. This means that the government must act now to keep a healthy and viable stock of our heritage silver for the future.

The national meeting of Norway’s Hunter and Fishermen’s Association (NJFF) demands that the government take a stronger grip on the framework conditions for the farming industry.

We therefore know what threatens the wild salmon, and we know what the solution is. We must overcome escapes and we must put an end to the spread of salmon lice. Both parts are best solved by using closed facilities, where we physically separate the industrial farming operations from the surrounding nature.

3 tykkäystä

Skywalkerin kaupallistaminen edistyy, pienoismalli esittelyssä Saksan messuilla

4 tykkäystä