Pitkiähän nämä patenttitaistelut tuppaa usein olemaan. En tiedä onko täällä MPH Technoligies Oy:hyn sijoittaneita, mutta sillähän on meneillään patenttikiista Applea vastaan (alkanut muistaakseni 2018). En tiedä meneekö tämä prosessi ollenkaan samalla tavalla, mutta tuolta Finlandia Groupin sivuilta voi katsoa tuon sijoittajamuistion, siellä on tuohon tapaukseen liittyvää loppupään aikataulua, ratkaisu pitäisi tulla ensi keväänä. => Listaamattomat sijoituskohteet
Iso kiitos @timontti tästä ketjusta ja hyvien taustatietojen koostamisesta!
Itse ostin Neonodea salkkuun vasta eilen noin 1 % osuudella. Käytin koko eilisen illan dokumenttien ja esitysten parissa ja oma käsitykseni on, että sovintoratkaisu näyttäisi todennäköisimmältä lopputulokselta. Samsung haluaa välttää kalliit korvaukset ja oikeuskulut, ja Neonode taas varmasti haluaa varmistaa taloudelliset hyödyt ilman riskiä hävitä koko tapaus.
Korostan, että en ole ammattilainen näissä asioissa, mutta Samsungin puolustus voi nojata vahvasti siihen, miten teknologia ja markkinat ovat kehittyneet vuonna 2005 tehdyn tutkimus- ja kehityslisenssisopimuksen päättymisen jälkeen. Vaikka Samsung aikoinaan hyväksyi lisenssisopimuksen Neonoden kanssa, he voivat nyt väittää, että ominaisuudet, kuten “swipe-to-unlock”, ovat niin yleistyneet sopparin päättymisen jälkeen, että niistä on tullut lähes kaikkien mobiililaitteiden standardiratkaisuja. Tuo lisenssisopimus kattoi vain tietyn ajanjakson, ja sen jälkeen teknologia on kehittynyt ja levinnyt laajasti. Vaikka he maksoivat lisenssimaksuja Neonodelle, he voivat nyt vedota siihen, että teknologian yleinen käyttö vapauttaa heidät nykyisistä korvausvaatimuksista.
Samsung saa varmasti dokumentaatiota ulos R&D koneistostaan ja voi väittää, että heidän nykyiset tuotteensa ovat teknologisesti paranneltuja versioita verrattuna Neonoden patentoimiin ratkaisuihin, mikä estäisi Neonoden patenttivaatimukset. Patentit kattavat vain tietyt toteutukset, ja Samsungin nykyiset ratkaisut saattavat poiketa riittävästi Neonoden alkuperäisistä patenteista.
RE-ketjussa myös linkki DI-uutiseen samasta aiheesta, jne.
Jesperin muuvi oli kyllä niin härski, että hemmo analyysiyhtiöineen sabotoi aika tehokkaasti keissiä, koska nythän tätä (hyvästä syystä) pidetään pump&dumpina.
En silti pääse yli siitä, että joku mua tässä silti kiihottaa Ja se joku on kyllä nimenomaan tuo elokuinen vetoomustuomioistuimen ”reversed and remanded” -päätös. Näitä ei kuitenkaan ihan kepoisin perustein tällaisissa tapauksissa tehdä. Myös nuo päätöksen perustelut piirioikeuden virheellisestä johtopäätöksestä on (maallikon silmään) aika solidit, mikä tietysti on loogista, koska heillä on alempaa oikeutta parempi asiantuntemus käydä läpi tapauksen teknisiä aspekteja ja argumentaatiota.
Sinänsä voisin hyvin ostaa Iwerbäckin ajattelun siitä, että Samsungilla on ihan oikea paine sopia tämä tapaus, vaikka Jesperi osakkeen nyt tällä välin suolasikin
Jesperi teki saman suolauksen kerran aiemminkin. Samalla osakkeella. Palataanpas vuoteen 2021.
TL;DR:
- Saat oikeuscasesta uutta olennaista/merkittävää tietoa.
- Osta osaketta samana päivänä
- Seuraavana päivänä/päivinä uusi analyysi ulos jossa samalla tavalla merkittäviä targettien nostoa.
Jep, Jesperin skunkkeilua Neonoden yhtiön osalta ei varmaan kiistä kukaan. Ja onhan tuo 2021 ollut hyvä haku sulta - ei vaan ottanut onkeen ja nyt on nimi lehdessä ja samalla kaikkien asianosaisten maine ottanut osumaa Mutta lähinnä mietin, että onhan tuossa myös ihan oikeasti Neonoden kannalta tapahtunut olennaisia positiivisia asioita Jesperin perseilystä huolimatta.
Neon+Seye fuusio olis jotain timanttista. Oikea analyytikkokin vahtaa molempia. Voitteko kuvitella sitä pumppausta…
Luulitko sijoittaneesi Samsung-patenttikeissiin?
Ehei, in-cabin sensingiin laitoit roposi
Kyllähän tässä on mielenkiintoinen lappu. Edellytykset tässä on varmasti vielä tehdä tiliä, mutta itse lähdin liian myöhään mukaan ja maksoin ylihintaa kun hype oli kuumimmillaan. Aion kuitenkin katsoa tämän casen loppuun ja mahdollisesti tankata lisää jos osake painuu vielä alle 5$ johon kovaa vauhtia ollaan tällä hetkellä menossa.
Oddsit tässä tosiaan taitaa olla Neonoden puolella, mutta varsinkin jos oikeuteen mennään niin voi kääntyä miten vain ja korvaussumma olla ihan mitä vain joten toivotaan vielä sovittelua.
Oletteko miettinyt että jos oikeudenkäynnin lopputuloksena saisikin vaikka $20/osake rahaa niin mitä sitten tapahtuu? Toiveissa olisi varmasti että Neonode maksaisi osinkona tuon summan, mutta mitäpä jos ei maksaisikaan ja aikaa kuluisi. Aina voi toki laput laittaa laitaan, mutta toki pitää jonkun olla ostamassakin ja hän on samassa tilanteessa kuin myyjä ennen myyntiä. Käytettäisiinkö tätä rahaa uusiin oikeustaisteluihin joiden lopputulos olisi taas epävarmaa? Riskisiä yritysostoja? Neonoden perusbisnes tekee tasaista tappiota noin 10milj vuodessa. Oletan ettei tässä tapahdu muutosta ja rahaa poltetaan hamaan loppuun asti (ehkä liian pessimistinen skenaario). Kyllä joku varmasti ostaisi laput pois jos kurssi treidaisi alle kassan vaikka 10-15% alella. Voikin käydä niin, että ainoa tapa saada voittoa jossain järkevässä ajassa olisi dumpata omistus jollekin toiselle.
Kroonisesti tappiota tekeviä bio-yhtiöitä näkee useinkin treidaavan alle kassan kun niiden ei vain uskota tekevän muuta kuin polttavan rahaa.
Neonodella vedetty Jesperistä ja hänen edustamastaan hassuttelupuulaakista omat johtopäätökset
Mielenkiintoinen patenttiasiantuntijan kirjoitus viime vuodelta.
Mikähön on saanut mielen muuttumaan niin, että nyt Samsungin kanssa puhutaan “billions of dollars”?
Kirjoitushetken tilanne tältä osin on ainakin muuttunut mielipiteen kanssa sopivasti
Note: I am not having any financial interest in Neonode.
Edit: ja joo, onhan se toki mahdollista, että hän on kirjoitushetken jälkeen saanut jonkun eeppisen game changing ahaa-elämyksen ja työntänyt sen jälkeen pelimerkkinsä eteen, mutta onhan tää aika mörköhomman näköstä ulkoapäin kattoen.
Redeye Nordic Hidden Champions AIF rahaston kommentti Neonodesta viimekuun kirjeestä.
Olivat siis myös rahaston voimin tässä mukana vielä ainakin kuun lopussa.
Edit. Itseasiassa bulleroivat vieläpä melko kallilla kyytiin. Syyskyyn viimeinen päivä sulki hintaan 9,10usd. Joten hankintahinta on ollut 12,13usd.