NoHo Partners - Pääoman allokoija ravintola-alalla

Edellisessä yhtiökokouksessa kysyttiin, aikooko hän myydä osakkeensa väistyttään toimitusjohtajan paikalta. Hän sanoi pitävänsä osakkeet. Varsin hyvin hän on sanansa pitänyt, kun vasta nyt myi noin puolet omistuksistaan. Omistus kumminkin oli liittynyt yrityksen johtamisen ja huomaatte, etä edelleen omistaa NoHoa - haluaa tulla mainioon yhtiökokoukseen Tampereelle.

2 tykkäystä

Jos on myynyt 30kpl eli alle 300€, niin ei varmaan paljon omistukset heilahda. :laughing:

Vuosien varrella olen pannut merkille, että väistyvä toimitusjohtaja on pistänyt laitaan kaikki osakkeensa samalla viikolla, kuin toimitusjohtajapesti on loppunut, joten siihen peilaten …

Kannattaa muistaa, että Aku sai aikanaan huomattavan potin osakkeita NoHon ostaessa Royalin (ulkomuistista kauppahinnasta 20/90 MEUR maksettiin osakkeilla ja Aku taisi omistaa 10% Royalista). Lisäksi vuosien saatossa hän osti osakkeita myös omalla rahalla lisää sekä sai osakkeita kannustinjärjestelmistä. Ennen myyntejä Akulla oli lähemmäs 3 MEUR:n potti osakkeita, mikä on varmasti hänellekkin erittäin merkittävä sijoitus. Näin ollen en tuosta myynnistä mitään hurjia johtopäätöksiä lähtisi vetämään (eri asia jos olisi tuutannut koko potin laitaan).

22 tykkäystä

Uutta ravintolaa ja ranskalaistyylistä keittiötä tulossa Tampereelle. Muutama työpaikka auki ja tekijöitä haussa, mutta asiaa ei juurikaan ole Aamulehdelle Nohon puolelta kommentoitu. Työpaikkailmoitusten mukaan uuden ravintolan avaus kuitenkin huhtikuun aikana, vaikka tätä ei Nohon puolelta olekaan vahvistettu Pörssijätti Noho avaa Tampereelle uuden ravintolan
Avoimet tehtävät - NoHo Partners

Tämä ei ole tainnut olla vielä muualla esillä? Tai minulla ei ainakaan ole tullut vastaan.

13 tykkäystä

Maksumuurin takana. Voisiko joku laittaa tiivistettynä sanoman.
Nohon osaketta kehotetaan ostamaan, eikä se ole kallis: Tältä näyttää yhtiön tilanne nyt | Kauppalehti

1 tykkäys

”Yhtiön liikevaihto kasvoi analyytikoiden ennusteiden keskiarvon tuntumaan, mutta 15,1 miljoonan euron liikevoitto ylitti täysin 12,7 miljoonan euron ennustekeskiarvon.

Voiton osuus liikevaihdosta koheni alalle erinomaiseen 12,6 prosenttiin jo valmiiksi hyvästä vertailukauden eli edellisvuoden loka–joulukuun 9,9 prosentista.

Kyseessä on kolmas vuosi putkeen, kun kannattavuus on kymmenen prosentin tienoilla.

Toimitusjohtaja Jarmo Suomisen mukaan tämä taso on saavutettu pysyvästi. Hänen mukaansa avaintekijöitä ovat myyntikatteista ja henkilöstökuluista huolehtiminen.

Osakkeen arvostus on menestyksestä huolimatta edelleen matala.

”Hyvä operatiivisen tuloksen kehitys alkaa näiden toimien jälkeen näkyä tulevaisuudessa netto- ja osakekohtaisessa tuloksessa. Tämän perusteella yhtiölle pitäisi hyväksyä korkeampi arvostus”, Inden Heikura perustelee näkemystään.

Toisin sanoen sijoittajien epäilysten haihtuminen voisi nostattaa kurssia ja arvostustason lähemmäs muita Helsingin pörssin yhtiöitä.

Eli tiivistettynä, kun Kauppalehti mainostaa halpana ja analyytikot samaa mieltä, niin silloin on aika myydä.

12 tykkäystä

Kiitos oikein mukavasta tiivistyksestä ja samalla kaikki sai olennaisen varsin mukavan tiedon esille

7 tykkäystä

Kiusallista, että on toimitusjohtajan nimi kirjoitettu väärin Kauppalehdessä. Taitaa olla Jarno kuitenkin kyseessä.

8 tykkäystä

Nokia Areenan viereen uutta ravintolaa:

14 tykkäystä

Myös NoHo:lle varsin mukavia uutisia: Väki herää horroksesta suunnaten juhlimaan nousukauden alkua ravintoiloihin ja osa suuntaa jatkoille yökerhoon.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist huomauttaa sosiaalisessa mediassa, että viimeksi hitaampia lukemia mitattiin vuonna 2020 koronapandemian yhteydessä.

”Hintojen nousun hiipuminen tukee vahvasti ostovoimaa”, Appelqvist kirjoittaa X:ssä

5 tykkäystä

Juuri ravintolasta tulleena tuumailin, että moni muukin kävi jo ulkona lounaalla. Kukkarossa on alkanut näkyä korkojen lasku ja palkkaakin tuntuvat nostavan koko kansalle. Näkisin, että käteen jäävien tulojen kasvu herkimmin heijastuu itsensä hemmotteluun. Päivittäin voi hieman antaa liekaa itselle - miksipä en kävisi ravintolassa. en vielä ole autoa tai asuntoa ostamassa - kenties, mutta hyvä ruoka kummasti mieltä nostaa, kun nyt on varaa pitkästä aikaa. Kuluttaminen on tunne ja mikäpä parhaiten vastaa perustunteisiin kuin ruoka ja sen tyydyttäminen. Nyt NoHo on se, joka tästä hyötyy.

16 tykkäystä

Kauppalehdessä juttu ravintola-alan isosta, Restelistä (ilman maksumuuria). Jutussa käsitellään toimialaa muutenkin ja myös alalla vaikuttava Tulikuuma Kumpu on esillä:

Korutonta kertomaa tuo Restelin suorittaminen, tappioputki on “vaikuttava”. Silti kovaa kasvua tavoitellaan myös kuluvalle vuodelle.

Restelin taustalla on osuuskuntamuotoinen omistaja Tradeka. Isot osuuskunnat siis puristavat NoHoakin kahdesta suunnasta kun toinen iso on S-ryhmä (suurin ravintolayhtiö).

14 tykkäystä

Restelissä on myös hyvä tarkastaa, että mitä se pitää sisällään. Minkälaisen mielikuvan portfolia antaa ja pohtia sitä mihin suuntaan vaatimukset ravintoloista menee. Iso kilpailija on ja pitää tietenkin seurata tarkkaan, mutta täysin erilainen ravintolakonserni. Burger King, RAX, Taco Bell ovat jo pelkästään yli 100 ravintolaa.

Itse pohdin tätä paljon, kun tutkin tätä kilpailukenttää.

4 tykkäystä

Burger King ja Taco Bell kansainvälisinä toimijoina veloittavat Resteliltä ketjumaksuina tuotemerkkien käytöstä, joka todennäköisesti vie kohtuullisen paljon Restelin voitoista. NoHon omat ravintolaketjutoiminnot ovat itsensä omistamia, jolloin voittoa syntyy selvästi paremmin kuin Restelillä.

8 tykkäystä

Ketjumaksuista ei toki ole selittäjäksi Restelin tappioputkeen. Eihän kansainvälisten ketjujen toimintaa kukaan lähde rahoittamaan tietoisesti tappiota tehden, vaan asia on tietysti laskettu niin että siitä saadaan kannattavaa liiketoimintaa investointeineen ja ketjumaksuineenkin.

Nohon ravintolat ja ravintolaketjuthan ovat myöskin (ravintolasta riippuen) myös muiden osaomistamia, niissä kaikissa ei NoHolla ole 100 prosenttista omistusosuutta.

2 tykkäystä

Inderes Nordic-kanavalla ladatussa videossa käytiin läpi NoHoa sijoituskohteena. :slight_smile:

Content: 00:00 Intro 00:11 NoHo’s business logic 01:38 Amount of NoHo restaurants 01:56 Most profitable type of restaurants 03:27 Which countries does NoHo operate in? 04:13 Most interesting market going forward 07:01 How cyclical is the restaurant business? 09:34 Growth 11:27 Valuation and recommendation

10 tykkäystä

Maksumuurin takana mutta tällainen ostaja kyseessä. Kaikille avoimessa kommenttikentässä juttua avataan pitkälti, toivottavasti tästä ei koidu ongelmia.

1 tykkäys

Jos jätetään näkyville, kun joku on jo ehtinyt lukemaan eikä huomaisi poistoa eikä myöskään tarpeellista “oikaisuasi”. :slight_smile:

3 tykkäystä

Better Burger Society irtoaa NoHo Partners -konsernista Noho Partnersin jatkaessa suurimpana omistajana

NoHo Partners ja pääomasijoittaja Intera Partners ovat sopineet järjestelystä, jossa Intera Partners kasvattaa äänivaltaansa Euroopan kasvavalla premium-hampurilaismarkkinalla toimivassa Better Burger Societyssä käyttämällä konversio-oikeudelliset osakkeensa. Järjestelyn seurauksena NoHo Partnersin äänivalta Better Burger Societyssä tippuu 49,6 prosenttiin NoHo Partnersin jatkaessa yhtiön suurimpana omistajana 50,7 prosentin omistusosuudella. Better Burger Society ei enää 1.4.2025 alkaen ole NoHo Partners -konsernin alakonserni, vaan se yhdistellään kirjanpidossa NoHo Partners -konserniin osakkuusyhtiönä. Omistuksen mukainen osuus osakkuusyhtiön tuloksesta tullaan kirjaamaan NoHo Partners Oyj:n rahoitustuottoihin, ja tätä kautta se vaikuttaa konsernin osakekohtaiseen tulokseen. Järjestelyn toteutuminen on ehdollinen kilpailuviranomaisen hyväksynnälle.

Better Burger Societyn irtoamisen kertaluonteinen positiivinen tulosvaikutus NoHo Partners -konsernille on noin 20 miljoonaa euroa ja vaikutus osakekohtaiseen tulokseen on noin 1,0 euroa vuonna 2025. Järjestelyn myötä NoHo Partners Oyj:n tase kevenee merkittävästi. Järjestely tukee NoHo Partnersin strategiaa, jonka mukaisesti yhtiö keskittyy kansainvälisessä liiketoiminnassaan aktiiviseen sijoitustoimintaan.

Better Burger Societyyn kuuluu tällä hetkellä 31 Friends&Brgrs -ravintolaa Suomessa ja 18 Holy Cow! -ravintolaa Sveitsissä. Yhtiön strategiana on laajentua myös jatkossa yritysostoin yhdistäen Euroopan johtavat paikalliset premium-hampurilaisbrändit tehokkaaseen operatiiviseen toimintamalliin sekä hankinnan synergioihin.

Better Burger Society jatkaa strategiansa mukaista kasvua ja kansainvälistymistä myös tulevaisuudessa. Vuonna 2024 Better Burger Societyn liikevaihto oli 80 miljoonaa euroa. Yhtiön laajentuminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja kuluvan vuoden aikana tavoitteena on avata Suomessa vielä viisi Friends&Brgrs- ja Sveitsissä kuusi Holy Cow! -ravintolaa. Näiden avauksien myötä yhtiön ravintoloiden lukumäärä nousee jo noin 60:een. Tavoitteena on myös laajentuminen uuteen maahan lähitulevaisuudessa.

12 tykkäystä