Mutta vertaus on täysin ajankohtainen jos (kuten näyttää olevan) Nokiaa vaivaa edelleen sama ylimielisyys joka sitä vaivasi 2000-luvulla.
Silloin Mokialla kuviteltiin oltavan muita parempia, vaikka kilpailijat menivät ohitse oikealta ja vasemmalta.
Nythän Ericsson ja Huawei ovat menestyneet valitsemallaan strategialla paljon Nokiaa paremmin, mutta vanhasta mokialaisuudesta johtuen Mokialla ollaan kyvyttömiä näkemään omia vääriä ratkaisuja ennenkuin se on liian myöhäistä.
Nokialla tutkitusti maailman paras 4g verkko. Tästä johtuen kilpailijat ovat joutuneet myymään lähes ilmaiseksi tuotteita tai käyttämään lahjontaa saadakseen markkinaosuutta.
Mielenkiintoista nähdä miten Nokian kurssi tänään käyttäytyy.
Laskeeko kovin, kun ihmiset siivoavat salkkujaan turskista, vai nouseeko jo parantuneiden näkymien ja uusien sopimusten avittamana?
Vähän toivoin, että tässä olisi vielä yksi dippi nähty, mutta Nokia-sentimentti on selvästi kääntynyt yleisestä sekaannuksesta ja paniikista odottavan tai jopa hieman positiivisen puolelle. Itse päädyin tekemään verosiivoukset muilla osakkeilla, vaikka Nokia olisi ollut helpoin siihen tarkoitukseen. Tässä on pyöreästi kuukausi aikaa pohjolan verkkojättien tuloksiin. Veikkaan, että siihen asti on aika rauhallista kurssirintamalla. Osakesäästötilit saattavat myös vaikuttaa, mutta vaikutus jakaantunee pidemmälle ajalle.
Kiinnitin lehdistötiedotteessa samaan asiaan huomiota sen lisäksi, että myös turvallisuuspuoli mainittiin sopimuksen tekijänä…
Vodafone on tietenkin ollut Australiassa asiakas jo pitkään, mutta tulee näillä näkymin olemaan vielä pidempään.
“Nokia’s end-to-end portfolio has a key role to play here, with this deal including 5G radio access network (RAN), IP/Optical, Microwave, deployment and managed services, as well as software.”
The agreement between Vodafone and Nokia is for a term of at least 5 years and enables Vodafone to place orders with Nokia for site delivery, thus allowing Vodafone to scale up or down the pace of its 5G rollout according to its requirements.
Otin hyvin positiivisin mielin vastaan tiedon tuosta Australian end to end sopparista…
Nämä varmasti noteerataan maailmalla ja herättää mielenkiintoa tuohon Nokian tarjoamaan laajaan tuote pakettiin. Yleensä hyvä poikii lisää hyvää. Jäädään odottelemaan uusia soppareita. Selkeästi Nokia pääsemässä vauhtiin… Jos katsoo taakseppäin, niin kyllähän 6kk:ssa on edistytty 5g tuoteissa todella paljon.
Näin on. Viittasin siihen että näinköhän mm -aaltojen kanssa puuhastelu on oikea strategia jatkon kannalta, kun nyt näyttää että muut operaattorit siirtyvät jo enemmän low ja mid bandiin. High band tulee erittäin kalliiksi operaattorille, ja näinkö asiakkaat tyytyvät liittymään jonka peittävyys kovasta työstä huolimatta tulee pysymään hyvin rajattuna. Kieltämättä tämä diili on Ericssonille erittäin hyvä juttu, mutta valitseeko siis puolestaan Verizon vääränlaisen strategian.
En ole täysin perillä Verizonin 5G-strategiasta, mutta uskon, että siihen kuuluu tiiviisti myös mid-band tai 3,5MHz taajuusalueet. Näitä mid- tai low-band taajuuksiahan USA:ssa ei ole käsittääkseni vieläkään käytössä kuin T-Mobilella ja Sprintillä. Huutokauppa 3,5Mhz taajuuksista oli muistaakseni tarkoitus aloittaa USA:ssa kesäkuun lopussa 2020.
Nokia Oyj (NYSE:NOK) was the recipient of a large decrease in short interest in the month of December. As of December 13th, there was short interest totalling 33,470,000 shares, a decrease of 21.7% from the November 28th total of 42,760,000 shares.
Itse en oo nähnyt Verizonen osalta uutisia low ja mid bandista, mutta kylläkin uusissa high band alueista.
Puolestaan AT&T paahtaa nyt aikalailla täysi vauhti päällä low bandin kanssa.
Edit: Tässä artikkeli Verizonen suunnitelmista. Ennen kaikkea high bandia, mutta myös mid bandia on tarkoitus tehdä. Ongelmana on vaan ettei heillä vielä ole oikein hallussa taajuuksia siihen…
While T-Mobile has taunted Verizon about its lack of a coverage map, Ellis said that “We think it’s important … when you move from one generation of technology to another, the improvement in performance, it shouldn’t be a 10% improvement in performance, it should be a 10x improvement in performance.” Verizon’s CFO added, “We’re focused on building out 5G using millimeter wave and doing it the way you see us doing it.” This doesn’t mean that Verizon doesn’t plan on using some mid-band airwaves. It currently is looking at employing some 3.5GHz spectrum that is part of the Citizens Broadband Radio Service (CBRS). It also joined U.S. Cellular, AT&T, Bluegrass Cellular, Pine Belt Wireless and the C-Band Alliance in signing a letter written to the FCC requesting that the regulatory agency auctions off 280MHz of mid-band spectrum in 20MHz slices. The FCC has been considering such an auction of airwaves in the 3.7GHz to 4.2GHz range. Verizon says that if such an auction is held, it will participate. The agency will publish its December agenda next week and we should know by then whether it plans on releasing some mid-band spectrum. The FCC has a meeting on November 19th during which it will not discuss this auction. The FCC’s meeting next month will take place on December 12th.