4.68 USD nyt NYSE:ssä, eli olikohan kuitenkin parhaat nousut jo takana (lyhyellä aikavälillä) Noh, parempiakaan odotusarvoja en viikonlopuksi rahoilleni keksinyt, vaikka Arsenalilla houkutteleva kerroin huomiselle onkin
Todettakoon tähän, että turha valittaa, ettei Nokia tulos ole unelmien täyttymys. Tulos on joka tapauksessa valtavan paljon parempi kuin markkinat osasivat odottaa. Toiseksi itseäni kiinnostaa ennen kaikkea voitto ja sehän on taas paranemaan päin kun EPS-keskikohtaa nostettiin kahdella sentillä.
SoC-tilanne paranee ja sitä myöten Nokian (kausivaihteluista puhdistettu) voitto joka vuosineljännes. Uskon myös, että paraneva kassatilanne mahdollistaa nyt osingonjaon heti seuraavan yhtiökokouksen jälkeen.
Nokian täytyy keskittyä nyt omaan tekemiseen ja kassaan, se on teknoyhtiö eikä tarvitse olla osinkoyhtiö jatkossakaan. Toivotaan, että liikevoittomarginaali nousee jatkossakin ja sen kautta saadaan myös teknoyhtiön arvostustaso. Johdon saneeraus katastrofaalisen Q3/2019 jälkeen oli hyvä askel eteenpäin ja olisi jopa pitänyt tapahtua nopeammin.
Totta tosiaan.
Kunhan päättäisi 4,75 USD päälle kaikki olisi vielä jotakuinkin hyvin lyhyen aikavälin liikkeitä ajatellen - tai ainakin antaisi parempaa signaalia ensi viikolle.
Joo tuo JPM target on kyllä pettymys. Mutta kun viikko sitten paukutteli omaa teoriaansa ja laskivat omaa targettia merkittävästi. Vaikeaa sitä teoriaa on vielä heittää sivuun. Alkaa se perässä laahaaminen nyt. Samoin kuin GS.
Pikkuhuomio vielä, käytännössä kaikki SoC-hyöty on vielä ulosmittaamatta, koska näkyy vasta n. 6kk:n viiveellä. Eli marginaalipetrausta on luvassa jatkossakin. Surin sanoin konferenssipuhelussa: “We haven’t yet seen 5G System-on-Chip material benefits, yes, because – yet, because, we only had 10% run rate at the end of Q4. And remember, there’s a 6 month lag and that is yet to come.”
Olet asian ytimessä ja todellakin samaa mieltä - tuotekustannus tulee merkittävästi ajan kuluessa laskemaan ja näin marginaali paranee. Lisäksi vaikuttaa että softwarella on loppuvuodeksi aika paljon kutia vielä piipussa. Ja luonnollisesti myös tuleville vuosille.
Morgan Stanley ja Alex Duval antoi Nokialle targetiksi 4,05 €. Kun hän on ollut jotakuinkin pessimistisin analyytikko jo jonkin aikaa niin sanoisko et yllättävän hyvä. Odotin targetin nostoa 3,60 tasolle.
Puolestaan AlphaValue antoi targetiksi 5,92 €.
Ja tässä on puhelun transcript. Googlen kautta haettuna ainakin itse pääsin maksumuurien taakse.
Ihmismieli on omituinen. Torstaina odotuksissa oli odotuksiin pääseminen: “Voi kunpa ei taas koettaisi pettymystä”. Eilisen tulosjulkistuksen jälkeen vain taivas oli rajana. Ensin toiveissa oli 10% päivänousu, ikäänkuin se olisi ihan triviaalia tällaisen tulosparannuksen jälkeen. Nälkä kasvoi syödessä ja muutaman tunnin päästä toiveissa oli jo yli 15% kurssinousu. Ja rima senkun nousi nousemistaan.
Mutta, eiköhän kaikki voi olla melko tyytyväisiä siihen, mitä eilen tapahtui. Sijoittajaa lämmitti lopulta kovasti suorituskyvyn parantumisesta palkinnoksi saatu 12,54% kurssinousu. Nokia-tankkeri on kääntynyt oikeaan suuntaan. Edessä on vieläkin karikoita, mutta navigointijärjestelmän piuhat on saatu yhdistettyä ja uusi, kokenut kapteeni ei tunnetusti tyrskyistä piittaa. Eikä pidä unohtaa konemies Uittoa, jota voi jälkikäteen todennäköisesti kutsua Nokian pelastajaksi. Verkkobusineksen kääntäminen kannattavaksi on miehen työ ja Nokian moottorin konvertoiminen käyttämään useita uusiutuvia polttoaineita jatkuu.
Taloudellisesti Nokia on paranevassa iskussa. Viimeisten parin kvartaalin aikana ei ole voinut välttyä ajatukselta, että taloudellista asemaa on hieman ylikorostettukin Nokian itsensä taholta. Vapaan kassavirran lisäksi tuodaan esille kassan kokonaistilannetta tai vaikka puolentoista miljardin käyttämättömiä velkaoptioita. Ikäänkuin yhtiö yrittäisi kertoa, että pätäkkää löytyy puolustustaisteluun vihamielistä vihollista vastaan. Halvalla ei periksi anneta. Tai sitten vain kuvittelen.
Parantunut kannattavuus ei varmasti laimenna Nokian ostospekulaatioita. Yhtiö on edelleen halpa ja altis niin yhdistymis- kuin pilkkomisspekulaatioillekin.
Hieno teksti. Samat ajatukset. Mutta. Olisin ollut paaaaljon tyytyväisempi jos oltais pysytty siinä 4:n paikkeilla ennen avausta. Harmittaa monasti kun lasketaan ensin reippaasti ja sitten pikanousu 10%. Jeee, mikä nousu! Nousi jopa 10%! Mutta. Paljonko oli hinta hieman aikasemmin…? Eli, päivätreidarit hyötyvät tästä, holdarit ei. Tai riippuu myös milloin ostanut tottakai. Mutta jos vaikka alkuvuodesta osti n 4 hintaan ja nyt katsoi pörssiä. Oho, nousi 12%…salkun hinta ei mihinkään. Toivottavasti ymmärrätte pointini. Itse harrastan enemmän kylläkin pikakauppoja kun aikaa.
Jos nyt alkaisi hieman tasaisempi nousu ilman mitään MStanleyVerizon-kuoppia tms kun jonkinlainen usko Nokiaan palautunut…
Mutta suositus on edelleen vähennä. Vaikeaa on miettiä mitä Nokian kanssa nyt tekisi. Vähentääkö osa pois vai katsoa edelleen mitä uusi TJ tuo yritykseen.
Toissa viikolla tuli joku etiäinen ja sijoitin puolet kassasta Nokiaan. Vähän kylmäsi alkuviikosta kun kurssi vaan laski ennen perjantaita. Kyllä helpotti kun tuli positiivinen osari ja kurssinousu. Toivotaan että sama linja jatkuu. Taitaa aika monella suomalaisella olla noita lappuja ja uskonsa menettäneitäkin paljon.
Näkisin näiden pohdintojesi olevan vahvasti liitoksissa sijoitushorisonttiin. Lyhyellä aikavälillä on tullut ja tulee edelleen treidausmahdollisuuksia. Pidemmän aikavälin sijoittamista ajatellen se hillotolppa on edelleen saavuttamatta.
Itse olen järkähtämättömästi päättänyt odottaa pidemmällä aikavälillä kun näen edelleen että vihdoin otetaan ensiaskelia kohti parempaa. Pienemmällä osalla sitten treidausta. Mutta jokaisella nämä toki ovat omia pohdintoja.