Ericsson vauhdissa Venäjällä…
tämän vanhan jutun mukaan Nokialla isompi jalanjälki siellä (enemmän provinsseja ja 35.000 BaseStationia…
Hups korjataan Erkillä sopimus 50.000 ja ovvat puolessa välissä, Nokialla vain 35.000 eli Erkillä isompi soppari… basestationien puolella
Saattaa jalanjälki Kiinassakin kasvaa…
Kiinalaiset tietoliikennelaitteiden valmistajat Huawei ja ZTE ovat hidastaneet 5G-tukiasemiensa asennusta maassaan, keskeisten komponenttien toimitusketjun kasvavan epävarmuuden vuoksi, Nikkei Asian Review raportoi keskiviikkona.
Tätä olen miettinyt. Tuleeko tilanne vastaan jolloin Nokia ilmoittaa uusista RAN sopimuksista Kiinaan. Silloin olisi todennäköistä että Kiinan “epätavallinen hinnoittelu” olisi muuttunut.
Jos miettii Kiinan tilannetta:
A) Onko varaa hidastuttaa maan muuta teknologista kehitystä (joka tukeutuu vahvasti uuteen verkkoteknologiaan) sen takia että Huawei ja ZTE eivät enään pysty tekemään uusimmalla teknologialla 5G infraa. Nythän maailmalla haetaan asetelmia tulevaisuuden kehitykselle.
B) Kiina tulee kyllä iskemään takaisin mutta verkkoinvestoinneissa esimerkiksi 3-5 vuotta edustaa liian pitkää aikaa jättäytyä nyt odottamaan. Käsitykseni mukaan ilman uusia komponentteja tämä edustaa tällä hetkellä jotakuinkin Huawein ja ZTE:n tilannetta jos/kun joutuvat turvautumaan komponenteissa SMICiin. Länsimaailman suhteen on lienee päivänselvää miten tämä tulee ohjaamaan asioita.
C) Ericsson tekee jo noin 10-15 %:n siivua Kiinassa, mutta tuskin aukkoa täytetään pelkästään lisäämällä Ericssonin osuutta. Toki mielenkiintoista olisi tietää miten sopimukset on kirjattu mahdollisesta kapasiteetin lisäyksestä.
Tässä on kieltämättä kaikenlaista turbulenssia meneillään Huawein tilanteen takia. Jokainen kuukausi hyödyttää Nokiaa ja Ericssonia ja suurimpana riskinä on operaattorien jääminen “katsomaan tilannetta” Huawein ja myös Koronan takia. Toivottavasti etenkin Euroopassa taajuushuutokaupat etenevät kaikesta huolimatta.
Jos operaattoreilla on yhtään itsesuojeluvaistoa ovat Huawei-laajennukset ja sopimukset nyt jäissä. Riskien ottaminen on eri asia, kuin reikäpää CIO - ja sellaistahan Huawei-sopimusten allekirjoittaminen tai tilausten tekeminen vaatisi.
Ericsson on jo metropolien tukiasemissa se selvästi vahvin länsimaalainen ja sen osuus saattaa jopa kasvaa. Mutta Nokialla on erinomainen pelipaikka lisätä markkinaosuuttaan Huawei:n osuuden tippuessa. Olisi hienoa nähdä Nokia vahvempana myös Euroopan markkinoilla, missä Huawein maailmanvalloitus koitui erityisesti Nokian kohtaloksi viime vuosina. Samsung on edelleen jokerikortti, mutta vaikka se hyötyy muiden tavoin uskon sen edelleen jäävän marginaaliin ja ehkä n. 10% osuuteen RAN-markkinasta - siis kuten tähänkin asti.
Täytyy myös sanoa että odottelen UK ja Ger päätöksiä nyt. Briteissä operaattorien on käytännön pakko aloittaa päätöksien tekeminen tässä hiljalleen, ja Saksan on seurattava. Ranska on kerrankin pelannut korttinsa oikein alusta alkaen.
EDIT: Lisätään nyt vielä että jahka UK ja Ger ovat päätöksensä tehneet, niin pienemmät alueelliset operaattorit alkanevat hiljalleen putoilla myös jatkoon (pl. muutamia rohkeampia pieniä operaattoreita jotka ostanevat sitten Huawein poistettua rautaa tjs, ellei lait kiellä tietenkin).
Vaikea kuvitella että operaattorit pystyvät seuraamaan tilannetta jos yksikin kilpailija lyö 5G mastoja pystyyn. Taitaa iPhone 5G versio tulla lokakuussa ja tämä saattaa luoda lisäpainetta operaattoreille.
Eikö UK tehnyt jo päätöksen ?
Tarkoitan tässä tapauksessa operaattoreiden päätöksiä siitä, mitä tavarantoimittajia ja palveluntuottajia aikovat käyttää.
Kyllä, UK on jo irti Huaweista.
“No new kit is to be added from January 2021, and UK 5G networks will be Huawei free by the end of 2027. This decisive move provides the industry with the clarity and certainty it needs to get on with delivering 5G across the UK.”
Edit: Britanniassa Nokia ja Ericsson ovat varmasti nyt vahvoilla, ja jotain ensiliikehdintää on ollut niiden osuuksien kasvusta. Tämän lisäksi apuun on huudeltu Japania (NEC ja Fujitsu).
Aivan, operaattoreiden päätökset ja omat aikataulut tekevät Ison-Britannian tilanteesta edelleen mielenkiintoisen. Uutta kiinalaista ei varmasti asenneta, mutta kuinka nopeasti korvaavaa toimittajaa ripustetaan tilalle, jos/kun Huaweit happanee käsiin.
Lykkyä tykö projektiin. Nuo Intelin ongelmat 10nm kanssa ovat kelpo osoitus siruvalmistuksen karikoista.
EDIT:
The project, reportedly named ‘Tashan’ – fittingly meaning ‘daring’ or ‘courageous’ – will build 45nm chips entirely without US technology. The Weibo post said the project would be operational by the end of the year, with a 28nm line also planned.
Näin referenssinä tähän:
Ihan looginen veto - jos eivät ensin tekisi todella vanhalla techillä niin ei olisi mitään toivoa. Pakko opetella homma asteittain. Ja tällä vauhdilla menee se 5-10 vuotta että Kiina on kotikutoisesti jotenkin ajan tasalla. Ja siinä välissä Huaweilla voi olla kiviset ajat.
Jotenkin kuvittelisi että heillä on SMICin tietotaito välittömästi käytettävissä, eli 14 nm pystyttäisiin melkolailla samantien. Onkohan sitten niin että Huawei ei kuitenkaan pysty luottamaan riittävässä määrin tuohon yhteistyöhön.
Toisaalta nuo uutiset vaan vahvistavat tilanteen - selviytymistaistoksi vaikuttaisi menevän. Kiinan valtio joutunee rahoittamaan ja tukemaan Huaweita hiukan uudesta näkökulmasta. Piakkoin kenties estetään esimerkiksi Applen myynti Kiinassa osana tätä prosessia…?
Heidän pitää varmaan koodata myös piirien suunnittelusoftat
Tossa listaa, tärkeimmät Cadence, Synopsys ja Mentor Graphics,
joista kaksi ekaa Californiasta ja vika Siemensin omistama.
Eiköhän se isoin kompastuskivi ole ne valmistuslaitteet - SMICn 14nm piirit taitavat olla ulkomaisilla laitteilla tehdyt. Jos nojaa niihin, ei ole reittiä parantaa tilannetta koska uusia tuskin saavat.
Jos todella meinaavat kehittää “tyhjästä” modernin valmistustekniikan kilpailukykyiset piirit - valmistuslaitteet, suunnittelusoftat, itse piirit ja saada kalua alta 10 vuodessa niin operaatio on sellainen ponnistus että nostan hattua jos onnistuvat. Ja siis ei riitä että on 10 vuoden päästä 7nm piirit. Siinä vaiheessa pitää olla jo 3nm tai 2nm joita ei vielä kykene tekemään kukaan…
Aivan, enpä hoksannut ajatella tuota. Takamatka kasvoi siis samantien, ainakin muutamalla vuodella.
Vähän Off-Topic…
Steve Bannon rautoihin…