En usko, että tulee isoja peliliikkeitä lähiaikoina tai edes tänä vuonna. Nokian liiketoimintayksiköt parantavat toimintaansa tavoitellen ohjeistuksessa asetettuja tavoitteita. Mitään isoja yllätyksiä en odota tapahtuvan. Nokian nykyjohto ei maalaile leveällä pensselillä tulevaisuuden tuottoja kuten Suri teki viime vuosikymmenen loppupuolella, joten ei sieltäkään ole odotettavissa työntöä ylöspäin.
Nyt odotuksissa on mm. pari lisenssisopimusta takautuvine maksuineen, vahvasti kasvavaa liikevaihtoa Intiassa (ehkä 1,3 miljardista yli 2 miljardiin), yritysasiakasliiketoiminnan kasvua (ehkä 2 miljardista yli 2,5 miljardiin). Pelkona on patenttisopimusten viivästyminen ja tuloksen alittuminen neljäksestä toiseen ja kurssin kyykkääminen tulosjulkistusten myötä. Liikevaihto laskee Pohjois-Amerikassa ja se lienee otettu huomioon Nokian varovaisessa ohjeistuksessa vuodelle 2023.
Nyt ollaan kiihdytys- ja skaalausvaiheen välimaastossa eli tekemässä edelleen käännettä.
Eväitä on sekä jonkinmoiselle kurssinousulle että laskulle tänä vuonna, muttei mitään järisyttävää.
Sijoittajien kannalta viestintä voisi olla selkeän positiivista, kun katsomme muutaman vuoden päähän. Arvopaperin kuukauden osake haastattelussa tulevaisuutta käsiteltiin mm. seuraavasti:
Lundmarkin yhdeksi vahvuudeksi onkin mainittu nousevien trendien ennakointi ja hyödyntäminen liiketoiminnan kehittämisessä. Niistä hän puhuu nytkin.
”Olemme pärjänneet hyvin haastavassa nykytilanteessa, eivätkä haasteet ole vähenemässä. Meidän markkinaamme eivät kuitenkaan aja pelkästään makrotaloussyklit vaan yhteiskunnan yleinen digitalisaatio.”
Lundmark sanoo, että kasvupotentiaalia on paljon, koska vain noin 30 prosenttia maailmantaloudesta on digitalisoitu.
”Kysymys teollisuuden isosta digitalisaatiosta on ollut pöydällä ainakin 20 vuotta. Oikeastaan vasta nyt se on lähdössä isosti liikkeelle.”
”Nokia ei ole immuuni yleiselle talouskehitykselle, mutta on olemassa tällaisia pohjatrendejä, jotka ajavat markkinaa. Siksi olemme hyvin optimistisia tulevaisuuden suhteen.”
Ihan mukavaa ja uskoa vahvistavaa luettavaa, mutta eivät nämä yleisluonteiset visiot jaksa sellaisenaan kurssia nostaa. Omat odotukseni tälle vuodelle ovat, että kurssi ei paljon nouse muttei paljon laskekaan. Kurssi sahailee indeksien antaessa askelmerkit ja mahdollisesti pieni nousupyrähdys patenttisopimusten myötä, jos niiden arvo julkaistaan. Pitkäaikaisena sijoittajana katseeni on nyt vuosissa 2024 ja 2025.