Nokia sijoituskohteena (Osa 2)

Juuri tämä.

Asia erikseen miksi sitten Nokian tapauksessa osake on ollut markkinoiden toimesta kovin aliarvostettu. Tästä foorumilla onkin juteltu jonkin verran (vanhat meriitit, talouden taantumapelot ja jne). Mutta on noilla analyytikoiden näkemyksillä edelleen merkitystä - varmasti tulee aika jolloin analyytikoiden konsensus on sama kuin osakkeen markkinahinta.

10 tykkäystä

Monelta täälläkin tuntuu unohtuvan, että tavoitehinta on analyytikon olettamusten perusteella tehty “arvio” siitä, mitä osakkeen arvo voisi olla seuraavan 12 kuukauden kuluessa, ei heti, kun se julkistetaan (esimerkkinä ns. Inderes-effekti ja siitä seuraava FOMO). Eikä yksittäinen analyysi välttämättä ole edes oikea, sillä eri analyysien pohjalta saadaan hyvinkin erilaisia tavoitehintoja ja suosituksia. Tärkeintä.olisi huomioida oletukset, joihin analyytikon näkemys perustuu. Toiset analyysitalot antavat muihin nähden optimistisia tavoitehintoja. Kysyin kerran tämän perään, ja sain vastaukseksi - nimeä en mainitse - että he tekevät “itsenäisiä” arvioita. Näissä tilanteissa epäilyttää, pyritäänkö poikkeavalla tavoitehinnalla vaikuttamaan kurssikehityjseen, sillä monesti saman talon sisällä hallinnoidaan myös suuria rahastoja.

4 tykkäystä

Erkkikin hamuaa Intiasta isoa kauppaa ja tekee ennätyksiä

7 tykkäystä

Näin lauantaipäivän ratoksi.Marketsreeneristä löytyy graafi analyytikot ja Nokian kurssi.Nehän menivät viime vuonna hetken käsi kädessä, kunnes lähtivät erkanemaan.Eli Nokian kurssi laski ja analyytikkojen arviot pysyivät kutakuinkin ennallaan.
Jos tähän lisää Vix indeksin, niin nousuvaiheessa vixi oli matala, sitten alkoi sahailemaan.Myös analyytikkojen arviot ja osakkeen kurssi erkanivat.
Eli tämä näin silmällä katsottuna kertoo juuri sen, että “sijoittajakansa” reagoi heiluntaan, analyytikot vain lukuihin. Ei tällä sinällään ole pitkäaikaiselle sijoittajalle merkitystä, mutta antaa joskus näkymää tapahtumiin.
Pystyykö sitten ennakoimaan ? Vaikeaa on.Ennen koronaa joku “iso sijoittaja” oli lukenut koronasta ennen leviämistä.Myi kaiken ja teki voittoa koronan aiheuttamassa laskussa.Hänelle kävi onni, olisi tuo korona voinut tukehtua alkumetreillekin ja osakkeiden suunta toinen.Sama pätee Putinin raukkamaiseen sotaan.Tiistaina vielä puhui “mikä sota” naureskeli kellolleen ja torstaina aseet lauloivat. Ennakointi on vaikeaa.

15 tykkäystä

Janoista maanantaita. Tommi Uitto, President of Mobile Networks at Nokia, said: “In the digital microbrewery, we showcase how 5G private wireless networks and cloud-based technologies help optimize the brewing process and move ever closer to achieving the perfect pint."

New 5G-connected microbrewery utilizes Nokia’s 5G backhaul connectivity, Nokia Digital Automation Cloud solution, and digital twin technology to optimize the brewing process.

23 tykkäystä

Kaikkeen ne keksi 5G:tä tunkea. Tähän tosin perustuu oma pitkän aikavälin näkemykseni Nokiasta. Mobiiliverkoista tulee sekä ihmisille että esineille kuin ilma jota hengitämme. Ja globaalissa mittakaavassa kotimaiset mobiiliverkkomme voisi olla se tavoitetaso jota kohti mennään myös kaikkialla muualla ja se vaatii valtavaa määrää rakentamista. Toivon ja uskon että Nokialla on tässä iso rahantekopaikka.

21 tykkäystä

Onkos joku tietoinen huomisen osalta Nokian esitysvuoron ajankohdasta JP Morganin huomisessa konferenssissa (linkki alla)? Nokian Q1-julkistuksen yhteydessä tästä tilaisuudesta mainittiin, mutta hieman erikoista on, että JP Morganin sivuilla tuollaista tapahtumaa ei löydy, sen sijaan viikon päästä on lähes identtinen tapahtuma, vain sana European puuttuu nimestä.

Onko joku palstan jäsen osallistumassa jompaan kumpaan…? :slight_smile:

2 tykkäystä

Telcot jäämässä ilman tuloja, joita tarvitaan uusien verkkojen rahoittamiseen, vaikka niiden palvelujen kysyntä on kasvanut huimasti - ja Big Tech on syyllinen.

5 tykkäystä
23 tykkäystä

Nostan 0-Kelvin linkkaaman analyysin yhteenvedon, jossa mielestäni kerrotaan hyvin minkälainen Nokian osake on.
Mikä parasta, kirjoittaja on sijoittanut Nokiaan, eikä pelkästään muuten vaan analysoi.
Minulla/meillä on edullinen pitkä positio NOK:n, NOKBF:n osakkeissa joko osakeomistuksen, optioiden tai muiden johdannaisten kautta.
“Final thoughts
Nokia on tylsä ​​sijoitus. Se ei kasva korkeilla kaksinumeroisilla luvuilla, sen osakekurssi ei räjähdä eikä siitä tule enää valtavirtabrändiä. Jos sijoittaja kuitenkin etsii sijoitusta selviytyäkseen nousevasta myrskystä, älä etsi kauempaa kuin Nokia. Pekka Lundmark on loistava toimitusjohtaja, joka elvyttää ja parantaa kaikkia Nokian avainliiketoimintoja. Tämän lisäksi 5G-liiketoiminnan odotetaan vauhdittavan kasvua tulevina vuosina. Hintatavoitteemme viittaa mukavaan nousuun. Näin ollen arvioimme Nokian ostoksi.”

26 tykkäystä

https://www.ericsson.com/en/press-releases/2022/5/ericsson-gor-forandringar-i-koncernstrukturen-och-ledningsgruppen-for-att-genomfora-sin-tillvaxtstrategi

5 tykkäystä


Harry Baldock


@Harry__Baldock

#SubNetsEMEA day two kicking off with a session on developing regions in EMEA and beyond - I expect lots of talk about #Africa and the Nordics as major growth markets over the next couple of years

6 tykkäystä

Muutama tiedote private wireless ja Industry 4.0 teemaan. En nähnyt että nämä olisivat vielä olleet täällä.

  • Nokia adds to its industrial connectivity edge-centric solution portfolio with the Digital Automation Cloud Wi-Fi Solution.
  • New solution unites Wi-Fi 6, 6E for connecting non-business critical use cases and private 4.9G/LTE and 5G to support critical Industry 4.0 applications.
  • Provides same easy-to-use single cloud management interface from which industries can seamlessly manage all their different wireless connectivity layers.
  • Leverages MX Industrial Edge for Wi-Fi management and authentication while Nokia MX Boost will allow companies to fully merge 3GPP and Wi-Fi connectivity to enhance connectivity performance.
  • Nokia DAC Wi-Fi Access Points comes free of charge as part of a competitive as-a- service pricing subscription model .
  • Unique patented Nokia MX Boost for private wireless allows industries to combine available radio technologies and spectrum to meet performance needs of Industry 4.0 use cases that often operate in challenging RF conditions
  • Multiple connectivity paths can be aggregated at the Nokia MX Industrial Edge (MXIE) helping boost either throughput, by combining radio links, or determinism, by retaining capabilities of the strongest one
  • MX Boost helps unify disparate radio technologies, such as Wi-Fi and 4.9G/LTE for maximum gains and more advanced industry 4.0 use cases

Edit: Nokian kovaan laskuun vaikuttanee myös Ciscon tulos. Ohjaa laskevaa liikevaihtoa seuraavalle kvartaalille ja bruttomarginaali myös paineessa. Milloinkahan jenkit heräävät että huomioiden nykyhinnoittelun, on sektorilla olemassa Ciscoa parempi(a) vaihtoehtoja.

CNBC:

image

Ja chippishortage nousi jälleen esille.

“To give a sense of scale of the shortages we currently see constraints in Q4 on roughly 350 critical components out of a total of 41,000 unique component part numbers,” Scott Herren, Cisco’s finance chief, said on the call. “Our supply chain team is aggressively pursuing multiple options to close those shortages.”

19 tykkäystä

Kun Ciscon arvellaan menettävän markkinaosuutta, niin Nokia sen kilpailijana lienee saanut osansa.

8 tykkäystä

Melkoista heiluntaa on, mutta minkäs teet. Nokia taisi nokittaa sentään US Tech 100 -indeksin, joten pientä varovaisuutta laskussakin sentään on. Hyvin ymmärrettävää ainakin Nokian kohdalla.

Uutisessa, jossa kerrottiin Nokian niputtavan yhteen xG:n ja WiFi:n on paljon hyvää. Teollisuusympäristöissä voi olla isojakin investointeja WiFi-teknologian hyödyntämiseen. Tällä tavalla niistä, ja tulevista investoinneista, saadaan kaikki irti.

Hyvää on myös Bell Labsin rooli. Joo, pieni juttu, mutta toivottavasti maininta Bell Labsin patentoimasta WiFin ja xG:n liitosta kuvastaa kehitystä laajemminkin. Bell Labsilla on varmasti paljon annettavaaa myös liiketoimintalähtöiseen innovointiin.

Tässä vielä suomeksi muutama sananen samasta uutisesta (ETN) →

image

21 tykkäystä

Deutche Bank laskee Nokian tavoitehintaa, oletettavasti johtuen yleisestä kurssilaskusta markkinoilla (arvostustasot kaikilla osakkeilla laskeneet), mutta säilyttää osta-suosituksen. Uusi tavoitehinta 6 EUR. Nousuvaraa on siis varsin roimasti.

Nokia price target lowered to EUR 6 from EUR 6.50 at Deutsche Bank Deutsche Bank analyst Robert Sanders lowered the firm’s price target on Nokia to EUR 6 from EUR 6.50 and keeps a Buy rating on the shares

Read more at:

16 tykkäystä

Vielä tuosta Ciscon vaikutuksesta. Citi on laskenut Ciscon tavoitehintaa ja maininnut samalla, että Arista on lisännyt proaktiivisesti komponenttien hankintaa. Näinhän Nokiakin on käsittääkseni tehnyt?

Lisäksi Cisco toteaa, että kysynnässä ei ole sinänsä ongelmia, vaan kyse on ostotoiminnan haasteista, joiden ratkaisussa Cisco ei ole onnistunut niin hyvin kuin kilpailijat.

“When we look at [fourth-quarter] and we think about the Shanghai lockdown, there’s a very simple explanation for what occurred,” Robbins added.

“There’s no reflection of a demand issue for [fourth-quarter] guidance.”

On the call, Robbins added that the biggest differentiator between Cisco and its competitors is that its quarter “felt the full month of impact” from April, whereas its competitors did not.

In addition to the quarterly results, Cisco lowered its full-year earnings per share forecast to be between $3.29 and $3.37 per share, down from a previous outlook of $3.41 to $3.46 per share. Analysts had expected the company to earn $3.44 for the full-year.

Full-year revenue is expected to grow between 2% and 3%, down from a previous outlook of 5.5% to 6.5% growth.

Arista Networks (ANET +2.7%) has shifted its supply chain to be more proactive with orders, though, and Suva notes upside for that stock as it takes share from Cisco both in switching and routing. “Arista is building products with confidence to continue to gain share and post upside to expectations”; meanwhile, there are signs that service providers - Arista’s biggest growth vertical - may increase capital spending. Citi rates Arista a Buy with a $160 price target (implying 22% upside).

12 tykkäystä

Tämä kommentti tuli myös itselle vastaan. Osaatteko kuvitella että Lundmark alkaisi epäonnistumista selittämään, että kyllä kilpailijoillakin on ongelmia mutta meidän kvartaali vaan ulottuu kauemmas? Omaan korvaan kuulostaa hieman selittelyltä. Sijoittajat ovat vaan sellainen sopulilauma, että hyvin helposti tällainen kommentti suuren yrityksen kertomana otetaan totuutena koko sektorin suhteen - vaikka kenties ei pitäisi. Mielenkiinnolla odottaen jo Q2 -sektorin tuloksia… onko chippipulan pahentuminen (koska Kiinan lockdownit) vaikuttanut esimerkiksi Nokian ja Ericssonin tulokseen, vai yleistääkö Ciscon pamppu asiaa ihan turhaan…

12 tykkäystä

Ciscon tuloksesta tuli mieleen että jos siellä on vähänkään analyysiä että private 5G tunkee Meraki wlanien tontille niin nyt on kiire tehdä isoja strategisia liikkeitä.

Itse en niin syvällisesti tunne että osaisin punnita 5G ja wlan/wifi teknisiä eroja mutta päivänselvää minulle on että käyttötapaukset lähenee toisiaan valtavaa vauhtia.

Ja priva 5G:n etuna näen että roamaa automaagisesti operaatorin verkkoon kun omasta priate verkosta kävelee ulos. (Tavallaanhan se laite voi siirtyä wlanista 5G käyttöön kun wlan loppuu mutta siinä kuitenkin vähän eri asia)

7 tykkäystä

Sinänsä näen kyllä, että jos Q1 on ollut helmi-huhtikuu, kun muilla tammi-maaliskuu, niin sillä on voinut olla vaikutusta. Tämä oletuksella, että Putinin sodan alkamisen jälkeen (ei toki ainoastaan siitä syystä) ulkoiset tekijät (epävarmuus, kysyntä, logistiikka, inflaatio) ovat menneet joka kuukausi enemmän negatiivisiksi.

Jos kuvataan ulkoisia vaikutuksia indeksillä, joka on kehittynyt seuraavasti:
Tammikuu +/- 0
Helmikuu -1
Maaliskuu -2
Huhtikuu -3

Silloin ulkoiset vaikutukset tammi-maaliskuulla -3, kun taas helmi-huhtikuulla -6.

4 tykkäystä