Pari kommenttia tuohon @silent ajatukseen tänne, en kommentoi enää KL Nokia palstalle😂
Mutta tuosta unohtuu että 27.1.2021 oli tuo Nokia WSB vedätys jolloin kurssi nousi väliaikaisesti yli 4€, jonka jälkeen palautui alle 3,4 tasoille ja huhut Infineonin noususta → Nokian putoamisesta (FastEntry) löytyy ensimmäiset uutiset jo helmikuun puolväliltä, syvin pudotus kurssissa on siis jo ennen 2.3 virallista jolloin myös tupla-tripla volyymisiä päiviä, myös CMD osuu tuohon ilmoituksen ja toteutuksen väliin (18.3.2021, ilmoitus 11.3) ja 16.3 kulurakenne tiedote, noilla nostetta
Omaan silmään Nokian tippuminen indeksistä oli aika loogisen näköinen: kolmen päivän ajan ennen muutosta osake oli paineessa laskien, ja muutoksien jälkeen osakkeella oli tilaa nousta jonkin verran myyntipaineen helpottaessa. Itseä edelleen ihmetyttää se, että tällä kertaa tilanne on mennyt täysin samalla tavalla - vaikka pitäisi olla päinvastainen. Mutta täysin samaa voi sanoa myös Nordeasta ja Koneesta - liikkeiden toteutus on ollut siis järjestelmällistä - vaikkakin mysteeri. Ja oikeastaan optioiden vaikutus voidaan näin pitkälti poissulkea. Eli esimerkiksi oma oletus perjantaipäivältä oli yksiselitteisesti vääränlainen - optiot eivät aiheuttaneet päivänsisäiseen kaupankäyntiin ensisijaista myyntipainetta.
Toki tässä kohdassa kiinnosti myös tarkastella Infineon liikkeitä (indeksiin nousu) 19.3.2021 päivältä ja sitä ennen sekä jälkeen. Myyntipaine oli valovuoden pienempi kuin Nokian tapauksessa, vaikka muutaman päivän kurssi tuolloinkin laski. Ja ko päivän jälkeen ei ollut havaittavissa nostetta volyymissa.
Itse siis olen taipuvainen nyt olettamaan että jonkinlaista kikka kolmosta näissä käytetään, jota ei varmastikaan haluta aukaista kovinkaan paljoa ulkopuolelle. Joka tapauksessa tilanne saa sitten toteutuksien lopputulokset näyttämään perversiltä, ja luultavasti liikutaan vähemmän yllättäen siellä kuuluisalla harmaalla alueella.
Mutta samaan hengen vetoon uskon että hulluutukset alkavat nyt olla takana. Ja toisaalta uskon myös että perjantaina tarjosi hyvän ostamisen mahdollisuuden. Optimisti uskoisi että tästä eteenpäin yrityksen oma tuloksentekokyky ratkaisisi (kvartaalin pidemmällä aikavälillä), ja indeksiin nousun tuli olla nousun lisäoptio - mutta nyt sen positiivisen vaikutuksen saa unohtaa.
Edit:
Ilman volyymihyppäystä Infineonin kurssi kyllä “elpyi” (sekin kyllä hieman erikoista) muutoksia seuraavana päivänä. Tämähän on kyllä indeksiä seuraavien sijoituksien edun mukaista, jotta startti näyttäisi hyvälle.
”Major Chinese phone makers Oppo and OnePlus must pay Nokia 2.5 euros ($2.54) per phone to resolve a patent dispute that resulted in the suspension of sales of the Chinese brands’ phones in Germany, the Finnish company said. In July, Nokia won a lawsuit in a German court after accusing Oppo and OnePlus of patent infringement; the two Chinese brands subsequently stopped selling the phones in the country earlier this month.”
Mietin asiaa uudestaan brittiläisen bitter tuopin äärellä. Aikoa looginen johtopäätös on että Euro Stoxx indeksi on nettona shortattu. Uusimmassa Vartissa @Verneri_Pulkkinen mainitsi että 8% eurooppalaisista osakkeista on shortattuna.
Mitä tarkoitat? Eikös Kiinassa olla tehty Kiinalle mieluisia päätöksiä oikeusistuinten avulla tai ilman jo pitkään. Nokian ja Ericssonin markkinaosuudet ovat jo aikaisemmista päätöksistä johtuen melkolailla minimissään.
Eihän kiinalaisten tuomioistuinten päätöksillä ole muualla maailmassa juurikaan painoarvoa.
Edit. … siis ellei Kiinaa tulkita jostain syystä yllättäen oikeusvaltioksi.
Eikös tämä olisi loogista mikäli indeksiä olisi shortattu aivan käsittämättömän paljon? Siis käytännössä huomattavasti enemmän kuin mitä on indeksiä seuraavia ETF -sijoituksia. Mutta tuo kuulostaa, noh melkoiselta ollakseen totta.
Eihän sitä todennäköisesti tulkita, ellei Saksa päätä olla Seppo Rädyn kuvailema maa ja päätä noudattaa syystä tai toisesta, pääosin tuntemattomasta, kiinalaisten oikeuslaitosten päätöksiä. Eipä sillä, en jaksa uskoa että näin tapahtuisi, mutta Saksa on viimeaikoina osannut näyttää olevansa hieman jännä paikka.
Tänään ei siis isoja yksittäisiä kauppoja kuten oletettua, rahastot ovat oman osansa hoitaneet ja osakkeet on nyt jo hallussa, yllättävän vahvaa on robojen/algojen osuus, joka tukisi omaa teoriaa, tosin indeksit ovat punaisella tänään myös, mutta volyymi reipasta eli halvalla lapataan osaketta sisään “jonnekin” milloin sitten tulee lupa palata “takaisin”
Jos ei ole ajatuksena myydä lähiaikoina niin tällaiset laskut ovat vain tervetulleita. Osinkoprosentti nousee, yhtiö saa ostettua omiaan edullisemmin ja sijoittavat saavat samalla rahalla 10 prosenttia enemmän tavaraa kuin muutama päivä sitten. Tämähän on ilon päivä!
F p/e kympin korvilla. Kasvava tekno megatrendissä kiinni ja parantaa kuin sika juoksuaan. Harvoin näin hyviä paikkoja tulee.
Tuo muuten taitaa olla uusi tieto että Nokian siivu T-Mo’n RANista on 50 %. Tuon suuntaista sen toki on arveltukin olevan, mutta vahvistus ei ole yhtään pöllömpi juttu.
Pitkän nousevan trendin alalaita koetuksella. Toivotaan et tänään siis merkataan pohjat.
Päivätasolla ylimyyty… edelliset kerrat kun tilanne ollut vastaava, on kuvaajaan merkitty nuolilla → ajoitus sijoituksille ollut silloin hyvä. Viikotasolla RSI näyttää edelleen nousevaa trendiä. Viikkotason kynttilä laskeva, mutta paljon olisi tilaa yläpuolella.
-Eli Shorttien yhteenlaskettu koko Euroopassa on yhteensä noin tuhat miljardia (Euroopan pörssimarkkinoiden yhteenlaskettu koko on noin 12 500mrd / 2021).