Nokian Renkaat Oyj

Yksi syy siihen, miksi aloitin Nokian Renkaisiin sijoittamisen oli juuri poistuminen Venäjältä. :slight_smile:

Jotain Renkaiden haasteista kertoo se, että osake maksoi ennen Ukrainan sotaa noin neljä kertaa nykyhinnan verran (8€ vs. 32€), joten ilman matikkapäätäkin on helppo päätellä, että osakkeen hintaan on leivottu jo paljon vaikeuksia sisään.

Edes puolikkaan korvaaminen Venäjän kapasiteetista vie aikansa, mutta asetelmassa on mielestäni paljon hyvää. Romania on mainio paikka uudelle tehtaalle ja mitä näitä selailin, uskon EU:n hyväksyvän myös investointituen, jota Romania on Renkaille mahdollisesti myöntämässä. Rahathan tukeen tulevat todennäköisesti EU:n rakenne- tai koheesiorahastoista, joihin Romania on oikeutettu. Romania on yksi EU:n erityiskehitysalueista.

Mutta, olen silmäillyt myös USA:n tilannetta ja sielläkin kapasiteetin kasvattaminen on hyvässä mallissa. Pari viikkoa sitten silmiin osui lehtijuttu Daytonin tehtaan rekryistä. Epäilin aikoinaan Dayton:in investoinnin järkevyyttä, mutta kaikesta päätellen sieltä voi tulla jatkossa jopa positiivisia yllätyksiä kapasiteetin kasvaessa ja esim. pick-up -renkaiden valmistuksen käynnistyessä tämän vuoden aikana.

12 tykkäystä