Nokian Renkaat Oyj

Pitää käydä rapsa tarkemmin, mutta kyllähän menoja on saatava karsittua. Vaikka on Romanian tehtaan ylösajoa ja muuta, niin kulupuoli pitää saada kuntoon.

No onneksi kohta Suomessa lakkoillaan taas.

5 tykkäystä

Strategiassa kuitenkin vuosi 2025 on vielä investointivaihetta ja varsinaiseen kasvuvaiheeseen siirrytään vasta vuonna 2026. Ei kahta sanaa, Inderesin ja monen muun toimijan ennusteissa oli ylioptimismia ja esimerkiksi aiemmin ketjussa hämmästelty(nostan käden pystyyn) amerikkalaisen investointipankin tavoitehinta 6 e oli ainakin lähempänä totuutta.

Kuitenkin Keski-Euroopassa myynti on vetänyt eli tavoite pitää brändi relevanttina yli investointivaiheen lienee toteutunut ainakin jossakin määrin.

Laskin pikaisesti, että kun osinko 0,25 e on maksetttu keväällä niin jakokelpoisia varoja osaketta kohden jää vielä 5,32 e, Romaniassa on huippumoderni tehdas eikä USA:n tehdaskaan ole iällä pilattu, tähän vielä päälle Nokian tehdas, jota on modernisoitu ja laajennettu. Eli kyllä mielestäni nuo assetit jotakin perälautaa antavat osakkeelle, toki kun tulosta ei tehdä nimeksikään, niin arvonmääritys on hankalaa, mutta vaikea uskoa, että kurssi esimerkiksi alle kuuden euron menisi.

Jäädään odottamaan viisaampien analyysia osakkeesta, oma perusvirheeni toki oli, että olisi nähtävästi pitänyt myydä heti, kun Inderes osti tätä mallisalkkuun, pääsinpäs kuittaamaan :slight_smile:

66 tykkäystä

Raulin ajatuksia videolla.

31 tykkäystä

Pitänee vähän hioa omaa teoriaa siitä miten myyntivolyymi vaikuttaa tulokseen. Näköjään kasvava volyymi parantaa tulostasoa ainoastaan mikäli myydään enemmän priimaa.

1 tykkäys

Miten on mahdollista ettei tämmöisestä tuloksesta anneta ennakkoon negaria? Eihän tämä sinänsä pitäisi yllättää, kun on kyse hesulin :poop:

34 tykkäystä

Eikö rinkuloiden renkaiden laatua ole väitetty korkeaksi USA:ssa?

Tämä luonut kuvaa, että niille olisi ollut menekkiäkin?

Vai…onko sorruttu samaan kuin Suomessa -eli testituloksia onkin väärennetty tms?

Entinen tähtiyhtiö on kulkenut skandaalista toiseen…testitulosten väärentelyä, sisäpiirikauppa rötöksiä, kartelliepäilythän on tutkinnan alla.

Venäjän tehtaat loi nousun ja korkeat arvostuskertoimet, hullu diktaattori kaatoi sen ja kaikki on ollut aloitettava lähes alusta.

Ei ihme, että tulospettymys ja etenkin jenkki tehtaan pehmeys saa isot sijoittajat painamaan myy-nappia. Ja just kun shorttejakin oli yli puolet ehditty jo sulkea eli signaaleja käänteestä todellakin odotettiin.

2 tykkäystä

Tästä tuli videollakin mainittua että firma itse asiassa vei vähän pohjaa tältä selitykseltä, sanomalla että alihankintaa on enemmän kesärenkaissa. Heikkous liittyi siis enemmän siihen että Keski-Euroopan renkaat ovat hinnaltaan ja marginaaliltaan halvempia ja mun mielestä myös siihen (jota firma ei suoraan sanonut) että kaupaksi menee halvemman hintaluokan renkaita.

27 tykkäystä

Laitetaan vielä konffapuhelu kuunneltavaksi.

10 tykkäystä

Kyllähän se pikkusen kirpasee kun ei negaria tullut vaikka ohjeistettiin merkittävää kasvua jota ei tullut, en vielä ole valmis heittämään lappuja pois(lisäsin) joita kyllä kertynyt nyt liikaakin mutta ei uutta Nokian Renkaita käynnistetä kvartaalissa tulos koneeksi joka näkyy helposti unohtuvan.

Tuossa raportissa mainittiin myös aikalailla täysin uudesta tuoteportfoliosta, on renkaita kaikille renkaiden käyttäjille niin tulee mieleen onko tämä uudistunut tuotesetti jotenkin viivästynyt miksi myynti ei lähtenyt vetämään odotetulla tavalla vai jäikö markkinointi vajaaksi, toisaalta suunta on hyvä että niitä tulee ja pysyy kehityksen kärjessä että voi lunastaa premium rengas tittelinsä.

En kyllä vielä kovin huolissani osaa olla viivästyksiä vain tulee joskus yritys maailmassa mutta kunhan ne vain jää siihen eikä niitä tule toistuvasti, uudistunut rinkulat ottaa aikansa ennen kuin tulostaso ulos mitataan eikä sitä kvartaalissa näe, kärsivällisyyttä tarvitaan vaikka joskus potku vyön alle kirpasee kun osarissa -15% lasissa mutta edelleen tulos tasoa ei näe raakileella renkailla odotellaan nyt edes investointivaiheen päättymistä ennen kuin odotetaan tuloksia.

13 tykkäystä

Hesari uutisoi:

11 tykkäystä

Entä jos tämän päivänen paljastaakin että ilman Venäjää ei pystytä voitolliseen tuotantoon, eli ei millään vanhoista tehtaista?

3 tykkäystä

Miten tämän päiväinen sen voisi paljastaa kun esimerkiksi Romanian tehtaasta ei ole vielä myyty renkaan rengasta. Kaupallinen tuotanto on siis alkamassa tämän vuoden aikana.

87 tykkäystä

Konffapuhelu kuunneltu. Yleistuntuma verrattuna katsauksiin parilta viime vuodelta oli jotenkin sumuinen ja epäselvä. En voinut välttyä ajatukselta, että jotain on yhtiössä nyt hiukan sekaisin. Jos näin on, toivottavasti asiat saadaan pian mallilleen. Tietynlainen ryhdikkyys ja vahva usko sekä lyhyen aikavälin seuraaviin askeleisiin että pidemmän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseen oli jotenkin poissa. Epävarmuutta minulle loivat esim. kommentit liittyen

  • Oradean kaupallisen tuotannon ja toimitusten käynnistymisajankohtaan, aiemmin on puhuttu että alkaisi aikaisin 2025, nyt puhuttiin jotain muutamasta kuukaudesta tästä hetkestä tai sitten (toivottavasti) ymmärsin väärin
  • investointivaiheen eli 25 loppuun asetetun kannattavuustavoitteen (high single digit margin) pitävyyteen
  • Q4 kannattavuuden sukeltamiseen liittyviin selityksiin.

Vaikka osingon leikkaus on absoluuttisesti ymmärrettävää kuten todettua, liittyy siihenkin mielestäni huolestuttava signaali. Hallituksella on ollut voimakas usko ja tulevaisuuden luottamus pitää vuodelta 22 ja 23 osinko 0,55 eurossa vaikka silloin vuosi ja kaksi sitten katsoen paremmat ajat uuden kapasiteetin myötä ovat olleet vielä kaukana. Nyt kun kapasiteetin kannalta ollaankin jo lähellä, vaikuttaa usko ja luottamus tulevaan kärsineen merkittävän kolauksen osinkoehdotuksen perusteella.

Lisähuolena Usan tullit Nokialta jenkkilään vietäville talvirenkaille.

Tässä on nyt vähän liikaa inhottavaa epäselvyyttä ja liian vähän varmuutta luovia tekijöitä ja ulostuloja. Toivottavasti tämä vuosi alkaa sujua ja yllättää posiitivisesti myöhemmin.

45 tykkäystä

Voisiko olla, että uusi johto lataa nyt kaikki skeidat tähän hetkeen ja tulokseen. Saisi sitten hyvän startin vuodelle 2025 ja tietty myös tuleville. Uusi osakekannusteohjelma johdolle jne. Onko joku tutkinut tarkemmin viime vuoden lukuja, voisiko siellä olla kohtia jonne tulosta heikentäviä eriä olisi laitettu?

18 tykkäystä

Sakemannit tekivät nopeasti johtopäätökset, pikauutinen Kauppalehdestä: Deutsche Bank laskee Nokian Renkaiden tavoitehintaa 7,0 euroon (aik. 7,5 euroa)

20 tykkäystä

Gallup Rinkuloiden omistajille. Mitä teit tai teet:

  • Myin/myyn kaikki
  • Myin/myyn osan
  • Ostan lisää
  • Holdaan ja odotan
0 äänestäjää
7 tykkäystä

@Grape tiivisti yllä mainiosti saman tunteen/ajatukset jota mulla jäi raportista ja konffapuhelusta. Ja juuri mainituista syistä.

Osa toki menee sen piikkiin että rauhallisen vakuuttavalla äänellä suvereenisti kysymyksiin vastaillut Moisio oli poissa ja tilalla oli vasta kvartaalin päättymisen aikaan firmassa aloittanut uusi toimari. Mutta silti viesti oli varsin sekava ja poikkesi useassa kohdassa aiemmista firman kommenteista.

62 tykkäystä

Olipa karseaa luettavaa tuo sijoittajapresentaatiokin. Aika positiiviseen sävyyn lähdettiin aluksi, mutta oikeastaan kaikilla osa-alueilla meni aika heikosti.

  • Henkilöautorenkaissa myynti kasvoi, mutta kannattavuus sakkasi → ilmeisesti myytiin halvempia rinkuloita.
  • Raskaat renkaat viime vuoden tasolla, mutta ensiasennusmarkkina (OE?) oli heikko. Tähän saattaisi noista Pasi -kaupoista tulla myötätuulta?
  • Vianor oli myöskin skeidaa. Liikevaihto kasvoi, mutta kannattavuus paineessa. Inflaatio ja heikko B2B market vaikuttivat. Yleinen taloustilanne varmaan painaa yhtiötä ja Suomen taloutta kun katsoo niin täältä ei ainakaan tule ihan heti myötätuulta. Kannattavuuden parantamiseksi toki taidettiin jo aloitella toimia.

Romanian tehdas tulee olemaan kyllä merkittävä, koska yhtiön valmistuksesta 40% pitäisi tulla sieltä. Mutta mitä sillä kapasiteetilla tekee, jos myynti ei vedä (vai onko tässä todella ollut se tilanne, että myydään vain halvempaa tavaraa?).

Kaikenlaiseen sontaan sitä tulee kyllä aina kätensä laitettua ja pettymyksiä tulee vuodesta toiseen kuin ennen wanhaan Suomen jääkiekkomaajoukkuetta seuratessa.

Tavoitteet sentään ovat ensi vuodelle selkeät:

  • Romanian ramp-up
  • Kasvua uusilla tuotteilla
  • Tuottavuuden ja kannattavuuden kasvu

Kassa hupenee, onneksi sentään osinko meni leikkuriin vaikka mielestäni sitä ei kuuluisi edelleenkään jakaa, mutta maassa maan tavalla:

Capex oli tänä vuonna n. 350 miljoonaa ja jos nyt oikein ymmärsin tuosta tulospuhelusta niin tänä vuonna capexin pitäisi olla n. 200 miljoonaa. Tuosta nyt jotain tukea tulee myös vapaaseen kassavirtaan. Tavoitteena myös alkaa tekemään ihan oikeaa kassavirtaa. Romanian pitäisi kontribuoida selvästi tuotantoon jo tänä vuonna. Vapaa kassavirta oli -273 miljoonaa ja jos kasvu olisi operatiivisessakin kassavirrassa tuota 10% (~85 miljoonaa), oltaisiin yhä kivasti pakkasella. Ei ole kyllä käsitystä mikä on normaali capexin taso kun Romania saadaan käyntiin.

E: Kuuntelen tulospuhelua ja päivittelen postausta välillä.
E: Olikohan capex pyörinyt LTM keskimäärin ~140 miljoonaa, jos katselin Koyfinia oikein. Aika rajuhan tuo pudotus on operatiivisessa kassavirrassa yhtiön kohdalla on ollut.

Ottakaa kaikki suolan kansa! Aika ajatusten juoksua oli koko postaus.

52 tykkäystä

Tällä hetkellä pyörii vain vanhat tehtaat ilman Venäjää, ja tappiollisesti, eli ilmeisesti siis kaikki Venäjän ulkopuoliset tehtaat ovat olleet lähes tappiollisia +/- nolla tulosta noin, koko ajan.

6 tykkäystä

Aika todennäköistä että tulisi PV:lta tilausta, minusta niitä sen kokoisten renkaiden valmistajia on muutenkin vähän tähän liittyen ovat kehittäneet uuden rungon renkaaseen joka ei puhkea niin helposti olikohan se sama materiaali kuin luotiliivissä.
En nyt millään muista lähdettä tähän ehkä oli omilla sivuillaan, näitä on jenkki lava-autojen renkaissa joku videokin oli missä ajaa helvetin kovaa semmosen suht. korkean esteen yli ja ei puhkea rengas. Voisi kuvitella että tämmösiä renkaita tarvitsee puolustusvoimat ajoneuvoihinsa.

Edit. Aramidi runko kerros ja heidän oma mainosvideo Nokian Outpost nAT

5 tykkäystä