Nordea - Pohjoismainen pankkipriimus

Keplerin kommentit puhelinpalaverista, kuten että seuraava omien osakkeiden osto-ohjelma 2022 jos EKP ei pane hanttiin, alle juuri julistetun 2mrd koon, Norjassa korkopäivityksessä 6 vko viive, Cost/Income fokuksessa pelkän kustannuksen sijaan, Handelsbanken ei erityisessä huomiossa

Huom! sellaisenaan Translatorin kautta! Linkin takana ruotsinkielinen totuus

Osakkeiden hankinta oli pääteema Nordean kolmannen vuosineljänneksen raportin jälkeisessä neuvottelupuhelussa, kun johto ilmoitti aikovansa hakea uutta ohjelmaa EKP: n kanssa vuoden 2022 alussa kahden miljardin euron hankintojen jatkamiseksi huomenna. Seuraava ohjelma ei todennäköisesti ole yhtä laaja kuin nykyinen. Ylijäämäpääoma käsitellään seuraavien viiden vuosineljänneksen aikana, ja takaisinostot ovat merkittävä osa 60-70 prosentin osinkosuhteen lisäksi tulevaisuudessa. Korkotuottojen osalta Norjassa tapahtui noin 10 miljoonan euron koronkorotuksista väliaikainen vastatuuli, koska asuntolainojen takaisinostaminen tapahtuu kuuden viikon viiveellä. Johto odottaa 3-4 lisäystä Norjassa ensi vuonna. Neuvoa -antavat palkkiot olivat kausiluonteisesti alhaisemmat heinä- ja elokuussa, kun taas syyskuu oli toisen neljänneksen mukainen. Kustannusten osalta tulkitsemme, että johto keskittyy K / I -suhteeseen absoluuttisten kustannustasojen sijasta. Johto totesi, että vuoden 2022 aikana ei pitäisi odottaa merkittäviä kustannusten supistuksia. Handelsbankenin Tanskan ja Suomen toiminnoista johto totesi, että ne ovat jo nyt molempien markkinoiden johtava pankki, jolla on vahva vauhti, ja että mahdolliset yritysostot eivät ole esityslistalla, mutta he seuraisivat tapahtumien kulkua. Toistamme osto- ja tavoitehinnan 11,60 euroa.

https://www.swedbank-aktiellt.se/analyser/2021/10/21/nordea_bank_1316.csp

6 tykkäystä

Heh :slight_smile:

31 tykkäystä

Eilinen dippi on enää kaukainen muisto. Tänään 11,1 rikottu. Katselin historiadataa ja viiden vuoden historiasta löysin korkeimman piikin tasolta 11,67. Jokohan ensi viikolla mennään tuosta ohi…

8 tykkäystä

Veikkaanpa, että omien ostot alkoivat tänään. Oli sen verran silmiinpistävän paljon esimerkiksi 382 kpl -osakemäärän kauppoja, joista monet puolivälistä osto- ja myyntikursseja (esim. 11,055 eur hinnalla, kun näkyvä ostotarjous oli 11,054 ja näkyvä myyntitarjous 11,056).

7 tykkäystä

Tuli tiedote nyt illalla, noin 1,5 miljoonaa osaketta ostettu reilun 11 euron keskihinnalla. Ei kuitenkaan vissiin noita 382 kappaleen eriä, tiedotteen liitteenä on excel hankintaeristä.

12 tykkäystä

Silmäilin uutisotsikoita Nordean q3 tulokseen liittyen. En havainnut mitään uutista luottotappiovarausten purkamiseen liittyen. Olenko missannut kenties tähän liittyvät lausunnot vai eikö tähän liittyen Nordea antanut mitään lausuntoa?

Eli jos ymmärsin oikein niin luottotappiovarausta ei purettu juurikaan vaan se pidetään edelleen “voimissaan”. Eli hyvää on vielä tulossa tuonnenpanakin jos ja kun ei paska osunutkaan kunnolla tuulettimeen. Korjatkaa (taas) jos olen väärässä :slight_smile:

11 tykkäystä

Kiitos @Antimidas, samalla tavalla tuon tulkitsen. Tilanne vaikuttaa sangen mainiolta kun huomioidaan omien ostot ja vielä jokerikorttina tuo luottotappiovarausten purkumahdollisuus :thinking:

1 tykkäys

Eikös niitä nyt kuitenkin jonkin verran purettu, kun kerran luottotappiot vaikuttivat tulokseen positiivisesti.

1 tykkäys

Juurikaan = jonkin verran, vähän, hieman, ei paljon jne. Mutta ei siis paljon koska vielä jätettiin reserviin kunnon potti. Tarkka summa selviää kun kaivelet hieman enemmän. En muista itsekään paljonko varauksia tehtiin koronaa varten.

Vähän kaivamista se tosiaan vaatisi. Ei muistaakseni Inderesin tuloskommentissakaan tällä kertaa sanottu, paljonko varauksia oli purettu. Minulla on se käsitys että niitä on vieläkin reilusti jäljellä.

Jossain vaiheessa kesää muistelen lukeneeni että luottotappiovarauksia olisi ollut n 650 M€. Tokkopa noita nyt kovin paljon on purettu. Aikamoinen buusti tulokseen valutettavissa siis…

3 tykkäystä

Juurikaan = enemmän kuin Juurikinkaa.

Tuli Inderesin palvelusta kuunneltua toisella korvalla Q3 ja sellainen kuva jäi, että vapaaehtoiset puskurit jäivät entiselleen, mutta mekaanisesti lainasalkun lainojen riskiluokan mukaan laskettu osuus kumosi vähäiset luottotappiot ja veti kokonaisuuden plussalle. Ei ole Juurikilla aikaa perehtyä joka firman tuloslaskelmaan ja taseeseen.

5 tykkäystä

Koetin keksiä tähän Akin kolumniin hyvää saatetekstiä, mutta en keksinyt. Puhuu Nordeasta akimaiseen sävyyn, en tiedä saako tästä jutusta tiukkaa uutta lisäinformaatiota, mutta ajateltavaa minä ainakin sain. :slight_smile:

8 tykkäystä

Aki kiteyttää kolumnissaan hyvin!
P.S. On siis täysin selvää, että jos Nordea tekisi omalle pääomalleen 14 prosentin tuottoja,
niin Gardell vaatisi 16 prosenttia.

Sammon Stadigh sanoin about vuosi sitten että Sampo olisi tyytyväinen Nordean noin 12e kurssitasoon, mikä tietysti edellyttää lähes 12% oman pääoman tuottoa.
Toki nyt omien ostaminen hiukan keventää tavoitetta kun EPS paranee “itsellään”.

Argessiivisesti Nordea mainostaa, luulisin kasvun jatkuvan.

2 tykkäystä

SAMPO OYJ SISÄPIIRITIETO 25.10.2021 klo 18.31

TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI LEVITTÄÄ YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA SELLAISESSA MAASSA MIHINKÄÄN MUUHUN SELLAISEEN MAAHAN, JOSSA ARVOPAPERIEN TARJOAMINEN TAI MYYMINEN OLISI SOVELTUVAN LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAAN KIELLETTY

Sampo käynnistää jälleen Nordea-osakkeiden myyntiprosessin

Sampo ilmoittaa käynnistävänsä nopeutetun tarjousmenettelyn noin 162 miljoonan Nordean osakkeen tarjoamiseksi institutionaalisille sijoittajille, mikä on linjassa konsernin vahinkovakuutukseen keskittyvän strategian kanssa.

Sampo on pyytänyt ja saanut suostumuksen suunnitellulle myynnille edellisen Nordea-osakemyynnin yhteydessä 9.9.2021 sovitun myyntirajoitusjakson (lock-up) aikana.

Osakemyynnin tuloksesta tiedotetaan viimeistään 26.10.2021. BofA Securities Europe SA ja Citigroup Global Markets Europe AG toimivat osakemyynnin kansainvälisinä järjestäjinä. Sampo on myynnin yhteydessä sitoutunut olemaan myymättä Nordean osakkeita kansainvälisten järjestäjien suostumusta edellyttävin tietyin poikkeuksin ajanjaksolla, joka päättyy 24.1.2022.

SAMPO OYJ

18 tykkäystä

Ai veljet ja siskot että tekee gutaa omistaa molempia. Sampo saa kunnolla fyrkkaa ja nordea laatuosaketta sopuhintaan.

Mietinkin että aika pientä vaihtoa ollut sikälimikäli sampo olisi jo myymässä pottiaan pihalle. Nyt selvisi sekin että odoteltiin hieman että saadaan se hinta mikä “kuuluukin?”

Ei tämä case nordea niin surkeasti lopulta mennytkään sampon eikä allekirjoittaneen kannalta :slight_smile:

13 tykkäystä

Sinne meni melkein puolet lopuista Nordeoista. Nyt myytiin 162 / 407 miljoonaa osaketta = Sammolla huomisen jälkeen n. 6 prosenttia Nordean osakekannasta.

3 tykkäystä

Markkina yleistasolla ~ATHssa, joten hyvä hetki pistää laput laitumelle, kuka sanoo etteivät isommat pelurit kykene ajoittamaan samaan tapaan kuin pikkupinoilla veivaavat? :smiley:

Kiinnostavaa nähdä onko ostolaidalla itse Nordea mukana… niillä kun on omien osto-ohjelma päällä.

7 tykkäystä

Eihän tämä Nordeaan yhtiönä mitenkään liity, mutta Sampo on myynyt Nordeaa pois vuoden verran alkaen 7,25€ per lappu…
Mitä tulee siihen että ostaako Nordea tästä omia osakkeitaan niin ostaa, valtuutus antaa siihen mahdollisuuden ja mahdollistaa sen että sieltä saadaan kerralla merkittävä positio ostettua pois eikä tarvitse pilkkiä vain laidasta.

6 tykkäystä