Eiköhän kumppanuussopimuksessa ole huomioitu myyntitavoitteet, joihin on päästävä, jotta sopimus säilyy voimassa.
@Erkki_Vesola , saisitko kysäistyä Yrjöltä lisätietoja tänään julkaistusta sopimuksesta? Samalla voisi kysäistä mitä tapahtuu H1-rapsassa viitatulla globaalilla trukkivalmistajalla, jolla Norrdigi MCC:llä oli saatu ”ennennäkemättömän hyviä” tuloksia.
Moro Sheikki ja muut, tuosta Aberdeenin diilistä ei ole tässä vaiheessa enempää kommentoitavaa kuin mitä aamukatsauskommentissamme totesimme. Sen verran silti lisään, että Aberdeen on siis integraattori, mutta toimitettavien MCC-sylintereiden kauppa tapahtuu käsittääkseni suoraan poraustornioperaattorin ja Norrhydron välillä eli ei näy Aberdeenin liikevaihdossa. En halua lähteä kokeilemaan sisäpiiritiedon rajoja yrittämällä hankkia lisätietoja kv. trukkivalmistajan kanssa tapahtuvan liiketoiminnan nykytilasta. Terv. Eki
Tuore video Norrhydron Youtube-kanavalla
“Kokenut kaivinkonekuljettaja Jarno Hakala kertoo käyttökokemuksia NorrDigi MCC -teknologialla varustellun Volvo EC300E kaivinkoneesta. Kaivinkone oli ensiesittelyssä FinnMETKO 2024 tapahtumassa elokuussa Jämsässä. Kenttätesteissä on todennettu -50% polttoainesäästö verrattuna tavallisella hydrauliikalla varusteltuun saman kokoluokan kaivinkoneeseen.”
Norrhydron hydraulisylinteriliiketoiminnan pitkän aikavälin kysyntänäkymät ovat hyvät ja NorrDigi-tuotteissa näkymä on erittäin lupaava. NorrDigi-tuotteiden tekniset riskit ovat jo hyvin pieniä ja kaupallinen lanseeraus on käynnistynyt Volvo CE:n vedolla. Käynnistyminen viivästyi aiemmista arvioistamme, minkä vuoksi vuosien 2025-2026 tulosennusteitamme on leikattu selvästi. Osakkeen perusteltu pitkän aikavälin nousuvara on kuitenkin hyvin mittava, minkä vuoksi säilytämme lisää-suosituksemme. Tavoitehintamme pysyy ennallaan 2,10 eurossa, sillä ennustemuutoksissamme on kyse vain yhden vuoden siirtymästä ja samalla Norrhydron riskiprofiili on madaltunut.
Huomiseksi luettavaa
Täytä tyhjä kohta ja perustele vastauksesi:
“Todennäköisyys jollekin pienelle firmalle onnistua teknisessä mullistuksessa, kaupallistaa se ja tehdä paljon rahaa valmiiksi isossa markkinassa on ______.”
Tietämättä minkä uuden innovaation safran on jättänyt piippuun, menee syyt vähän arvailuksi. Mutta syitä voi olla ilmailuteollisuuden radikaalien uusien ratkaisujen erittäin pitkä kaupallistamiskaari, innovaatio ei vaan oikeasti ole hyvä vaikka onkin uusi, jne jne. syitä on monia.
Vastaus toiseen kysymykseen:
“Todennäköisyys jollekin pienelle firmalle onnistua teknisessä mullistuksessa, kaupallistaa se ja tehdä paljon rahaa valmiiksi isossa markkinassa on 2%.”
Muuteltu toinen vastaus on:
“Todennäköisyys jollekin pienelle firmalle onnistua teknisessä uudistuksessa, kaupallistaa se ja tehdä rahaa valmiiksi isossa markkinassa on 20%.”
Toinen muuteltu toinen vastaus on:
“Todennäköisyys jollekin pienelle firmalle onnistua teknisessä uudistuksessa, joka on jo kaupallistettu se ja tehdä rahaa valmiiksi isossa markkinassa on 80%.”
edit: Ja prosentit siis täysin hatusta heitettyjä, mutta kertoo lauseen muotoilun merkittävästä vaikutuksesta vastaukseen.
Kysehän on aina kilpailuedun tuomasta hyödystä asiakkaalle. Kun tuotteella saatava hyöty on riittävä ja se osoittautuu myös laadullisesti riittäväksi, niin käyttöhalukkuutta varmasti on. Luonnollisesti hintaeron ollessa merkittävä perinteisempiin tuotteisiin, niin tuotetta testataan ensin riittävä aika todellisessa ympäristössä ennen suurempia hankintoja.
Kuitenkin markkinat ovat valtavat eikä niistä Norrhydron tarvitse saada kuin erittäin pieni siivu liikevaihdon ja tuloksen jyrkkään ja kestävään kasvuun.
Tuskinpa yksikään sijoittaja pitää tätä sijoitusta erittäin pienen riskin kohteena, mutta mahdollisuudet korkeisiin tuottoihin ovat vastapainona. Kuitenkin tuotteet ovat jo valmiita, eikä pelkästään näkemyksiä.
Lisää sisäpiirin myyntejä. Nyt Yrjö möi 28 000 kappaletta.
@Pohjolan_Eka vaikuttaa olleen elokuussa aivan oikeilla jäljillä ensimmäisen pitchauskisan voittaneella viestillään Norrhydrosta.
Kysyin tänään videon lopulla Ekiltä, että onko tässä tosiaan tutkan alla lentävä voittajayhtiö ja vastaus oli varsin myönteinen. Tarkemmat perustelut miksi osake vaikuttaa tosiaan kaikin puolin houkuttelevalta löytyy tuoreelta videolta.
Mikä on mielipiteesi tai mittakaavasi korkeaksi tuotoksi kun puhut Norhydrosta? Jos antaisit perspektiiviä korkean tuoton mahdollisuuteen.
En näe ongelmaksi. Yrjö Trögin omistus on edelleen suuri. Tietysti voi ajatella että miksi laskea pieniä myyntieriä liikkeelle, mutta taisit siitä aiemmin kirjoittaakin täällä.
Jodon liiketoimia enemmän ainakin minua kiinnostaa uutiset , joissa kerrottaisi euroina Nordigin myynnistä ensi vuonna.
Betteridgen laki on brittiläisen journalistin Ian Betteridgen mukaan nimetty periaate, jonka mukaan ”kysymysmerkkiin päättyvään otsikkoon vastaus on poikkeuksetta ei”
Sijoittajat tuntuvat usein hyljeksivän käänneyhtiöitä ja kasautuvan voittajiin, mikä lienee tutkimusten valossa järkevää toimintaa. Minä sen sijaan en voi olla rakastamasta käänneyhtiöitä. Poikkeuksellisen herkullisen tilanteesta tekee mikäli käänneyhtiö löytää synkkyyden keskellä uuden hurjan kasvulähteen tai mullistavan teknologian, koska silloin mukaan pääsee edullisesti ilman että pitäisi maksaa hypekertoimia. Näin kävi mm. kumiveneistä tunnetulle Reveniolle ja eräälle Nokia-nimiselle firmalle:
Mä näen että NorrDigi on tällainen noihin verrattavissa oleva vaikkei nyt ehkä kuitenkaan yhtä tuottoisa huipputeknologia. NorrDigi on kehitetty osittain yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa eikä Suomessa välttämättä osata luontaisesti arvostaa miten kovaa teknologiaosaamista meiltä löytyy:
IHA tekee poikkitieteellistä tutkimusta hydraulisen tehonsiirtoautomaation parissa, yhdistämällä teorian ja käytännön yhteistyössä teollisuuden kanssa.
…
IHA:n tavoitteena on säilyttää asema yhtenä tärkeimmistä globaaleista tutkimuslaitoksista hydraulisen tehonsiirtoautomaation alueella.
…
IHA on nimitetty kahdesti Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksiköksi (CoE).
Osana aiempaa tutkimusprosessia halusin tehdä syväperehdyksen NorrHydron teknologiaetuihin ja hankin mm. TUNI:n kurssikalvot, tieteellisiä tutkimuksia ja muuta oheismateriaalia, jotta saisin riittävän hyvän ymmärryksen, että onko tästä mihinkään. Ohessa ote eräästä kalvosta, missä vasemmalla näkyy selvästi havainnollistava esimerkki siitä, että miten paljon monikammiosylinterit vähentävät energiatappioita:
Labraympäristössä saadaan tietysti paljon mielenkiintoisia tuloksia aikaiseksi joilla ei ole tosielämän hyötyjä, mutta nähdäkseni Norrhydro on onnistunut erinomaisesti teknologisten esteiden ratkomisessa ja tuote on nyt valmis kaupalliseen käyttöön. Vaikka polttoaineen hinta kääntyy ensi vuonna selvästi laskuun öljyn ylitarjonnan vuoksi, niin näen keskipitkällä aikavälillä tälle teknologialle aivan valtavan kysynnän mihin Norrhydrolla ei tällä hetkellä riitä muskeleita vastata. Siksi pidän myös jonkinlaista lähitulevaisuuden kasvurahoitusratkaisua/antia Ekiä todennäköisempänä.
Voisin myös villisti spekuloida ilman minkäänlaisia todisteita, että syy miksi sisäpiiri tällä hetkellä myy sen sijaan että ostaisi lisää liittyy juuri tähän kurssille negatiivisen rahoituksen hankinnan mahdollisuuteen.
Jos kursus ei tältä tasolta nouse vaan jatkaa mörnimistään aitoon Hesulityyliin, niin omasta mielestä tällä on luokkaa 100% todennäköisyys sille, että joku pääomasijoittaja tai teollinen ostaja lunastaa yhtiön pois pörssistä vuosien 2025-2026 aikana. Ei tällaista huipputeknologiaa juuri ikinä saa näin halvalla missään päin maailmaa.
Pohjolan Eka on mielestäni tuonut hyvin omat laskelmansa esille pitchaus-esityksessään, itselläni oli jo ennestään hieman samantyyppinen näkemys.
Itse uskon Norrdigin osalta vuoden 2025 olevan tuotteen kunnolla kaupallistamisen aikaa, jolloin käyttäjäkunta lähtee rakentumaan useassakin segmentissä. Mikäli tuote osoittautuu edes suurinpiirtein niin hyväksi kuin laskelmissa on esitetty, niin uskon Norrdigiä hyödyntävien laitteiden kasvavan nopeasti vuonna 2026 ja siitä eteenpäin kasvu on useita kymmeniä prosentteja vuodessa vähintään kymmenen vuoden ajan.
(Niissä laskuissa ja pitchissä esiintyy sitten muutamia isojakin virheitä, kun tuli tehtyä se liian myöhään ennen määräaikaa eikä olisi soveliasta editoida pitchia jälkikäteen )
Myös ammattilianalyytikkomme ennustaa hyvää vuosikasvua lähitulevaisuudessa:
Analyysirapsassa todetaan pelkästään nykyasiakkaiden jo tarjoavan varsin herkullisen kasvualustan. Mikäli tuote saadaan aidosti laajaan levikkiin, niin ns. jackpot-skenaariossa tästä tulee hurja kasvuyhtiö:
Lähivuosien NorrDigi MCC-potentiaali perustuu nykyasiakkaisiin. Rajallisten resurssien vuoksi Norrhydro keskittyy MCC:n kaupallistamisessa tässä vaiheessa kolmeen avainasiakkaaseen eli Volvo CE:iin, nimeämättömään lastinkäsittelylaitevalmistajaan (jonka uskomme olevan Kalmar) sekä nimeämättömään amerikkalaiseen öljynporaustornioperaattoriin. Jo näiden asiakkaiden synnyttämä potentiaali on merkittävä: tiettävästi Volvo CE valmistaa Etelä-Korean tehtaallaan 10000-15000 kpl yli 20-tonnisia kaivureita ja olemme aiemmin arvioineet, että Kalmar myy vuosittain 1200-1400 keskiraskasta ja raskasta haarukkatrukkia.
Pelkästään Yhdysvalloissa taas on aktiivikäytössä n. 700 maanpäällistä öljynporaustornia ja käsityksemme on, että Norrhydron asiakas on yksi alan merkittävimmistä toimijoista. Karkea arviomme on, että näiden kolmen asiakkaan tuoma myyntipotentiaali NorrDigi MCC:lle on 250-500 MEUR vuoteen 2030 mennessä.
Kunhan nyt ensin saadaan se latu kunnolla auki jonkin nykyisen yhteistyökumppanin kanssa ja jostain vielä hieman lisää pääomia kunnon kasvupyrähdykseen
Teknisemmät kaverit voivat patentteja lukemalla päästä paremmin kärryille, että mistä tässä on kyse:

Betteridgen laki on brittiläisen journalistin Ian Betteridgen mukaan nimetty periaate, jonka mukaan ”kysymysmerkkiin päättyvään otsikkoon vastaus on poikkeuksetta ei”
Enpä ollut tästä tietoinen eli toivottavasti et käsittänyt otsikointia väärin. Aina oppii uutta.
Tämän tiedon valossa jättäisin kysymysmerkin pois, sillä itselleni jäi pitchistäsi, Ekin vastauksista ja laajasta rapsasta fiilis, että tässä voisi oikeasti olla potentiaalia erinomaiseksi sijoitukseksi. Kysymysmerkki tuli lähinnä sen takia, ettei koko videon loppukaneettia tulisi paljastettua suoraan, ja jotta jokaiselle katsojalle jäisi tehtäväksi muodostaa omat johtopäätökset.
Ei ole ollut tarkoitus avata uusia rivejä salkkuun, mutta taidanpa ottaa Norrhydron varteenotettavaksi kandidaatiksi seurantalistalle.
Itsekin seuraillut yhtiötä pörssiin tulosta lähtien, mutta yksi asia loistaa vahvasti tämän sateenkaaren ympärillä. Mikä se olikaan suomalaisen insinööripohjaisen yhtiön yleinen heikkous, joka on estänyt raketoimisen?

@Pohjolan_Eka vaikuttaa olleen elokuussa aivan oikeilla jäljillä ensimmäisen pitchauskisan voittaneella viestillään Norrhydrosta.
Voittaja ei onneksi selvinnyt sillä, että analyytikkokin ryhtyi bulliksi.
Itse olen lyhyellä tähtäimellä (= nykybisnes seuraavat 6kk) erittäin karhu. Kuinka kauan kassa kestää, kun tulos on toista vuotta pakkasella? Velkataso on haastava ja kovenantit paukkuu.
Mitä tulee näihin uusiin versoihin, niin kyllä skeptisyyteni on hereillä myös niiden suhteen. Pelkään pahoin, että niiden potentiaali on yliarvioitu. Kuka tältä palstalta osaa oikeasti arvioida tarpeeksi tarkasti volyymeja, keskihintoja tai katetasoa MCC tai EMA tuotteissa?
Toki positiivisessa skenaariossa nämä uudet tuotteet tuovat merkittävää kiinnostusta (huom jokaisen mahdollisen uuden asiakkaan kanssa tulee vuosia kestävä tuotekehitysprojekti??), mutta ensin pitäisi kulkea läpi Norrhydron oma Valley of Death ja selviytyä haastavasta kassa- ja markkinatilanteesta.
Totta velkataso on turhan suuri ja aina uusien, hyvienkin, tuotteiden menestyminen markkinoilla on epäselvää. Tuon vuoksi osake maksaa tällä hetkellä minkä maksaa ja tulevaisuudessa sen hinta on jotain muuta kunhan tuotteiden menestyminen markkinoilla selviää. Ei Norrhydro riskitön sijoitus ole.