Ohjeistuksen päivitys:
Uudet taloudelliset tavoitteet:
CMD alkaa klo 14.00: NOTE , Capital Markets Day, 2023 - Inderes
Vaikka ohjeistuksesta jäätäneen vain aika niukasti, niin luulen, että reaktion voimakkuuteen vaikuttanevat ainakin seuraavat:
- CEO on toistuvasti ja itsevarmasti puhunut siitä, miten NOTE AB:n ohjeistus on aina “our lowest estimate” eikä ohjeistuksia aiota missään nimessä alittaa. Nyt näin kuitenkin kävi.
- CEO on viestinyt toistuvasti myös siitä, miten kannattavuutta parannetaan ja ainakin itse olen tulkinnut puheita niin, että yli 10 prosentin EBIT-marginaali on vain ajan kysymys volyymien kasvaessa. Nyt tämä ei näytä aivan niin selvältä.
- CEO on puhunut paljon “fantastisesta kasvusta” tulevaisuudessa ja jo vuonna 2024. Kuitenkin jo edellisessä tulos-webcastissa oli aistittavissa pientä perääntymistä näistä puheista, joskin silloinkin vielä indikoitiin vahvaa 10-20 prosentin kasvua 2024. Nyt jos ynnäilee annettuja lukuja, niin tarjolla voisi olla sen mukaan alimmillaan “vain” 8 prosentin kasvua 2024. Se on toki ihan hyvä luku sekin, mutta ei ehkä kuitenkaan lähelläkään sitä, mitä vielä vaikkapa kesällä ennakoitiin.
Olen täällä itsekin muutamaan otteeseen kuvaillut CEO-Johanneksen juttuja varsin lennokkaiksi, jopa ruotsalaisella asteikolla. Mies on CEO-esiintyjänä kiistatta omia suosikkejani, mutta sen verran tuntuu olevan välillä vauhti päällä, että lukuihin kannattaa ottaa mukaan pientä turvamarginaalia, eikä kaikkia visioita kannata ihan purematta niellä.
Uudet keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovat mielestäni ihan mukavan kunnianhimoisia, mikäli ajatuksena edelleen on, että se on “our lowest estimate”, jota ei aiota ainakaan alittaa. Jos laskin oikein päässäni, niin tuosta tulee joku 15 prosenttia kasvua per vuosi tasaisen vauhdin taulukolla.
NOTE’s new financial targets are to:
- Achieving sales of at least SEK 7.5 billion by 2027.
This is essentially to be achieved through high organic growth, complemented by carefully selected acquisitions.- Reach an operating margin of 10%, followed by a gradual strengthening of the operating margin.
En kuitenkaan voi sanoa yllättyneenä tästä uutisesta ja isossa kuvassa hommat näyttää etenevän ihan kohtuullisesti hankalasta markkinasta huolimatta, etenkin jos vertaa moniin muihin EMS-toimijoihin: