Öljyyn sijoittaminen

Mikäs on peruste tuolle, että öljyjäteillä nousisi kulut öljyn hinnan kasvamisen yhteydessä? Ja syy sille, ettei Lundin Energyllä tällaista vastaavuutta olisi havaittavissa? Kuulostaa varsin oudolta

Oletuksenani siis, että jos öljyn hinta nousee, niin todennäköisesti yrityksen muutkin kuluerät nousee. Lundinin katteet on paljon korkeammat kuin öljyjäteillä, mikä tarkoittaa, että kulut saatua myyntiä kohden on pienemmät. Kun kulut on lähtökohtaisesti pienemmät, niin niiden suhteellinen kasvukin vaikuttaa kannattavuuteen vähemmän (esim. 10$ kulun nousu 10%:lla vie katteesta dollarin, kun taas 60$ lähtökululla nousu vie 6 dollaria). Ja sitten taas, kun syklissä käännytään toiseen suuntaan ja öljyn hinta laskeekin ei ne öljyjätin kulut laske helpolla takaisin alaspäin.

Toki, jos osaa ennustaa tarkasti öljyn lyhyen aikavälin kehitystä, niin sitten eri asia. Lyhyellä tähtäimellä öljyjätit hyötyneekin enemmän öljyn hinnan noususta, kun kulut ei kerkeä nousemaan ylös ja suuremman vipuvaikutuksen kautta.

Miksi muilla kulut kasvaisi nopeammin? Minulla on Occidental Petroleumia tältä sektorilta.

1 tykkäys

Tuoretta artikkelia kehiin, jos ei liputettaisi: The Case For A Longer-Term Oil And Gas Bull Market | Seeking Alpha

Jokainen tekee omat päätelmät…En uskalla kommetoida :face_with_hand_over_mouth:

1 tykkäys

BP:tä positiivista kerrottavaa…

2 tykkäystä

Täällä ennustellaan että zombie yhtiö nousevaa tulosta ja kasvavaa sinkoa vielä vuodet ja vuodet… Myös kurssikehtyksestä teknisessä mielessä, tämä tapahtui tänään: As for the road to $75.00, The first major level the stock has to break through is ~$66.45.

(Exxon Mobil Stock: Get Paid To Wait (NYSE:XOM) | Seeking Alpha)

2 tykkäystä

Esso löysi öljyä

2 tykkäystä

Olin tuolla suunnalla töissä ja siellä tosiaan tämän oil majorin tyyppejä paljon pyörikin. Tämä taisi olla “hiljaista” tietoa vielä siinä vaiheessa. Toivottavasti tästä öljylöydöksestä koituu vaurautta myös Guyanan valtiolle.

Guyanassa ei käsittääkseni myöskään ole jalostamoita…

4 tykkäystä

WTI +3,8% ja XOM uusiin ennätyksiin, 68,47usd :star_struck: Aletaanko kohta olla supersyklin kynnyksellä…

Hiljainen on keskustelu täällä, mutta ovat nämä aikoja… Xom ampui yli 80 taalan kun indeksit sukeltaa ja Royal Dutch Shell muutti kirjat Britteihin verosyistä, yhdisti osakesarjat ja päätti ostaa omia osakkeita 10 jaardilla q1 aikana sekä nostaa osinkoa vähintään 4% vuosittain… Nautitaan kyydistä vaikka “päälle syljetään”

WTI-ölppä hakee uusia huippuja samoin brent.

Exxon:

Yhtä juhlaa, bensapumpuilla tavataan ja juhlitaan!!

6 tykkäystä

Onko palstalaiset tutkineet viime aikoina öljyporarifirmoja? Näillä öljyn hinnoilla sekin toiminta on kannattavaa. Ennen öljyn hinnan romahtamista suomalaistenkin suosiossa oli esimerkiksi norjalainen öljyporari Seadrill, joka taisi tässä mennä jo konkkaan.

Olen Transoceania (RIG) ostellut viimeaikoina, yksi harvoista joka ei mennyt konkurssin/uudellenjäjestelyn läpi. Toki hyvin velkainen tästä syystä, mutta toisaalta velasta on vastaamassa kymmeninen miljardien edestä porauskalustoa ja iso sopimuskanta. Day ratet ovat nousseet hyvin ja aktiivisten lauttojen nouseva utilisaatio näyttää ihan valoisalta. Myöskään halu päästä eroon Venäläisestä energiasta ei ainakaan vähennä halua tehdä porauksia merellä. Viime aikoina parhaat öljylöydöt ovat olleet off-shore Guyanassa ja nyt viimeisimmät off-shore Namibiassa.

En osa sanoa onko RIG paras yhtiö mihin sijoittaa, mutta omaksi hevosekseni se on valikoitunut.

1 tykkäys

Maailman yksi menestyneimmistä commodity-treidaajista uusimassa Bloomberg Odd Lotsissa. Ei mitään erikoista, vaan hyvin samanlaiset ajatukset kuin muillakin alaa tuntevilla.

TLDL: öljymarkkina oli tiukka jo ennen Venäjän sekoiluja. Ei näe demand destructionia nykyisillä hinnoilla, ja ajattelee että voidaan helposti käydä 200 dollarissa. Venäjä tuskin tulee takaisin markkinoille ilman, että maan johto vaihtuu ja luottamus saadaan takaisin. Sivuaa myös metalleja; esim. kuparia ei ole tarpeeksi (=korkeammat hinnat) kun mennään täyttä häkää uusiutuviin, eikä helpotusta ole tiedossa lyhyellä aikavälillä.

3 tykkäystä

#Drilling-firmat

Olen katsellut hieman offshore-porauslauttojen vuokraajien tilannetta ja allekirjoitan näkemyksen, että offshore voi pitkän tauon jälkeen tehdä paluun lähivuosina kuumaksi sektoriksi. Pareton viime viikon katsaus oli mielestäni erinomainen tietopläjäys alan tilanteesta ja toimijoista, kannattaa katsoa:

En omista tältä sektorilta firmoja, koska mielestäni öljyntuottajat ovat mielenkiintoisempi kohde. Oma suosikkini sektorilta olisi Valaris (VAL). Transocean (RIG) sisältää omaan makuuni liian paljon velkaa yhdistettynä liian paljon cold stack -statuksessa oleviin lauttoihin. Näiden alusten aktivoiminen uudelleen vaatisi valtavia investointeja (jopa 100 miljoonaa+ per lautta isoimmissa), joka yhdistettynä heikohkoon taseeseen ja käytössä olevien lauttojen heikohkoihin nykysoppareihin (joista ei päässe eroon kovinkaan nopeasti optiovuosineen) on itselleni liian riskikäs kombo. Pitkään kestävässä huippusyklissä RIG voi hyvinkin olla isoin nousija, mutta jos sykli jääkin ainoastaan “keskinkertaiseksi” tai kestää alle 5 vuotta, niin voitot painuvat nopeasti velkojien eikä osakkeenomistajien taskuun.

4 tykkäystä

#E&P-firmat

Oma fokus öljysektorilla on porauslauttojen sijaan tuottajapuolella, josta omistan kahta firmaa Vermilion Energyä (NYSE:VET) ja BW Energyä (Oslo:BWE). Paretolla oli hyvä katsaus E&P-firmoihin viime viikolla:

Toinen mielestäni erinomainen artikkeli öljyn ja kaasun globaalista nykytilasta:

Omistin tuottajista aiemmin Norjalaista Equinoria (ent. Statoil), jonka hankin salkkuuni koronapohjilta keväällä 2020. Vermilion osui tutkalleni viime vuoden lopulla, kun ihmettelin Equinorin tekemää Irlannin Corrib-kaasuassetin osuuden myyntiä Vermilionille. Kauppa ja erit. sen hinta oli mielestäni outo - näytti liian hyvältä ostajalle - ja päätin vaihtaa tuolloin Equinorit salkussani Vermilioniin.

Vermilion omistaa paljon hyviä assetteja - onshore öljy- ja kaasukenttiä Pohjois-Amerikassa (61%), Euroopassa (34%) ja Australiassa (5%). Jos öljyn ja maakaasun sykli yhtään kestää nykyhinnoilla kuten uskon sen kestävän, niin $21 kurssilla tämä on mielestäni todella halpa ja strategisessa mielessä tällä hetkellä ei ole huono aika olla Euroopassa kaasun ja öljyn onshore-tuottaja. 31.2 miljoonan öljybarrelin (equivalent) vuosituotanto hyvillä strategisilla paikoilla ja matalalla opex-tasolla vs. firman $3.2 miljardin market cap. osakekurssilla $21.30.

Vermilion oli aiemmin ylivelkaantunut, mutta on maksanut / maksaa nopeaan tahtiin velkojaan pois ja ensi vuoden alkuun mennessä oltaneen jo tilanteessa, jossa velka saadaan tavoitetasolle, jolloin firmalla on merkittävästi vapaata kassavirtaa osakkeenomistajiensa palkitsemiseen. Firmassa on ollut myös johtamisongelmia menneinä vuosina ja johtoa on tuuletettu. Tilannetta pitää sen osalta seurata, mutta tällä hetkellä mennään mielestäni oikeaan suuntaan. Konffapuhelussa kertoivat mm. hedgenneensä Euroopan kaasutuotantoaan ylimmillään jopa CAD 90 dollarin hintaan per mmbtu (!!!) , jolla tasolla puhutaan jo valtavista (jo-realisoituneista, mutta ei vielä Q4-tuloslaskelmassa näkyneistä) voitoista.

Offshore-tuottajien puolella kartoittelin erit. brent-sidonnaisia toimijoita, joilla assetteja tulossa tuotantoon lähivuosina (projektit jo aloitettu / tulleet lähiaikoina tuotantoon) ja kapasiteetti (esim. porauslautat) jo varattuna / ostettuna edellisen matalasyklin aikana. Sen pohjalta ostelin mm. Gabonissa tuotantoa (Tortue) pyörittävälle ja tämän vuoden lopussa ison laajennuksen (Hibiscus/Ruche) ainakin suunnitelmiensa mukaan tuotantoon saavaan BW Energyyn (BWE). Em. lisäksi BWE:llä on putkessa lähivuosille odottamassa iso Brasilian projekti (Maromba), kaasuprojekti Namibiassa (Kudu) sekä kiinnostavia tutkimuskohteita toisella Gabonin kentällä (G/H 12-13).

BWE operoi Gabonin kenttiä, jossa sillä on minority-osuuksia omistavia kumppaneita. Katselin läpi kumppaneista Panoro Energyn (Oslo:PEN) sekä Vaalcon (NYSE:EGY). Mielestäni BW Energy on nykyisellä NOK 25 per osake -hinnoittelullaan näistä selkeästi houkuttelevin. Esim. Panoroon verrattuna BWE omistaa Gabonin Dussafun (Tortue + Hibiscus/Ruche) asseteista 73.5% osuuden, kun Panorolla on 17.5% osuus eli BWE:llä 4.2 kertaa suurempi osuus. Nämä ovat ainoat lähivuosina tuottavat assetit molemmille. Yli nelinkertaisesta osuudestaan huolimatta BWE on markkina-arvoltaan silti ainoastaan n. 1.8 kertaa suurempi ja yritysarvoltaan enää n. 1.3 kertaa suurempi Panoron NOK 31 nykyhinnalla.

En oikein ymmärrä, mistä noin iso ero tulee näiden välille. Se saa epäilemään omia laskelmia, mutta olen tarkistanut ne pariin kertaan. Jos joku löytää laskuistani vikaa, niin kuulisin mielelläni. Tai jos BWE:hen liittyy jokin pommi, joka luvuista ei näy (korruptoitunut yrityskulttuuri, tms.), niin myös tästä kuulisin mielelläni.

13 tykkäystä

Vastaan itselleni. Lähdin Norjaan tutkimusretkelle (netin kautta) ja mukaan tarttui sellainen drilling firma kuin Odfjell Drilling. Firmalla on fiksu johto, sillä ovat vaikeinakin aikoina tehneet voittoa ja kaikki lautat ovat nyttenkin hommissa.

1 tykkäys

HF Sinclair (DINO) = Amerikan Neste? Uusiutuvaa dieseliä tulossa linjoille ja osingot ja osoikkeiden takaisinostot lakamassa loppuvuodesta kertoo Credit Suisse. Ostin tuota pariin otteeseen ekan erän ennen Sincalirin fuusiota ja eilen toisen. LIitteestä lisätietoja.
DINO CS report30032022.pdf (257,3 Kt)

Vapun ohessa olen hieman seuraillut BRK vuosikokousta. Muutama öljyalaa seuraavia kenties kiinnostava huomio:

Buffett on Q1 aikana tehnyt huomattavan paljon ostoja pörssissä, reilu 50 miljardia, vs reilu 2 miljardia vuosi sitten. Tästä summasta peräti noin puolet on mennyt kahteen öljy-yhtiöön, Chevron ja Occidental. Chevron näillä ostoilla noussut BRK:n neljänneksi suurimmaksi pörssisijoitukseksi!

Enpä muista, että Buffett olisi aikaisemmin öljy-yhtiöissä ollut mukana.

Twitter tietää myös kertoa, että Buffett olisi kommentoinut nopean energiasiirtymän päästöttömiin olevan “extremely unlikely”.

Olen Panoron kautta alkanut ihmettelemään alan arvostustasoja sekä muutenkin öljyn tuotantoon liittyviä asioita. Minustakin vaikuttaa, että mahdollisuudet nopeaan energiasiirtymään on valitettavasti vahvasti yliarvioitu. Öljy-yhtiöille ja öljymiehille on lyöty melkoista syntiviittaa, mitä myös tuolla BRK kokouksessa Munger paheksui (lähteenä taas luotettava Twitter).

Omassa salkussani öljyyn ja kaasuun kytköksissä olevien firmojen osuus on kasvanut melko paljon tänä vuonna. En tunnu löytävän tähän tilanteeseen paremmin sopivia kohteita.

8 tykkäystä

Occidental oli BRKn portfoliossa isosti ennen koronaa ja olivat/ovat lainoittaneet mm.OXYn yritysostoa, missä ostivat Anadarkon juuri koronan kynnyksellä.

EIAn raporttien/arvioiden mukaan öljyn käyttö tulee lisääntymään tai jatkumaan ennätyskorkeana vielä seuraavat 30 vuotta.

Onnittelut öljyn lisäämisestä salkkuun :+1:

4 tykkäystä

“We aren’t getting this one right. The world needs 100 million barrels effectively of oil and gas every day. And we need it for 10 years,” Dimon said, adding “To do that, we need proper investing in the oil and gas complex. Investing in the oil and gas complex is good for reducing CO2. We’ve all seen, because of the high price of oil and gas — particularly for the rest of the world — you’ve seen everyone going back to coal.”

The reconsideration of their participation in the alliance came as a result of growing fears of litigation opportunities, rife in new climate-related requirements for the businesses they fund.

“I am close to taking us out of these global green commitments — I’m not going to allow third parties to create legal liabilities for us and our shareholders. It is immoral and irresponsible,” one unnamed senior executive at a U.S. bank told the FT. “What if we get it wrong, make a mistake or someone lies? Then the bank can be sued, that is an unacceptable risk.”

4 tykkäystä