Oma Säästöpankki

Huomasin vasta, kun tänne kirjoitettiin, että viestejä oli poistettu. En tiedä tosiaan taustoja, että mitä siinä on käynyt tai tietääkö henkilökunnasta kukaan vai onko poistanut vain itse. En osaa valitettavasti sanoa ja joku/hän kertonee jos saa ja tietää tai on tarvetta yms.

EDIT: On poistanut viimeisemmät itse.

8 tykkäystä

Analyytikon ennakkokommentit OmaSP:n Q3-tuloksesta. :point_down:

6 tykkäystä

Joo on mielenkiintoinen Q3 osari OmaSP osalta.

Itse kiinnittäisi huomiota myös mahdolliseen talletuspakoon, määräaikaistalletuksia kun purkautuu tasaisesti, niin lähteekö raha jonnekin muualle? Q2:lla talletukset oli aika jyrkässä alamäessä.

Toinen juttu on kulupuoli. Käsittääkseni Pasien irtisanomiset ovat tulleet kalliiksi pankille. Ilmeisimmin isommalle Pasille on maksettu kahden vuoden tili kultaisena kädenpuristuksena johtajasopimuksen mukaan ja tuollainen mälli näkyy jo luvuissa.

Jostain muistan lukeneeni, että Sydänlammi pääsee tänä jouluna nauttimaan Sveitsin joulutoreista. Siellä hän voi hyvinkin törmätä tuttuihin, vaikka Sammon Stadighiin…
Tämä on just sitä mistä Nalle Wahlroos on huomautellut, Suomessa eletään kapitalismissa ilman kapitalisteja, he ovat muuttaneet pois, kuka minnekin.

10 tykkäystä

Artikkelissa avataan OmaSP:n taustalla, ympärillä ja johtotehtävissä pyörineiden henkilöiden liiketoimia, heidän pyörittämiensä yhtiöiden omistusrakenteita sekä kuinka OmaSP on työntänyt rahoitusta tähän monimutkaiseen kokonaisuuteen.

Tämä Juha Variksen twiitti tiivistää hyvin kokonaisuuden: x.com

Eli

OmaSP:n osakkeenomistajat toivovat, että kaksikon Sarajärvi-Kotamäki businekset sujuvat. Pankki on mukana monessa hankkeessa joko sijoittajana tai velkojana. Panttausten yhteisarvo nousee yli 100 miljoonaan…

Lisäksi nostetaan esiin parissa kohtaa, että vähintään osa Sarajärvi/Kotamäki/Sydänlammi/Turtio/Korpela akselin yhtiöille rahoitetusta toiminnasta suurissa vaikeuksissa korkojen nousun myötä. Yhtiöissä on paisutettu pankkivelkojen osuutta, mutta korkojen nousun ja tappioiden kasautumisen myötä maksettu ripeällä tahdilla pois esim. muita velkoja (ei pysty sanomaan varmaksi, mutta pieniä viitteitä, että näiden veijareiden omia lainoja). Omaa tulkintaa, mutta tuntuu että siellä varjellaan omia rahoja ja männä vuosina veivattuja pikavoittoja (mm. 2023 luotiin lähes tyhjästä veijareiden yhtiöille 6 milj. voitot hyödyntäen OmaSp:tä) ja vähän vähemmän suojelevasti suhtaudutaan pankin lainoihin. Tosiaan OmaSP omistajien syytä toivoa, että ison velkavivun kiinteistöprojektit, liian suurella yhtiölainaosuudella kasatut taloyhtiöt sun muut pankkirahoitetut kohteet pysyvät pystyssä. Riskejä näkyy ilmassa ja ymmärrän kyllä hyvin, miksi tappiovarauksia on tehty.

Konkreettisena esimerkkinä reaktioille tästä pankille kasautuneesta riskistä mainitaan, että talletuspakoa on näkynyt ja ainakin Seligson & co -rahamarkkinarahasto on purkanut määräaikaisia talletuksia OmaSP:stä. Siksi tosiaan kannattaa seurata talletuskannan kehitystä tulevissa tulosjulkistuksissa.

23 tykkäystä

Oli viimeisessä Talouselmässä ihan hyvä artikkeli. Veijareilla mennyt täysin pankin ja omat rahat sekaisin. Ihme jos Pasit ei joudu ainakin hetkeksi vankilaan?

15 tykkäystä

Jutussa myös todetaan: “Tässä jutussa käsiteltyjä henkilöitä ei epäillä mistään rikoksista.”

Itselleni jäi jutusta käsitys, että muutamien miljoonien epäselvyyksiä on, mutta ei tämä olennaisesti vaikuta pankin muutaman miljardin taseeseen ja tuloksentekokykyyn.

1 tykkäys

Poistin tosiaan itse joitakin eteeni osuneita viestejä ylläpidon vastauksen jälkeen. Koen aika mahdottomaksi julkaista viestieni yhteydessä lähteitä, jos ne pitävän pankin lisäksi sisällään tietoa myös yksityisistä yrityksistä ja henkilöistä. Yhdestä rasitustodistuksesta julkaisin kuvakaappauksen, mutta sekään ei palauttanut alkuperäistä viestiä näkyville. Niinpä päädyin poistamaan viestin ja siinä meni muitakin vastaan tulleita samalla.

Pidän tällaisten asiapaperien postaamista anonyymille keskustelupalstalle yleisesti mauttomana ja oman etiikkani vastaisena, vaikka kyseessä onkin julkiset asiakirjat. Osalla papereissa esiintyvistä nimistä ei ole edes mitään tekemistä sotkujen kanssa ja toisaalta netistä yleisesti leviämään lähtevät tiedot/spekuloinnit voivat olla myös niskalaukaus jonkin eloonjäämisestään kamppailevan tahon niskaan, jotka vievät loputkin mahdollisuudet saada kriittinen taloustilanne oikaistuksi. Esimerkkinä negatiivisesta julkisuudesta voisi käyttää nyt Talouselämän otsikoissa kausipaikan saanutta Sarajärveä kumppaneineen, joiden on aika vaikea kuvitella saavan entiseen malliin rahoitusta mistään lähteestä. Talouselämän julkaisemat jutut ei silti ole tuoneet vielä kaikkia edes tähän kokonaisuuteen liittyviä ja minunkin tiedossa olevia asioita esille, joten lisää juttuja lienee tulossa.

OmaSp:n ja Fivankin toiminnassa minua hämmästyttää hidas reagointi tilanteen mittaluokkaan ja myös vakavuuteen. 55 miljoonan euron luottotappiovaraukset/-kirjaukset ja 250 miljoonan euron epäselvä luottosalkku olisi luullut saavan OmaSp:n kokoisessa pankissa enemmän vipinää aikaiseksi. Pankin toiminta vaikuttaa kuitenkin edelleenkin enemmän ongelman vähättelyltä ja peittelyltä, kuin asioiden selvittämiseltä. OmaSp:n hyvin monisäikeinen yhteistyö Sarajärveen läheisesti liittyvien tahojen kanssa on monelta osin ollut hallitustason päätös, jota ei voi yhden henkilön niskaan kaataa. Tähän mennessä tapahtuneen voi tietysti ymmärtää sitä kautta, että pankin johto hallitusta myöten saattaa joutua tapahtuneista asioista henkilökohtaisestikin vastuuseen.

Huomisessa tulosjulkistuksessa itse kiinnitänkin eniten huomiota siihen, mitä on tapahtunut Sydänlammin osakepalkkioille. Turtion osakepalkkiot peruttiin heti potkujen jälkeen, mutta ainakin kesäkuun lopun tilanteen mukaan näin ei oltu käsitykseni mukaan toimittu Sydänlammin kohdalla. Lisäksi suurimpien asiakaskokonaisuuksien muodostumista on mielenkiintoista seurata, kuten myöskin luottotappioiden ja järjestämättömien luottojen kehitystä. Osakkuusyhtiöiden ja yhteysyritysten tilanteesta ja näkymistä olisi myös hyvä kuulla päivitystä. Esimerkiksi City Kauppapaikkojen lainojen kovenantit ovat paukkuneet ja yhtiön hallitus on ilman OmaSp:n edustusta. GT Investin ja Fincap Asuntojen hallitukseen oli nimetty Sydänlammin tilalle helsinkiläinen lakimies. Turtio taas puolestaan jatkaa edelleen Deleway Projectsin hallituksessa.

Lopuksi voisin todeta yhtyväni ylempänä esitettyyn näkemykseen, että tätä sotkua puidaan vielä monta vuotta ja kakkuakin saattaa olla tulossa useallekin taholle. Poistetuksi tulleessa viestissä kerroin epämääräisen toiminnan ja tulevien luottotappioiden peittelyn alkaneen oman käsitykseni mukaan pankissa viimeistään vuonna 2016, joten pitkältä ajalta riittää toiminnassa ja taseessa perattavaa.

PS. Lähteiden julkaisussa noudatan jatkossakin ylempänä kertomaani politiikkaa, viestien poistamisenkin uhalla.

83 tykkäystä

Tähän liittyen (juttu 22.10):

Näyttelijä-yrittäjien Aku Hirviniemen ja Janne Katajan kiinteistöyhtiöitä haetaan konkurssiin. Oikeusministeriön ylläpitämästä maksukyvyttömyysrekisteristä käy ilmi, että konkurssihakemukset jätettiin eilen maanantaina Kainuun käräjäoikeuteen.

Konkurssiin on haettu tukkua pohjoisen kiinteistöyhtiöitä, jotka ovat KOy Kuhmon Hirviniemi, Kuhmon Pekosentupa, Sotkamon Viirimäki, Kiinteistö Oy Puro ja Koy Kajaanin Katajatalo.

Yhtiöiden taustalla on tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy, joka asetettiin konkurssiin jo aiemmin huhtikuussa yhtiön oman hakemuksen perusteella.

Yhtiö omisti Kuhmossa ja Sotkamossa hoivakotikiinteistöjä ja Kajaanissa Tutun tuvan kiinteistön. Kainuun Sanomien mukaan Hihhihii hankki kiinteistöt vuonna 2017, jolloin ne olivat hoivatoimintakäytössä.

Lehden mukaan suurimmat velkojat ovat pankeista Oma Säästöpankki ja Nordea, eläkeyhtiö Varma ja Stockmann.

Kuhmon Hirviniemessä liikevaihto oli viime vuonna noin 30 000 euroa, tulosta ei jäänyt juurikaan. Lainaa eli vierasta pääomaa oli 124 000 euroa. Kuhmon Pekosentuvalla kiinteistötuottoja oli 102 000 euroa, ja tilikauden voittoa jäi 23 000 euroa. Sillä oli taseessa velkaa 479 000 euroa.

Sotkamon Viirimäen liikevaihto oli parikymmentä tuhatta euroa. Kiinteistö Oy Puron liikevaihto oli pientä, mutta yhtiöllä oli jakokelpoista pääomaa tilinpäätöksen liitteen mukaan 213 000 euroa. Kajaanin Katajatalon viime vuoden tuotot olivat 77 000 euroa, tilikauden voitto 15 000 euroa ja vierasta pääomaa eli lainaa 348 000 euroa.

8 tykkäystä

Liiketoiminta kehittyi odotetusti ja riskienhallinnan toimenpideohjelma etenee

Toimitusjohtaja Sarianna Liiri: Liiketoiminta kehittyi odotetusti ja riskienhallinnan toimenpideohjelma etenee

OmaSp:n liiketoiminnan kehitys on jatkunut odotetusti kolmannen vuosineljänneksen aikana. Molempien päätulonlähteiden kehitys oli linjassa odotuksien kanssa. Merkittävät investoinnit riskienhallintaprosessien kehittämiseen jatkuivat ja laajan toimenpideohjelman toteuttaminen eteni suunnitellusti, mitkä osaltaan kasvattivat kuluja kolmannella neljänneksellä. Investoinneista huolimatta yhtiön vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde pysyi edelleen hyvällä tasolla ollen noin 37 prosenttia. Keskeisiä tapahtumia kolmannen neljänneksen aikana oli liiketoimintakaupan toteuttaminen Svenska Handelsbanken AB:n Suomen pk-yritysliiketoiminnasta. Liiketoimintakaupassa OmaSp:lle siirtyi noin 10 000 uutta asiakasta. Lisäksi korttiliiketoiminnan tuotevalikoima laajeni ja pk-yrityksille lanseerattiin uusi K-Business Credit -luottokortti yhteistyössä K-ryhmän kanssa.

Markkinakorkojen laskun myötä korkokatteen kasvu taittui odotetusti kolmannella neljänneksellä ja korkokate laski 4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Korkokate on kasvanut alkuvuoden aikana 16 prosenttia. Palkkiotuottojen taso pysyi kolmannella neljänneksellä edellisen vuoden tasolla ja alkuvuoden aikana kasvua oli 7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoiset liiketoiminnan tuotot laskivat kolmannen neljänneksen aikana 3 prosenttia.

Luotto- ja talletuskantaa kasvatti Handelsbankenilta siirtyneet volyymit. Muilta osin kehitykseen vaikuttivat heikkona pysytellyt markkinatilanne sekä yhtiön keskittyminen toimenpideohjelman toteuttamiseen.

Kolmannen vuosineljänneksen aikana on tehty paljon töitä keväällä riskienhallinnassa esiin nousseiden puutteiden ratkaisemiseksi. Yhtiössä on fokusoitu merkittävä määrä sekä sisäisiä että ulkoisia resursseja riskienhallinta- ja laatuprosessien parantamiseen. Toimenpiteillä varmistetaan OmaSp:n strategian mukainen riskikulttuuri ja toimintatavat kaikissa toiminnoissa. Riskienhallintaan on kolmannen neljänneksen aikana investoitu lähes kolme miljoonaa euroa. Vertailukelpoiset liiketoiminnan kulut kasvoivat lähes 22 prosenttia kolmannen neljänneksen aikana. Yhtiö tulee edelleen jatkamaan merkittäviä panostuksia loppuvuoden aikana. Osana toimenpideohjelman toteuttamista käynnistettiin myös ohjeiden vastaiseen toimintaan liittyvän noin 240 miljoonan euron luottosalkun hallittu alasajo.

Tammi-syyskuu 2024

  • Yhtiön hallitus nimitti ekonomi, CEFA Karri Alameren yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 30.9.2024. Alameri aloittaa tehtävässään viimeistään 1.4.2025. Finanssivalvonnalla ei ole huomautettavaa nimitykseen. Väliaikainen toimitusjohtaja Sarianna Liiri jatkaa tehtävässään Alameren aloitukseen saakka.
  • Yhtiö toteutti suunnitellusti kaupan 1.9.2024 Svenska Handelsbanken AB:n Suomen pk-yritysliiketoiminnasta. Yhtiölle siirtynyt talletuskanta on kooltaan noin 440 milj. euroa ja luottokanta noin 500 milj. euroa. Alustavien lukujen mukaan kaupasta kirjattiin 14,9 milj. euroa liikearvoa. Yhtiölle siirtyi kaupassa noin 10 000 asiakasta ja samalla sen palvelukseen siirtyi 30 henkilöä vanhoina työntekijöinä.
  • Yhtiö käynnisti toisen neljänneksen aikana laajan riskienhallinnan toimenpideohjelman (”Noste”), jota on toteutettu suunnitelman mukaisesti.
  • Korkokate kasvoi tammi–syyskuussa 15,7 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Korkokate oli yhteensä 162,2 (140,1) milj. euroa. Kolmannella neljänneksellä korkokate laski 4,2 % vertailukauteen nähden.
  • Asuntoluottokanta kasvoi edellisen 12 kuukauden aikana 6,4 %. Yritysasiakkaiden lainakanta kasvoi edellisen 12 kuukauden aikana 9,9 %.
  • Talletuskanta kasvoi edellisen 12 kuukauden aikana 3,5 %.
  • Palkkiotuottojen ja -kulujen nettoerä kasvoi tammi-syyskuussa volyymikasvun myötä 6,8 %. Kolmannella neljänneksellä palkkiotuottojen ja -kulujen nettoerä pysyi lähes vertailukauden tasolla ja oli 12,2 (12,2) milj. euroa.
  • Liiketoiminnan tuotot yhteensä kasvoivat tammi–syyskuussa 14,3 % vertailukauteen nähden. Vertailukelpoiset liiketoiminnan tuotot pienenivät kolmannella neljänneksellä 3,2 % ja olivat 64,9 (67,1) milj. euroa.
  • Liiketoiminnan kulut kasvoivat tammi-syyskuussa yhteensä 14,9 %. Kasvua selittävät pääosin yritysjärjestelyistä, yhtiössä käynnissä olevista laajoista riskienhallinnan kehitysprojekteista ja ohjeiden vastaisen toiminnan selvitystöistä johtuneet kulut. Vertailukelpoiset liiketoiminnan kulut kasvoivat 21,5 % kolmannella neljänneksellä ja olivat 23,8 (19,6) milj. euroa. Tästä riskienhallinnan toimenpideohjelman (”Noste”) kehityskuluja oli 2,8 milj. euroa.
  • Rahoitusvarojen arvonalentumistappiot olivat tammi-syyskuulta yhteensä -75,8 (-9,9) milj. euroa. Kasvua selittävät pääosin ensimmäiselle ja toiselle neljännekselle kirjatut merkittävät harkinnanvaraiset varaukset, yhteensä 49,5 milj. euroa. Varauksien taustalla oli yhtiön ohjeiden vastainen toiminta ja sen aiheuttama luottoriskiaseman heikentyminen. Yhtiö käynnisti tapahtumien seurauksena laajan toimenpideohjelman ja luottokannan läpivalaisun. Rahoitusvarojen arvonalentumistappiot olivat kolmannella neljänneksellä -13,3 (-5,5) milj. euroa. Kasvua selittävät raportointikaudella tehdyt laskentamallin mukaiset uudelleenluokittelut, joihin liittyen yhtiö on kirjannut 9,2 milj. euroa rahoitusvarojen arvonalentumistappioita.
  • Tammi-syyskuun tulos ennen veroja oli 52,0 (102,5) milj. euroa. Kolmannen neljänneksen tulos ennen veroja oli 22,8 (40,5) milj. euroa.
  • Tammi-syyskuun vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 58,7 (104,8) milj. euroa. Kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 27,6 (41,8) milj. euroa.
  • Kulu-tuottosuhde oli tammi-syyskuussa 37,6 (37,4) %. Kolmannen neljänneksen kulu-tuottosuhde oli 43,4 (30,1) %. Vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde oli tammi-syyskuussa 34,5 (36,0) %. Kolmannen
    neljänneksen vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde oli 36,8 (29,2) %.
  • Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto oli tammi-syyskuussa 11,4 (25,7) %. Kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen oman pääoman tuotto oli 16,2 (27,4) %.
  • Vakavaraisuussuhde (TC) oli 15,4 (16,5) %.
Konsernin tunnusluvut (1 000 euroa) 1–9/2024 1–9/2023 Δ % 2024 Q3 2023 Q3 Δ %
Korkokate 162 184 140 138 16 % 52 374 54 679 -4 %
Palkkiotuotot ja -kulut, netto 37 641 35 234 7 % 12 176 12 226 0 %
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 205 687 179 877 14 % 64 111 65 999 -3 %
Liiketoiminnan kulut yhteensä -77 087 -67 066 15 % -27 697 -19 824 40 %
Rahoitusvarojen arvonalentumistappiot, netto -75 807 -9 857 669 % -13 272 -5 548 139 %
Tulos ennen veroja 52 007 102 501 -49 % 22 836 40 506 -44 %
Kulu-tuottosuhde, % 37,6 % 37,4 % 1 % 43,4 % 30,1 % 44 %
Taseen loppusumma 7 775 086 7 071 703 10 % 7 775 086 7 071 703 10 %
Oma pääoma 557 950 505 290 10 % 557 950 505 290 10 %
Kokonaispääoman tuotto, ROA % 0,7 % 1,7 % -57 % 1,0 % 1,8 % -47 %
Oman pääoman tuotto, ROE % 10,1 % 25,1 % -60 % 13,4 % 26,5 % -49 %
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa 1,26 2,59 -51 % 0,55 0,97 -43 %
Vakavaraisuussuhde (TC), % 15,4 % 16,6 % -7 % 15,4 % 16,6 % -7 %
Ydinpääomasuhde (CET1), % 14,2 % 14,8 % -4 % 14,2 % 14,8 % -4 %
Vertailukelpoinen tulos ennen veroja 58 711 104 819 -44 % 27 575 41 840 -34 %
Vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde, % 34,5 % 36,0 % -4 % 36,8 % 29,2 % 26 %
Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto, ROE % 11,4 % 25,7 % -56 % 16,2 % 27,4 % -41 %

Näkymät tilikaudelle 2024 (päivitetty 24.7.2024)

Yhtiön liiketoiminnan kannattava kehitys jatkuu edelleen asiakaskokemukseen ja palveluverkostoon toteutettujen investointien tukemana. Yhtiö tulee jatkamaan investointeja vuoden 2024 toisella vuosipuoliskolla laajasti riskienhallinta- ja laatuprosessien kehittämiseksi. Handelsbankenilta hankittava pk-yritysasiakasliiketoiminta parantaa yhtiön tuloksentekokykyä vuoden 2024 toisesta vuosipuoliskosta alkaen.

Arvioimme tilikauden 2024 konsernin vertailukelpoisen tuloksen ennen veroja olevan 80–100 milj. euroa (vertailukelpoinen tulos ennen veroja tilikaudella 2023 oli 143,6 milj. euroa).

14 tykkäystä

29 tykkäystä

Inderesin pitäisi keskeyttää OmSp:lle suositusten antamisen pankin epävakaasta tilanteesta johtuen

5 tykkäystä

Oikaisemalla Handelsbankenin osto, talletukset yleisöltä laskeneet 230 MEUR. Tätä paikattu keskuspankkirahoituksella ja määräaikaisella rahoituksella muilta rahoituslaitoksilta.

12 tykkäystä

Please explain your calculation. The way I see it:

On 30 June, deposits from the public were EUR 3,585m.

Handelsbanken added EUR 443m, at most

On 30 September, deposits from the public were EUR 3,923m.

Outflows in Q3 were 3,923 - 3,585 - 443 = -105m, at most.

1 tykkäys

Joo eihän tässä Q3 osarissa muut rivit huonoja ole kuin luottotappiot / niihin varautuminen.
Korkokate on hyvä ja oman pääoman tuotto myös, kulut kohonneet, mutta se nyt on ollut tiedossa.
Kunhan kiinteistömogulit sinnittelee lainojensa maksamisessa, niin kyllä se siitä.
Korkonäkymä on tietysti kaksijakoinen, laskevat korot nakertaa korkokatetta mutta edesauttaa järjestämättömien luottojen kurissa pitämistä.

Pakko on kuitenkin vielä muistuttaa, että rauhallista on ollut ainakin ulospäin OmaSP:n hallinnossa, vaikka on tullut esiin, että pankin tasetta on luultu omakseen (Pasit) ja tehty pankin kannalta huonoja diilejä hallituksen siunaamina tahallaan (Pasit). Odotan edellee, että hallitus vaihdetaan oikeisiin ammattilaisiin ja sellaisiin henkilöihin, joita ei pankin työntekijät ( tulevat Pasit) määräile.

14 tykkäystä

I forget to mention that my figure was year to date figure.

1 tykkäys

Miksi? Kyllä se Inderesin suositus aina suuntaa antaa. Antaa ne muutkin suosituksia. Uskon, että pohjamudissa ollaan ja sieltä kaivaudutaan ylöspäin. Hallituksen osa ja muutama johtoryhmän jäsen vielä vaihtoon niin ilma raikastuu.

7 tykkäystä

Edit 3: Otan tämän pois, kunnes saadaan @Kasper_Mellas kommentti asiaan.

19 tykkäystä

Samaa mieltä koko hallituksen vaihtamiseksi todellisiin ammattilaisiin. Ammattimainen ote puuttunut hallitukselta alusta alkaen.

3 tykkäystä

Ei tuo raportti nyt varsinainen katastrofi ollut. Sotkuja on ollut, siivottavaa riittää vielä ja sisäistä organisointia tarvitaan, mutta pankilla on kyllä kaikki mahdollisuudet selviytyä. Muutaman vuoden kuluttua tilanne voi olla jo paljon parempi.

Pari asiaa jäi mietityttämään:

240 miljoonan luottosalkun “hallittu alasajo”. Mitä tuo käytännössä tarkoittaa? Muistaakseni tuo oli “epäilyttävän” luottokannan kokonaisarvo, mutta vain osaan siitä on tehty varsinainen luottotappiovaraus. Voisiko koko 240 miljoonaa olla läpimätä?

Ex-tj:n ja ex-varatj:n mahdolliset vastuut. Näistä en ole nähnyt hirveästi puhuttavan. Jos ovat toimineet sääntöjen vastaisesti voisi kuvitella, että heiltä tullaan vielä penäämään korvauksia holtittoman toimintansa aiheuttamista vahingoista?

4 tykkäystä

Mistä tuo lainaus on otettu? Onko siihen linkkiä saatavilla? Googlettamalla en sitä löydä.