Optomed - Terveysteknologiayhtiö

Olikos tuon Revenion myyntituloista millainen osuus tuolla kannettavalla silmänpaine mittarilla?Kyllä minäkin ottaisin raketoinnin vastaan ilomielin mutta se tuntuisi vielä paremmalta mikäli se perustuisi todellisiin asioihin sillä silloin tulevaisuuden odotuksetkin olisivat realistisemmalla pohjalla ja osakkeen arvo vakaammalla maalla.

Muutama kysymys, jos sallitte.

Eikö tuosta ensimmäisestä kohdasta olisi voinut jo todeta, ettei suuri markkinapotentiaali nyt automaattisesti tarkoita mitään? Aika moni meni näihin “prosenttikin siitä markkinasta” juttuihin aikoinaan Kiinassa ja sitä ennen jopa Venäjällä, mutta ei niitä prosentteja oikein tullut.

Miten arvioit tuon Optomedin markkinapotentiaalin verrattuna Revenioon? Reveniolla on kuitenkin silmänpohjakameran lisäksi muitakin tuotteita, joten ilmeisesti kädessä pidettävien markkina olemaan paljon suurempi kuin pöytälaitteiden?

Tämä on oikeasti mielenkiintoinen, kun tässä on vahvasti eriäviä kantoja - toiset uskoo mahdollisimman laajaan ja laadukkaaseen kuvaan ja prosessin automatisaatioon “normaaleissa” kohtaamispaikoissa, toiset kannettavuuteen ja riittävään kuvanlaatuun AI:lle missä vaan - ja sitten ilmeisesti kustannustehokkuuteen. Tuntuu että ammattilaiset ovat pääsääntöisesti kääntyneet tuohon ensimmäiseen kategoriaan, mutta tietysti jos se ei ole saatavilla, niin toisellakin pääsee eteenpäin. Mielestäni molempia tarvitaan, mutta miten volyymit ja arvo sitten esimerkiksi Yhdysvalloissa jakautuvat, on sitten eri kysymys :man_shrugging:

10 tykkäystä

On julkaistu tutkimuksia, joiden tulokset osoittavat, että Auroralla pärjää mainiosti, jos verrataan nykyaikaisiin pöytäkameroihin.

Tänä päivänä kustannustietoisuus on käytännön syistä sen verran kovassa huudossa, että ilman oleellista etua ei ole perusteltua ostaa 3 kertaa kalliimpaa tuotetta. Vain paras on kyllin kallista, mutta moni tyytyy silti ajamaan Corollalla, vaikka Mersuja olisikin tarjolla.

Yksi tutkimus (jonka alta löytyy muutama lisää samalla sivulla)

11 tykkäystä

Kiitoksia Sheikki! Olisiko sinulla arviota tuohon markkinan jakautumiseen esimerkiksi Yhdysvalloissa?

2 tykkäystä

Mahdotonta maallikolle ottaa tuohon kantaa. :slight_smile: Optomedilla varmaankin olisi tuosta oma arvionsa, mutta eivät välttämättä halua sitä julkisesti avata.

Markkinatutkimuksista (maksullisia) voisi jotain ehkä päätellä, mutta näissäkin on monesti turhan vapaita tulkintoja, eivätkä välttämättä ole luotettavia tietoja.
Esim. tästä en veteilisi muita johtopäätöksiä, kuin että markkina on kasvussa. :

https://www.globenewswire.com/en/news-release/2024/02/14/2829279/28124/en/Global-Nonmydriatic-Handheld-Fundus-Cameras-Market-Poised-for-Remarkable-Growth-by-2030-Insightful-Forecast-Analysis-and-Competitive-Landscape-Revealed.html

7 tykkäystä

Samoja markkinatutkimuksia ne yhtiötkin yleensä lukee, toki niillä voi olla omat perustellut näkemyksensä siihen päälle. Mutta varmasti tätä Optomediltakin utelen, kuten toimialan yhtiöiltä. Kiinnosti vaan sinun näkemys myös mahdollisesta jakaumasta, kun olet erittäin aktiivinen ja kilpailutekijöissä hyvin luottavainen. Tuskinpa sitä kukaan osaa vielä järkevästi ennustaa, kun kaikki murroksessa.

Oleellisin asiahan on tietysti, että markkina on kasvussa. Näytti olevan tuossa tuoreessa Research And Marketsissa 12,7 % vuosittain (CAGR) vuoteen 2030 asti. Ellen nyt väärin muista, niin suunnilleen samalla tasolla kasvuennusteet on olleet historiassakin. Pitää jossain vaiheessa kaivella vanhoja lukuja ja yrittää selvittää, miten ovat toteutuneet ja ketkä sitä kasvua on saaneet.

5 tykkäystä

Kun muistelee revenion taivalta, jenkit oli lupineen ykkönen ja FDA-luvituksen jälkeen se kelpaa melkein maassa kuin maassa. Optomedin käsimatkatavarana kulkeva kamera on timanttia ja lisänä koko ajan tulee tietokantaa silmän kuvista muihin tutkimuksiin, jota voi takastella omalla softalla tekoälyn avulla. Revenion case oli paineen tutkimus ja antureiden jatkuva käyttö. Sit katsottiin vaan lukemat mittarista, oliko painetta vain ei. Simppeliä ja sit tarkempiin tutkimuksiin. Nyt Optomedilla eri case jos vaikka ottaa kuvan suomessa, sitä kuvaa voidaan tutkia vaikka jenkeissä tai toisin päin. Lääkäreitä on rajallinen määrä ja ei enää tarvita vakkaritilaa ymv. Kuvaa voi tutkia ajasta ja paikasta riippumatta plus tekoäly tuottaa jo alkuanalyysin. Sama asiahan on Aiforialla, tosin heidän bisneksessä otetaan näyte. Molemme toivottavasti kovaa valuuttaa tulevaisuudessa ja olisivat uusia huippuyhtiöitä.

2 tykkäystä

Tällainen chartti osui silmään Juha Varikselta twitteräksässä.

6 tykkäystä

Ok, eli vertasit Revenion alkuperäiseen tonometri -liiketoimintaan. Sitten. Ihmettelin vaan miten se Optomedin potentiaalinen markkina on niin paljon suurempi kuin nykyisellä Reveniolla, kun ollaan kuitenkin samaa hommaa tekemässä eri kulmalla (pöytälaitteella).

2 tykkäystä

Livenä näyttäs olevan tuo

1 tykkäys

Olen koko paneelin katsonut. Ei suoranaisesti liity mitenkään Aurora Aeyeen (eikä ko. paneelissa tulla sitä käsittelemään), mutta sijoittajan näkökulmasta todella kiinnostava ja opettavainen kokonaisuus siitä miten FDA-lupaprosessi etenee ja miten yksityiskohtaisesti sponsoreiden (valmistajien) tulee esittää tutkimustulokset sekä FDA-paneelille, että potilaiden, yleisön ja kaupallisen alan edustajille. Melkoinen tulikoe!

Kyllä kai @kovatuotto tarkoittaa tässä sitä USA diabetes retinopatia seulonta markkinaa johon Optomed on hetikohta saamassa FDA luvan ja ymmärtääkseni Revenio ei ole vielä edes hakenut tuonne myyntilupaa . Vai olenko missannut asian ?

Tässä mielessä Opton markkinapotentiaali on todellakin valtava verraten Revenioon kunhan tuo lupa tulee ja päästään itse asiaan .

Niin … USA ei kuitenkaan ole Kiina eikä Venäjä vaan ihan oma tarinansa jota sävyttää tuo retinopatia seulonnan korvattavuus. Aika näyttää minkä siivun Optomed nappaa . Luotan kyllä että hyvän sellaisen

Wales-Suomi 3-1 … ei hyvä :-1:

:frowning:Ja lopputulos 4-1 :frowning:

4 tykkäystä

Juuri näin ja jenkkien seulontamarkkinaa ja Revenio tulee perässä. Syystä tai toisesta he eivät heränneet ajoissa tai tuote tuli vasta italian firman oston yhteydessä ts. halutaan laajentaa bisnestä. Optomed on edellä merkittävästi ja erilainen tuote. Toivottavasti myös kiina heräilee eikä se ole menetetty merkkina. Yleisesti myös kaikki muut maat, joissa on jonkinlainen korvattavuus seulonnalle, joka antaa lisäbuustin myynnille.

Reveniolla on käynnissä kliiniset kokeet, joilla yhtiö hakee FDA-lupaa ILLUME-kokonaisratkaisulle (DRSplus / kumppanin tekoäly). ILLUME-seulontaratkaisu kattaa diabeettisen retinopatian seulonnan lisäksi silmänpohjan rappeuman ja glaukooman seulonnan. Tämähän kerrottiin CMD:llä viime vuoden lopussa, ja lisää on tulossa tälle rintamalle.

Optomed on tässä suhteessa edellä, mutta markkinapotentiaalia erottaa mielestäni vain kädessä pidettävä vs. pöytäkamera. Tämän takia kyselin oletuksia tämän jakauman perään.

Juu, täysin totta. Tarkoitus oli vaan herätellä pois tästä ajattelusta, että menestys on varmaa kun markkina on valtava. Itse uskon kyllä, että Yhdysvalloissa onnistutaan saamaan jonkinlainen osuus, mutta pirun hankala arvioida vielä minkälainen.

Se meni niinku Hesulilla :frowning:

14 tykkäystä

Reveniolla on siis nyt menossa kliiniset kokeet tuota FDA hakuprosessia varten. Eli tuosta voisi pähkäillä sillä tavalla että Reveniolla olisi lupa saatavissa joskus 2025 vuoden loppupuolella, vai mitä ?

Optomed ehtii ennen tuota touhuta USA markkinalla hyvän aikaa.
Mielenkiinnolla odotan Opton markkinastarttia , mitä sieltä kuuluu .

Revenio odottaa tuota lupaa vielä tämän vuoden puolella, eli oletuksena Q4:n aikana. Jos Optomed saa luvan joskus Q2:n aikaan (kun Q1 alkaa olla lopussa), niin varmaan karusti sellaiset puoli vuotta etumatkaa. Mutta kukapa näistä aikatauluista lopulta tietää, ja ei kai sillä kauheasti ole väliä, kun markkinapotentiaalista keskustellaan. Ainakin itse olen ajatellut markkinapotentiaalia vähän pidemmällä aikavälillä.

Starttia odotetaan kyllä innolla!

3 tykkäystä

Ja päivän avaus aivan odotetunlainen.Kohta on menty taas kvartaali ilman uusia kauppauutisia joten tulos jäänee valitettavasti taas aika laihaksi tällä tuloskaudella ellei sitten ole jätetty uutisoimatta jotain.
Ymmärrän kyllä sen että jotkut saattavat jopa tehdä rahaa vedättämällä kurssia eestaas, tuomalla esiin erilaisia päivämääriä milloin jotain voisi tapahtua,nostamalla odotuksia vaikkei olisikaan mitään varmuutta koskeeko se ollenkaan tätä kyseessä olevaa yhtiötä mutta kuitenkin.Oman omistusosuuden kasvattamiseenhan tämä on tietty hyvä tilaisuus,jos palattaisiin sinne 3,5€.n pintaan niin itsekkin varmaan tankkaisin lisää mutta mieluummin kyllä näkisin että kurssi olisi vakaa vailla tällaisia vailla faktoja olevia heilahteluja.

1 tykkäys

Kyllä tässä oikeasti jo kärsivällisyyttä koetellaan. Itse olen ollut kyydissä vajaa 3 v ajan ja kokoajan on retoriikka ollut sitä, että lupapäätös tulee näillä näppäimillä. Sitten jossain vaiheessa tuli se ilmoitus, että “hieman pitää lisätietoja kerätä” mutta ilmeisesti se olikin kokonaan uusi tutkimus joka pitää tehdä :smile:
No joo, pienellä painolla tämä salkussa on, mutta ei jaksa kyllä montaa vuotta enää odotella.

4 tykkäystä

Itse ollut mukana melkein alkuajoista lähtien,möin kaikki osakeomistukseni pois Opto mukaan lukien kun Putin rupesi puhumaan ettei pienillä mailla olisi oikeutta niiden suvereniteettiin palatakseni kuitenkin markkinoille takaisin myöhemmin.Koko ajan olen uskonut tuohon Aurora tuotteeseen mutta yhtiön kyky viedä lupa-asiaa eteenpäin on kyllä ollut hivenen epäilyksen alla ajoittain,Nyt olisi kaikki syy kuitenkin uskoa että lupapäätös suuntaan tai toiseen tulisi ensi kvartaalilla tai sitten fda:n oma prosessi pettää niiden aikataulujen puitteissa missä sen pitäisi tulla ellei sitten vieläkin haluta lisää lisätietoja ja prosessi vain jatkaisi pitkittymistään.

Tarkoitat varmaan Aeye Healthin kykyä viedä lupa-asiaa eteenpäin?

1 tykkäys