Osakesijoittaminen

Orthex - Muovia maailmalle

Orthex ilmoitti eilen 4.3.2021 suunnitelmastaan koskien listautumisantia.
Aloitetaan ketju yhtiön ruotimiseksi!

Orthex Oy (“Orthex”), yksi Pohjoismaiden johtavista kodin käyttötavarayhtiöistä, suunnittelee listautumisantia (“Listautumisanti”) ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n (“Nasdaq Helsinki”) pörssilistalle.

11 tykkäystä

Listautumisen jälkeen hallituksen puheenjohtajaksi ryhtyy hallitusammattilainen, nykyinen Orthexin hallituksen jäsen Sanna Suvanto-Harsaae, joka toimii kahdeksan yhtiön hallituksessa ja esimerkiksi Postin hallituksen puheenjohtajana.

”Näen, että Orthexilla on paljon kasvupotentiaalia erityisesti viennin ja verkkokaupan kasvattamisen myötä”, Suvanto-Harsaae sanoo.

Viime vuonna Orthex teki 75,9 miljoonaa euroa liikevaihtoa ja 12,3 miljoonaa euroa liikevoittoa. Yhtiöllä on noin 300 työntekijää. Sen tehtaat sijaitsevat Gnosjössä ja Tingsrydissä Ruotsissa sekä Lohjalla Suomessa.

Orthex tavoittelee yli viiden prosentin keskimääräistä liikevaihdon orgaanista vuosikasvua konsernitasolla ja yli kymmenen prosentin kasvua Pohjoismaiden ulkopuolella. Tavoitteena on saada ebita-marginaali yli 18 prosenttiin. Yhtiö aikoo jakaa osinkoa kaksi kertaa vuodessa yhteensä vähintään puolet tilikauden tuloksesta.

14 tykkäystä

Luvut ovat sinänsä kiinnostavia. Mutta saa nähdä. Perinteiset muovituotteet eivät ole mikä tulevaisuuden kehitys suunta. Pieni yritys, jolla ei varmaan ole omia resursseja erilaisten biohajoavien tuotteiden kehittämiseen.

5 tykkäystä

Ihan mielenkiintonen listautuminen. Pieni on yritys, mutta hyvät tuotteet. Omia muovikippoja, kun käy läpi niin lähes kaikki on Orthexia. Tuntuvat myös kestävän käyttöä. Voisi siivun ostaakki jos ei ole kallis.

6 tykkäystä

Löytyyhän niiltä tämmönen kierrätettävä ämpäri :point_up:t2:

1 tykkäys

Siinä mallia miten toisella muovikippofirmalla meni yli koronakriisin vuonna 2020. Osake noin 10-12 kertaistui vuoden aikana.

image

Mielenkiintoista siis se, listautuuko Orthex nyt “poikkeuksellisen hyvän vuoden jälkeen”. Näin Orthexin listautumissivuilla vain vertailun 2019-2020 luvuista joten onko kyseessä “poikkeuksellisen hyvä vuosi” alla? Value trap?

41 tykkäystä

Nyt on kiinnostava listautuminen. Sopivalla tavalla tylsä firma, joka on tuttu jokaisesta kodista. Ainakin omassa mielessä muovirasioista ja muusta käyttömuovista tulee ensimmäisenä mieleen juuri Orthex - ainakin, jos haluaa laadukkaampaa eikä sitä halvinta ikeaa.

Pikasilmäyksellä julkaistut 2020 luvut näyttää houkuttelevilta:
oikaistu liikevoitto 12,878 m€ / 17,0 %
Ankkurisijoittajat sitoutuneet 121 m€ arvostukseen asti, nettovelkaa 38,9 m€, eli annin jälkeen 2020 EV/EBIT maksimissaan luokkaa 12,4

Sen sijaan kiinnitin huomiota, että toistaiseksi ei nettotuloslukuja ole julkaistu ollenkaan. Myös 2019 IFRS-luvut näyttää huomattavasti paremmilta kuin FAS-luvut. Liekö foorumilla asiantuntijaa, joka osaisi näiden eroja ja syitä avata tarkemmin? Erityisesti ihmettää, miten kirjanpitostandardin muutos voi nostaa ROE:n reilusti miinukselta reilusti plussalle. Liikevoittorivillä näkyy iso ero, ja ilmeisesti nettotulos painunut FASin mukaan miinukselle.

2019 (tuhatta EUR) (IFRS) (FAS)
Liikevaihto(1) 66 427 65 703
Oikaistu EBITA(3)(6) 7 593 7 040
Oikaistu EBITA-marginaali, prosenttia(3)(6) 11,4 10,7
Oikaistu liikevoitto(3)(6) 7 540 3 035
Oikaistu liikevoittomarginaali, prosenttia(3)(6) 11,4 4,6
Oman pääoman tuotto, prosenttia(3)(13) 15,3 -12

Tuosta olisin yhtä vähän huolissani kuin siitä, kuinka vähän vaatetehtaalla on resursseja puukuitupohjaisen kankaan kehittämiseen tai valimolla ekologisemman perusteräksen kehittämiseen. Ei Orthex tai mikään muukaan muovin ruiskuvalutehdas raaka-aineitaan valmista, vaan ostaa raaka-ainetoimittajalta muovirakeet, joista omat tuotteet valmistetaan. Jos tulee uusi (biohajoava tai joku muu hype) muoviraaka-aine markkinoille, niin varmasti ovat sitä hyödyntämässä.

16 tykkäystä

Asiaan liityen.

https://www.kauppalehti.fi/lehdistotiedotteet/orthex-group-orthex-ja-woodly-yhteistyossa-kohti-hiilineutraaliutta-maailman-ensimmaiset-woodly-puumuovista-valmistetut-keittiotuotteet-kauppoihin-vuoden-2021-aikana/edd74d60-4667-3400-a473-142488db2530

Öljystä valmistetut muovikipot on kyllä niin auringonlaskun alaa, mutta puumuovi voisi hyvinkin olla tulevaisuutta. :thinking:

7 tykkäystä

Vahvasti kyllä tuntuu siltä että Orthex on saanut viime vuoden trendeistä paljonkin vetoapua. Ainakin mediaa seuratessa on tullut kuva että lähes kaikki alla olevat tuotekategoriat on hyötynyt koronasta. Kotoilu, mökkeily, ruuan laittaminen/leivonta, marjastus jne. oli käsittäkseni aika kovassa huudossa viime vuonna.

6 tykkäystä

Jahas Aston, olisko taas aika hypätä uuteen kelkkaan? Tekis taas mieli vähän rikastua muttei oikein uskalla ilman Livingstonea … :slight_smile:

Setä itse on kyllä aikasten NRB (Non-fossil, Renewable and finally Biodegradable, toim.huom), niin keholtaan kuin vihertävältä mieleltään, mutta masse on aina massea eikä sen alkuperää pysty/kannata yrittää jäljittää, joten tässä tapauksessa muovikipotkin kelpaisivat :smile:

Masse-setä, FA, Kuutti, Efecte, Kamux, …, Orthex ???

21 tykkäystä

Jos Masse-setää yhtään lohduttaa niin Jorma Perässä aikoo tähän ainakin sijoittaa pikkuisen jos arvostus on järkevällä tasolla. Kaupasta kun olen muovia ostellut niin valintaa tehdessä kierrätetystä muovista tehdyt tuotteet on aina valittu muiden vaihtoehtojen yli ja valmistajana yleensä SmartStore (Orthex). Vihreä megatrendi tässä kiinnostaa ja sillä vihreän teko.

3 tykkäystä

Lyhyt yhtiöesittely kolmen vuoden takaa Sponsor Capitalin kanavalta:

Orthexin liikevaihto vuonna 2020 yhteensä 76 milj. euroa (66 milj. euroa vuonna 2019)

Liikevaihdon kehitys 2014-2018 (Lähde: Orthex Sustainability report 2018)
Orthex Sustainabilty Report 2018.pdf (2,4 Mt)

Aiempaa kehitystä:

  • Intera sijoitti Orthexiin vuonna 2009. Orthexin liikevaihto 2009 oli 12,5 milj. euroa.
  • 2010-2011 Orthex laajeni pohjoismaiseksi konserniksi kahdella yritysostolla:

Sveico AB: (Interan kohdeyritys Orthex ostaa Sveico AB:n osakekannan - Ajankohtaista - Intera Partners)

  • Sveico yksi pohjoismaiden johtavista keittiötarvikkeiden valmistajista
  • kolme tuotemerkkiä: Sveico, GastroMax ja Kökskungen
  • kaupan myötä Orthexin liikevaihto noin kaksinkertaistui 25 milj. euroon

Hammarplast Consumer AB: (Orthex ostaa Hammarplast Consumer AB:n osakekannan - Ajankohtaista - Intera Partners)

  • Hammarplastin liikevaihto noin 30 milj. euroa
  • tuoteportfolio vahvistui erityisesti kodin säilytysratkaisuihin keskittyneellä SmartStore-tuotemerkillä
  • Hammarplastilla myös kattava jakelu- ja myyntiverkosto
  • kaupan myötä Orthexin liikevaihto yli kaksinkertaistui noin 56 milj. euroon
    (Orthex+Sveico n. 26 Meur + Hammarplast n. 30 Meur)

Intera irtautui omistuksestaan vuonna 2015. Orthex siirtyi Sponsor Capitalin ja Orthexin toimivan johdon omistukseen. (Intera irtautuu Orthexista - Ajankohtaista - Intera Partners)

16 tykkäystä

Tavallisen tylsä tuoterepertuaari, joita löytynee lähestulkoon jokaisen kaapista. Biopohjaisten kippojen projekteja, ainakin Stora Enson kanssa yksi ja Woodyn kanssa toinen. Kyllähän tätä voisi harkita.

3 tykkäystä

Jatkoa ketjulle Orthex - Muovia maailmalle:

Jotenkin kiinnostaisi lähteä mukaan.

Panostanut vuosien aikana omiin materiaalivarastoihin (siilot&kuljettimet jne.) aika paljon. Näkisin, että omaa hyvän kyvyn muuntautua tulevien materiaalien suhteen.

Saapa nähdä mihin osakehinta asettuu.

Koskahan tämä listautuminen on ajankohtaista?

Kyllä tämä voisi olla ihan varteenotettava lappu. Tuoterepertuaari on kuitenkin sellainen, että näitä aina tarvitaan. Riskeistä tulee mieleen lähinnä rönsyily ja vääriin teknologioihin betsaaminen, mutta pienuus pakottaa tässä toki varovaisuuteen. Kilpailijat ovat isoja, on kiinantuontia, Ikeaa ja isoja private labeleita, joita varmaan toisaalta Orthexkin jollekulle tekee - olisiko tästä kenelläkään lisätietoa?

Ottanen pienen position seurantaan jahka ajankohtaistuu.

Pari kertaa oon jo törmänny Orthexin kohalla tähän :point_up:t2: Vähän ehkä vaarallinen peruste sijoittaa mihinkään

Nikkeliä ja sinkkiäkin tullaan aina tarvitsemaan, mutta Talvivaara meni silti nurin. :grin:

2 tykkäystä

Vaikka kuinka kiinnostaisi tämä, niin valuaation ollessa realistinen tapahtunee sama kuin kaikkien muidenkin hyvien IPO listautumisten kanssa: Ylimerkitään, ja jokaisella on rahat kiinni (=Lost opportunity cost) ja IPO:sta tulee muutaman satasen edestä osakkeita.

6 tykkäystä

Kovat tunnusluvut ja sopivan tylsä toimiala. Itse aion ehdottomasti merkitä.

Valuaatio vaikuttaa järkevältä.

6 tykkäystä

Mistäs sait sen katsottua? Ei ole pistänyt omaan silmään.

Ankkurisijoittajien määrittelemä listautumisen jälkeinen markkina-arvo on 121 miljoonaa euroa. Annilla yhtiö haluaa kerätä 10 miljoonan euron bruttovarat. 121 miljoonan euron markkina-arvolla laskettuna ev/ebit on 11,6 ja ev/ebitda on 8,8

2 tykkäystä