Orthex - Muovia maailmalle

Olen vähän erimieltä asiasta. Pörssikurssi ei valehtele.

Pelkästään liikevaihdon ja käyttökatteen tuijottaminen on mielestäni tyhmää - yleisellä tasolla (case Duell).

Kyllä, Orthex on saanut roimaa vastatuulta, energiakriisiä/raaka-aine ongelmia ja kovaa inflaatiota, sekä huonoa kuluttaja luottamusta / korkojen nousua. Tälläisille ulkoisille asioille, yhtiö ei oikein voi mitään muutakuin suunnistaa vaikeuksien läpi - missä se on onnistunutkin omasta mielestäni hyvin.

Siltikään omassa osakesalkussani en näe, että orthex olisi luonut arvoa osakkeenomistajille. IPO hinta oli 6,82€. Nykyinen kurssi on 5,08€ ja osinkoja on ropissut 0,5€/osake kirjoitushetkeen mennessä.

Kyllä tässä pitää liiketoiminnan ja alarivin lähtä nousuun, jotta yhtiö loisi omistajille arvoa. Kurssi kyllä seuraa perässä, kunhan yhtiö näyttää, että sen liiketoimintaan, kasvuun ja tulokseen voi alkaa luottamaan (Kun puhutaan näistä ‘ennusteista’, niin aika monta kertaa tölkkiä on aina vuodella potkittu eteenpäin). Kyllähän se jotain yhtiön ja markkinan välisestä suhteesta kertoo, kun 25e P/E ~11 ja yhtiön pääomantuotot on merkittävästi parempia kuin keskiverto hesulin puljun.

Samaa mieltä @Don_Jari :n kanssa, että pieneksi suomalaiseksi yhtiöksi Orthex raportoi aika ‘raskaasti’ tätä vastuullisuus asiaa. Jokaisessa tulosjulkkarissa on samat liibalaabat - kuinka moni iso suomalainen firma tekee edes näin?

Vastuullisuus on tottakai hieno asia, mutten usko sen tavoittavan kuluttajia siellä Tokmannin tms hyllyillä siinämäärin mitä siihen panostetaan.

Vihreää Orthex riviä odottaen…

12 tykkäystä