Osakesäästötili

OST:lle saa tallettaa max. 50 000e ulkopuolista rahaa. Eli osingot saa tilin sisäisesti tietysti jälleensijoittaa uudelleen.

3 tykkäystä

OSTin rajallisuus tulee tosiaan aika nopeasti vastaan, koska se talleusraja on 50k€ Tämän jälkeen ei sitten voi kauppaa tehdä enää, kuin myyntien avulla tai osinkoja edelleen sijoittamalla. Osakkeita ei OSTilta pysty AOT siirtämään, eikä myöskään toisinpäin. Itse näen, että OSTIn suurin hyöty on vaivailussa, kun posttiojen kokoja pystyy kasvattamaan joutumatta maksamaan veroja, mutta veivailussa on aina riskinsä. OSTinhan voi ostaa täyteen ja jatkaa sitten halutessaan samojen osakkeiden kanssa AOT puolella. Näin saa myöskin etua, koska ostilta voi kevennellä verottomana ja aot puolella saa sitten tehtyä verokikkailua.

1 tykkäys

Aivan no sitten! Ajattelin tän jostain syystä niin että niiden osinkojen pitäisi antaa vaan lojuta siellä osakesäästö tilillä eikä niitä voisi sijoittaa uudelleen samoihin osakkeisiin ja eikä sitä kautta hyötyisi niistä.

1 tykkäys

Osingoista menee tosiaan se 30% veroa, jos ne OSTilta nostaa, eli ne kannattaa aina sijoittaa edelleen OSTin sisällä. Tässä kohdassa välittäjän valinnalla on myös merkitystä, eli esim. NN ja huonoin taso maksaa sitten 9€ / kauppa, mutta vaikka Nordealla sitten 1% kuluilla saa sitten pienillä osingoilla lisättyä edullisesti vaikka vain yhden osakkeen. Pitkässä juoksussa sitten osakkeiden määrä nousee ja osingot kasvavat tätä kautta. Jos OSTin olisi täyttänyt viime maaliskuun pohjilta täyteen kovia osinkokoneita, niin olisi saanut kasaan salkun, joka puskee verotonta osinkoa n 4000€ vuodessa. Tuollaisessa kun sijoittaisi 20v osingot aina uudelleen, niin ihan kivan kokoinen salkku siellä lopulta olisi, varsinkin kun sitten AOT puolella samaan aikaan kk säästäisi samoihin tai vaikka rahastoihin.

8 tykkäystä

Haluaisin siirtää OSTin saldosta rahaa AOT:lle ostaakseni rahastoja. Meneekö tästä veroa? Guuglaamalla en heti löytänyt vastausta.

Jos OST on voitolla, eli sen yhteenlaskettu arvo on suurempi, kuin sinne tallennettu rahamäärä, niin menee veroa, eli veroa maksetaan myöskin realisoimattomasta voitosta.

Tässä ketjussa on hyvää keskustelua ja esimerkkejä tuosta:

1 tykkäys

Tällä kaavalla:
Tuotto / Pääoma x Nostettu määrä = Veronalainen pääomatulo

Veron määrä:
Veronalainen pääomatulo x 0,30 (pääomatuloveroprosentti) = veron määrä

1 tykkäys

Kiitos vastauksista. Pitää siirtää sitten lisää varoja AOT:lle, koska verojen maksu voitolliselta OSTilta ei nyt nappaa. Olkoon tuo OSTin saldo sitten dipistä ostamista varten😊.

2 tykkäystä

Mites se nyt menikään, pystyykö OSTilla käyttää FIFO-periaatetta? Olisi kiva jossain kohtaa keventää holdiosakkeita nostamatta keskihintaa, niin sillä kysyn. Tarkoitan siis että en myy jo omistamiani, vaan kun ostan lisää veiviin, niin myisin nuo veivaukseen tarkoitetut pois. Eli Last in first out. Pystynkö siis valitsemaan, mitä osakkeita myyn?

En usko, että mikään välittäjä tarjoaa tuollaista mahdollisuutta OST:lla. Kun eihän siitä ole mitään rahallista hyötyä, vaan ainoastaan kivemman näköinen luku keskihinnan ja tuottoprosentin kohdalla. Suosittelen omaa kirjanpitoa vaikka excelillä, niin saa eroteltua veivit pidemmistä sijoituksista.

1 tykkäys

OST toimii ihan kuten AOT siinä mielessä että FIFO pätee. Ensimmäisenä ostetut erät myydään ensimmäisenä. Ja koska OSTeja voi olla vain yksi, ei voi pulata useammalla salkulla. Koska verotus iskee vasta rahaa ulos otettaessa ja siinä vaiheessa kun näin tehdään niin myös “toteutumaton” tuotto on tuottoa, hommalla ei ole OSTilla mitään väliä.

2 tykkäystä

Tais mennä tuo FIFO-periaate vähän väärin.
Se lyhennehän tulee jo sanoista First In, First Out.
Eli et pysty tekemään noin. AOTllä voit jos omistat useamman tilin ja toisella ne ekat laput ja toisella veivaat, mutta tästä menee tietty verot.

Mitä väliä sillä muutenkaan on OST?

Joku välittäjä saisi tästä hyvän markkinointityökalun. Kivan näköinen salkussa kun saa veivata ja silti voitolliset positiot pysyy vihreänä. Ja muuta vaikutusta ei olekaan.

1 tykkäys

Ylläpito voi siirtää aloitukseni toiseen ketjuun jos on jo olemassa keskustelu johon kysymykseni sopii.

Minulla on osakesäästötilillä saldoa 8204€. Osinkoja tilille on maksettu 1310€. Tilin tuotot ovat tällä hetkellä yhteensä 13939€. En ole myymässä mitään osakkeita, mutta haluan nostaa tilillä olevan avoimen saldon. Nostoa tehdessä Nordnet ilmoittaa alustavaksi veron määräksi 735,57€.

Osaako joku avata miten toi lasketaan, kun osinkojen verotusarvo ei ole noin iso ja mitään osakkeita ei ole tililtä myyty ja voittoja realisoitu?

Kiitos vastauksista!

2 tykkäystä

Siirsin kysymyksesi tänne @toripolliisi! :slight_smile:

Osakkeiden realisoituneiden luovutusvoittojen lisäksi myös tilille hankittujen osakkeiden realisoitumaton arvonnousu on osakesäästötilin tuottoa, kun tililtä nostetaan varoja.

1 tykkäys

Nostetuista varoista verotettavaa pääomatuloa on se osuus, joka vastaa tuoton osuutta tilillä olevien varojen käyvästä arvosta nostohetkellä. Tuotto on verotettavaa pääomatuloa.
https://www.salkunrakentaja.fi/2019/10/osakesaastotili-hyodyt-haitat/

Osakesäästötilin verohyödyt tulevat pitkästä korkoa korolle ilmiön katkeamattomasta hyödyntämisestä. Vuoden tai alle sijoituksiin osakesäästötilistä voi olla jopa haittaa. Kannattaa tutustua tarkasti miten tili toimii ja pistää sinne vain rahaa mitä on valmis siellä pitämään.

Osaako joku avata laskukaavan, mistä maksettavan veron osuus minun tapauksessa koostuu?

1 tykkäys

vero = nosto * (saldo-talletukset)/saldo * vero-%

Ja tehdyt talletukset näkee Nordnetissä ainakin kun menee tallettamaan lisää.

1 tykkäys

TLDR: Jos haluat pulata rahaa ulos tililtä aktiivisesti, käytä AOT:ta

Jos haluat säästää eläkepäiville “pistä raha sisään ja pulaa sillä mutta älä ota ulos piiiiiiiitkään aikaan”, käytä OST:ta

OST “rankaisee” verottamalla kaikesta, myös toteutumattomasta tuotosta jos sieltä jotain ottaa pois.

1 tykkäys