Parasta kehitystä omalla osinkosijoitusuralla olisi pörssiosakkeiden todella pitkä mörniminen alle käypien arvojen. Saisi täyttää patjat ja suulit erinomaisista osinkopapereista ja sitten lopussa nauttia myös arvonnoususta. No saahan sitä haaveilla. 
Mitä enemmän pörssi dippaa, sitä mukavampaa omalla strategialla on elellä. Osinkopotti kasvaa vuodesta toiseen vaikka salkun arvo olisi mitä. Siinä todella kokee omistavansa yrityksiä, jotka tekevät rahaa omistajilleen. Olkoonkin vaikka siirto taskusta toiseen. Ainakin ennen kaikkea se on siirto minun taskuuni irti ko firman kassasta ja voin päättää mihin osinkoveturiin, uuteen tai jo tuttuun, sijoittaisin seuraavaksi.
Mikä tunne se onkaan, kun kokonaisosinkopottiin vuodessa lisätään numeroita. Jo 1. vuotena pääsee helposti vähintään 2-numeroiseen pottiin, kenties jopa 3-numeroiseen. Nelinumeroinen on jo jonkinlainen saavutus ja osoitus oikeanlaisesta sinnikkyydestä asiaan. Viisinumeroisia osinkopotteja ei sitten kovin monelta enää käsittääkseni löydykään. Strategian arvostelijoilta tuskin ainakaan. Siinä vaiheessahan puhutaan jo oikeasti merkittävästä osuudesta vuosiansioita, eikä mahdollinen työkyvyn menetyskään ole välttämättä enää elämää totaalisesti raunioittava tapahtuma. Kuusinumeroinen osinkopotti vuodessa tarkoittaakin taloudellista riippumattomuutta. Työn teko on enää vapaaehtoista, eivätkä yhteiskunnan apukeinot, eläke yms., ole enää välttämättömiä.
Osinkomäärän seuranta tuo suurta mielenrauhaa myrskyisissä oloissa. Sitä voi joka kuukauden alussa laskea eteenpäin tulevan 12 kuukauden osingot (PADI = Projected Annual Dividend Income) vähintäänkin likimäärin. Totuus tulee olemaan oikeasti vielä enemmän. Tämä luku on kutenkin se, joka kasvaa joka ikinen kuukausi ja pistää kyllä hymynkareen suupieleen. Ei tarvitse osata ajoittaa, ei tarvitse osata myydä huipulla ja ostaa pohjalla. Sen kun vaan ostaa joka kuukausi tasaisesti. Nam! Ei tarvitse myöskään paniikinomaisesti hengitellen miettiä indeksin liikkeitä. Sen ei ole väliä. Matalammat hinnat, nopeampi padin kasvu. Win-win!
Pystyn elämään sen asian kanssa, että verot syövät tuottoa. Ainahan kompromissejä joutuu tekemään, mutta sitä varten on sitten verosuunnittelu. Ei niitä täysimääräisenä joudu mikään vuosi maksamaan. Maksan siis siitä veroa, että saan rahaa omaan käyttööni ja voin päättää mitä sillä teen. Lappujen määrä säilyy samana tasan niin kauan kuin en lähde hötkyilemään. Ajan kanssa sitten on koko yksittäinen positio tullut osingoilla kuitattua ja riski tuntuu erittäin helpolta sietää. Toisin olisi jos kaikki tuotto olisi ladattu osakkeen hintaan sisään. Laskupäivät tuntuisivat itsestäni varmaan todella hirvittäviltä. Jos en myy ja rommaa, meni tuotot siinä. Jos myyn ja nousu jatkuu, jään ilman sitä tuottoa, joka paperiin pumpataan. Takaraivossa kolkuttelisi alati ajatus siitä, että onko nyt oikea aika irtautua, vai kannattaako vielä odottaa. Eihän sitä tiedä talouden Nobelisti tuottavimpana päivänäkään. Parempi taitaa olla käyttää strategiaa jossa vain valitaan kuukauden menopeli.
Pian tulee taas kuun vaihde ja padin tarkistus. Tiedän jo, että taas ollaan isommassa luvussa. Aika siistiä. 
