Lisätty hieman Harviaa 16e tasolta. Suurin osa positiosta tuli myytyä 30e tasoilla, joten siltä osin voisi kai sanoa onnistuneeksi "veivaukseksi". Tilalle tosin tuli heti jotain, joka varmaan laskenut yhtä paljon.
Ja EVOa olisi ollut kiva ostaa 850 tasolta . No ehkä käy siellä vielä uudestaan.
Laitoin viikonloppuna ostotoimareita sisään runsaasti, harmillisesti toistaiseksi vain EVO jäänyt kiinni verkkoon. Markkina karhuilee kovasti, mutta eiköhän EVO vielä kertaalleen tee perinteiset eli nouse tuonne 950 tasolle.
Tein pitkästä aikaa ns. paritreidin, myin salkun suurinta omistusta Tietoevryä noin puolet pois, ja ostin vapautuneilla rahoilla Sievi Capitalia. Tietoevry on tänä vuonna pärjännyt todella mukavasti indeksiä vastaan, ja salkun isoimpana positiona tehnyt sikäli hyvin tehtävänsä. Tietoevryn paino salkussa oli kuitenkin aika iso, nähden siihen, että isoin nousuvara ja alphapotentiaali on syöty, joten purin ns. ylipainon Mallisalkun positioitumiseen nähden, ja lisäsin salkun korrelaatiota Mallisalkun kanssa ostamalla Sieviä. Sievi on lasketellut todella mallikkaasti tänä vuonna, ja vaikka osien summaa on otettu reilusti alas tämän vuoden puolella, niin arvostusero nykyiseen osien summaan on leventynyt jälleen yli kahdenkymmenen prosentin diskontolle. Kuvaavaa on mielestäni, että 2022e P/B on valunut jo alle 0,75x tasolle, ja <0,7x tasot tulevat vastaan jo 2023 ennusteilla. Vaikka Sievin oman pääoman tuotto on tänä vuonna toistaiseksi reilusti alle yhtiön omien tavoitteiden, niin mielestäni suurin osa tästä menee surkean markkinan piikkiin (esim. Indoor), ja käsittääkseni yhtiön johdolla on edelleen hyvät kyvykkyydet pidemmällä aikavälillä ylläpitää >13 % ROE:n tasoa, johon nähden <0,75x P/B tuntuu suorastaan absurdilta.
Myin erinomaisesta firmasta noin puolet pois, eli Digiasta. Digia on laadukas yhtiö monella eri tapaa ja on hienosti selvinnyt näinä vaikeina aikoina.
Digian osuus alkoi lähentelemään 20 prosenttia salkustani, jossa on n. 15 eri osaketta, eli sen paino alkoi tuntumaan kovin isolta. Nyt sen osuus salkustani on noin 10 prosenttia, eli taitaa olla edelleen suurin osakeomistukseni.
Salkkuni on about puolittunut viime vuoden huipuista ja uskon sen edelleen sulavan, mutta en uskalla olla kokonaan pois osakemarkkinoilta, mutta halusin kuitenkin myös lisätä käteispainoa, joka lievittää stressiä ja tuo myöhemmin lisää mahdollisuuksia.
Uskon Digian pärjäävän kohtalaisesti olosuhteisiin nähden jatkossakin, mutta uskon myös it-palveluyhtiöalan ja Digiankin kärsivän nykyisistä ja tulevista haasteista, mitkä eivät ole meille vielä kunnolla edes auenneetkaan. Sain vähän varmistettua itselleni voittoja Digiasta OST-puolella ja nyt on vähän rennompi olo.
Käteispainoni on ihan justiinsa noin 20 prosenttia, mutta yllättyisin, jos päästäisin sen yli 30 prosenttiin.
Pistetty isolla kädellä myyntiin kaikkea. Tarkoitus odotella energiakriisin pahentumista ja hintojen halpuutusta tai sitten vain epävarmuuden poistumista. Osa tappiolla pois ja osa voitolla. Voi toki olla, että pörssit kääntyvätkin kohta nousuun kun alkaa kaasuvarastot täynnä, mutta jotenkin ei vaan tunnu että tämä energiajuttu olisi ratkaistu tai edes lähellä ratkaistua. Loogisesti ajateltuna joku keino tähän pitäisi löytyä, muuten koko talous romahtaa
Salkkuun jäi vielä yhtiöitä, joihin mielestäni energia-asiat eivät pitäisi niin rajusti vaikuttaa. Toki kuluttajien ostovoima voi myös kärsiä ja tästä sitten kärsisi myös moni muu yhtiö.
Kuten tavallista ajoitus kaikessa on todella pielessä, mutta nyt on sellainen olo että ei haittaa vaikka olisikin käteistä. Viimeviikolla oli markkinoista täysin sama käsitys, mutta näemmä tarvitsee pienen rohkaisudipin markkinoilta…
Pois: valmet, siltronic, scanfil, tecnotree (osa)
Lisäys: vår energi (haluan vähän lisää panosta energiaan, vaikka hinta tuntuu karkaavan)
Kaikkia myytyjä yhtiöitä mielelläni otan takaisin.
Lisätty Harviaa. Tämä lisäys meni jo keskihinnan alentamisen puolelle, joka nyt noin 19 euroa.
Sijoitusteesini Harvian suhteen pysynyt kohtuullisen muuttumattomana tässä reilun parin vuoden omistamisen ajan:
Kohtuullista orgaanista tuloskasvua saunan tunnettuuden jatkaessa kasvuaan uusilla markkinoilla. Pohjois-Amerikan näen keskipitkän aikavälin tärkeimpänä veturina, myöhemmin vielä nykyisin pienet lähdöt (esim. Japani ja muu Aasia).
Tuotto-odotusta tukee nykyhinnoin myös jo kohtuullinen osinkotuotto, sekä Harvia tulee jatkamaan alansa konsolidoimista. Näytöt arvoaluovista yritysostoista ovat erinomaiset. Yritys on perinteisillä laadullisilla mittareilla Helsingin kärkikastia, ja kunhan aikanaan inflaatio, energiakriisi ynnä muut ovat taakse jäänyttä elämää, uskon saavani vielä kolmannen boostin tuotto-odotukseenn hyväksyttävien arvostuskertoimien palautumisena hieman korkeammaksi.
Myyty loputkin Nesteet. Hommattu sillä hieman käteistä, jos sitä pian pääsisi mm. erästä taantuman kestävää naisten alusvaatteeistaan tunnettua yhtiötä lisäilemään…