Ostin/myin juuri äsken -ketju (Osa 4)

Ostin aloitusposition Wittediä.

Yleensäkin olen hamuillut IT-palvelusektoria salkkuuni; tykkään, että kyseessä on pitkälle tulevaisuuteen kasvava markkina, jonka toimijat tuppaavat olemaan pääomakeveitä, hyvää kassavirtaa tekeviä kannattavia ja kasvavia yhtiöitä. Näiden kanssa ei myöskään joudu yleensä juuri kantamaan tuote/teknologiariskiä.

Arvostuksensa puolesta alan listatut yhtiöt Suomessa ovat väliin tuntuneet jopa aika matalalla roikkuvilta hedelmiltä, mutta en ole saanut napattua yhdestäkään kiinni. Yksi kalvavana piinannut kysymys on ollut aina, miksi juuri tämä yhtiö onnistuu pitämään osaajistaan kiinnii ja houkuttelemaan heitä yhä lisää ja lisää?

Sitten syliin tipahti tämä Witted ja heidän yhtiöihinsä tutustuessa moni asia “klikkasi” sen verran kovaa, että tiesin mahdollisesti haluavani omistaa yhtiötä jos siihen on lukujen ja arvostuksen puolesta mitään perusteita. Markkinat eivät ainakaan hinnoittele yhtiön pääsevän sen erittäin kunnianhimoisiin 2025 tavoitteisiin, ja hyvä niin, sillä olen itsekin skeptinen tullaanko näitä ihan saavuttamaan. Yhtiön hajautettu toimintamalli voisi tasata mahdollisia kasvukipuja, siinä missä jokin Wittedin alla toimivista työntantajabrändeistä voisi hetken keräillä itseään, on toisaalla mahdollisuus kukoistaa ihan entiseen malliin.

Pitää vielä erikseen mainita toimitusjohtaja Harri Sieppi (on myös perustanut yhtiön), joka on rohkeasti jalkautunut tänne foorumille vastailemaan kysymyksiin ja muutenkin kaikki viestintä on tuntunut raikkaan avoimelta. Draivia tekemiseen tuntuu löytyvän myös vähintään kiitettävästi! Minulla on vahvahko “positiivinen bias” omistaja-operaattorien kipparoimiin yhtiöihin, ja tässä se tulee myös melko mukavasti tyydytettyä. Harri omistaa merkittävän osan yhtiöstä, joten intensiivit kuvittelisi olevan meidän muiden osakkeenomistajien kanssa yhteneväiset. Johtoryhmä ja hallitus on pidetty kevyenä ja omistavat kaikki myös osakkeita.

Huolista ehkä mainittava vielä sen verran, että yhtiö on maininnut tavoittelevansa myös epäorgaanista kasvua ja tämän yhteydessä voivansa käyttää omaa osakettaan välineenä. Näytöt pääoman allokoinnista onnistuneesti hurjaan kasvuun ovat toistaiseksi erinomaiset, mutta oma osake välineenä on tuhovoimaisempi kylmään käteiseen verrattuna. Toivoisin omaa osaketta käytettävän hyvin harkiten ja ennemminkin ostetun yhtiön johtoa sitouttavan elementtinä kuin varsinaisesti isona osana kauppahintaa. Eri tarina jos kurssi lähtisi totaalisen laukalle :wink:

Mukava päästä hieman viilentyneeseen markkinaan rauhassa pureksimaan tätä uutta tulokasta, ehtii vähän hitaammin syttyväkin mukaan.

20 tykkäystä

BBS:t mäkeen tukevalla tappiolla,oppirahojen maksuun meni,mutta onneksi pieni possa. :shushing_face:

1 tykkäys

Lomarahat Tecnotreehen @0.0850.

12 tykkäystä

Todella raskain mieli myyty koko ZignSec-positio. Tästä tuli otettua sijoitusuran ylivoimaisesti isoimmat euromääräiset tappiot. Prosentuaalisestikin yli 80 prossaa sijoituksen arvosta tuli menetettyä. Koin kuitenkin paremmaksi myydä nyt, kun yhtiöstä oli vielä saatavilla jotain ropoja.

Katsellaan uudestaan sitten annin jälkeen, jos yhtiö on vielä hengissä. Kiitos @Shorttaaja, kun viimeistään herätit tähän konkussiuhkaankin, mikä on olemassa. Olen ollut itsekin aivan liian hyväuskoinen yhtiön suhteen ja antanut paljon anteeksi, kun yhtiö on muuten vaikuttanut niin lupaavalta ja mielenkiintoiselta.

27 tykkäystä

3 viestiä yhdistettiin ketjuun: Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Näyttää olevan minun myynti päivä, joten pihalle voitolla Wärtsilä sekä kevennetty voitolla: Tokmanni, Nokia, Anora, Tieto

1 tykkäys

Tulee semineuvo. Stop lossit kannattaa miettiä kohdilleen ja pitää niistä kiinni. Itselläkin on yksi sellainen yritys, josta en luopunut vaikka taulussa on -41% verovähennysoikeus. Syy on se, että uskon yhtiöön ja sillä on tulevaisuus vasta edessä. Mutta ei noita tuollaisia yhtiöitä liian montaa kannata salkussa pitää. Muilla lapuille olen miettinyt tasot joissa laitan lihoiksi ja pidän niistä kiinni. Tosin ne stop loss tasot liikkuu markkinan ja lapun hinnan mukaan yms. Mutta jokainen toimii tavallaan.

Avattu lyhyen ajan Teslan bull -positio. Jos se jaksaisi vielä tänään nousta. Saas nähdä kuinka käy :brain:

1 tykkäys

myyty farfetch noin 10% tuotolla

Aikaisemmin viikolla ostetut Netflixit :us:@182 myyty @194

Teslaa :us: kevennetty 50% @740

Myyntien syynä käteiskassan kasvattaminen. Nyt käteis käteispaino n. 60% :dollar:

1 tykkäys

Lisätty Orionia 40kpl. Tarkoitus ostella ajallisesti hajauttaen lisää lähivuosina. Perusteluina vakaa ja defensiivinen yhtiö jolla vahva markkina-asema. Lisäksi Nubeqan tuoma kasvupotentiaali tulevina vuosina on selkeä positiivinen ajuri.

Uskon Orionin kykyyn kehittää uusia lääkkeitä myös tulevaisuudessa. Arvostustaso toki ainoa joka mietityttää, mutta uskon kertoimien sulavan tuloskasvun myötä tulevaisuudessa ja tähtäin on itsellä useiden vuosien päässä tämän yhtiön kanssa. Toivotaan, että pääsisi ostelemaan halvemmalla näillä fundamenteilla, mutta ei voi sen varaan laskea ja siksi parempi hajauttaa ostoja.

9 tykkäystä

EVO ja EMBRAC 20% höyläykset pois ylipainosta. Eiköhän maanantaina tiputa saman verran kuin tänään noustaan, se on näiden kahden kohdalla jo nähty niin useasti.

1 tykkäys

EVO osto 867SEK → myynti 1000SEK

9 tykkäystä

Myynnit: Loput Sammot 42,93, Puuilo 5,235. Voi olla bounssin alku, bullträppi tai ihan mikä vaan liike nyt menossa.

1 tykkäys

Kauan taistelin MMP:tä vastaan (Mahdollisuuden Menettämisen Pelko, yritän coin…lantittaa suomalaisia versioita termeistä)

Mutta sitten ostin yhden Isharesin Nassen ja Sepen entisten päälle. :money_with_wings: :money_with_wings:

3 tykkäystä

Duellin jyrkkä lasku jatkunut, joten pientä lisäystä jälleen. Yhtiöltä tullut pääasiassa hyviä uutisia, joten en näe syytä paniikkiin, vaikka haasteet ovatkin tiedossa.

1 tykkäys

Pieni lisäys defensiivistä kasvuyhtiötä Huhtamäkeä.

10 tykkäystä

Golarit ja porch myyty hieman aikaisemmin kuin alunperin tavote oli mutta hyvät rahat taskuun ja vkl viettoon, ens viikolla uudet kujeet

Macy’s lisäys 100kpl @19.02. Nyt kasassa 850kpl. En usko että Targetin tms. halpaketjujen tilanne vaikuttaa Macyyn. Pelkästään verkkokaupan laskettiin olevan (okei, ennen sotaa, inflaatiota jne.) 8-9 mrd arvoinen. Markkina-arvo nyt noin 5,5 mrd ja p/e noin 4. Osinkoakin tulee yli 3% ja vahva signaali annettu kasvavasta osingosta. Missasin Lulusin tuplaantumisen kun myin liian aikaisin, tätä en missaa.
[/quote]

Macy’s 100kpl myyty @23.50 ja 20% voitot taskuun. Loput 750kpl jää odottamaan 35-40usd tasoja ja pelataan jatkossakin 100 osakkeella jos tulee hyviä paikkoja. Näkymä oli oikea, eli maksukykyinen ostaja ostaa edelleen Macysilta tai Bloomingdalesilta, ei paljon inflaatiot haittaa. Macy’s-ketjussa olikin mainiota raporttia suomeksi tiivistettynä, kannattaa lukea.

Callaway (ELY) myyty myös tänään, ostetaan takaisin kun tippuu taas alle 20 taalan.

4 tykkäystä

Myyty puolet tappiollisesta Orthex positiosta hintaan 6.20
Näillä rahoilla rahoitetaan kesän reppureissu Eurooppaan. Järkevää sijoittamista? Tuskin, mutta lisää oppia tuli taas tulevaisuuteen tästäkin.

9 tykkäystä

Celsius myyty @ 67,70usd, kivaa kun tämmönen vajaa 10 prosentin tappiokin tuntuu jo voitolta. :smiley:

Puuiloa lisätty iloisesti @ 5,22e.

2 tykkäystä