Palkkakeskustelu

Ei tässä veroasteessa ole hirveästi valittamisen varaa. Omalle tililleni kilahtavien tulojen veroaste on tänä vuonna vähän alle 50% ja laskee siitä hiljalleen. Mutta se mikä jää julkisista verotiedoista ja lehtienkin jutuista piiloon on todellinen kokonaisveroaste. Holdingyhtiönihän ei maksa sinne kertyvistä osingoista veroa ja toistaiseksi nostan sieltä vain huojennetut pois. Näin todellinen veroasteeni on tänä vuonna noin 35% ja ensi vuonna alle 30.

Tässähän huojennuksen idea toisaalta toteutuu, eli että varat kannattaa jättää yhtiöön ja sijoittaa ne siellä takaisin työpaikkoja generoimaan. Käytännössä osa kyllä päätyy atlantin toiselle puolelle indekseihin. Onhan valtiollakin toisaalta sijoituksia eikä olisi haitaksi jos niitä olisi enemmän. Kai olisi aatteellisesti enemmän oikein sijoittaa säästetyt verot pelkästään kotimaisiin yrityksiin ja rahastoihin. Ainakin omalla kohdallani on kotimaisten sijoituksien osuus isompi kuin säästämieni verojen määrä. Siitähän verokeskustelussa pitäisi olla kyse, eli kuinka paljon rahaa päätyy takaisin kiertoon ja nimenomaan Suomen taloutta hyödyttämään.

19 tykkäystä