Palkkakeskustelu

Vakkaripaikassa riippuen kuusta 2450 - 2600 välillä. Keskiarvona 2520€. Verraten korkea palkka tällä hetkellä. Kevyttä it-/asiakaspalvelu hommaa. Näiden lisäksi satunnaisia opetuskeikkoja jne. muualla josta omat lisänsä. Aika kovia kuukausiliksoja monella täällä. Itse tykkään siitä, että ihan mahdottomasti ei työ kulkeudu kotiin mukaan.

7 tykkäystä

Lähihoitajana viime vuoden, joka tämän hetkisen fiilikseni mukaan oli alalla viimeiseni, verotettava ansiotulo oli 39200€. Olin ns. urani huipulla, työ oli itsenäistä ja kevyttä, tietyin edellytyksin voisi sanoa vastuulliseksi siinä mielessä, että virheisiin ei ollut varaa ja niitä olisi ollut helppo tehdä. Toisaalta ohjeet tuli aina ylhäältä ja aina oli lääkäri puhelimen päässä tarvittaessa tavoitettavissa.

Tulevaisuuden työtehtävät täysin auki, mutta lähden siitä liikkeelle, että joulut yms. sekä vkl:t ei kulu töiden parissa, joka tullee vaikuttamaan merkittävästi ansioita alentavasti, mutta kerran täällä eletään.

14 tykkäystä

Sähköasentaja, kokemusta noin 7 vuotta.
Huoltotöitä ja silloin tällöin urakankaltaista työtä
Ei ylitöitä. Vuositulot 48000e. Tuntipalkka 18,5e.
Edit. Kuukausipalkaksi tulee bonusten kanssa n. 4000e

Isoissa firmoissa tienaisin paremmin, mutta olen ajatellut että en alan/saman työtehtävän sisällä vaihda lafkaa. Hyödynnän mielummin taskusta löytyvää toisen alan (huonommin palkattua) korkeakoulututkintoa.

Sijoittamisen kannalta hyvä työ kun voin tehdessä kuunnella sijoituspodcasteja ja alan radio-ohjelmia.
Projektinhallintaa saan jonkin verran tehdä, mutta se kiinnostaisi enemmänkin.

6 tykkäystä

Mitenkä nuo vuositulot jaetaan jos halutaan tietää kuukausitulot? Lasketaanko esim. lomarahat tähän mukaan, eli jaetaan vuositulot 12,5? Tällöin saadaan suunnilleen keskiverto kuukausipalkka sis. paikki lisät jne.

1 tykkäys

Vuosituloista tulee keskimääräiset kuukausitulot kun jakaa 12:sta. Jos haluat laskea kuukausittaisen peruspalkan huomioimatta lomarahoja (jotka on ihan samaa valuuttaa myös) niin sitten kokonaistulot (ennen bonuksia) jaetaan 12,6:lla jos siis on normaalit lomarahat. Tuo kuukausittainen peruspalkka on tavallaan aika irrelevantti asia, koska lopultahan nimenomaan sillä vuotuisella kokonaistulolla ostetaan hyödykkeitä ja sijoitetaan. Lähinnä siitä on hyötyä jos joku toinen ei tiedä vuosittaisia kokonaistulojaan,vaan ainoastaan kuukausipalkan ja sitten halutaan vertailla.

3 tykkäystä

IT-alalla Managerina, 38v, kokemusta SAP- ja IT-hommista käytännössä 15 vuotta.

Teen projektipäällikön ja asiantuntijan hommia erilaisissa järjestelmäkäyttöönotoissa ja kehitysprojekteissa pääasiassa SAPin kanssa, toimittajayhteistyötä, suunnittelen yrityksen IT-arkkitehtuuria ja speksailen integraatioita yms ulkopuolisten toimittajien kanssa. Teknistä osaamista ei juuri ole, pääasiassa ymmärrän liikeotimintaprojesseja ja mallinnan järjestelmää toimimaan niiden tukena.

Peruspalkka 6200€ / kk. Päälle bonukset yms. niin se tekee noin 90k€ vuodessa.

Downshiftasin itseasiassa nykyiseen toimeeni pari vuotta sitten konsultin hommista. Siellä sai painaa pitkää päivää asiakasprojekteissa ja tehdä ihan vastaavia hommia vaihtelevissa asiakasyrityksissä. Isot kotimaiset pörssiyritykset operoivat monesti kovin ohuilla omilla IT-resursseilla ja maksavat melko hulluja summia konsulttitaloille ihan perusresurseista projektienhallinnassa ja järjestelmien ylläpidon suhteen. Eikä siinä mitään, konsulttina tulot sai nostettua lähemmäs 100k € vuodessa, jos jaksoi painaa hommia 100% laskutusasteella.

Itseäni se ei enää jaksanut kiinnostaa ja nykyinen työni kanvainvälisesti operoivassa kotimaisessa pk-yrityksessä on tosi mukavaa ja leppoistakin. Nykyisellään meikäläisen palkka tuntuu jopa ylimitoitetulta. Olen tutustunut alalla moniin ihmisiin ja muodostanut hyviä ystävyyssuhteita joten täytyy olla uravalintaan tyytyväinen.

19 tykkäystä

Kiitos hyvästä vastauksesta, ja olet oikeassa tuossa että vuositulot on se mikä merkitsee mutta itseäni kiinnostaa tässä keskustelussa ihmisten (kuukausi)palkat… kuitenkin harva meistä esimerkiksi työpaikkaa hakiessa ilmoittaa palkkapyynnökseen jonkin vuositulon.

Toki. Vaihdoin viestiini kuukausipalkan.

Ja mitä tulee tuohon kuukausi- vs vuosipalkkakysymykseen niin itse ilmoitan työpaikkaa hakiessani nimenomaan vuosipalkan. Esimerkiksi IT-alalla palkassa on usein merkittäviäkin muuttujia, jolloin kuukausipalkka itsessään kertoo kokonaiskorvausmäärästä vajavaisen kuvan. Moneslla muulla alalla tai erilaisissa tehtävissä asia ei toki aina ole näin ja ymmärrän sen.

1 tykkäys

Tämä on mielenkiintoista, ja varmaan tähän se varmaan kääntyykin kun päästään tiettyihin tuloluokkiin, mutta miten noissa vuosipalkkapyynnöissä on huomioitu lisät yms? Vai tuleeko ne luonnollisesti siihen palkan päälle. Mitä kaikkea lasketaan vuosipalkkapyyntöön mukaan mitä ei kuukausipalkkapyynnössä välttämättä ole?

Kysyn ihan aidosta mielenkiinnosta, sillä uskon että tuo voi olla itsellänikin edessä

Itse kuvittelen vuosipalkkaan sisältyvän vuoden kokonaisansiot ko. tehtävästä. Se sisältää kuukausipalkan lisäksi lomarahat, mahdolliset vuosi/suoritebonukset ja muuttuvat palkan osat.

Kun kokonaispalkka muodostuu useammasta eri rahavirrasta, on mielestäni selkeää puhua aluksi kokonaispalkasta, jotta varmistuu että yhteistyölle on olemassa ylipäätänsä realistiset edellytykset. Sen jälkeen voidaan keskustella sitten miten suuri osuus kokonaisansiosta tulee kiinteästä kuukausipalkasta ja miten suuri osuus kuukausittain ja/tai vuosittain maksettavista bonuksista.

Lisät riippuu toki työnkuvasta ja alasta. En osaa itse niistä sanoa, sillä niitä ei omissa työtehtävissä ole juurikaan maksettu.

2 tykkäystä

Kannatti olla ttuuntunut ylöspäin johdon suuntaan, +400 korotus. Nostaa yli insinööriliiton mediaanin mun kokemusvuosilla, joten pitää olla tyytyväinen.

37 tykkäystä

@lokomotiivi Kyllä se aika usein on “palkkatyöläisellä” juurikin tuo 12,6 x kuukausipalkka, joka kertoo aika tarkkaan vuositulot, ellei tule A) isoa palkankorotusta tai B) ole muita tuloja luottamustoimista, sivutoimesta jne. Bonus- ja palkkiosysteemit eivät kuitenkaan koske ihan kaikkia, eivät edes ylityökorvaukset.

Tänä vuonna on tullut bruttona pari tonnia ylimääräistä joulukuun lopun ylitöistä ja 300 € “tunnustuspalkkio”, viime vuonna peruspalkan ja lomarahojen päälle tuli työnantajalta 0 €. Muita kuin työnantajan maksamia palkkioita tuli sen verran, että verottaja haluaa 500 € jo maksettujen verojen päälle.

2 tykkäystä

Sähköasentaja, 5200e/kk tällä hetkellä lisien ja etujen kera. Päivärahat, kilometrikorvaukset, matka ajan palkat. Kaikki ylinmääräiseksi menee säästöön ja sijoituksiin :stuck_out_tongue_closed_eyes:

19 tykkäystä

Näinhän se on. Tulonmuodostus vaihtelee todella paljon eri alojen välillä. Säännöllisen kuukausipalkan päälle voi tulla vaikka mitä ylityökorvauksia, haittakorvauksia, bonuksia tms. Juuri sen takia se säännöllinen kuukausipalkka on hiukan heikompi mittari ja kokonaisvuositulo antaa usein paremman kuvan. 12,6 kuten mainitsen on tosiaan se kerroin jolla saa nimenomaan työehtosopimuksen määrittelemät lomarahat leivottua säännöllisen kuukausipalkan päälle.

3 tykkäystä

Asiantuntijana vakuutusyhtiössä. Palkka 3000 €. Ikää 31v. Työkokemusta firmassa 5v.

Olen tyytyväinen siihen, että tehtävänimikkeen vaihdos vuodenvaihteessa toi 500 € palkankorotuksen sekä tikkaat pois palkkakuopasta. Henkilökuntaedut ovat myös hyvät, niiden ansiosta rahaa säästyy satanen kuussa.

16 tykkäystä

20+ vuotta IT alalla. Koodaava arkkitehti Helsingissä. Palkan brutto reilu 100k/v. Käytännössä likaisen työn lisät ja palkatonta lomaa välillä johtaa vähän enempään. ( tänä vuonna ehkä 115-120 nykyarvio ).

Ansaitsin enemmän kun olin säästövaiheessa ja konsultoin yrittäjänä. Vähemmän säätöä olla vain töissä ja lähinnä teen niitä koska on huono mielikuvitus, en osannut olla tekemättä mitään.

9 tykkäystä

Palkaton loma johtaa isompaan palkkaan?

Ei, mutta likainen työ maksaa kunnon lisät.

1 tykkäys

Uusi työ, vaihdoin yrittäjästä työntekijäksi. Nyt planner (suomeksi luova strategi) mainostoimistossa. Ikä 27, kokemus 5-8v vähän laskentatavasta riippuen, palkka 3300.
Iso muutos yrittäjästä palkkatöihin, mutta on tässä paljon hyvääkin. Ehkä se pankkikin antaa nyt lainan asuntoa varten :slight_smile:

8 tykkäystä

Rakennusalan määrälaskentahommissa, ens vuodenvaihteessa tulee 10 vuotta täyteen näissä hommissa, itse insinööri vuosimallia 1987. Nyt 4000 tämän unionin valuuttaa per kuukausi, päälle satunnaiset bonarit pari-muutama tonttua per vuosi.
4-henkinen perhe tarvii omansa, loput jemmaan ja sijoituksiin, ns. harrastehassaamiset vähissä nykyisen tautitilanteen takia.

7 tykkäystä