Palkkakeskustelu

SOTE sektorilla johtaja 68000 vuodessa PKS. Jos siirryn maakuntaan niin palkka tippuu alle 50 000 /v. Vastuut koko yksikön toiminnasta, taloudesta, henkilöstöstä noin 40-50 työntekijää. Kuinka moni tekisi saman?

Paljon on puhuttu hoitajien palkoista. Mielelläni niitä nostaisi, mutta kunnat päättävät millä hinnalla ostava palveluita eri tahoilta. Rahat ei riitä palkankorotuksiin, ei meinaa riittää edes TES korotuksiin. Lähihoitaja, joka tekee yötyötä, voi saada saman palkan kun yksikön johtaja maakunnassa. Millä muulla sektorilla toimitaan näin? Kuka kantaa vastuun kaikista asioista ja millä hinnalla.

8 tykkäystä

Itse ainakin näen tämän isona ongelmana - tai isona syynä siihen, miksi itseä ei tällä hetkellä esimerkiksi haastavempaan ja stressaavampaan työhön siirtyminen ihan hirmuisesti nappaa. Saatika, että pitäisi tätä varten vielä opiskellakin. Veikkaan, että isolle osalle suomalaisista tämä marginaaliverotus on tuntematon käsitys eikä tätä oikein ymmärretäkään - siis sitä, että ylimääräisistä tuloista kohtuu pienillä vuosiansioillakin leikkaantuu todellisuudessa 50% pois. Yli 4 330€/kk tuloilla leikkaantuukin jo yli 50%.

Ajatellaan, että “noh veroprosentti nousee parisen prosenttia, eipä se niin merkittävää ole…”

Esimerkki: miksi siirtyä rennonleppoisesta perusduunista vaativaan ja stressaavaan asiantuntija/esimiestyöhön ja saada 700€ bruttopalkan korotus, kun tästä jää käteen todellisuudessa alle 350€.

Edit: ei sillä, etteikö opiskelu olisi ihan mukavaa ja mielekästä, ja varmasti jossain vaiheessa lähden vielä opintoja jatkamaan.

18 tykkäystä

Niinno, mistähän tuo arvio 700 euroa lisäpalkkaa tulee? Itse olen vaativassa asiantuntijatyössä kunnallisella puolella ja tienaan noin 2/3 sinun tuloistasi. En ole kitisemässä palkoista, mutta ihmisillä on epärealistinen käsitys yliopistosta valmistuneiden palkoista. Asiantuntijoilla on suurimman osan ajasta 6v opinnot takana, mutta ei se juuri näy palkassa ellet ole talousalalla tai diplomi-insinööri.

4 tykkäystä

Täällä on jäänyt myös täysin mainitsematta päivähoitomaksut jotka myös nousevat tulojen mukaan.

10 tykkäystä

Vastasit ilmeisesti minulle?

Tuo 700€ brutto → 350€ netto oli vain esimerkki marginaaliveron vaikutuksesta ja jyrkkyydestä.

Tiedän kyllä, että monella alalla maisteriksi opiskelleet joutuvat aloittamaan matalalla palkalla, ja että monet duunariammateissa ammattikoulupohjalla tienaavat enemmän.

Minä teen kolmivuorotyötä ja ylitöitä kohtuullisesti, joka nostaa palkkani 60ke/v tasolle. Päivätöissä palkka olisikin sen vähän reipas 36ke/v.

5 tykkäystä

Eihän siitä tulisi yhtään mitään, jos työnteko olisi kannattavaa Suomessa! Voisi joku ahkera jopa rikastua, kaikkien sijaan!

:wink:

15 tykkäystä

Joo siihen vastasin ja lisistähän se toki tulee. Kunnallisella puolella aloituspalkka on kuitenkin hyvin lähellä myöhempää palkkaa. Esimerkiksi vaikka 5 vuoden jälkeen tulee TES mukainen muutaman prosentin kokemuslisä, mutta muita lisiä ei käytännössä ole. Ylitöitä ei saa tehdä ja iltatöistä saa tunnit jollain kertoimella. Siinäpä se.

Pidän kyllä työstäni ja etuna on siisti sisätyö, jossa on paljon itseohjausta.

4 tykkäystä

Näinhän se kuntapuolella on. Valtiolla maksetaan myös henkilökohtaista palkanosaa, joka nostaa vuosia talossa olleen palkan helposti 30% korkeammalle vrt. vastavalmistuneeseen. Tämä on mielestäni ihan hyvä asia ja samalla myös porkkana pysyä talossa.

3 tykkäystä

Vahtera kerännyt aika ikävät laskelmat tuulipukujen työ insentiiveistä: niitä ei ihan liikaa ole.

Kun kerää yhteen eri verojen, tukien, subjektiivisten tukien ja piiloverojen paketin (sakot ei tähän kyllä imo kuulu :D) niin ehkei se kotona maakaminen keskiverto suomalaiselle mikään huono ratkaisu ole taloudellisesti.

Anekdoottina opiskelija elämäni ei varsinaisesti ollut köyhempää kuin nykyinen työelämä: kasvaneet tulot menee asumiseen, liikkumiseen, vapaa-ajan aktiviteetteihin ja ruokaan jotka kaikki oli 50-70% halvempia ennen. (Osakkeisiin tosin menee se sama mitä ennen sai tukia, eli ei ihan verrannollisia kuitenkaan:)

https://www.vahtera.blog/post/työttömillä-yksinhuoltajilla-parhaat-nettotulot

4 tykkäystä

Ne ovat jo nyt yli 53 vuotiaalla yhteensä 10,05%, aivan syvältä kannustus mielessä. Vähän paremmat tulot, niin 50% ei ole kaukana, jos sattuu pääsemään vielä “raippaveron” piiriin :angry:

3 tykkäystä

Laskin erotuksen töissä käyntiin ja kotona makaamiseen. Nettona 800€/kk.
Onneksi kulukorvaukset parantavat tilannetta vuositasolla jonkun verran.

3 tykkäystä

Pitää huomoida laskelmissa, jos ei siis ole niin tehty, että ansiosidonnaisen jälkeen tulot putoavat peruspäivärahalle (ei kerrytä edes eläkettä).
Ja jos ei tule koskaan esim. perimään mitään, niin eläke tulee olemaan aivan olematon. Tietysti parin vuoden pätkinä voi “kannattaa” ja semmoisille se on tietysti optio, jotka ovat siihen putkeen päättäneet lähteä.
Työn ottaminen pitkässä juoksussa kannattanee aina ainakin nuoremmille, mutta sen ottamista tulisi tietysti paremmin kannustaa.

Hyvätuloiset ja eläkettä hyvin kerryttäneen eläkeläiset pois töistä ja työantajia "velvoitetaan! ottamaan nuoria tilalle. Nuorten työttömyys on kaiksta kalleinta valtiolla jos siis nuorena putoaa pois työelämän kyydistä.

Itse olisin valmis jäämään aikaisemmin eläkkeelle jos joku nuori palkataan tilalle ja myös valmis eläkkeen jonkunlaiseen leikkaukseen, kaikki hyötyisivät.
Ihan oikeasti, kuka niitä vanhuksia haluaa palkata, joo muutamia poikkeus aloja varmaan on.

8 tykkäystä

Tottakai tässä töissä pysytään, ellei joskus tule tilanne että voi tehdä omilla rahoilla exitin :slightly_smiling_face: Eikä urakehitykselle esimerkiksi voi laskea suoraan hintaa.

Mutta sanotaan, että jos olisin kuusikymppinen ja jäisin työttömäksi, en nyt välttämättä enää stressaisi töihin pääsystä.

4 tykkäystä

Eläkkeeseen liittyy vuosikymmeniä ennen sen nauttimista paljon ajatuksia mitä sen pitäisi olla. Toisaalta kun mietin 70-80-vuotiaita vanhempiani ja appivanhempia, eivät he rahaa kaipaa vaikka eläkkeet ovat aika pienet. Elämä on ollut hyvä ja terveyttä rittänyt.

Tuolla varjolla ajattelen itse 45-vuotiaana, että koitan saada varsinkin tämän ”vetreän” ikävälin ennen eläkeikää nautittua kyllä parhaalla mahdollisella tavalla, jos vaan henki pihisee. Tingin sitten työeläkkeestä. Toki koitan tietysti saada riittävästi omaa eläkekassaa sivussa.

12 tykkäystä

Samaa mieltä, mistä arvasit :wink:, niin exit mielessä mahdollisimman pian!

3 tykkäystä

Kaikki ei pärjää hyvin sillä yhdellä työllä. . Olet varmasti sitten etuoikeutetussa asemassa.

2 tykkäystä

Käytetty ilmaus “aika hyvin” lienee suhteellista ja monella eri tapaa käsitettävissä. Vähän kun katsoo maailmaa laajemmalla linssillä, voisi sanoa että aika hyvin menee, jos yhdellä työllä pysyy katto pään päällä, ruoka pöydässä ja terveydenhuolto saatavilla. Jos aletaan jeesustelemaan jostain etuoikeuksista niin jeesustellaan sitten rehellisesti: lähes kaikki tässä maassa olemme etuoikeutetussa asemassa. Todella harvan tarvitsee tehdä 2 työtä.

13 tykkäystä

Olet ht-ensihoitaja? Aikaisemmin ilmoitit 60k€ tulot, jotka olisi todella kovat pt-ensihoitajalle…

@stuntkoordinaattorir
Hoitotason valmiudet olemassa, olen ammattikorkean käynyt. En ole kuitenkaan ensihoidossa töissä, vaan (mukavuudenhaluisena) virkamiehenä valtion mielisairaalassa. Tänne jämähdin kun vakituisen viran sain. Amkista valmistumisesta aikaa 1,5v.

Palkat tosiaan täällä selvästi paremmat kuin sairaanhoitopiirillä/pelastuslaitoksella, ja isona bonuksena myös se, että ylitöitä on tarjolla paljon halukkaille.

13 tykkäystä

Jep syynä varmasti tukipolitiikka eikä se että sillä yhdellä työllä tulisi oikeasti toimeen…
https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/-/asset_publisher/kg5xtoqDw6Wf/content/lahes-joka-kuudes-suomalainen-saa-asumistukea

Onhan se lottovoitto syntyä Suomeen ainakin suuressa kuvassa josta muistutit… mutta se ei poista sitä etteikö verotus ole täällä epäkannustava. Jos täällä monet laskee että kannattaako toista työtä tehdä niin jotain on silloin pielessä ja pahasti.

2 tykkäystä