Parhaiten tuottava säästötili

@Iiizi Mietin juuri samalla tavalla sitä kun nämä rahat on varattu pörssiä varten niin mielellään en odottaisi pitkiä aikoja, vaikka lopulta saisinkin rahani takaisin. Ja talletusta olisi tarkoitus pitää 6-18kk riippuen pörssin kehityksestä, joten pitäisin Nordeaa luotettavampana. Mikäli siis tavara sattuisi lentämään tuulettimeen.

1 tykkäys

Se tilanne, ettei Sveasta saisi rahoja ulos, vaatii käytännössä Ruotsin valtion maksukyvyttömyyden. Jos ei luota Ruotsin valtion maksukykyyn, ei kannata lähtökohtaisesti sijoittaa varojaan mihinkään Pohjoismaahan missään muodossa. Skenaatio, jossa kokonainen maa kaatuu, vie aina pankit ja yritykset mukanaan.

10 tykkäystä

Tuota Juurikki ei tietänyt, että kyseessä on pikavippifirma. Ei ikinä ainakaan Juurikin rahoja lainaan toimijalle, jonka bisnes perustuu hädänalaisten riistämiseen.

5 tykkäystä

Lisäksi elän ymmärryksessä, että esimerkiksi Islantilaisten pankkien jouduttua ongelmiin, ei ulkomaiset tallettajat saaneet omiaan täysimääräisesti pois ja prosessi oli pitkä ja hankala.

Tuo on kyllä väärä luulo, talletukset hoidettiin takaisin ja korkokin juoksi odotusajalta ( muistaakseni n. 2-6 kk ).

3 tykkäystä

Islanti tosiaankin kaaatui koko maa kerralla, siinä ei ollut kyse yksittäisen pankin riskiluottojen laukeamisesta.

Sveaa koskevasta talletussuojasta voi lukea alun perin mainitsemastani linkistä. Talletussuoja maksaa korvauksen 7 päivässä siitä kun viranomainen toteaa tilanteen. Tämä tuskin tulee olemaan ongelma ellei kyse ole laajasta pankkikriisistä, jolloin Nordeakaan ei välttämättä ole turvassa.

7 tykkäystä

Sivuhuomiona että talletussuojat olivat 15v sitten paljon pienemmät, Suomessa se oli 2008 alussa jotain 25keur, Islannissa n. 20keur. Pankkikriisin kokemusten myötä suojia nostettiin pohjoismaissa asteittain kohti nykyisiä n. 100k talletussuojia.
Samoin USAn suuren pörssiromahduksen aikoihin jenkeissä ei talletussuojia juuri ollut. Pankki meni konkurssiin niin samalla asiakkaiden säästöt aikalailla hävisivät. Ja niitä pankkeja tosiaan kaatui.
Tuon jälkeen 1930-luvulla luotiin USA liittovaltion talletussuoja.
ps. hiukan off-topic mutta laitetaan kuitenkin.

8 tykkäystä

Totta puhut. Itselläni oli silloin Islantilaisessa Kaupthingissa noin 5k€ säästössä ja sain rahat takaisin kuukaudessa parissa korkojen kera eikä vaatinut itseltäni mitään toimenpiteitä. Tämän vuoksi ei esim. Sveaan rahojen laittaminen pelota yhtään kunhan talletettu summa pysyy talletussuojan rajoissa.

2 tykkäystä

Tuo oli kymmenen vuotta sitten, tuonhan jälkeen sorvattiin talletussuojaa uusiksi ja 7.päivän sääntö myös? Ellen ole ihan väärässä?

1 tykkäys

Tuo joustotalletus vaikuttaa ihan pätevältä, koska sieltä saa nostettua tarvittaessa rahat kokonaan tai osittain pihalle ennen määräaikaa, jos vaikka pörssissä saadaan kunnon ostokelit aikaiseksi.

Nordeassa ollaan ilmeisesti tammi/helmikuun aikana nostamassa korkoa, eli vielä ei kannata lukita tuolla 1,6% korolla.

2 tykkäystä

Minusta Nordean joustotalletus on melkoisen epäkiinnostava viritys, koska

  1. Korko maksetaan alimmalle saldolle. Jos nostat jotain pois vuoden aikana, et saa tälle summalle mitään korkoa.
  2. Tiliä ei voi milloinkaan nostaa kokonaan tyhjäksi (edes korkojakson lopussa) vaan sinne pitää jättää 500e “pantiksi”. Rahat saa pois vain lopettamalla tilin.

Vaihtoehtona esim
Dansken arvo-osuustilillä korko 1,66%
Svean säästötilillä 1,50%
Näissä ei ole mitään nosto- tai muita rajoituksia.

Jos haluaa määräajaksi lukita rahat johonkin, Aktia, Bigbank, Svea ja Hypo tarjoavat parhaat tuotot. Kaikissa 12kk yli 2%.

4 tykkäystä

@Vodel1 Onko näille säästötileille siis niin, että korko maksetaan päivittäin eli ei ole väliä milloin korkoa korotetaan vaan päivittyy aina kun korko nousee vai pysyykö alussa ollut korko siihen asti että rahat nostetaan pois?

Ainakin Svealla uusi korko on nostorajoituksettomalla tilillä voimassa välittömästi muutospäivästä alkaen. Määräaikaistilin korko on kiinteä sovitun talletusjakson loppuun.

2 tykkäystä

@Ibidem Niin ajattelinkin, entäs Nordean Joustotalletuksessa kun @Vodel1 sanoi että koron nousua kannattaisi odotella ennen varojen tallettamista🤔

Voisitko ystävällisesti laittaa linkin tähän sijoitustuotteeseen. Eräs Juurikin ystävä kertoo, että Dansken pankkitäti tarjoaa vain 0%-tiliä. Ehkä ongelma on, että jos isot rahat on jo nollakorolla, ei pankille vahingollisia vaihtoehtoja tarjota. Tai Juurikin tieto on vanhentunutta. Juurikki ei tuollaista tiliä Dansken netistä löytänyt. Pitääkö siis avata AOT?

Pitää olla Kaupankäynti Online sopimus jossa tulee myös tuo Kaupankäynti-tili josta kyse. Hyvä korko mutta kuukauden alimmalle saldolle. Netissä ei mitään tietoa tuosta tilistä tai koronmääräytymisperusteesta mutta korko muuttuu koko ajan.

1 tykkäys

Juuri näin. En minäkään tiennyt koko asiasta ennenkuin huomasin, että vuodenvaihteessa on maksettu korkoa. Tiliotteesta sitten selvisi, että korko on 1,662%.

Danske ei ole tietääkseni kertonut tästä edes omille asiakkailleen :sweat_smile:

2 tykkäystä

Kiitos vastauksestasi. Pitääpä tarjoutua mukaan Danskeen avustajaksi neuvottelemaan ehdoista. Taitaa pieni ongelma olla, että ko. henkilö ei halua laittaa rahojaan edes pienessä määrin osakkeisiin tai rahastoihin, kun hänen raha-asioistaan mitään tietämättömien vanhempiensa säästöt puolitettiin eli marmeiditöintiin. Epäluottamus periytyy suvussa. Kiitos silti tiedosta.

1 tykkäys

Yllätys oli joo;) Verkkopankista tilin tiedoista näkee aina senhetkisen koron mutta muuta tietoa ei löydy

Sori turha viesti. Koron määräytymisperuste olikin jo kerrottu. POISTAKAA tämä viesti.

OP kasvutuotosta on ollut paljon puhetta yllä, niin olisin varmistellut, että ovatko muut ymmärtäneet koronmääräytymisen samalla tavalla tiliehtojen perusteella:
Korko sidottu 3kk euriboriin. Koron määrä lasketaan päiväsaldon mukaan, mutta korko-% määräytyy koronmääräytymisjakson mukaan. Siis kuten asuntolainassa, saamasi korko-% päivittyy tässä tapauksessa 3kk välein.

3 tykkäystä