Pelialan päivän polttavat, uutiset ja yhtiöt

Itse yrittänyt kanssa etsiä Fragbitenistä tietoa ja suuntia tulevasta, vähän heikolla tuloksella. Pitää vielä harkita miten tekisi.

Onko kenelläkään enempää tosiaan tietoa Fragbitesta, tänään annin viimeinen päivä.?

Ruotsalainen sivusto Realtid kertoi näin viimeviikolla.

Suora käännös:

Fragbite Group - etsii uusia globaaleja yritysostoja.

Fragbite on aktiivinen sekä mobiilipeleissä että e-urheilussa. Sen lisäksi, että yritysryhmällä on johtava asema Esportissa Pohjoismaissa, sillä on 17 mobiilipelipeliä. Fragbite-konserni on aikeissa noteerata Nasdaq First North -listalla ja tekee sen yhteydessä 15 miljoonan kruunun pääoman korotuksen, jota voidaan lisätä vielä 5 miljoonalla kruunulla. Lisäksi yhtiö on toteuttanut suunnatun uuden 25 miljoonan kruunun liikkeeseenlaskun samoin ehdoin.

Fragbite Group kasvaa nopeasti sekä orgaanisesti että uusien yritysostojen myötä.
Viimeisimmän ranskalaisen Playdigious-yrityskaupan myötä yhtiön salkusta löytyy 17 erittäin kannattavaa peliä. Konsoli- ja mobiilipelien suuret markkinat heijastuvat yhtiön viime vuoden 4,5 miljoonan kruunun voittoon ja latausten 60 prosentin kasvuun.

Ansiotuotot käytetään Fragbite-konsernin kasvun vauhdittamiseen yhtiön ilmoitetun yritysostostrategian kautta. Tavoitteena on hankkia yrityksiä sekä esportista että mobiilipeleistä.

Yhtiö on tänään yksi Pohjoismaiden johtavista urheilumediayhtiöistä, joka on rakennettu neljälle eri liiketoiminta-alueelle. Yritys tavoittaa kuukausittain noin 250 000 urheilusta kiinnostunutta, muun muassa yrityksen johtaman Pohjoismaiden suurimman urheiluliigan “Fragleague” kautta.

Pro forma vuoden 2021 ensimmäiselle neljännekselle
näyttää olevan noin 22,3 miljoonaa kruunua ja että konsernin käyttökate on 3,4 miljoonaa kruunua sen jälkeen, kun kertaluonteisia eriä on oikaistu samalla vuosineljänneksellä.
Fragbite Groupin kassavirta on positiivinen.

5 tykkäystä

Fragbite Groupista on myös oma esittely Nordnetissa.
https://www.nordnet.fi/fi/kampanjat/listautumisannit/fragbite/
Rullaa sivua vain tarpeeksi alas, niin löytyy lisätiedot liiketoiminnasta, syyt listautumiselle ja kilpailuedut.

2 tykkäystä

Fragbiten listautuminen ylimerkitty 788%:lla, tiedotteen mukaan osa merkitsijöistä ei saa lainkaan osakkeita

2 tykkäystä
3 tykkäystä

Lisää AMD rautaa. Taitaa olla huhuttu “Van Gogh”-APU sisällä - tuon huhuttiin olevan 4 corea ja 4-16 CU RDNA2 (“tosin todennäköisesti alle 10”) ja tässä Valven vermeessä on 4 CPU corea ja 8 CU RDNA2 GPU, eli osuisi hyvin tähän huhuttuun “mysteeri-läppäri-APUun” jonka nimenomaan piti olla poikkeuksellisen vähävirtainen ja ensimmäinen RDNA2-GPU:lla oleva APU (muissa kun on vanhempaa Vega-tavaraa).

Melkoinen tehomylly tuolla virrankulutuksella ja ihan realistisesti ajaa PC-pelejä tuolla 1280x800 -resolla. Kunhan ei hirveästi unelmoi kytkemisestä 4K telkkuun (kykenee, mutta GPU ei aja pelejä kyllä 4K:na…)

In a brief summary of the above and what is talked about during the video, MLID says that the AMD Van Gogh APU will be a design with a 4C/8T Zen 2 core configuration, with approx 10 RNDA 2 CUs, and LPDDR5 support, suing the FF3 socket. Design choices have been made to create a cheap, accessible, low power alternative to Intel Tiger Lake-U. It is thought that the 7nm Van Gogh APU will be able to be made and sold cheaply as higher-end IPs move onto TSMC N6 and N5 processes.

Towards the end of the video MLID told viewers that, while the Van Gogh APU is definitely a real product that has been designed by AMD, there is still a chance that it will not be released as a commercial product to systems makers. In other words, it is ready to go, but AMD needs to secure a certain level of interest in it, from systems making partners, or even one major partner in particular, before committing to make these APUs on the heavily burdened production lines at the likes of TSMC. One product type where MLID reckons the AMD Van Gogh would be a great choice is in a PSP/Switch format handheld gaming PC. Whether it ends up in shipping products or not, Van Gogh will have been a useful learning and development process for AMD engineers in preparing PC APUs with technologies like RDNA 2 and LPDDR5.

Valve lienee tämä One Major Partner ja muutenkin Van Gogh-huhut muutaman kuukauden takaa osuvat niin hyvin tämän laitteen spekseihin että aika selvä tapaus.

2 tykkäystä

Hämmentävä uutinen Ukrainasta. Rikollisetkin tajunneet jo pelien mikromaksujen potentiaalin, sillä Ukrainassa paljastunut laaja FIFA kolikkojen louhintatehdas.

Last week the Security Service of Ukraine (SBU) announced it had shut down what was reported as a cryptocurrency mining farm that contained an incredible 3800 game consoles.

Asiaa hieman sivuuttaen, suurin osa RuneScapen bottaajistakin taitaa olla Etelä-Amerikasta. Yhdellä käyttäjällä taisi aikoinaan saada noin 5 USD tunnissa, mikä on Venezuelalaiselle iso raha. En tiedä mikä on nykyinen status, mutta onhan tuo peli ollut aina aikamoinen rahasampo vastaavalle toiminnalle.

En löytänyt tästä ketjusta yhtään mainintaa Netflixistä joten:

Peli-alan asiantuntijat sanokaapa voiko tällä olla tulevaisuutta ja minkä (peli)yhtiön laariin voisi sataa :slight_smile:

8 tykkäystä

Ei voi vielä tietää kun ei ole ihan varmuutta mitä meinaavat tehdä.

Yhden huhun näin että kyse olisi oikeastaan vain Playstation Now-streamauksen rebrandista. Jos näin, aika “meh”. Eli Sony toimittaa käytännön toteutuksen.

Jos sen sijaan esim. pistävät isosti pelimerkkejä peleihin jotka sitten ovat pelattavissa vain ja ainoastaan heidän streamaussysteemillään ja yrittävät jonkinlaiseksi Stadiaksi ilman Googlen kämmellystä, ehkä vähän kiinnostavampaa. Toisaalta tämmöinen veto vaatisi älyttömät investoinnit…

3 tykkäystä

Tencent käynyt taas vähän ostoksilla.

Mielenkiintoisesti heillä oli aiemmin 8% siivu Sumo Groupista, vähän samaan tapaan kun heillä nyt on pieni siivu Remedystä… :thinking:

18 tykkäystä

Tencent ostaa itselleen kokonaan brittiläisen Sumon, josta se aikaisemmin omisti 8,7%. Preemio osakkeenomistajille on 43%. Tästä voi sitten itse kukin haarukoida esim Remedyn osalta vastaavaa ostoa.

14 tykkäystä

Siis tätähän on ollut olemassa jo 20-vuotta, mutta yleensä ongelmana on ollut rahallisen arvon ulosmittaaminen.

Yleisin vielä käytössä oleva tapa on kehittää ja bottien avulla kouluttaa jotain pelihahmoja tai käyttäjätilejä jollekin tasolle, mille niillä on kysyntää ja sitten myydä niitä yleensä sen kontekstin ulkopuolisessa markkinassa. Tämähän on nykyään levinnyt pelien ulkopuolelle esimerkiksi Someen, missä Redditissä ja vaikkapa Twitterissä myydään tilejä jollain on jonkinlainen karmataso tai seuraajamäärä. Sen ongelmahan on tietenkin se, että transaktio tapahtuu aina hieman riskiä sisältävällä tasolla, mitä kryptot ovat ehkä hieman paikanneet.

Toinen tapa on hankkia jotain peleihin liittyvää hyödykettä, olkoonkin sitten visuaalinen, keräily, P2W hyöty tai pelin oma valuutta. Nämä on yleensä suljettu jonkin hyvin ärsyttävän grindaamisen taakse. Näissäkin tuo transaktio on ollut yleensä ongelmallinen ja myyjät saavat aika huonoa tuottoa rahoilleen. Muistan itsekin joskus 2008 ostaneeni kiinalaisilta jotain WoW kultaa, koska laskin että voisin tehdä mielummin kesätöitä tunnin enemmän kuin käyttää 40h tuohon pelissä.
Näissä on myös se riski tuolle transaktion ongelmalle, jos se tapahtuu epävirallisesti.

Uusi kehitys on lähinnä ollut freemium-malli yleistymisen myötä bottien vapaampi pääsy peleihin ja miktrotransaktioiden luoma mahdollisuus löytää parempi rahallinen arvo tuotteille. Esimerkiksi EVE:sää on pitkään ollut tapana, että rahalla on voinut ostaa subscription tokenin, minkä pystyy vaihtaamaan pelin sisällä valuuttaan jälkimarkkinoilla. CS:GOssa taas oli viitisen vuotta sitten isona trendiä aseiden koristeskinien käyttö vedonlyöntiin. Tämä yhdistettynä siihen, että Steamissa voi käyttää valuuttaa myös näiden skinien ostamiseen, teki tästä rahasta aika helppoa ulosmitata.
Steamia ei ihan kauheasti kiinnostanut, kun ottivat 15% transaktioista, kunnes tajusivat että suurin osa vedonlyöjistä oli alaikäisiä… Sitten homma loppui hyvin nopeasti. Kovimmat vedonlyöntisivut tahkoivat parhaimillaan miljoonan päivässä.

Summa Ssummarum: hyvin vanha ilmiö kyseessä ja voidaan varmaaankin johtaa jopa tietokoneita edeltäneeseen aikaan ja keräilyyn.

6 tykkäystä

Tencent osti tuon 8,7% siivun Sumosta ilmeisesti 20 kuukautta sitten Tencent buying 10% of Sumo Group | GamesIndustry.biz ja Remedystä 3,8% osuuden 2 kuukautta sitten. Vielä ei ehkä kannata henkitystä pidätellä Remedyn suhteen :grin:

11 tykkäystä

Laitetaan nyt tuokin uutinen, että Tencent hankkinut enemmistöosuuden pienestä ruotsalaisesta Stunlock Studiosista.

9 tykkäystä

Kalifornian Department of Fair Employment and Housing aikoo haastaa Activision Blizzardin oikeuteen naisia syrjivästä ja seksuaalista häirintää sisältävästä työkulttuurista.

3 tykkäystä
7 tykkäystä

Kiinassa tapahtuu taas…Mutta ehkä tämä ruuvinkiristys on vain transitoorista :grimacing:

https://www.cnbc.com/2021/08/03/tencent-netease-shares-tank-after-chinese-media-calls-gaming-opium.html

8 tykkäystä

Ei oo ihan ilmaseks ilmeisesti Epicin exclut tulleet, mut onneks on millä mällätä :woman_shrugging:

5 tykkäystä