PoIitiikkanurkkaus (Osa 2)

Ummehtuneen puolueen uumenista virkistävä ehdotus. Prosentit aivan liian pienet, mutta suunta on oikea. Onnistuuko Kokoomus nuss…n oman mahdollisuutensa liian vasemmistolaisella politiikalla. Kansa saattaisi olla valmiimpi pitkälle tähtäävään politiikkaan kuin Kokoomus uskoo.

Joutuuko tässä vielä miettimään puoluekantaansa uudestaan :thinking:

13 tykkäystä

Olen yhä enemmän sitä mieltä että alv-kannan nosto oli typeryyden huipennus. Tähän nykymörnimiseen mikä tahansa veronkorotus on myrkkyä. Ja se että veroon laitettiin vielä puolikas prosentti oli keskisormen nosto yrittäjille. Ihmettelen kyllä tätä Kokoomuksen nykyporukkaa.

Hallituksen olisi ensin pitänyt laittaa talous kasvuun. Nyt hoettiin valtionvelan kasvua pitää vähentää mantraa ja ainoa mitä saatiin varmuudella leikattua oli Suomen talouskasvu. Ensi vuodelle haaveillaan pientä kasvua, mutta on tässä iso riski että mörniminen jatkuu niin reaalitaloudessa[sic] kuin myös Hesulissa.

21 tykkäystä

No, menneisyyden ummehtuma Keskusta on kuuluisa kaksilla rattailla ratsastamisesta.

2019 vaalien jälkeen oli pakko mennä vasemmmistohallitukseen, ja taisi jäädä nuo “hyvätuloisten” eli yli 4000 eur ansaitsevien veronalennukset antamatta. Tai talouskasvun tuplaaminen. Keskusta oli vasemmistohallituksen mahdollistaja.
2023 vaalien jälkeen oli pakko mennä sitten vasemmisto-opoositioon, ja jättää kontribuutio noiihin veronalennuksiin tai talouskasvun tuplaaminen tekemättä.
2027: Keskustasta ei ikinä tiedä pönkittääkö minkälaista hallitusta.

Voikin melkein sanoa, että Keskustan omaava 10% kannatus ja joustava selkäranka johtaakin siihen, että hallituksen muodostaminen johtaa ylenpalttisiin kompromisseihin ja hankaluuteen muodostaa hallitusta.

No tietenkin turhaa jossittelua, koska puolue on olemassa ja puolueen DNA ei mihinkään muutu.

13 tykkäystä

Onhan nää opposition vaihtoehdot aivan surkeita ja pelkkää rahan siirtämistä paikasta toiseen ilman isoja muutoksia. Kun seurannut opposition huutoa ja valitusta kaikesta mahdollisesta, niin ei noista vaihtoehtobudjeteista löydy yhtään oikeaa muutosta, mikä veisi maata parempaan taloudellisesti.
Tässä alkaa todeta, ettei tästä maasta löydy poliittista tahtoa tehdä isoja muutoksia valtion menoihin ja verotukseen. Hallituksella olisi ollut mahdollisuus toteuttaa isojakin muutoksia, mutta jäikö sitten rkp:n ja kokoomuksen jarrutteluihin isommat leikkaukset. Purra on ainakin vaikuttanut innokkaimmalta leikata isommin menoja.

22 tykkäystä

Kyllä. Ainoa todellinen vaihtoehto on se, että velkaannuttaan niin pahati, että IMF tai joku muu vastaava tulee kertomaan, miten asit pitää korjata. Ei tästä omin avun selvitä varsinkin, kun äänestäjistä suurempi osa on saamapuolella

17 tykkäystä

Suomen julkiset menot ovat noin 50% bkt:sta. Kun julkinen sektori päättää esimerkiksi priorisoida investointeja tai työnteon kannustimia kulutuksen sijaan, on sillä tietysti Suomen kansantaloudessa välitön kulutuskysyntää vähentävä vaikutus. Investointi kysyntä ja investointien positiiviset seuraukset, samoin kuin työn kannustavuuden lisääntyminen, nähdään jos nähdään vasta viiveellä mahdollisesti vuosien kuluttua.

Suomessa on harjoitettu viimeiset 30 vuotta lähes keskeytyksettä sosialismi sävytteistä vero + velka jakopolitiikkaa. (Josta Nokian ihmeellä selvittiin kymmenkunta vuotta.) Tämän jakopoliitiikan seuraus on nykyinen talouskriisi, jossa oikein mitään ei ole tehtävissä ilman, että ahdinko syvenee. Eikä mitkään toimenpiteet riitä. Takki on kertakaikkisen tyhjä.

Joku neropatti voisi tähän kommentoida, että sopeutuksia ja muutoksia pitäisi tehdä nousukaudella. Ihan välkkyä,---- mutta tehtiinkö? Tullaanko koskaan tekemään? Kuka poliitikko pilaa juhlat, kun rahaa on. Ja kaikilla o-on niiiin muukaavaa? Kuten laulussa sanotaan.

ALV:in nosto on tietysti huono juttu. Mutta alv 1,5% sinne tai tänne, ei tämän laivan kurssia hetkauta.

Se on kuitenkin takuuvarmaa, ettei vihervasemmiston + kepun perinteisellä vero + velka jakopoliitiikka näpertelyllä tätä laivaa pelasteta. Ei lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä. Ne on nähty ja koettu. Kuten tunnettua, suhteellisen tyhmää on toimia aina samalla tavalla, kun toiminnan lopputulos on aina sama, yhtä surkea.

17 tykkäystä

Hyvä SDP!

Kolmen prosenttiyksikön kiristys kohdistettaisiin yli miljoonan euron perintöihin.
Tällä huolehditaan siitä, että tuollaiset perintötilanteet tullaan entistä useammin järjestämään niin, ettei niistä makseta perintöveroja => vähemmän verotuloja valtiolle

Suurimmat verotuotot, 294 miljoonaa vuodessa, tulisivat Sdp:n mukaan listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen kiristämisestä.
Eivät tule. Listaamattomien yritysten (eli käytännössä pk-yritysten) yrittäjät ovat tarpeeksi kireällä jo muutenkin, että tällaiset linjaukset tulevat vaan tappamaan lisää yrityksiä => vähemmän verotuloja valtiolle

Solidaarisuusveron alarajan Sdp laskisi 91 200 euroon. Solidaarisuusveron piirissä olisivat siis yli 91 200 euroa vuosittain tienaavat. Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan Sdp keventäisi kaikkien niiden verotusta, joiden vuositulot jäävät alle 91 000 euron.
Eli halutaan entisestään jyrkentää järkyttävää veroprogressiota ja vankistetaan sitä tilannetta, että lisävastuut ja palkanlisäykset houkuttelevat entistä harvempia työntekijöitä => vähemmän verotuloja valtiolle

Sdp lakkauttaisi esimerkiksi teollisuuden sähköistämisen tuen, luopuisi Kela-korvausten korotuksista ja leikkaisi yritystuista, maataloustuista sekä kotihoidon tuesta.
Ajoneuvoveron kevennyksen Sdp peruisi. Sdp kiristäisi ilmastosyistä jakeluvelvoitetta.
Ja näillä toimilla sitten Suomi lähtisi nousuun…?

29 tykkäystä

SDP:n miljoonaperintöverotuksesta.
Taas voi huvikseen laskea minkälainen näpertely on kyseessä.
Nyt rintaperillisen vero >1 meur osuudesta: 19%
Ja muissa tapauksissa 33%.

Anyway, kun nostetaan 3% pu noita 1 meur perintöjä,
kaikkien perintöjen arvo: 5,6 mrd eur (2019)

1 meur perinnöt n. 10%
=> 3% pu nousu = 5.600 meur x 10% x 3 % = 17 meur

Ihanan raikkaalla Vasemmistoliitolla on se sijaan vaikuttavampaa asiaa, yli miljoonan euron omaisuudesta (pl oma assunto) 1 % omaisuusvero vuodessa. Toki noiden perintöverojen yms korotusten päälle… Ja monien muitten verojen korotusten päälle.

Vasemmistoliiton vaihtoehdossa -pienituloiselle lapsiperheelle 4536 eur tuleekin enemmän vuodessa kuin kyykytyshallituksen tarjoama vaihtoehto, samalla velkaantuminenkin on pienempää.

4 tykkäystä

Mutta mitä vetää populisti Tytti? Kuinka sekaisin tuo SDP:läistä ilosanomaa viestittävä voikaan olla?

13 tykkäystä

Tätä en ole kenenkään kuullut ehdottavan ennen, niin laitetaas oma ehdotus perintöverosta tänne nokittavaksi.

Ennakkoperintövero (lahjat perillisille) ~0%

Perintövero (kuollessa) ~99%

Eli eläessä saisi jakaa omia rahojaan miten lystää, mutta hautaan lähtiessä loput valtiolle. Hautajaisia varten nimellisesti perillisille voisi jättää jotain. Samoin ennakkoperintöveron tulisi varmaankin nimellisesti kuitenkin olla jokin pieni prosentti rahanpesun estämiseksi.

Perustelu:
Valtion tulisi kannustaa yhteiskuntaa nopeampaa uusiutumiseen. Nykyjärjestelmällä tyypillisesti lapset saavat omilta vanhemmiltaan perinnön niin myöhään, ettei sillä ole elämänkulun kannalta enää merkittävää vaikutusta. Vaikkapa 10ke on aivan valtavasti suurempi merkitys 20 vuotiaalle kuin 50 vuotiaalle, puhumattakaan suuremmista summista. Nuorempi periä paljon todenäköisemmin ottaa riskejä (=yhteiskunnan tasolla korkeamman tuotto-odotuksen päätöksiä) kuin vanhempi periä. Nuorempi ehkä tavoittelee kunnianhimoisempaa uraa, ryhtyy yrittäjäksi tai hankkii lapsia aiemmin.

Tarkoituksena olisi siis saada yhteiskunnan pyörät pyörimään vauhdikaammin laittamalla enemmän pääomia nuorempiin käsiin.

7 tykkäystä

Norjassa 0,8% omaisuusvero on aiheuttanut ikäviä ongelmia start-up yrittäjille. Kun firma on saanut pääomasijoituksen ja kassaan rahaa kasvua varten niin kappas verottaja toteaa että firman tasearvosta pitää sitten omistajien maksaa 0,8% vuotuista varallisuusveroa.

7 tykkäystä

Ex-demari Jungner oli perustamassa Liike Nytiä Kokoomuksen kilpailijaksi. Onko Harkimon kanssa menneet sukset ristiin vai miksi loikkaus? Ennustan, että Jungner jaksaa olla Kokoomuksessa korkeintaan pari vuotta, sitten löytyy uusia kiinnostavampia haasteita.

1 tykkäys

Tässä menisi pesuveden mukana se keskiikäinen yrittäjä, joka omistaa koko yrityksen itse, ( ei ole vielä tehnyt muutoksia omistusrakenteeseen) vaimo on yrityksellä töissä ja yritys käytännössä ruokkii koko perheen. Epäonninen hirvikolari ja perhe on varaton.

8 tykkäystä

Ei oikein loppuun asti mietitty. Tietysti jos kaikki kuolisivat vanhainkodin sängylle nukkuessa tuo mahdollistaisi kätevästi omaisuuden siirron just ennen kuin siirtyy vanhainkotiin valtion elätettäväksi (taitaa muutenkin olla aika helppoa varmistaa, että valtio maksaa vanhuksen elätyksen).

4 tykkäystä

Suomella on Venäjän kanssa rajaviivaa kuuluisat >1300km.
Venäjä on paitsi Ottawan maamiinat kieltävän Ottawan sopimuksen ulkopuolella myös jopa aktiivinen henkilömiinojen käyttäjä Ukrainassa.

Joten ei tarvitse olla mikää henkilömiinafani aktivoituakseen itsenäisyyspäivänä !

Aina välillä rauhanliikkeet ja vasemmistopuolueet kertovat miten turhia maamiinat ovat ja kaivavat ajatusta tukevan lausunnon, niitähän maailmaan riittää.
Kuitenkin, pelote-efektiä ei voi korvata millään ja aivan kuten Natokammonkin kanssa tulee hetki jolloin on aika havahtua.

Alempana puolustusvoimain komentajan arvio miten maailma on muuttunut… Allekirjoituksesta ei mennyt kahta vuottakaan kun vihreitä miehiä ilmestyi Itä-Ukrainaan ja Krimille. Ja 10 vuotta niin homma jatkui laajemmin Ukrainan alueella.

Näköjään Ukrainakin on Ottawan sopimukseen liittynyt ja jalkaväkimiinansa hävittänyt.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14459

https://x.com/HenriVanhanen/status/1861771825966936316

12 tykkäystä

Persaukisella Matilla oli eilen onnen päivä, ensiksi oli synnytyslaitoksella ottamassa vastaan tyttöystävänsä (siis ei vaimon tai edes avovaimon) perheen esikoisen, kotimatkalla kuuli juuri voittaneensa Eurojackpotissa 120 miljoonaa.

Aamulla oli liukas keli ja Matin ajellessa katselemaan vauvaa ja tuoretta äitiä kävikin kehnompi tuuri ja Matin henki lähti kolarissa. Valtio sai ihan mukavan summan budjetin paikkaamiseen.

8 tykkäystä

Sanoisin, että merkkittävä osa yli 80 vuotiaista ei enää kykene rationaalisesti käsittelemään monimutkaisia taloudellisia asioita. Vaikka ei olisi diagnosoitua muistisairautta tai muuta vastaava ongelmaa. Jo pankkiasiointi on suurelle osalle haasteellista.

Omaisuuden jakaminen perillisille olisi monille elämän hankalimpia ja suurimpia päätöksiä. Omaisuutta rakastetaan ja sitä halutaan hillota mahdollisimman pitkään. Pelissä tunteet ja egot. Pitäisi osata arvostaa maat ja mannut, rakennusoikeudet, puustot ja kesämökit. Päättä kuka saa minkäkin osan eri omaisuuseristä. Jakoon liittyy monenlaista juridiikka, lehtolapsia, edunvalvontaa …jne.

Kun aikanaan touhuatte yli 80 vuotiaiden vanhempienne kanssa raha-asioita, tulette luultavasti huomaamaan haasteet. Poikkeuksiakin tietysti on, mutta suuri kuva on juurikin edellä kuvattu.

Nuorillakin on haasteita jakaa kuolinpesiä ja siksi moni kuolinpesä jää ajoissa jakamatta. Kunnes jopa kymmenien vuosien tyhjäkäytön ja riitojen saattelemana se sitten tehdään. Kuten eräs kokenut tuomari joskus minulle sanoi, lähes poikkeuksetta tosiasiassa on vain yksi syy, miksi kuolinpesä ei jaeta. Sitä ei osata jakaa.

9 tykkäystä

Ulkoasianvaliokunnan PJ SDP:n mandaatilla Kiljunen avaa yksityishenkilönä ajatusmaailmaansa yksityistilaisuudessa.

Nyt tuli SDP:lle hieno tilaisuus tehdä vähän siivousta, vaikka alle 2v sitten herran tähän postii asettivatkin

Eduskunta | ”Täysin vastoin Suomen linjaa ja haitallista Suomelle” – Kiljusen puheet tuomitaan jyrkästi edus­kunnassa: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010865682.html

3 tykkäystä

Mutta nyt Kimmo on jo pyytänyt anteeksi! Kaikki hyvin?

Toki ei Kimmo mielipiteitään tai ajatusmaailmaansa ole mihinkään muuttanut. Päätänsä on paha vaihtaa.

Mutta onko siinä mitään lain vastaista, että äänestäjien mandaatilla toimiessaan Kimmo ajattelee ja on yhtä mieltä ja samanaikaisesti feikkaa, puhuu ja puuhastelee jotakin ihan muuta. Toki ummehtunut populismi asian tiimoilla tuoksahtelee melkoisesti.

Se vielä puuttuisi, että Kimmo Venäjä sympatioineen olisikin vasemmistolainen oikeistolainen. Siis ei tavallinen oikeistolainen vaan sellainen laita-, ääri-, kansallismielinen-, konservatiivioikeistolainen.

5 tykkäystä

Kimmon lausuntoja äimistelevien kannattaa kyllä varautua järkytykseen. Nimittäin tuo itärajahan on jo ensi kesänä auki, jos Trumpin rauha menee sellaisenaan läpi. Sitten saadaankin todistaa kun elinkeinoelämä jonon ensimmäisenä latoo kilpaa tismalleen samoja lausuntoja kuin Kiljunen nyt.

1 tykkäys