PoIitiikkanurkkaus (Osa 2)

Kotiäidin ollessa kyseessä menot poikkeavat aika paljon sinkkumiehen vastaavista. Lapsettomat kun voi helposti priorisoida vaikkapa siten, että seuraava vuosi syödään makaronia ja kuljetaan vanhoissa farkuissa jotta saadaan velat kuitattua ja talous tasapainoon. Perheellisenä taas joko hankit lapsille silmälasit, urheiluvälineet, lääkkeet, puhelimen, puhtaat vaatteet ja hyvän hygienian tai sinusta tehdään lastensuojeluilmoitus ja lapset viedään pois.

3 tykkäystä

Kotiäidin pitäisi ymmärtää sinkkumiestäkin paremmin, että kulutusluotot ja korolliset osamaksut eivät ole ratkaisu taloushuoliin. Päinvastoin, ne johtavat taloushuoliin.

Ja noissa tulolaskelmissahan ei oltu vielä huomioitu mitenkään toimeentulotukea. Eli ilman sitä perheen tulot ovat reilu 2500 e / kk, josta yli 500 e / kk menee osamaksujen makseluun ja temuttamiseen.

14 tykkäystä

Tuota tulosummaa kun jo yksinään katsoo, niin eihän tämän kannata ottaa vastaan oikeastaan mitään pienemmän palkan työtä, kun eri tukia tulee tuota tahtia tekemättä mitään.
Ja ilmeisesti toimeentulotuki vielä uupuu summasta.

Ollaan todella huolestuttavalla tiellä Suomen osalta, kun elinkustannukset ovat näin korkeat ja palkat yleisesti ottaen pienet. Pienetkin palkat pitää olla selkeästi korkeammalla kuin pelkästään tukia saavalla.
Ja nykyään pienten palkkojen päälle tulee vaikka ja mitä tukia lisäksi.
Kestämätöntä.

25 tykkäystä

Kulutusluotto on voinut muodostua vaikkapa tiskikoneen rikkoutumisesta. Kulutusluotto mielletään helposti huvitteluun mutta aina siitä ei ole kysymys.

6 tykkäystä

Työttömälläkö sitten ei ole aikaa pestä tiskejään käsin sen sijaan, että hän ostaa tiskikoneen kulutusluotolla tilanteessa, jossa rahat ovat tiukalla?

Vuokra-asunnoista puhuttaessa tiskikoneet alkavat kuulumaan jo vakiovarustukseen, jossa vuokranantaja vastaa rikkoutuneen laitteen uusinnasta tai korjaamisesta.

4 tykkäystä

Otetaan sitten esimerkiksi pyykinpesukone, toki työttömällä on aikaa nyrkkipyykille, mutta…

Esimerkki on aina monen lapsen yh, nelilapsinen on jo melkoinen harvinaisuus Suomessa. Sinkulle sosiaaliturva onkin sitten vain 600€/kk käteen jos omaisuutta on yli 10 000€ ja omistusasunto, pelkkä työmarkkinatuki, asumistukea ei saa eikä harkinnavaraisia lainkaan jos tilillä on yli 100€ rahaa.

1 tykkäys

Facebookin ryhmät ovat täynnä ilmoituksia lahjoitettavista pesukoneista. Useista taloyhtiöistä löytyy pesukone. Jne. En nyt väitä, että nämä olisivat mukavia vaihtoehtoja, mutta edelleen olen sitä mieltä että työttömän(kin) tulee pysyä kaukana kaikista kulutusluotoista. Aina ja poikkeuksetta.

Niin, siis työttömyyskorvaus on tuon. Koska kyseessä oli vuokra-asukas, saa hän asumistukea, joka on toinen liki yhtä suuri tuloerä. Ja päälle sitten toimeentulotuet.

Tuloja enemmän itse pysähdyin miettimään kuitenkin noita menoja.

6 tykkäystä

Viisihenkisen perheen menoiksi pitäisin tuota todella mailtillisena. Se, mihin menot kohdistuvat, olivat vähän hassuja. Itsekin kyllä välttelisin aivan kaikin keinoin kulutusluottoja työttömänä ollessani. Noh, välttelen muutenkin (en käytä).

1 tykkäys

Oulaskankaan yöpäivystyksen alasajosuunnitelma kuumentaa tunteita Pohjois-Pohjanmaalla, varsinkin perussuomalaisten parissa.

Ne olivatkin vain budjetoidut menot. Samaan aikaan kun perheessä budjetoidaan temutuksen kulut, esimerkiksi ruokaan ei ole budjetoitu mitään. Eli niiden osalta ei tehdä laskelmia. Samaten tulopuolta on budjetoitu siihen asti, mistä jatkuu sitten säännölliseksi tulolähteeksi muodostunut toimeentulotuki.

2 tykkäystä

Mitäs jos republikaanit eivät olekaan ne oikeat pahikset USA:ssa kuten täällä saat aina lukea? No tässä keskustelussa voisi olla sellaisen tilanteen kuvaus.

5 tykkäystä

Onneksi kaiken surkeuden keskellä ainakin verotus kevenee oikeistohallituksen ollessa ruorissa eikun:

Ei kyllä kovin valoisalta näytä. Toki tilanteen huomioon ottaen ei niihin veronkevennyksiin varmaan varaa olekaan, mutta juhlapuheissa asiat olivat kyllä vähän toisin.

9 tykkäystä

Saahan ne tunteet kuumeta, mutta niin vaan ylivoimainen enemmistö persuista äänesti kiltisti esityksen puolesta. Tämä osunee kannatuslukemiin. Enää ei voi piiloutua raukkamaisesti edellisen hallituksen taakse, eikä puheita saa käännettyä kovin helpolla edes maahanmuuttoon. Juuri tämä hallitus on vastuussa tästä päätöksestä. Kokoomukselta tuo on täysin linjan mukaista toimintaa, mutta persut pettivät taas vaihteeksi äänestäjänsä.

6 tykkäystä

Oman päivystyksen säilyessä tuossa parinsadan metrin päässä sitä on tietysti hieman jäävi kommentoimaan asiaa mitenkään, mutta johan on taas tehty kärpäsestä härkänen ja vasurilehdet huutavat kuin palosireenit unohtaen kokonaan seuraavat tosiasiat:

-Maamme on lähes konkurssissa
-Rahaa ei tule seinästä ja velat on maksettava, vaikka toverisi mitä sanoisi
-Koska veronkorotukset ovat nykyverotasoilla poissuljettu vaihtoehto, on säästettävä sieltä mistä se tehokkaimmin onnistuu.
-Edellisen vasemmistohallituksen rakentama käsittämätön hallintohimmeli ja rahanjakokone “sote-uudistus” on ylivoimaisesti helpoin tapa säästää
-Verkoston kavennus parempi toimi kuin henkilöstön vähennys (joka myös olisi tehokas ja käyttökelpoinen toimi, ja käytettykin mm. HUS:ssa).

Näillä talouskasvunäkymillä, pienenä reunavaltiona ja geopoliittisesti epävarmalla alueella sijaitsevana maana Suomella ei ole varaa työntää itseään taloudellisesti tilanteeseen jossa olisimme kenties toisen osapuolen hyväntahtoisuuden varassa. Olisimme tällöin kauppatavaraa ja kaikki tietäisivät mitä silloin tapahtuisi. Velan kasvu on siis saatava taittumaan, ja säästöt, kipeistäkin kohteista, ovat siihen ainoa lääke. Tämän ymmärtävät Suomessa kaikki muut paitsi vasemmiston (sis. sdp) kannattajat ja äänitorvet, kuten keltainen (vai pitäisikö sanoa punainen?) lehdistö.

Lisäksi kansalaisten pitäisi pikkuhiljaa alkaa ymmärtämään, että kun nenä vuotaa, ei mennä päivystykseen vaan hoidetaan vaiva itse kotona ensin ottaen selvää asioista ja sen jälkeen toimien löydettyjen ohjeiden mukaisesti, ilman että soitellaan kaiken maailman päivystysnumeroihin ja häiritään tärkeämpien tapausten hoitoonpääsyä.

32 tykkäystä

Suomen taloudellinen tilanne ja politiikka ovat kyllä sellaisia, että suo siellä ja vetelä täällä :sob:

Edellinen hallitus kirjoitti taululle “rahaa on” ja sitten sen mukaan toimittiin. Rahaa jaettiin kaikkeen mitä keksittiin ja kaikille jotka pyysivät. Korona ei helpottanut asiaa, mutta sitä käytettiin lähinnä keppihevosena kaikenlaiseen.

Nykyhallitus sai vanhalta perinnöksi kohonneet kiinteät kulut ja kasvaneen velkakuorman. Sen päälle korot ovat nousseet. Korkokuluihin näyttää menevän nykyään 3,2 miljardia vuodessa :roll_eyes:
Asiaa ei varsinaisesti auta, että pitkiä lähes ilmaisia lainoja muutettiin lyhemmiksi ja korkojen noustua korkokulut ovat nousseet valtavasti.

Sote-uudistusta tehtiin parikymmentä vuotta. Yksi pointti oli hillitä kustannusten nousua ja toinen oli saada alueille riittävän isot hartiat, että ne selviäisivät tehtävistään.
No miten meni?
Kustannukset ovat nousseet itsestään, kustannuksia on aktiivisesti nostettu ja vähemmän yllättäen uudistuksen jälkeen on käynyt selväksi, että käytännössä mikään alue ei pysy taloudellisesti pystyssä.
Alueiden piti olla myös riittävän isoja hoitaakseen kaiken ja pystyäkseen järkevästi organisoimaan kaiken toiminnan. Parikymmentä vuotta kun asiaa mietittiin ja kuultiin kaikki asiantuntijat, niin vahva konsensus oli, että alueita tarvitaan ~4-7 kpl. Tämän ~20 vuoden selvityksen ja asiantuntijalausuntojen perusteella oli helposti arvattavissa, että alueita tehtiin 21! Ja Helsinki Suomen elinvoimaisimpana talousalueena, ei tietenkään halunnut maksaa ikääntyneemmän väestön hoitoa muualla Suomessa, niin pitihän heillekin saada oma alue! Nyt tietenkin KAIKKI ovat yllättyneitä, että alueita on liikaa ja eivät ola tarpeeksi isoja ja vahvoja :man_facepalming:

Suomen omien haasteiden päälle tulee tietenkin kaikkea muuta kivaa:

  • Suomessa on enemmän muuttuvakorkoisia lainoja kuin missään muualla, että EKP korkojen nosto korkeammalla kuin 20 vuoteen nopeammin kuin koskaan modernissa taloushistoriassa teki ihmeitä Suomen kulutukselle :cold_face:
  • Suomella on reilu tuhat kilometriä maarajaa imperialistisen diktatuurin kanssa, että täällä kivasti näkyy tuonnissa, viennissä, turismissa, energian hinnassa, raaka-aineiden saatavuudessa jne että Putin päätti aloittaa suurimman sodan Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen :cold_face:. Suomea on usein luonnehdittu saareksi, kun täältä ei pääse maailmanmarkkinoille kuin lentäen tai merta pitkin, mutta nykyään Suomella on ~1100 km rajaa mustaan aukkoon, mikä pitää kiertää jos haluaa esim päästä Kiinaan tai Japaniin :rocketdown:
  • Suomi myös pienenä avotaloutena nauttii kun Trump pistää tullimuureja, Kiina pullistelee, Saksan teollisuus sakkaa jne :rocketdown:

Onneksi Suomi on kuitenkin vauras maa, että on rahaa jakaa ulkomaille

Ei kun odotapa:

“Varaa on” ja se kyllä näkyy

Nyt kun Suomessa kuitenkin on oikeistolaisin hallitus, mitä on mahdollista muodostaa, niin siellähän on tartuttu härkää sarvista ja ruvettu laittamaan Suomen taloutta kuntoon?

“Yleinen arvonlisäverokanta nousi 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024 alkaen”
Veroja korottamalla nousuun ja luonnollisesti puolikkaita prosentteja järjestelmiin.

Juustohöylätään sieltä, korotetaan veroja täällä jne.
‘jotain tartteis tehdä’. Ehkä se on pakko ensi vaaleissa ruveta tutkimaan voisiko liberaalipuoluetta äänestää, tuskin sitenkään mikään muuttuu, mutta tällä menolla ei ainakaan mikään muutu ja viimeinen sammuttaa valot.

26 tykkäystä

Nih, vasemmistopopulisteille kannatus on kaikki kaikessa ja aina mielessä. Mikä estää kaiken järkevän toiminnan. Mikä nähtiin taas viime hallituksen toiminnassa.

Mutta jos otetaan asiat asioina ja mietitään hetki, mikä voisi olla järkevää, niin Oulangassa on noin 7000 asukasta ja väki vähenee 100 asukasta vuodessa.

Hyvinkin relevantti kysymys silloin on, että montako sellaista henkilöä, jotka eivät voi odottaa aamuun tai yöpäivystyksen on oltava muutaman kilometrin sisällä, käy keskimäärin yhdessä yössä päivystyksesssä? Asukasluku on siis 7000 ihmistä.

Vastaus lienee 0 ja 1 välissä, päätöksen tekijöillä on varmasti tarkempi tieto desimaalilukujen suuruudesta ja määrästä.

16 tykkäystä

Tuskin se Venäjällä sijaitsee, vaikka moni Jaa- äänen antanut persu niin saattoi luullakin. Yöpäivystys palvelee kuitenkin hiukan suurempaa asukasmäärää. Jos pakollinen tarve olisi 0-1:lle henkilölle per yö niin eiköhän se olisi lakkautettu jo vuosia sitten. Onnea vaan niihin ennestäänkin lujilla oleviin paikkoihin, joihin tämä potilasmäärä ajetaan. Toki jos vaan 0-1 tarvii sitä oikeaa hoitoa niin eihän se tietenkään missään näy. :slight_smile:

1 tykkäys

Tuossa on aika iso alue ympärillä. Missä on jatkossa lähimmät päivystykset? Oulu, Kokkola, Jyväskylä, Kuopio, Kajaani?

2 tykkäystä

Koulutettujen tapauksessa pitäisi työttömäksi katsoa myös ne jotka on vastentahtoisesti koulutustaan vastaamattomassa alempitasoisessa työssä. Syrjäyttävät samalla työttämäksi yleensä paikkaan sopivamman koulutetun. Se oli Tarja Halonen joka asetti tavoitteeksi 40%:lle korkeakoulututkinto. Jäi vaan miettimättä mihin he työllistyisivät kun ei korkeamman koulutuksen työpaikkoja riitä läheskään kaikille valmistuneille, nythän juuri korkeammin koulutettujen työttömyys kasvaa nopeimmin.

Muualla usen maahanmuuttajat täyttää alemman koulutustason työpaikat, mutta Suomessa ei ole haluttu valkata tulijoita, niin tänne on tullut pääosin ammattikouluttamattomia jotka ei voi täyttää perus ammattimiehen tai naisen työpaikkaa. Teknistyvässä maailmassa vaaditaan yhä enemmän osaamista, eikä kielenopetukseenkaan ole riittävästi panostettu.

Mielenkiintoista nähdä miten Ukrainalaiset asettuu työmarkkinoille, aikaisemmin tulijat tuli lähinnä Lähi-Idästä ja jostakin syystä työllistyminen ei kovin hyvin ole onnistunut ja ajautuneet Foodora yms. kuskeiksi ihan sinne kouluttamattomien alinpaan luokkaan työmarkkinoilla. Siinä heitetään paljon potentiaalia hukkaan ja syy on ihan meidän epäonnistuneen kotoutuksen, ihan fiksuja kavereita sinänsä mitä itse olen tavannut.

2 tykkäystä